Kävin psykossa ,(Tilkka)

Kävin pykossa, Siis Tilkassa, ilmailujuttuja varten testissä. Siinä oikan käden joustikillä ohjattiin ruudun keskellä olevaa merkkiä pysymään keskellä, jaloilla ohjattiin ruudun alareunassa vaakasuoraan liikkuvaa merkkiä pysymään keskellä alareunaa. Vasemmalle kädelle oli annettu tehtäväksi napin painaminen: aivan näkökentän laidoilla vilkkui valot ylä-alasuuntaan, sitten kun ne lähti tulemaan "polkua" pitkin keskemmälle piti painaa nappia ennenkuin ne tavoittaa kuvaruudun.
samaan aikaan kuului neli numeroinen sarja jokaiseen piti mielessään lisätä yksi esim: 3894=4905 Minulla oli vaikeuksia juuri numeroiden kanssa. Kotona sitten kokeiltiin, sama tulos ilman mitään ylimääräistä kuormaakin, en saa juuri millään laskettua numeroita päässä.
Joku kaveri veteli ihan tosta vaan kahdeksan numeroisia lukija, kuitenkin nyt kotona kokeilette, puhelinluettelosta löytyy loputtomasti lukuja. Pointti on että olen oikeasti älykäs, vaan en näköjään tuossa hommassa.ja matikka oli 9, siis sillai että kymppi on paras. En vain saanut lukuja mieleeni, kun olin toisen luvun sanonut en millään muistanut mikä oli kolmasluku.. Neljasluku.. Kokeen valvoja sanoi että lähimuisti on huono.
1449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näissä voi aina parantaa tuloksiaan treenaamalla! Jos tosissas haluat pärjätä ko. kokeessa, niin treenaa kunnolla ja mene uusintaan.

Lasket samalla tavalla vaikka vastaantulevien autojen rekkareita seuraavat 2 kk, niin varmasti tulos on 100 kertaa parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulija kirjoitti:

Kävin pykossa, Siis Tilkassa, ilmailujuttuja varten testissä. Siinä oikan käden joustikillä ohjattiin ruudun keskellä olevaa merkkiä pysymään keskellä, jaloilla ohjattiin ruudun alareunassa vaakasuoraan liikkuvaa merkkiä pysymään keskellä alareunaa. Vasemmalle kädelle oli annettu tehtäväksi napin painaminen: aivan näkökentän laidoilla vilkkui valot ylä-alasuuntaan, sitten kun ne lähti tulemaan "polkua" pitkin keskemmälle piti painaa nappia ennenkuin ne tavoittaa kuvaruudun.
samaan aikaan kuului neli numeroinen sarja jokaiseen piti mielessään lisätä yksi esim: 3894=4905 Minulla oli vaikeuksia juuri numeroiden kanssa. Kotona sitten kokeiltiin, sama tulos ilman mitään ylimääräistä kuormaakin, en saa juuri millään laskettua numeroita päässä.
Joku kaveri veteli ihan tosta vaan kahdeksan numeroisia lukija, kuitenkin nyt kotona kokeilette, puhelinluettelosta löytyy loputtomasti lukuja. Pointti on että olen oikeasti älykäs, vaan en näköjään tuossa hommassa.ja matikka oli 9, siis sillai että kymppi on paras. En vain saanut lukuja mieleeni, kun olin toisen luvun sanonut en millään muistanut mikä oli kolmasluku.. Neljasluku.. Kokeen valvoja sanoi että lähimuisti on huono.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu