Erosta on kolme vuotta ja olemme ihan hyvissä väleissä. Elin pahinta kolmenkympin kriisiä ja kuvittelin eron olevan ratkaisu ongelmiin. Olen niin surullinen enkä ole pystynyt kertomaan tunteistani. Pitäisikö jatkaa eteenpäin vai kertoa???
Uusi suhde on hankalaa, koska asia vaivaa minua.
Miettikää vakavasti kannattaako ero.
Itse annoin liian helposti periksi.
Uusi suhde on hankalaa, koska asia vaivaa minua.
Miettikää vakavasti kannattaako ero.
Itse annoin liian helposti periksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta sinun kannattaa ehdottomasti kertoa. Mitä menetät jos kerrot? :)
mitään menettää. Myöhemmin voi kaduttaa enempi, jos et edes yrittänyt.
kolme vuotta sulla olis ollu aikaa hoitaa homma kotiin, nöyryytit toista ihan kuus-nolla aikoinaan, hommasit uuden suhteen ja nyt luulet että kaikki olis ihan ok??
Mene hoitoon.Mennyttä et takaisin saa.
Voipi olla, että ex ei sinua enää ota takaisin ja voipi olla myös, että jos ottaa niin helppoa ei tule olemaan aluksi.
Mutta, exällesi se voi merkitä todella paljon. Ja ehkä joka tapauksessa olisi hyvä käydä kunnon keskustelu siitä, mikä johti eroon. siitä on sitten molempien hyvä jatkaa eteenpäin - erillään tai yhdessä.
Ainut mitä omalta exältäni enää toivon, olisi juuri rehellinen asioitten läpikäyminen. Eron todelliset syyt ovat jääneet minulle hämärän peittoon. Selityksiä kyllä riitti, mutta jostain syystä ne eivät vakuuttaneet. Niissä oli aika paljon ristiriitaisuuksia yms.