Miten onnistuu miehen valloittaminen?!?

Olen treffaillut erästä miestä reilun kuukauden verran ja molemmat vaikuttaa edelleen kiinnostuneilta, vaikka matkassa on ollut pieniä mutkia ja vaikeuksia ajankohdan hankaluuden takia. Kummallakaan ei ole samaan aikaan muita deittejä, mutta emme silti nää toisiamme kovin usein miehen kiireiden takia. Tiedän hänen olevan kiinnostunut minusta, mutta en ole varma onko kyse mistään vakavammasta jutusta. Hän tietää myös minun olevan ihastunut ja olemme puhuneet suhteestamme jonkin verran. Tällä hetkellä parasta näyttää olevan hitaasti eteneminen ja avainsanana relaus ja turhan tulevaisuuden suunnittelun unohtaminen, koska mies on muuttamassa työn takia toiseen maahan muutamaksi kuukaudeksi eikä ehkä juuri siksi ainakaan halua sitoutua mihinkään etäsuhteeseen. Sen jälkeen olemme luultavasti kuitenkin ainakin samassa maassa, mutta siitäkään ei ole varmuutta eikä tässä vaiheessa varmaan kannata alkaa kaukosuhteeseen, koska yhdessä vietettyä aikaa on niin vähän takana että ikävä vaan tuhoaisi kaiken hyvänkin mitä meillä on. En halua ahdistaa häntä tiehensä olemalla liian aktiivinen ja painostava nyt, koska hänellä ei juuri nyt ole niin paljon aikaa minulle kuin toivoisin. Haluaisin silti viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ennen kun joudumme eroon toisistamme. Miten saan miehen kiedottua pikkusormeni ympärille ja vallotettua hänet niin, etten joudu itse olemaan se aktiivinen osapuoli??? Millä saan hänet ihastumaan itseeni entistä enemmän ja olemalla hänen mielestään vastustamaton? Kertokaahan miehet!!!
4879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

uskomatonta...mut mulla on ihan samaa,ei kai kyse ole samasta tyypistä? missä se mies asuu? :))

Äänestä
  • Mies asuu Sveitsissä kuten minäkin. Entäpä sinä?

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    Mies asuu Sveitsissä kuten minäkin. Entäpä sinä?

    saksassa.

    Äänestä

Ei ole mitään vippaskonstia, millä saisit miehen ihastumaan. Se joko ihastuu tai ei. Ja ihastuu nimenomaan siihen mitä olet, ei siihen mitä teet.

Tietysti voit aina pistää sen kanssa poikki. Tämä saattaa voimistaa tunteita, koska se koukusta karannut vonkale jää aina mieleen. Tällöin tosin jäisit itsekin ilman, joten en suosittele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

Olen treffaillut erästä miestä reilun kuukauden verran ja molemmat vaikuttaa edelleen kiinnostuneilta, vaikka matkassa on ollut pieniä mutkia ja vaikeuksia ajankohdan hankaluuden takia. Kummallakaan ei ole samaan aikaan muita deittejä, mutta emme silti nää toisiamme kovin usein miehen kiireiden takia. Tiedän hänen olevan kiinnostunut minusta, mutta en ole varma onko kyse mistään vakavammasta jutusta. Hän tietää myös minun olevan ihastunut ja olemme puhuneet suhteestamme jonkin verran. Tällä hetkellä parasta näyttää olevan hitaasti eteneminen ja avainsanana relaus ja turhan tulevaisuuden suunnittelun unohtaminen, koska mies on muuttamassa työn takia toiseen maahan muutamaksi kuukaudeksi eikä ehkä juuri siksi ainakaan halua sitoutua mihinkään etäsuhteeseen. Sen jälkeen olemme luultavasti kuitenkin ainakin samassa maassa, mutta siitäkään ei ole varmuutta eikä tässä vaiheessa varmaan kannata alkaa kaukosuhteeseen, koska yhdessä vietettyä aikaa on niin vähän takana että ikävä vaan tuhoaisi kaiken hyvänkin mitä meillä on. En halua ahdistaa häntä tiehensä olemalla liian aktiivinen ja painostava nyt, koska hänellä ei juuri nyt ole niin paljon aikaa minulle kuin toivoisin. Haluaisin silti viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ennen kun joudumme eroon toisistamme. Miten saan miehen kiedottua pikkusormeni ympärille ja vallotettua hänet niin, etten joudu itse olemaan se aktiivinen osapuoli??? Millä saan hänet ihastumaan itseeni entistä enemmän ja olemalla hänen mielestään vastustamaton? Kertokaahan miehet!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu