Maidon solupitoisuus

Kuinka paljon elintarvikkeeksi luovutettavassa maidossa saa olla soluja? Entä kuinka paljon bakteereja?
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lakisääteiset vaatimukset maidon solupitoisuudelle

Somaattisten solujen laskemisen tarkoituksena on mitata lehmän utareiden terveydentilaa. Terveellä lehmällä maidon solupitoisuus on yleensä alhainen. Tulehdukset utareessa kohottavat herkästi maidon solupitoisuutta. Tosin myös muusta syystä solupitoisuus saattaa nousta, esimerkiksi kesällä kuumalla ilmalla, kun lehmä ehtyy eli lypsää vähemmän.

Maa- ja metsätalousministeriön antaman maitohygieniapäätöksen (31/EEO/2002) mukaan tuotantotilalla tuotetusta raakamaidosta on otettava solututkimuksia varten näytteet vähintään kerran kuussa. Soluluvun kolmen kuukauden geometrinen keskiarvo ei saa ylittää 400 000 solua/ml. Suomessa solupitoisuus käytännössä tutkitaan kaksi kertaa kuussa.

Edelleen päätöksessä sanotaan, että jos tuotantotilalta toimitettava raakamaito ei kolmen perättäisen tutkimusten tulosten perusteella täytä sille asetettuja vaatimuksia, ei tuotantotilalta saa luovuttaa raakamaitoa elintarvikkeena käytettäväksi ennen kuin raakamaito jälleen täyttää laatuvaatimukset.

Lakisääteiset vaatimukset maidon bakteeripitoisuudelle

Maidon bakteeripitoisuuden määrittämisellä pyritään mittaamaan maidon käsittelyn, maidon käsittelyssä välineiden ja astioiden hygieenisyyttä sekä säilytyksen asianmukaisuutta. Alhaisessa säilytyslämpötilassa bakteeripitoisuus pysyy alhaisena. Suomessa maidon lämpötila sitä tuotantotilalta noudettaessa oli vuoden 2002 kesäkuussa tehdyssä tutkimuksessa keskimäärin 3,2 °C eli hyvin alhainen.

Maa- ja metsätalousministeriön antaman maitohygieniapäätöksen (31/EEO/2001) mukaan tuotantotilalla tuotetusta raakamaidosta on otettava bakteeritutkimuksia varten näytteet vähintään kaksi kertaa kuussa. Bakteerien kokonaismäärän kahden kuukauden geometrinen keskiarvo ei saa ylittää 100 000 pmy/ml. Pmy:llä tarkoitetaan pesäkkeitä muodostavaa yksikköä.

Edelleen päätöksessä sanotaan, että jos tuotantotilalta toimitettava raakamaito ei kolmen perättäisen tutkimusten tulosten perusteella täytä sille asetettuja vaatimuksia, ei tuotantotilalta saa luovuttaa raakamaitoa elintarvikkeena käytettäväksi ennen kuin raakamaito jälleen täyttää laatuvaatimukset.

Lähde: Maitohygienialiitto

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maidottomaksiko kirjoitti:

Kuinka paljon elintarvikkeeksi luovutettavassa maidossa saa olla soluja? Entä kuinka paljon bakteereja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu