Naisen narsismi/psykopatia

Kokenut mies

Tämän viestin kirjoitin myös "mielenterveys" osastolle. Ehkä tämä kuuluu paremminkin tänne, sillä narsismi ja psykopatia eivät ole maailmalla arvioitu mielisairaudeksi, ei lääketieteellisesti eikä juridisesti, vaan luonteen viaksi, persoonallisuuden häiriöksi. Tiedän että moni on parisuhteessaan kokenut vastaavaa. Joten...

Erosin yli viiden vuoden suhteesta viime keväänä. Olin kovin rakastunut naiseeni koko seurustelun ajan, mutta silti suhde oli minulle jatkuvasti kovin raskas. Se loppui siihen kun hän otti uuden miehen lennosta.
En osannut vielä suhteemme aikana kuin aavistella että naiseni luonteessa oli jotain vialla. Koin vain itseni kovin syylliseksi tähän olotilaan. Siihen vaikutti naiseni vakuuttava syyllistäminen. Hän oli aina arvoituksellinen ja arvaamaton. Jos kysyin jotain, niin takuulla hän vastasi aivan joka kerta muuhun kuin siihen mitä häneltä kysyin. Ei siis löytynyt vastavuoroisuutta meidän välillämme koko aikana. En saanut mitään selvää hänen mielenliikkeistään. Kaikkien hänen toimiensa ja ratkaisujensa motiivit olivat salatut. Olin välillä aivan ulalla hänen käytöksestään. Olin koko suhteemme ajan aikalailla hänen palvelijansa. Tämän asian vahvistivat pari yhteistä ystäväämmekin. Eniten kammoksuin kuitenkin hänen aika ajoin noussutta kylmää raivoansa. Se saattoi syntyä aivan mitättömästä asiasta, joskus ei tarvinnut sitäkään. Huh! Ylipäätään hän ei koskaan pahoittanut mieltään, ei itkenyt tai tullut surulliseksi. Suuttumus oli hänen miltei ainoa reaktionsa.

Vasta eron jälkeen perehdyin narsismiin. Siihen mitä netistä löytyi, kirja ”ilman omaatuntoa” ja äskettäin ilmestynyt ”Miksi aina sinä” Kyllä loksahti moni asia aivan kohdalleen. Aivan liian moni. Ei riittänyt pelkkä narsismi. Kyllä hänen käyttäytymisensä ylsi, ainakin jonkinasteiseen, narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Oikein paha narsistinen persoonallisuushäiriöhän rinnastetaan usein psykopatiaan. Sellainen hän ei kyllä ollut (ymmärtääkseni). Nuo kaksihan kuvataankin hyvin samanlaisina, erona että psykopaatilla ei ilmene narsistille ominaista hänen keinotekoisen minänsä heijastamista muiden kautta.

Vaikka erosta on aikaa jo 8 kuukautta, niin hänen valheisiin perustuva manipulointinsa yhä jatkuu. Hän ei voi sietää sitä että tapailen hänen 18 v. poikaansa. Kiinnyimme toisiimme ja ymmärrämme toisiamme. Tuolla naiseni pojalla on liki yhtä paljon samoja ongelmia äitinsä kanssa mitä minullakin oli. Ne alkoivat pojan ollessa 16 v.. Ilmeisesti hänen kasvanut itsenäisyytensä sai aikaan ongelmat heidän välilleen. Kumma kyllä heti eron alussa tuo meidän ystävyys oli hänen mielestään suotavaakin, mutta ei ole sitä enää.
Vaikka olin kovin rakastunut, ero oli minulle yllättävän kivuton. Siinä auttoi varmaankin eron tuoma helpotus.
Kovin ristiriitaista on kuitenkin se, että hän saattoi olla välillä kovinkin rakastettava. Taisinkin aikoinani rakastua hänen kehräävään viehätysvoimaansa.
Kerrotaan että narskut/psykot ovat useimmiten miehiä. Hmm… Olisikohan noin. Uskon että mies on helpommin tunnistettavissa tuon asian suhteen. Nainen pystyy piiloutumaan paremmin. ”no, sehän on sitä naisen oikuttelua…” ”Hänessä on vain tavallista enemmän särmää” jne...
On niin kovin vaikeaa ymmärtää tuota ominaisuutta. Kyllähän ihmissuhteen pitäisi olla jotain muuta kuin jatkuvaa valtataistelua.

40

20158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ristiriitaa

      Ei narsismi ole sukupuolikysymys.
      Eikä narsistit/psykopaatit ole koko aikaa inhottavia. He osaavat olla erittäin viehättäviä, karsimaattisia, hauskoja, seuraihmisiä ja kun sitä katselee alkuaikoina ruusunpunaisin lasein ja alun jälkeenkin vielä selittelee itselleen toisen käytöstä, niin pian ollaan siinä pisteessä, että narsisti on saanut alistettua ja vaatii suunnatonta ponnistusta lähteä suhteesta. Huokaa pitkään, että pääsit eroon.

      • olga

        Kuulostaa myöskin niin tutulta..Tosin ei ehkä noin mittavassa kaavassa,mutta kuitenkin. Kyllä sen vaan jälkeenpäin huomaa miten toinen on koukuttanut sinua,ja itsellä koko ajan paha mieli,kun luulee tehneensä jotain väärin. Hyvä että kuitenkin jälkikäteen olet huomannut pelin hengen,auttaa selviämään tulevaisuudessa ja huomamaan epäkohdat.

      • menikään

        Huokaan naisen puolesta, että lähti tuollaisen äijän luota. Eiköhän ole epänormaalia että lähdetään hakemaan toisesta mielenterveydellisiä vikoja, käy kaikki häiriöt läpi että mikä osuisi kohdalle... SE on sairasta.

      • Ellu.

        Hyvä kun osaa tunnistaa. Toivotaan että kaikki Suomen mies- ja nais-narsistit pariutuu keskenään, niin kunnon ihmiset saavat vain kunnon ihmisiä.

        Naapurini on narsistis-psykopaatti, kylähullu sanan varsinaisessa merkityksessä. Seura ei kiinnosta, hänellä kyllä on tarve saada seuraa laajasti.

      • Heikki
        menikään kirjoitti:

        Huokaan naisen puolesta, että lähti tuollaisen äijän luota. Eiköhän ole epänormaalia että lähdetään hakemaan toisesta mielenterveydellisiä vikoja, käy kaikki häiriöt läpi että mikä osuisi kohdalle... SE on sairasta.

        A: "Huokaan naisen puolesta,"

        MIKSI HUOKAAT?!?!

        B: "TOLLANEN ÄIJÄ"...OLETKO NARSISTI?

        C: "epänormaalia"...PERUSTELUJA, KIITOS!

        D: "SE on sairasta." ..OLETKO ITSE SAIRAS JA ET KESTÄ TOTUUTTA ITSESTÄSI?!?!?!?!?!

      • Jaakko
        Heikki kirjoitti:

        A: "Huokaan naisen puolesta,"

        MIKSI HUOKAAT?!?!

        B: "TOLLANEN ÄIJÄ"...OLETKO NARSISTI?

        C: "epänormaalia"...PERUSTELUJA, KIITOS!

        D: "SE on sairasta." ..OLETKO ITSE SAIRAS JA ET KESTÄ TOTUUTTA ITSESTÄSI?!?!?!?!?!

        Kovin asiantuntevalta haluaisit vaikuttaa ilman yhtään järkevää argumenttia. Julistaudut varmaankin totuudeksi.

    • kysymyss

      Saako sinulta virallisen poissaolotodistuksen kun on flunssa?

    • saman kokenut mies

      kuulosti tutulta. Pitääkin perehtyä kirjallisuuteen paremmin. Eksäni oli aika lailla samanlainen, sillä erolla että osasi pitää kulissit kunnossa ulospäin. Vastavuoroisuus tapahtui vain ja ainoastaan toisen ehdoilla. Luonne oli kyllä järkevä mutta ajoittain kylmän itsekäs.
      Onneksi itsekin pääsin suhteesta eroon. Eroprosessi oli vaikea aloittaa mutta kun sen kävi läpi, niin loppujen lopuksi tilanne meni ohi nopeasti. Ja eron jälkeen en kertaakaan ole katunut tilannetta vaan vasta sitten ymmärtänyt eläneeni väärän ihmisen kanssa. Nyt vasta olen onnellinen

    • yhden osapuolen

      eli sinun näkemys tilanteesta. Ex-naisystäväsi saattaa tietysti tykönään nähdä sinut ihan vastaavalla tavalla. Oli miten oli, suhteenne ei sitten ilmeisesti ollut toimiva eikä elämänikäiseksi tarkoitettu, joten ehkä voit vapauttaa itsesi leikkimästä lääkäriä ja puhumasta exästä paskaa selänkään takana ja keskittyä omaan tulevaisuuteesi.

      Vaikka ymmärrän että saatoit ystävystyä teini-ikäisen pojan kanssa jollain tavalla, muista kuitenkin että hänen äitinsä on hänen äitinsä. Eron jälkeen sinulla on varmasti hyvinkin kivuliaita ja vaikeita tunteita äitiinsä liittyen, ja poika puolestaan on kovin vaikeassa iässä, kun hänen kehitystehtävänsä on vanhemmista itsenäistyminen - vaihe joka hyvin monessa perheessä merkitsee riitoja, itkua ja ovien paiskomista. Älä tee pojan tilannetta vaikeammaksi heijastamalla omia vaikeuksiasi vielä hänenkin päälleen. Ymmärrän itse asiassa aika hyvin pojan äitiä, joka ei suhdettanne teinipojan kanssa katso suopealla silmällä. Harkitsethan aikuisena vähän itsekin.

      • Kokenut mies

        Tällainen oli odotettua. Ihminen joka ei ole kokenut vastaavaa lähtee arvioimaan sinun laillasi (Onneksi olkoot että et ole kokenut samaa).
        Monet narsistit osaavat huiputtaa, ei vain esim. tuomioistuimia, vaan myös useita terapeutteja, saatikka sitten tavallista sukankuluttajaa. Vasta muutaman vuoden henkilökohtainen kokemus avaa täysin silmät tässä asiassa. Se on fakta, minkä alan ammattilaisetkin myöntävät

        Tämä aihe on todellakin liian vähän tunnettu.
        Useimmilla on käsitys että narsisti on vain tavallista itsekkäämpi ihminen, ei muuta. Kyllä hän on paljon, paljon muutakin. Toistan: narsismi ei ole luokiteltu mielisairaudeksi, vaan persoonan häiriöksi.

        Narsti ei tee vahinkoa vain parisuhteessa vaan myös työpaikalla. Hän saattaa tärvellä koko työpaikan ilmapiirin. Parisuhtesta pääsee vielä eroon, mutta työpaikan kanssa voi olla vaikeampaa.Kyllä monella on varmasti kokemuksia narsistista työpaikalla, vaikka ei narsismia tunnistaisikaan. Jonkun läheisyydessä tulee vain kovin ikävä olo. Narsisti käyttää joka mahdollisuuden saada toinen hämmennyksiinsä ja alistetuksi. Tämä nostaa hänen loistoaan olla se kaikista paras.

        En ala kinaamaan asiasta sen enempää. Se on turhaa, mutta toivotan kuitenkin varovaisuutta kun kohtaatte erittäin viehätysvoimaisen ja seurallisen ihmisen, josta ehkä saa hieman liioittelevan ja epäaidon vaikutuksen.

        Lykkyä tykö ihmissuhteissanne.

      • ..........
        Kokenut mies kirjoitti:

        Ketään ei tietenkään pidä kovin heppoisesti narsistiksi tai psykopaatiksi leimata edes omassa päässään, saati sitten julkisesti, mutta on ihan totta, että kyseinen ihmisryhmä aiheuttaa melkoista tuhoa. On myös totta, että noita persoonallisuushäiriöitä ei kovin helposti ammattilainen määritä, parhaiten siinä onnistuu asiaan perehtynyt kyseistä ihmistä hyvin tunteva henkilö mahdollisesti ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Sinäänsä diagnoosilla ei ole väliä käytännön elämän kannalta, mutta narsistin käytöksestä kärsinyttä tieto voi helpottaa ja hänen on helpompia asiaa käsitellä ja tehdä ratkaisuja.

        Itse tunne tällaisen työpaikkapsykopaatin. Häneen soveltuvat kaikki kuvaillut oireet. Hänen takiaan moni on irtisanoutunut ja moni käy työpaikkapsykologilla hänen takiaa. Kyseinen henkilö osaa olla erittäin miellyttävä ja usein hänet ensimmäistä kertaa tapaavat ihmettelevät, miksi hänestä ei pidetä. Eivät yleensä montaa kuukautt joudu ihmettelemään. Tämäkin on hyvin tyypillistä: todellisuus paljastuu vata vähitellen.

      • kertoo
        Kokenut mies kirjoitti:

        Tällainen oli odotettua. Ihminen joka ei ole kokenut vastaavaa lähtee arvioimaan sinun laillasi (Onneksi olkoot että et ole kokenut samaa).
        Monet narsistit osaavat huiputtaa, ei vain esim. tuomioistuimia, vaan myös useita terapeutteja, saatikka sitten tavallista sukankuluttajaa. Vasta muutaman vuoden henkilökohtainen kokemus avaa täysin silmät tässä asiassa. Se on fakta, minkä alan ammattilaisetkin myöntävät

        Tämä aihe on todellakin liian vähän tunnettu.
        Useimmilla on käsitys että narsisti on vain tavallista itsekkäämpi ihminen, ei muuta. Kyllä hän on paljon, paljon muutakin. Toistan: narsismi ei ole luokiteltu mielisairaudeksi, vaan persoonan häiriöksi.

        Narsti ei tee vahinkoa vain parisuhteessa vaan myös työpaikalla. Hän saattaa tärvellä koko työpaikan ilmapiirin. Parisuhtesta pääsee vielä eroon, mutta työpaikan kanssa voi olla vaikeampaa.Kyllä monella on varmasti kokemuksia narsistista työpaikalla, vaikka ei narsismia tunnistaisikaan. Jonkun läheisyydessä tulee vain kovin ikävä olo. Narsisti käyttää joka mahdollisuuden saada toinen hämmennyksiinsä ja alistetuksi. Tämä nostaa hänen loistoaan olla se kaikista paras.

        En ala kinaamaan asiasta sen enempää. Se on turhaa, mutta toivotan kuitenkin varovaisuutta kun kohtaatte erittäin viehätysvoimaisen ja seurallisen ihmisen, josta ehkä saa hieman liioittelevan ja epäaidon vaikutuksen.

        Lykkyä tykö ihmissuhteissanne.

        Lueppa nää sun kirjoitukset peilille. Huomaat ketä tarkoitat narsistilla/psykopaatilla.
        ---
        Etkö huomannut? etpä niin, sairas ei myönnä olevansa sairas ;)

      • rope

        "Harkitsethan aikuisena vähän itsekin. "

        Huomasit kai, että kyseessä ei voi olla ainakaan henkisesti aikuinen ihminen...

      • kokenut nainen

        mikä teitä ihmisiä vaivaa? psyyken häiriöt ovat ihan yleisiä siinä missä fyysisetkin. sitte jos joku huomaa jossain hyvin tuntemassaan ihmisessä merkit jotka kuuluvat esim tässä tapauksessa narsistiseen persoonallisuushäiriöön, niin heti alkaa täysin vieraat ihmiset puolustelemaan "sairasta" ikäänkuin kokisivat asian hyvinkin henkilökohtaisena...
        häiriöistä on olemassa hyvin selkeät kuvaukset ja jos on asiasta ollut sen verran kiinnostusta, että on oikein jaksanut lukea, niin täysin terveestä yksilösä on vaikea löytää kyseisiä häiriöön viittaavia piirteitä.

      • Katri Anneli

        Etkö juuri itse leiki nyt tohtoria, jolla löytyy rohto joka vaivaan. Olet yksinkertaisesti naurettava ja rasittava.

      • ..olet taatusti sama

        ....voi per....le,mitä potaskaa, kirjoititko oikein kirjan kera. Suksi sanonko minne psykopaatti.

      • hmm...
        kokenut nainen kirjoitti:

        mikä teitä ihmisiä vaivaa? psyyken häiriöt ovat ihan yleisiä siinä missä fyysisetkin. sitte jos joku huomaa jossain hyvin tuntemassaan ihmisessä merkit jotka kuuluvat esim tässä tapauksessa narsistiseen persoonallisuushäiriöön, niin heti alkaa täysin vieraat ihmiset puolustelemaan "sairasta" ikäänkuin kokisivat asian hyvinkin henkilökohtaisena...
        häiriöistä on olemassa hyvin selkeät kuvaukset ja jos on asiasta ollut sen verran kiinnostusta, että on oikein jaksanut lukea, niin täysin terveestä yksilösä on vaikea löytää kyseisiä häiriöön viittaavia piirteitä.

        °°°mikä teitä ihmisiä vaivaa? °°°
        Yllätyin samasta asiasta. Melko selkeää, ei voi olla huomaamatta.

        °°°alkaa täysin vieraat ihmiset puolustelemaan "sairasta" ikäänkuin kokisivat asian hyvinkin henkilökohtaisena...°°°
        Kun lueskelin vastaavia kertomuksia narsistimiehen käyttäytymisestä naisen kirjoittamana, en huomannut tätä ilmiötä, tai panin kyllä merkille, että 'tavanomainen' puolustelu loistaa poissaolollaan.

        Nyt kun kirjoittaja on mies näyttävät jotkut naiset, kieltävän ilmiötä, asettuvan puolustamaan kanssasisartaan. Vastauksissa ei ole perusteiltaan järkevää argumentointia, vaan sävy on 'henkilökohtainen', pilkkaava ja nimittelevä.

        Reagoidaanko tässä itse asiaan vai yritetäänkö ylläpitää jotain kollektiivista naisen kunniaa?

      • mummomuori*
        Kokenut mies kirjoitti:

        Tällainen oli odotettua. Ihminen joka ei ole kokenut vastaavaa lähtee arvioimaan sinun laillasi (Onneksi olkoot että et ole kokenut samaa).
        Monet narsistit osaavat huiputtaa, ei vain esim. tuomioistuimia, vaan myös useita terapeutteja, saatikka sitten tavallista sukankuluttajaa. Vasta muutaman vuoden henkilökohtainen kokemus avaa täysin silmät tässä asiassa. Se on fakta, minkä alan ammattilaisetkin myöntävät

        Tämä aihe on todellakin liian vähän tunnettu.
        Useimmilla on käsitys että narsisti on vain tavallista itsekkäämpi ihminen, ei muuta. Kyllä hän on paljon, paljon muutakin. Toistan: narsismi ei ole luokiteltu mielisairaudeksi, vaan persoonan häiriöksi.

        Narsti ei tee vahinkoa vain parisuhteessa vaan myös työpaikalla. Hän saattaa tärvellä koko työpaikan ilmapiirin. Parisuhtesta pääsee vielä eroon, mutta työpaikan kanssa voi olla vaikeampaa.Kyllä monella on varmasti kokemuksia narsistista työpaikalla, vaikka ei narsismia tunnistaisikaan. Jonkun läheisyydessä tulee vain kovin ikävä olo. Narsisti käyttää joka mahdollisuuden saada toinen hämmennyksiinsä ja alistetuksi. Tämä nostaa hänen loistoaan olla se kaikista paras.

        En ala kinaamaan asiasta sen enempää. Se on turhaa, mutta toivotan kuitenkin varovaisuutta kun kohtaatte erittäin viehätysvoimaisen ja seurallisen ihmisen, josta ehkä saa hieman liioittelevan ja epäaidon vaikutuksen.

        Lykkyä tykö ihmissuhteissanne.

        työyhteisössä jossa oli tällainen narsistinen nainen. Meni kuukausia, ennen kuin asia alkoi valjeta muille. Ennen hyvin toimeen tullut työyhteisö muuttui riiteleväksi ja kyräileväksi. Johdolle tuo ymmärrys syntyi vasta myöhemmin.

        Sitä enne paljon paha oli tapahtunut. Tämä nainen käänsi asiat aina päälaelleen. Hän kävi puolustussotaa hoveineen työpaikka kiusaamista vastaan. Eli oman kiusaamisensa hän käänsi niin, että häntä kiusattiin.

        Vaikka emme sitä ”diagnoosia” saaneet tehdä, oli kuitenkin hyvä että pystyimme saamaan edes jotain todisteita hänen tekemisistään, jotta totuus olisi tullut julki. Esimerkiksi emme sopineet mitään kahdestaan vaan aina kutsuimme muita paikalle, kun sovittiin ihan mitä tahansa. Säilytimme mm. sähköpostit, joskin hän alkoi välttää niitä. Kun hänelle valkeni että lähtö työpaikasta tulee, hän aloitti pitkän oikeustaistelun. Sittemmin kuulin että hän kävi monia muitakin juttuja oikeuden kautta.

        Tuolloin mietin useasti, millaista hänen kotielämänsä on? Miten esim. mies jaksaa elää hänen kanssaan? Onko tuo mies vielä kovempi ihmisenä vai onko hän niin arka, ettei uskalla lähteä pois?

        Olen itse sekaantunut ehtaan psykopaattiin. En tuolloin ymmärtänyt heti mistä on kysymys. Eroon pääseminen oli melkoista uhkapeliä ja koetteli vakavasti omaa mielenterveyttäni. Psykopaatti laittaa uhrinsa sekaisin niin, ettei pysty erottamaan todellisuutta manipuloinnista.

    • Emootio

      olet saanut vaikeaan asiaan. Minusta itsetuntemuksen ja viisastumisen takia on aina hyvää, että mietitään ja selvitetään, mistä oikeastaan oli kysymys. Uskon kertomukseesi siksi, että mainitsit tunteiden rajoittumisesta. Lähipiirissäni on henkilö, jonka tunnemaailma on erittäin rajoittunut (mutta persoonallisuushäiriöstä en silti usko olevan kysymys - jollei ehkä jonkinlainen estynyt persoonallisuus). Hänen lähellään on tukala olla.
      Toisaalta tunnistan itsessänikin piirteitä monenlaisista "diagnooseista", siksi suhtaudun luokitteluun hyvin varovaisesti. Mutta jos itsellä on tarve ymmärtää itseään, on hyvä että erilaisille ilmiöille on nimiä.
      Kuulin hiljan radiosta termin "kaupunkilaisen neuroottinen", mikä minusta hyvin kuvaa omaa taipumustani analysoida kaikki puhki. Sitten, kun luulee ymmärtävänsä, on syytä myös päästää irti.

    • Kokenut mies

      Yritin vastata Nim. Emootio:lle. Ei onnistunut. Ikkuna väittää että yritän lähettää samaa viestiä toistamiseen. Ei pidä paikkaansa, kuten näetkin. En saanut mitään tulemaan esille. Jokin mättää siellä päässä.

      Ystävällisesti Kokenut mies

      • mataleena1

        Niin kovin tuttua. Sitäpaitsi he kokevat olevansa aina oikeassa. Vika aina on toisessa osapuolessa.
        Eivät välitä toisten tunteista jne.
        Tällaisen ihmisen on vaikea luoda pysyvää ihmisuhdetta koska ennemmin tai myöhemmin tämä heidän "pelaamansa" peli alkaa käydä toiselle osapuolelle liian raskaaksi.

        Joskus mietin onko heidänlaisillaan omaatuntoa lainkaan? Pystyvätkö he ihan oikeasti rakastamaan? Tuntuu että kaikki ihmisuhteet ovat heille jotenkin "hyöty" suhteita.
        He pitävät hovia mielellään.

        Kaiken pohjalla on kuitenkin hyvin haavoittuva itsetunto sekä lapsuuden traumat.
        Tätä asiaa ei ymmärrä jos ei ole itse sitä kokenut.

        Raimo Mäkelan kirja on ihan hyvä luettava, muistaakseni nimeltään Naamiona terve mieli.

      • Timo_
        mataleena1 kirjoitti:

        Narsisti nimenomaan ei pysty aitoihin tunteisiin tai empatiaan toista ihmistä kohtaan. Muilla ihmisillä on narsistille todellakin vain välinearvo. Ihminen omana itsenään ei merkitse narsistille mitään, vaan sen sijaan esimerkiksi yhteiskunnallinen asema, oppiarvo jne. jolla narsisti voi samalla ikäänkuin siivellä kohottaa itseään.

        Kyse on nimenomaan siitä, että vaikka narsisti usein aluksi vaikuttaa suorastaan menestyjälle jonka itsetunto on vahva, tilanne on täysin päinvastoin ja kysymys on joko kokonaan puuttuvasta tai olemattoman heikosta isetunnosta. Sen vuoksi narsistin koko elämä pyörii oman minän ympärillä, kaikki kulminoituu tämän puuttuvan itsetunnon kompensoimiseen.

        Niinpä narsisti sitten mm. latistaa ja mitätöi muita ihmisiä ja heidän saavutuksiaan kohottaakseen omaa itseään, tähän liittyy myös oman minän jatkuvana peilaamisena muiden ihmisten kautta. Narsisti haluaa olla keskipiste. Usein narsisti on myös sairaanloisen mustasukkainen.

        Jos jokin sitten kolhaisee tätä puuttuvaa itsetuntoa, on narsistin koko elämä ylösalaisin. Puhutaan ns. narsistisesta loukkauksesta, jonka narsisti kostaa julmasti, joskus jopa väkivallantekojen kautta.

        Valaisevaa luettavaa on myös mm. prof. Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Hyvä itsetunto. Siinä on kuvattu persoonallisuushäiriö, jota Keltikangas-Järvinen kutsuu narsistiseksi minä-vaurioksi.

        Narsismihan ei ole mikään on/off -tila, vaan monilla ihmisillä esiintyy narsistisia piirteitä luonteessaan, toisilla enemmän, toisilla vähemmän.

        Joillakin narsismi ilmenee niin voimakkaana, että he aiheuttavat suurta tuhoa ympäristössään, niin kotona kuin työpaikallakin. Tämä on vakava ongelma, jonka laajuutta ei ole täysin tiedostettu.

    • kysymys..

      hei!
      olen itsekin juuri päässyt eroon suhteesta todennäköisesti narsistisee mieheen ja olen itsekin lukenut paljon narsismista. haluaisinkin kysyä, mitä tarkoitit seuraavalla lauseella:
      "Nuo kaksihan kuvataankin hyvin samanlaisina, erona että psykopaatilla ei ilmene narsistille ominaista hänen keinotekoisen minänsä heijastamista muiden kautta."
      siis mitä tarkoitat keinotekoisen mi9nän heijastamisella muiden kautta?

      • Kokenut mies

        Psykopatiaa pidetään joillain ammattitahoilla narsismin vaikeimpana muotona. Monesti se kuitenkin erotellaan omaksi persoonallisuushäiriö-lajikseen. Olen lukenut aiheesta netistä, Kolme kirjaa: "Ilman omaatuntoa" kirj. Robert D. Hare "ilkeä itserakkaus" kirj Sam Vaknin (tutkija on itsekin narsisti) ja "Miksi aina sinä" kirj. Sandy Hotchkiss. Nämä lukemani käyvät läpi sekä narsismia että psykopatiaa.
        Psykopaatti on ikäänkuin suorasukaisempi paha narsisti. Ihminen, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö on kehittänyt itselleen kaikkivoivan ihanneminän. Todellinen minä on omatekoisten muurien takana saavuttamattomissa. Tämä ihanneminä elää muiden ihmisten reaktioista narsistia kohtaan. Hän elää muilta saamansa huomion varassa. Hän manipuloi muita antamaan hänelle huomiota (hyvää tai pahaa) ja kokee olevansa olemassa niin kauan kuin kyseistä huomiota (ihastusta tai vihastusta). Tämä huomio pitää yllä narsistin keinotekoista minää. Hän siis peilaa itseänsä (keinotekoista) muiden ihmisten kautta. Siis muilta saanmastaan heijastuksesta.

        Narsisti ei tunne syyllisyyttä, ei ymmärrä empatiaa, ei omaa omaatuntoa, mutta hän osaa matkia edellämainittuja tunteita varsin hyvin, kuitenkaan ymmärtämättä niitä. Aitous siis puuttuu. Jotkut ovat kuvanneet heitä biologisiksi koneiksi.

        Tuo tuntuu kaamealta ettei ole omaatuntoa eikä tunne syyllisyyttä. Se pitää paikkansa.
        Sääliksi käy aina narsistin seuraavaa uhria.

        näinpä...kummastelin myös sitä, että psykopaatilta siis puuttuu tämä peilaus toisten kautta, onko näin? eli millä tavalla käytännössä psykopaatti eroaa narsistista tällä saralla?

      • Kokenut mies
        kokenut nainen kirjoitti:

        näinpä...kummastelin myös sitä, että psykopaatilta siis puuttuu tämä peilaus toisten kautta, onko näin? eli millä tavalla käytännössä psykopaatti eroaa narsistista tällä saralla?

        Nuo käsitteet ovat eläneet vuosien myötä. Niiden rajat ovat liikkuneet eri suuntiin.
        Psykopaattia on kuvattu myös näin: Psykopatia on paha narsistinen persoonallisuushäiriö, mutta ilman niitä vähäisimpiäkään tunteita mitä narsistilla ehkä on.
        Näiden lisäksi on olemassa seuraava häiriö: Sosiopaatti. Sosiopaatti on kuvattu psykopaatiksi, mutta hänellä on hieman intohimoakin mukana. Sosiopaatti saattaa tehdä murhan siinäkin tapauksessa, missä psykopaatti jättäisi sen tekemättä.

      • juuri näin
        Kokenut mies kirjoitti:

        Psykopatiaa pidetään joillain ammattitahoilla narsismin vaikeimpana muotona. Monesti se kuitenkin erotellaan omaksi persoonallisuushäiriö-lajikseen. Olen lukenut aiheesta netistä, Kolme kirjaa: "Ilman omaatuntoa" kirj. Robert D. Hare "ilkeä itserakkaus" kirj Sam Vaknin (tutkija on itsekin narsisti) ja "Miksi aina sinä" kirj. Sandy Hotchkiss. Nämä lukemani käyvät läpi sekä narsismia että psykopatiaa.
        Psykopaatti on ikäänkuin suorasukaisempi paha narsisti. Ihminen, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö on kehittänyt itselleen kaikkivoivan ihanneminän. Todellinen minä on omatekoisten muurien takana saavuttamattomissa. Tämä ihanneminä elää muiden ihmisten reaktioista narsistia kohtaan. Hän elää muilta saamansa huomion varassa. Hän manipuloi muita antamaan hänelle huomiota (hyvää tai pahaa) ja kokee olevansa olemassa niin kauan kuin kyseistä huomiota (ihastusta tai vihastusta). Tämä huomio pitää yllä narsistin keinotekoista minää. Hän siis peilaa itseänsä (keinotekoista) muiden ihmisten kautta. Siis muilta saanmastaan heijastuksesta.

        Narsisti ei tunne syyllisyyttä, ei ymmärrä empatiaa, ei omaa omaatuntoa, mutta hän osaa matkia edellämainittuja tunteita varsin hyvin, kuitenkaan ymmärtämättä niitä. Aitous siis puuttuu. Jotkut ovat kuvanneet heitä biologisiksi koneiksi.

        Työpaikallamme on naispuolinen narsisti.Pelkkä narsistin läsnäolo saa aikaan sen, että ei pysty hengittämään kunnolla. Työpäivän päätteeksi tuntuu siltä, kuin kaikki energia olisi imetty kropasta. Useita vuosia yrityksessä ollut mieshenkilö irtisanoutui narsistin henkisen piinauksen vuoksi ja nyt on minun vuoroni lähteä.

    • miekki

      on todella hyvä, että asiasta puhutaan! psykoterapeutti minulle sanoi, että narsismi on yleisempää kuin mitä luullaan ja nykyajan yhteiskunta luo aina vain paremman pohjan narsismin synnylle. se, mitä narsisti eniten pelkää, on paljastuminen. siksi (kenties tälläkin palstalla) asiasta puhuminen voi joissakin ihmisissä saada aikaan valtavan tunnekuohun, ikäänkuin pelon paljastumisesta.
      kannattaa myös puhua ihmisten kanssa, jotka ovat oikeasti saman kokeneet, meitä on PALJON!
      hyvä kanava on narsistien uhrien tuki ry, siellä on myös hyvä keskustelupalsta aineesta:
      http://www.narsistienuhrientuki.info/

      • Nimetön kritisoija

        En voi olla sanomatta, että älkää tukeutuko NUT:iin. Johdossa tuntuu olevan jotain kovasti mätää, jäsenet alkavat ennemmin tai myöhemmin ihmetellä että mistä oikein tuulee... Jos menette, käyttäkää harkintaa.

    • samaa mieltä

      Ite oon kanssa lukenut noita prosentteja, että suurin osa narsisteista on mukamas miehiä. Uskon myös siihen, että naiset onnistuu peittään sen paremmin kun miehet ja naiset on yleensä tässä teeskentelyssä paljon pahempia kun miehet, naisethan yleensä käyttää tappeluissakin enemmän henkistä väkivaltaa kun miehet, miehet sanoo asiat suoraan tai käyttää nyrkkejä. Uskon, että henkinen väkivalta on nimenomaan naisten ominaisuus. Itelläni on täysin narsistinen naispuolinen työtoveri ja uskon, että näitä todella on enemmänkin.

      • elements

        ......

    • tutulta tuntuu

      vastaan sulle 4v "myöhässä" ja olen vielä nainen.Minua on kiduttanut sisko ja hänen tyttärensä, ja edelleen sama jatkuu omassa avioliitossanikin. Nuo kaikki särmäjutut ja muu potaska on tosi tuttuja, myös kehrääminen, hyvin ilmaistu. Toivon tällä hetkellä kuolevani johonkin nopeaan sairauteen.Jos joku haluaa vastailla, olen kiitollinen. Olen ollut liitossa 20 vuotta, 2v terapiassa, haudannut yhden lapsen--että lastia on ihan reippaasti. kaikesta selviäis,uskon niin, jos olisi terve kumppani...

      • viestin

        kirjoittajalle... luettuani tämän ketjun ja muutamia muita artikkeleja aiheesta olen pohtinut, että eräällä ihmiselle lähipiirissäni on hyvin paljon narsistin oireita. Olisi mukava tai "mukava" (tietänet miten sen tarkoitan) keskustella lisää kanssasi näistä narsisteista ja heidän kanssaan elämisestä.

      • ovat ry
        viestin kirjoitti:

        Asiallista kirjoittelua ja asiallista tietoa narsistisesta persoonallisuushäiriöstä saa narsistien uhrien tuki ry:stä, kannattaa googlettaa. Minun elämäni hankaluudet narsistin kanssa oikenivat keskusteluissa saman kokeneiden kanssa.

      • 14vuotiastyttönen
        ovat ry kirjoitti:

        Asiallista kirjoittelua ja asiallista tietoa narsistisesta persoonallisuushäiriöstä saa narsistien uhrien tuki ry:stä, kannattaa googlettaa. Minun elämäni hankaluudet narsistin kanssa oikenivat keskusteluissa saman kokeneiden kanssa.

        Eräällä mun "kaverilla" on selvästi narsistisia piirteitä. Ei tarvi paljoa että hän suuttuu. Jos vaikka olen eri mieltä jostain asiasta hän saattaa saada kamalan raivokohtauksen. Hän saattaa tosissaan suuttua jopa siitä, jos en eilen katsonut jotain tiettyä ohjelmaa jota hän katsoi!! Ja hän myös kokee itsensä lähes aina loukatuksi. En voi ilmaista omaa mielipidettäni, sillä hän ei siedä sitä ja loukkaantuu syvästi jos olen eri mieltä hänen kanssaan. Hän sanoo aina kaiken päin naamaa, aina muissa on vikaa ja itse on täydellinen. Hän pitää minua kuin palvelijanaan. Ei ymmärrä että toisillakin on tunteet. Ottaa todella päähän. Hän on sosiaalisissa tilanteissa vaivautunut ja hiljainen, eikös sekin ole yleinen narsismin merkki? Hän on perheensä ainut lapsi.

      • R Vens
        14vuotiastyttönen kirjoitti:

        Aika seikkaperäinen kuvaus, siihen on siksi helppo antaa ainakin yhdenlaiseen oletukseen perustuva vastaus. Joku voi tosiaan käyttäytyä narsistisesti, vaikkei välttämättä ole pohjimmiltaan narsisti. Kaverisi narsismi voi johtua ihan ainoan lapsen kokemattomuudesta ihmissuhdeasioissa.

        Oletetaan näin: Kun ystäväsi on ainoa lapsi, hän on saanut jakamattoman huomion vanhemmiltaan. Sosiaaliset tilanteet voivat olla siksi hänelle vaikeita, koska hän joutuu jakamaan huomion muiden kanssa. Hänellä ei välttämättä ole myöskään samoja keinoja normaaliin vuorovaikutukseen, jotka sisarusten kanssa kasvaneet ovat oppineet.

        Suhteessaan vanhempiinsa hän on saattanut myös huomata tehokkaaksi keinoksi raivoamisen, kiukuttelun, oikkuilun, murjottamisen jne. saadakseen aina tahtonsa läpi. Voi myös olla, että toinen hänen vanhemmistaan on ankara ja toinen taas lellijä. Varsinkin kun olette kahden, hän kokeilee näitä keinoja myös sinuun.

        Kaverisi ei siis välttämättä ole narsisti, vaan hänen kasvatuksensa ei ole ollut yhtä sosiaalisesti rikastava kuin sinun. Kun hänellä ei ole ollut sisaruksista seuraa, hän on luultavasti epävarma siitä, miten porukassa toimitaan. Hän voi hyvin oppia ne taidot kasvaessaan vähän lisää. En tiedä oliko tästä apua ja miten nämä todellisuudessa sopivat, mutta suosittelen, että pidät kuitenkin oman tahtosi, et alistu hänen oikutteluunsa ja tapaat muitakin kavereita.

      • 14vuotiastyttönentaas
        R Vens kirjoitti:

        Tottahan tuo oli mitä kirjoitit, itse en vaan ihan pelkästään sen piikkiin käyöstä laittaisi, että on ainut lapsi. Voi tietenkin olla, ja on oikeastaan hyvin todennäköistä, että valtaosa hänen käytöksestään siitä johtuu. Henkilökohtaisesti en kyllä usko että hänen käytöksensä vanhemmiten muuttuu, mutta saahan sen nähdä.
        Joo, no täytyy vaan jaksaa häntä vielä jonkin aikaa, ja toivon, että pääsen hänestä vielä joskus eroon :)

      • kultaisetSisarukset
        R Vens kirjoitti:

        Aika seikkaperäinen kuvaus, siihen on siksi helppo antaa ainakin yhdenlaiseen oletukseen perustuva vastaus. Joku voi tosiaan käyttäytyä narsistisesti, vaikkei välttämättä ole pohjimmiltaan narsisti. Kaverisi narsismi voi johtua ihan ainoan lapsen kokemattomuudesta ihmissuhdeasioissa.

        Oletetaan näin: Kun ystäväsi on ainoa lapsi, hän on saanut jakamattoman huomion vanhemmiltaan. Sosiaaliset tilanteet voivat olla siksi hänelle vaikeita, koska hän joutuu jakamaan huomion muiden kanssa. Hänellä ei välttämättä ole myöskään samoja keinoja normaaliin vuorovaikutukseen, jotka sisarusten kanssa kasvaneet ovat oppineet.

        Suhteessaan vanhempiinsa hän on saattanut myös huomata tehokkaaksi keinoksi raivoamisen, kiukuttelun, oikkuilun, murjottamisen jne. saadakseen aina tahtonsa läpi. Voi myös olla, että toinen hänen vanhemmistaan on ankara ja toinen taas lellijä. Varsinkin kun olette kahden, hän kokeilee näitä keinoja myös sinuun.

        Kaverisi ei siis välttämättä ole narsisti, vaan hänen kasvatuksensa ei ole ollut yhtä sosiaalisesti rikastava kuin sinun. Kun hänellä ei ole ollut sisaruksista seuraa, hän on luultavasti epävarma siitä, miten porukassa toimitaan. Hän voi hyvin oppia ne taidot kasvaessaan vähän lisää. En tiedä oliko tästä apua ja miten nämä todellisuudessa sopivat, mutta suosittelen, että pidät kuitenkin oman tahtosi, et alistu hänen oikutteluunsa ja tapaat muitakin kavereita.

        vai niin nyt sitten narsistiset persoonallisuudenpiirteet liitetään tähän ainoaan turvalliseen "ainut lapsi" kategoriaan???!!! Oletko tosiaan sitä mieltä että "jos yksi näkemäsi joutsen on musta, kaikki joutsenet ovat mustia", eli KAIKKI ainoat lapset ovat aina narsistisia...?Hohhoijaa -lue vähän enemmän sitä oikeaa psykologiaa niin löydät ihan oikeita teorioitakin tuon vanhakantaismaalaismummosohvapsykologian tilalle ja tule sitten tänne urputtamaan tänne lisää!!!
        Mistä ensinäkin päättelet a) että kaikki ainoat lapset saavat TODELLA paljon huomiota (entä jos onkin mahdollista, että saa ihan samalla tavalla/yhtä vähän sitä yksilöllistä huomiota kuin jos lapsia olisi useampi.Tai uups..kauhuskenaario... ei saa huomiota ollenkaan jos on ollut vaikka muuta kiirettä, alkoholismia, ei-toivottu lapsi tms.) ja b) että ainut lapsi olisi aina erakko luonne ja epäsosiaalinen? Entä jos hänellä on paljon enemmän niitä muita sosiaalisia suhteita kuin ne valivalimäkämäkäpikku- ja isosisarukset?? Paljon kavereita, harrastuksia, sukulaislapsia jne. (ja niiltähän niitä hyviä taitoja vasta oppiikin..itse olen huomannut että isossa sisarusparvessa eläneet osaavat kyllä kieroilla hommansa niin että saavat aina eniten ja ensin...) Ei se perhe-elämä siskoineen ja veljineen aina niin täydellistä ole, huomio ei sielläkään tasaisesti jakaudu, eikä vanhemmat rakasta kaikkia lapsiaan yhtä paljon tai vanhemmat ole täydellisiä vaikka se niin idylliseltä näyttäiskin.

        Sori nyt vain, mutta olen NIIN lopen kyllästynyt tähän leimaamiseen, joka monasti alkaa jo päiväkodissa ja koulussa opettajien ja lastenhoitajien taholta.

    • tossukaksi...

      Minulla oli joskus nuoruudessa tyttöystävä, jolla oli narsistisia piirteitä. Tosin hän ei kyllä ollut narsisti vaan ihan tavallinen huorahtava kusipää, joka yritti kontrolloida liikaa. Suhde meni kunnon sotimiseksi ja valtataisteluksi, sillä minua on ihan turha yrittää alistaa. Luonnollisesti minua ei myöskään saa käskytettyä. Jos minua käskee tai alistaa asiassa, jota en pidä oikeudemukaisena, teen ihan todennäköisesti juuri päinvastion mitä käskyttäjä haluaa.

      Eli pitäkää puolenne! Jos osutte yhteen oikean narsistin kanssa, suhde hajoaa siihen kun alistussuhdetta ei synny, mikä on ainoastaan hyvä asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1025
    Aihe