Tämä on omistettu "asentaja22":lle ja kaikille muillekin kaltaisilleen.
Nämä mutuilijat ovat raivostuttavia. He eivät edes vaivaudu vilkaisemaan faktoja, heittelevät vain näitä "kyllä töitä riittää" -sloganejaan musta-tuntuu -pohjalta rypien "erinomaisuudessaan".
Jos saisin vaivata edes käväisemään osoitteessa www.mol.fi: siellä ihan etusivulta on helpostikin löydettävissä työllisyyskatsaukset-osasto, sieltä ihan oikeasta yläkulmasta. Viralliset työvoimaviraston listat tilanteesta, ja monelta kuukaudelta, olkaa hyvä.
Esimerkiksi nyt viimeisimmän eli lokakuun virallisen tilaston mukaan maassa oli 482 690 työnhakijaa, joista 257 515 työtöntä. "Työllisiksi" luetaan vaikkapa lyhyen työurakan tehneet. Kun erottaa "työllisistä" työnhakijoista ne, jotka ovat erilaisissa pätkätöissä, lyhennetyillä työajoilla ja sen sellaisilla, todellisen työttömyyden summa kasvaa.
Päälle tulevat he, jotka haluaisivat töitä mutta ovat virallisten tilastojen ulkopuolella, eli tilastoista eri verukkeilla "siivotut". Lisäksi siellä oli 89 794 työmarkkinatoimenpiteillä työllistettyä. Varsinaisten "oikeiden töiden" ulkopuolella on siis varmastikin pitkälti yli 400 000 - 500 000 ihmistä - tai yli miljoona, kun vähentää työmarkkinakelpoisten määrästä nyt työssä olevat.
Heidän kanssaan työpaikoista kilpailevat ne aidon ja oikean työpaikan nyt omaavat, jotka haluavat vaihtaa duunia.
Työpaikkoja oli tarjolla 21 419. Niistä taas aimo roippaus on muita kuin perinteisiä... esimerkiksi rakennusteollisuudessa oli 16 000 työnhakijaa, paikkoja oli noin 500 - eikä yksikään niistä nk. perinteinen, vaan jonkinlainen vilunkimesta.
Se siis töiden riittävyydestä. Entä mistä johtuvat nämä jatkuvat syyllistämiset. On kaksi mahdollisuutta:
1) Totaalinen tietämättömyys, joka johtuu joko laiskuudesta tarkistaa faktoja tai kertakaikkisesta tyhmyydestä
2) Tietoisesta sumuttamisesta.
Ensimmäiseen osaan ei hirveämmin ole ratkaisuja. Jos tyhmyys on riittävän suurta, se toimii itseään suojelevana elementtinä. Tiedon lisääminen saattaa joissakin tapauksissa auttaa, mutta se edellyttää jo kykyä ajatteluun ja johtopäätöksien tekoon.
Toinen osa onkin mielenkiintoisempi. Kun virallinenkin totuus on kerrotunlainen, miksi puhutaan työhaluttomuudesta, työvoimapulasta, ulkomaisen työvoiman lisäämisestä ja niin edelleen?
Kyseessä on halu pitää ihmisten palkat ja edut matalalla. Suurtyöttömyys toimii erinomaisesti työntekijöiden etujen lisäämistä ja palkankorotuksia vastaan. Rahasta ei ole kiinni: nykyajan tuottavuus on nostanut BKT:ta 50%, kaksinkertaistanut teollisuustuotannon ja kolminkertaistanut viennin parissakymmenessä vuodessa. Varallisuuden nousu, joka ennen olisi siirtynyt palkkoihin, siirtyy nyt osakkeenomistajille ja ennestään hyvätuloisille: yritysvoitot ovat kuusinkertaistuneet, rikkaimman 50 000 ihmisen tulot nousseet 122% ja suurituloisin kymmenys maastamme kuittaa muistaakseni 80% tuottavuuden noususta kukkaroonsa.
Työttömyys olisi luonnollisesti poistettavissa lähes välittömästi.
Maassa on tietty määrä palkallista työtä ja sille tietty määrä tekijöitä. Toimittaisiin vain, kuten muinakin kriisiaikoina: jaetaan tarvittava hyödyke (työ) sen tarvitsijoiden (työmarkkinoilla olijat) kesken. Päinvastoin kuin muissa niukkuuden jaoissa, tämä lisäisi merkittävästi jakajien saamaa pottia laskennallisesta osastaan.
Miten? Ensinnäkin
-Verorasitus pienenisi dramaattisesti. Työttömyys vie valtavasti yhteiskunnan verorahoja. Luomalla täystyöllisyys tämä potti olisi jaettavissa ihmisten tuloihin (verojen pienetyessä) ja yhteiskunnan parantamiseen.
-Täystyöllisyys antaisi mahdollisuuden palkankorotuksiin. Tällöin vallitsisi tilanne, jossa työväestä jouduttaisiin kilpailemaan, ja palkkaushan on etevä kilpailukeino. Mistäkö rahat palkankorotuksiin? No, tuosta kertomastani valtavasti kohonneesta tuottavuudesta, tietenkin. Siis siitä mistä ennenkin.
Lopputuloksena olisi lisääntynyt vapaa-aika tulotason pysyessä vähintään ennallaan, yhteiskuntasektorin merkittävä parantuminen ja suuri tasa-arvoisuus.
Jo vuosia sitten laskettiin, että työn jakamisella jokaiselle muodostuisi nelipäiväinen työviikko. Mitähän se mahtaisi olla nyt?
On käsittämätöntä, ettei tajuta nykyisten työaikojen olevan vain sopimustekninen juttu. Ne ovat irrallaan tehokkuus- ja tuottavuuskehityksestä, onpahan vain kerran päätetty että tämä on nyt virallinen työaika. Viimeksi asiaa muutettiin 1960-1970 -lukujen vaihteen tienovilla, siirryttäessä kuusipäiväisestä viisipäiväiseen työviikkoon. Nykyinen tuottavuuden kasvu automatiikan, robotiikan ja globalisaation vuoksi on aivan eri luvuilla.
Aivan oma lukunsa ovat sitten nämä työssäolevat pässit, jotka antavat huijata itseään omaksikin vahingokseen. He ajavat omaa ja työttömien kurjistamista nielemällä kyselemättä kaiken fuulan mitä työnantaja- ja suurpääomapiirit (ja niiden talutushihnassa olevat poliittiset päättäjät) vain keksivät tarjoilla. He kirmailevat kiekumassa ja riekkumassa omaa upeuttaan pelloilla, jotka heidän mielestään ovat vihannoivia niittyjä, mutta ovat todellisuudessa valehtelijoiden skeidalla lannoitettuja rikkaruohokenttiä.
Eliitille asiain nykytola sopii mitä mainioimmin. Saavathan he entistä suuremman osan itselleen siitä kakusta, josta ennen joutuivat lohkaisemaan isomman siivun työmarkkinoilla olijoille ja yhteiskunnallekin.
Nämä mutuilijat ovat raivostuttavia. He eivät edes vaivaudu vilkaisemaan faktoja, heittelevät vain näitä "kyllä töitä riittää" -sloganejaan musta-tuntuu -pohjalta rypien "erinomaisuudessaan".
Jos saisin vaivata edes käväisemään osoitteessa www.mol.fi: siellä ihan etusivulta on helpostikin löydettävissä työllisyyskatsaukset-osasto, sieltä ihan oikeasta yläkulmasta. Viralliset työvoimaviraston listat tilanteesta, ja monelta kuukaudelta, olkaa hyvä.
Esimerkiksi nyt viimeisimmän eli lokakuun virallisen tilaston mukaan maassa oli 482 690 työnhakijaa, joista 257 515 työtöntä. "Työllisiksi" luetaan vaikkapa lyhyen työurakan tehneet. Kun erottaa "työllisistä" työnhakijoista ne, jotka ovat erilaisissa pätkätöissä, lyhennetyillä työajoilla ja sen sellaisilla, todellisen työttömyyden summa kasvaa.
Päälle tulevat he, jotka haluaisivat töitä mutta ovat virallisten tilastojen ulkopuolella, eli tilastoista eri verukkeilla "siivotut". Lisäksi siellä oli 89 794 työmarkkinatoimenpiteillä työllistettyä. Varsinaisten "oikeiden töiden" ulkopuolella on siis varmastikin pitkälti yli 400 000 - 500 000 ihmistä - tai yli miljoona, kun vähentää työmarkkinakelpoisten määrästä nyt työssä olevat.
Heidän kanssaan työpaikoista kilpailevat ne aidon ja oikean työpaikan nyt omaavat, jotka haluavat vaihtaa duunia.
Työpaikkoja oli tarjolla 21 419. Niistä taas aimo roippaus on muita kuin perinteisiä... esimerkiksi rakennusteollisuudessa oli 16 000 työnhakijaa, paikkoja oli noin 500 - eikä yksikään niistä nk. perinteinen, vaan jonkinlainen vilunkimesta.
Se siis töiden riittävyydestä. Entä mistä johtuvat nämä jatkuvat syyllistämiset. On kaksi mahdollisuutta:
1) Totaalinen tietämättömyys, joka johtuu joko laiskuudesta tarkistaa faktoja tai kertakaikkisesta tyhmyydestä
2) Tietoisesta sumuttamisesta.
Ensimmäiseen osaan ei hirveämmin ole ratkaisuja. Jos tyhmyys on riittävän suurta, se toimii itseään suojelevana elementtinä. Tiedon lisääminen saattaa joissakin tapauksissa auttaa, mutta se edellyttää jo kykyä ajatteluun ja johtopäätöksien tekoon.
Toinen osa onkin mielenkiintoisempi. Kun virallinenkin totuus on kerrotunlainen, miksi puhutaan työhaluttomuudesta, työvoimapulasta, ulkomaisen työvoiman lisäämisestä ja niin edelleen?
Kyseessä on halu pitää ihmisten palkat ja edut matalalla. Suurtyöttömyys toimii erinomaisesti työntekijöiden etujen lisäämistä ja palkankorotuksia vastaan. Rahasta ei ole kiinni: nykyajan tuottavuus on nostanut BKT:ta 50%, kaksinkertaistanut teollisuustuotannon ja kolminkertaistanut viennin parissakymmenessä vuodessa. Varallisuuden nousu, joka ennen olisi siirtynyt palkkoihin, siirtyy nyt osakkeenomistajille ja ennestään hyvätuloisille: yritysvoitot ovat kuusinkertaistuneet, rikkaimman 50 000 ihmisen tulot nousseet 122% ja suurituloisin kymmenys maastamme kuittaa muistaakseni 80% tuottavuuden noususta kukkaroonsa.
Työttömyys olisi luonnollisesti poistettavissa lähes välittömästi.
Maassa on tietty määrä palkallista työtä ja sille tietty määrä tekijöitä. Toimittaisiin vain, kuten muinakin kriisiaikoina: jaetaan tarvittava hyödyke (työ) sen tarvitsijoiden (työmarkkinoilla olijat) kesken. Päinvastoin kuin muissa niukkuuden jaoissa, tämä lisäisi merkittävästi jakajien saamaa pottia laskennallisesta osastaan.
Miten? Ensinnäkin
-Verorasitus pienenisi dramaattisesti. Työttömyys vie valtavasti yhteiskunnan verorahoja. Luomalla täystyöllisyys tämä potti olisi jaettavissa ihmisten tuloihin (verojen pienetyessä) ja yhteiskunnan parantamiseen.
-Täystyöllisyys antaisi mahdollisuuden palkankorotuksiin. Tällöin vallitsisi tilanne, jossa työväestä jouduttaisiin kilpailemaan, ja palkkaushan on etevä kilpailukeino. Mistäkö rahat palkankorotuksiin? No, tuosta kertomastani valtavasti kohonneesta tuottavuudesta, tietenkin. Siis siitä mistä ennenkin.
Lopputuloksena olisi lisääntynyt vapaa-aika tulotason pysyessä vähintään ennallaan, yhteiskuntasektorin merkittävä parantuminen ja suuri tasa-arvoisuus.
Jo vuosia sitten laskettiin, että työn jakamisella jokaiselle muodostuisi nelipäiväinen työviikko. Mitähän se mahtaisi olla nyt?
On käsittämätöntä, ettei tajuta nykyisten työaikojen olevan vain sopimustekninen juttu. Ne ovat irrallaan tehokkuus- ja tuottavuuskehityksestä, onpahan vain kerran päätetty että tämä on nyt virallinen työaika. Viimeksi asiaa muutettiin 1960-1970 -lukujen vaihteen tienovilla, siirryttäessä kuusipäiväisestä viisipäiväiseen työviikkoon. Nykyinen tuottavuuden kasvu automatiikan, robotiikan ja globalisaation vuoksi on aivan eri luvuilla.
Aivan oma lukunsa ovat sitten nämä työssäolevat pässit, jotka antavat huijata itseään omaksikin vahingokseen. He ajavat omaa ja työttömien kurjistamista nielemällä kyselemättä kaiken fuulan mitä työnantaja- ja suurpääomapiirit (ja niiden talutushihnassa olevat poliittiset päättäjät) vain keksivät tarjoilla. He kirmailevat kiekumassa ja riekkumassa omaa upeuttaan pelloilla, jotka heidän mielestään ovat vihannoivia niittyjä, mutta ovat todellisuudessa valehtelijoiden skeidalla lannoitettuja rikkaruohokenttiä.
Eliitille asiain nykytola sopii mitä mainioimmin. Saavathan he entistä suuremman osan itselleen siitä kakusta, josta ennen joutuivat lohkaisemaan isomman siivun työmarkkinoilla olijoille ja yhteiskunnallekin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minäkin jossain vaiheessa ärsyynnyin Asentaja22 kaltaisille kirjoittajille, mutta sitten totesin, että ääliöitä on maailma täynnä. Ei heille faktatieto tai järkipuhe mene perille.
Yleisen työajan lyhentäminen olisi ehkä paras keino työttömyyden vähentämiseen. 6 tunnin työpäivä tai 4 päivän viikko, ehkä paremmin se 4 päivän viikko liukuvasti. Miksihän sitä ei edes ehdoteta vakavasti?
Toinen asia on kyllä se, että työn jakaminen edellyttää päteviä tekijöitä, työpaikkojen hajauttamista myös syrjäseuduille ja tukea myös yrityksille. Olisi kyllä tehtävissä, mutta kun taitaa tuo SAK ja SDP olla lähinnä jo työssä olevien puolella.
En usko että lyhennetty työaika toisi lisää töitä, koska yrityksen menot kasvaisivat vain siitä ja nehän vain leikkaavat nykyään. Sama porukka joutuisi tekemään saman homman vain nopeammin. Työntekijän kannalta vapaa-ajan lisäys olisi kovajuttu. Mutta pienipalkka aloilla nykyinenkin 7.5-8h päivä palkka ei riitä elämisen kustannuksiin nykysuomessa niin mitenkä sitten vähemmän tuntimäärän. Eli yhtälö ei ainakaan minusta ole kannattava.
Näitä asioita käsittelin jo tuossa alkuperäisessä vuodatuksessani, mutta sinulla on kieltämättä kyllä pointti omassasi.
Se ei kuitenkaan koske kokonaistuottavuutta, joka on noussut mainitsemallani tavalla automatiikan ja globalisaation vuoksi. Kun käsittelemme työtä toimintana, jonka tarkoituksena on luoda ihmisille toimeentulon edellytykset, nykymaailmassa siihen riittäisi huomattavastikin pienempi työaika. Miksei riittäisi? Onhan viisipäiväinen työviikko pystynyt tuomaan hyvän elintason käytännössä koko kansalle jo 1970-luvullakin. Miksei vähempi riittäisi nyt, kun tuottavuus on noussut räjähdysmäisesti?
Tuottavuudesta muuten linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000012648525
Ongelmana näkisin globalisaatiopuolen. Tuottavuuden kasvu menee lähes kokonaisuudessaan juuri (kansainvälisille) suuryrityksille, koska pk-sektorista alkaa yhä etenevässä määrin tulla vain jättien alihankkijoita. Kun Pekka ja Pätkä halusivat töitä, he menivät tekemään joulukuusenjalkoja paikalliselle verstaalle. Verstaan omistaja maksoi heille sovitun liksan ja myi tuotteet sitten paikallisesti.
Nyt asiat ovat toisin. Joulukuusenjalka-alallakin vaikkapa ICTSC (International Christmas Tree Stander Corporation) hallitsisi kauppaa. Se kilpailuttaisi paikallisia ja kansainvälisiä puuverstaita ja valitsisi niistä sen, joka tuottaa halvimmalla - vaikkapa sitten Bangladeshista.
Paikallinen pk-yrittäjä olisi pulassa. Osallistuisi hän sitten tarjouskilpailuun tai kilpailisi ICTSC:n kanssa, suuria vaikeuksia tulisi maan palkkatason vuoksi. Jos paikallisella yrittäjällä olisi varaa, hän voisi toki luistaa noista kustannuksista palkkaamalla ChristmasTreeStander9000AutomaticT-1000 -teollisuusrobotin sähköpalkalla, mutta silti muut oheiskulut nostaisivat hintaa ja leikkaisivat tuottoa.
Olemmekin ajautuneet järjettömään tilanteeseen: tuottavuuden räjähdysmäisestä kohoamisesta huolimatta työtahtia ja -määrää olisi kohotettava yksillä ja toisille annettava kenkää. Valtavasti noussut vauraus liukuu heille, jotka ovat onnistuneet pääsemään globaalille tasolle.
Näin ollen työajan lyhentäminen ja kohonneen tuottavuuden siirto palkkaukseen olisi pk-yrityssektorilla kieltämättä vähän vaikeaa - tuottavuuden kasvusta kun pääsevät nauttimaan lähinnä juuri nuo jätit.
Työttömyyden ja sen kerrannaisvaikutusten poisto työaikoja pienentämällä alentaisi kuitenkin verorasitusta, joka heijastuisi tulotasoon myönteisesti.
Kuten kirjoitin, sekä palkallista työtä että sille tekijöitä on maassa tietty määrä. Tekijöihin voi lukea myös pk-yrittäjät, jotka joutuvat samaan globaaliin kurimukseen.
Kuten eräs aikaisempi kirjoittaja kertoi, hän antaa Asentaja22:n edustaman kaltaisten mielipiteiden yleensä vain olla. Niin teen minäkin, mutta aina joskus malja läikkyy yli. Me olemme kaikki, työttömät, työntekijät ja paikallisen tason yrittäjät samassa veneessä globaalin kosken pyörteissä, ja tämä pitäisi ymmärtää. Yksisilmäinen ja ymmärtämätön vastakkainasettelu, jossa milloin ketäkin mistäkin syytellään, palvelee vain juuri tämän saman epäsuhdan jatkuvuutta ja lisäämistä. Riitely karauttaa paattimme kohta kiveen ja hukumme kaikki, vaikka pitäisi ryhtyä tekemään yhteistyössä ohjausliikkeitä.
Vaikea uskoa työajan lyhentämiseen, sillä sitten vielä suuremmalla varmuudella työpaikat valuvat ulkomaille, ranskassa kun kokeilivat niin joutuvat nyt palaamaan takaisin vanhaan.
kun vähän on aktiivinen ja kyselee töitä niin monesti pääsee harjoittelujaksolle josta saa extraa jopa 8€ ylläpitorahaa. Yleensä tämän jakson jälkeen voidaan jatkaa harjoittelua tai tarjota jopa oikeita työsopimuksia.
Yrittäkää ja kyselkää, älkääkä itkekö ettei töitä ole! Jos kaikki työttömät olisivat yhtä ahkeria kuin minä niin Suomen kansantalous kasvaisi huimasti ja siitä kertyisi valtavasti yhteistä hyvää joka sitten haettaisiin tiettyjen tajojen kesken.
”Kyseessä on halu pitää ihmisten palkat ja edut matalalla. Suurtyöttömyys toimii erinomaisesti työntekijöiden etujen lisäämistä ja palkankorotuksia vastaan. Rahasta ei ole kiinni: nykyajan tuottavuus on nostanut BKT:ta 50%, kaksinkertaistanut teollisuustuotannon ja kolminkertaistanut viennin parissakymmenessä vuodessa. Varallisuuden nousu, joka ennen olisi siirtynyt palkkoihin, siirtyy nyt osakkeenomistajille ja ennestään hyvätuloisille: yritysvoitot ovat kuusinkertaistuneet, rikkaimman 50 000 ihmisen tulot nousseet 122% ja suurituloisin kymmenys maastamme kuittaa muistaakseni 80% tuottavuuden noususta kukkaroonsa.
Työttömyys olisi luonnollisesti poistettavissa lähes välittömästi.”
Miksi ei niin tehdä?
Vastaus: Kommunismin ja sosialismin romahdettua ideologiana olemme siirtymässä takaisin täysin sääntelemättömään markkinatalouteen, siis klassiseen liberalismiin.
Liberalismi syntyi aatteena 1600-luvulla ja perustuu filosofi John Locken poliittisen filosofiaan. Locke halusi vapauttaa ihmiset kirkosta ja valtiosta (lat. ”liber”, vapaus [kirkosta ja valtiosta]).
Taustalla oli muutama asia: katolisen kirkon heikentynyt asema keskiajan loppupuolella, italialaisten kauppiaiden äkillinen rikastuminen lisääntyneen merikaupan seurauksena itään ja uusi, mekaaninen, materialistinen maailmankuva (joka sulkee pois kaiken hengellisen todellisuuden).
Locke teki omaisuudesta loukkaamattoman ihmisoikeuden vapauden rinnalle (mikä oli uutta filosofisessa ajattelussa). Jos omistusoikeutta loukataan (esim. verotuksen kautta, hintasäännöillä tai muilla valtion tuloeroja tasaavilla toimenpiteillä), loukataan myös ihmisen vapautta ja oikeutta elämään, jotka Locken mukaan riippuvat omaisuudesta ja omistusoikeudesta. Valtio ei saa puuttua millään tavalla yhteiskunnan taloudelliseen elämään, vaan taloudellisen elämän on oltava sääntelemätöntä ihmisten välistä vaihtokauppaa (= markkinataloutta eikä sen aikaista merkantilismia).
Myöskään kirkko ei saa moraaliopillaan puuttua taloudelliseen elämään. Markkinat ovat itseohjautuvia, ja niitä säätelevät n.k. näkymätön käsi (Adam Smithin yhteiskuntateoria). Adam Smithin näkymätön käsi –teorian mukaan omaa etuaan ajavat ihmiset (ahneet) hyödyntävät pitemmällä tähtäimellä koko yhteiskuntaa, koska he vievät teknistä kehitystä eteenpäin. Jatkuva tekninen kehitys on hyvinvoinnin perusta niin liberalismissa kuin sosialismissakin. Ahneudelle ei saa panna mitään rajoja liberalistisessa yhteiskunnassa (esim. verottamalla työnantajia tai muuten säätämällä lakeja, jotka rajoittavat omistusoikeutta ja talouselämän vapautta).
Tuloerojen tasaaminen valtiovallan toimin pysäyttää siis klassisen liberalismin mukaan yhteiskunnan kehityksen. Yhteiskunnan ”moottori” on ahneus, joka pyörittää yhteiskuntaa ja kehittää sitä ”eteenpäin”.
Liberalismin taustalla on siis rahan ahneus, ja kun kissa on poissa, hyppivät rotat pöydälle.
Täysin sääntelemätöntä markkinataloutta (liberalismia) yritettiin toteuttaa Iso-Britanniassa 1800-luvun alkupuolella, mutta se johti niin vaikeisiin ympäristöllisiin ja inhimillisiin ongelmiin että siitä luovuttiin 1850-luvun puolivälissä ja palattiin enemmän säänneltyyn yhteiskuntatalouteen, joka sai nimen ”sosiaaliliberalismi”, joka on periaatteessa nykyisen hyvinvointivaltion perusta.
Sosiaaliliberalismi on kuitenkin jälleen häviämässä ja klassinen liberalismi palaamassa, pääasiassa kommunismin ja sosialismin osoittauduttua taloudellista kehitystä tyrehdyttäväksi tekijäksi. Inhimilliset ja ympäristölliset negatiiviset seuraukset seuraavat kuitenkin perässä aivan yhtä varmasti kuin kirje tulee postista.
Hienoa tekstiä. Saako tuota jossain yhteydessä lainata?
Kommunismi - tai siis se kommunismin irvikuva jota harjoitettiin yhteen aikaan maailmassa varsin laajalti - toteutti kaikesta hirvittävyydestään huolimatta myös hyvää. Se nimittäin piti mainitsemasi markkinaliberalismin aisoissa myös länsimaissa.
Jos kapitalismissa noina aikoina olisi menty liian pitkälle, oli aina tarjon vaara kommunistisista vallankumouksista. Niinpä ei uskallettu, vaan jouduttiin myönnytyksiin: nykyisiin (ja kohta taas entisiin) työntekijöiden etuihin, palkkatasoon, työttömyysturvaan, työaikoihin, sairausetuihin, lomarahoihin yms.
Kun kommunismiksi kutsutut järjestelmät romahtivat, myös tämä uhka käytännössä katosi. Seuraukset ovat nyt nähtävillä työelämän kaikilla saroilla.
En haikaile Neuvostoliittoa ja sen sortojärjestelmää takaisin, mutta haikailen jotain todellista vaihtoehtoa nykyiselle hulluudelle, vastavoimaa markkinavoimien saneluratkaisuille. Me elämme nyt oikeastaan vaihtoehdottomassa maailmassa, jossa kaikkien on toteltava isäntää. Isäntä on nyt talous, vaikka sen pitäisi olla ihmiskunnan renki, joka palvelee elämämme parantamisessa.