Onko oikein, että nyky-yhteiskuntamme pelastaa keskoslapsia, joiden periaatteessa "kuuluisi kuolla"? Entäpä hengityskoneissa pitäminen, vaikka tiedetään, että toipumismahdollisuuksia ei ole?
Mitä mieltä?
kertokaa
17732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
myös sydänkohtauksen saaneiden ja auton alle jääneiden "kuuluisi kuolla". silti niitä viedään kiirusti sairaalaan etteivät kuolisi.
Aivan. Tuo on täysin totta. Mitä mieltä sinä olet näistä asioista? Olen vähän pettynyt, kun odotin, että täällä olisi kunnon keskustelua jo käynnissä.
Mielestäni auton alle jäävät (ja muihin onnettomuuksiin joutuvat) kuuluisi pelastaa, koska heidän tapauksissaan kuoleman mahdollisuus ei johdu (aina) heistä itsestään. Tarkoitan siis sitä, että ehkä joku heistä on saattanut esim. käyttäytyä tyhmästi varomatta autoa, mutta kuolema ei tule heidän kehostaan. Sitä vastoin sydänkohtauspotilailla, keskosilla jne. kuolema tosiaan tulee heidän kehostaan. Onko silloin kokonaisuutta ajatellen oikein, että heidät pelastetaan?
Pelastaminen maksaa yhteiskunnalle hirvittäviä summia. Sydänkohtauspotilaiden kohdalla sairaus olisi useinkin ollut vältettävissä oikeanlaisilla elämäntavoilla. Jos geenit sitten vain ovat niin virheelliset, etteivät elämäntavatkaan auta, onko oikein pitää tätä eliötä vastoin luontoaan hengissä? Pitäisikö pelastamisesta ottaa maksu?
Entäpä koko maailmaa ajatellen? Maapallomme kärsii tästä ihmismäärästä. Se on täysin luonnoton. Entäpä, jos ajattelemme, mikä etulyöntiasema meillä länsimaalaisilla on kehitysmaiden ihmisiin nähden (pelastumisen suhteen). Eikö se ole epäreilua?
Mutta siis onko oikein sotkea keskosia, jotka oikeasti heti kuolisivat, tähän elämään väkisin, vain vanhempien takia? Heitähän ei periaatteessa kuuluisi olla olemassa. Entä heidän lapsensa ja lapsenlapset? Näitäkään ei siis olisi olemassa, vaikka tässä todellisuudessa maailma pursuaisi heitä.
Periaatteessa aika moni äiti menehtyisi synnytykseen ja lapsikuolleisuus olisi suurta elleivät ihmisyhteisöt tyypillisesti harrastaisi keskinäisapua.
Ihminen on sosiaalinen laji, ja lajin selviämisen kannalta on ollut olennaista, etteivät "vahvuudet" kasaudu liikaa vaan monipuolisuus säilyy. Laji ei ole vahvimmillaan silloin kun tietyillä kriteereillä mitaten vahvimmat yksilöt säilyvät, vaan silloin kun tarpeellinen monimuotoisuus säilyy.
Yksiviivaiset periaateohjelmat ihmislajin harventamiseksi ja epäkelvoiksi määriteltyjen yksilöiden eliminoimiseksi ovat aina silloin tällöin historiassa nostaneet päätään. Linkolalaisuushan on yksi tällainen äskettäinen lahko. Näillä opit perustuvat kuitenkin väärinymmärrettyyn ihmislajin ominaislaatuun ja selviämisen perusedellytyksiin, ja käyttövoimanaan näillä näkemyksillä on usein vain projektiivista vihaa.
Ihmiasten on autettava toisiaan loppuun saakka. Muita mahdollisuuksia ei ole.
Nykyvirta sallii kehitysvammaisten suvunjatkamisen. Mielestäni se on aivan yhtä törkeää toiselta laidalta kuin Hitlerin rodunjalostusopit toiselta laidalta.
Varsinainen ongelma ihmisen suhteen ei sijoitu mihinkään ulkomaailman kohteeseen, vaan pahuuden ongelma on ihan siellä korvien välissä. Ihminen pitää omaa minuuttaan, persoonallisuuttaan, koko henkistä apparatuuriaan tietoineen moraaleineen kaikkineen pystyssä, ehjänä ja toimintakykyisenä siten, että hän liimaa omaan minäänsä positiivisia ja eheyttäviä kokemuksia (arvoja) ja pyrkii pahoista eroon ulkoistamalla ne. Tämä on se peruskaava jonka mukaan ihmiset on kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa rakennettu.
Länsimaisen uuden ajan tuotteena meillä on nyt sitten keskuudessamme teknologia, jonka vaikutukset ovat historiassa kokonaan ennen näkemättömiä. Se pieni kipinä, jolla ihminen omien korviensa välissä yrittää omaa hyvyyttänsä pitää yllä, on aika voimaton sen suunnattoman pahuuden muurin puristuksessa jonka samainen ihminen on maailmaansa ulkoistanut. Meillä on aseteollisuus, jonka voimavaroista murto-osalla saataisiin kymmenkertaisesti kaikille maailman ihmisille kaikki perustarpeet tyydytettyä. Jokainen maailman ihminen voitaisiin nykyisillä ydinaseilla, räjäytettiinpä ne missä päin maapalloa tahansa ja missä järjestyksessä tahansa, tappaa säteiluun useampia kymmeniä tuhansia kertoja. Nämä suuruusluokat ovat paljonpuhuvia. Ne kertovat jotain sen hyvyyden kipinän suhteesta siihen pahuuden ulkoistuksen määrään, joka on ihmisen rakennekaavan mukainen.
Tällaisessa tilanteessa joku sitten kysyy, miksi tuota kipinää pitäisi meissä erityisesti varjella. Miksi hyväksymme kehitysvammaiset joukkoomme? Eikö se ole ihan sama laita-asenne kuin Hitlerin sairas projektiivinen pahuudenulkoistus, kun hän yritti hävittää kaiken pahan lähteeksi määrittelemänsä juutalaiset maailmasta?
On se sama asenne. Se ei siis s ole asenne joka sijaitsisi jossain toisella äärilaidalla, vaan se on nimenomaan se ihan sama asenne. Se ei siis ole "realismia" tai mitään muutakaan linkolalaisittain hienoa oppia, se on pekkää kipinän sammuttamista ja pahuuden ulkoistamisen legitimointia.
Ihminen selviää, jos selviää, sosiaalisena lajina, joka pystyy pitämään psyykkiset resurssinsa toimintakykyisinä. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jos selvitä halutaan.
Mutta juuri niistä keskosista se, että he eivät nimenomaan synny elinkykyisinä. Mielestäni on jollain lailla sairasta, että näitä sitten korjataan ja yritetään saada "toimiviksi" jopa kuukausien ajan, vaikka maailmassa ei ole pulaa ihmisistä. En tarkoita mitään ihmisten tuhoamista, vaan sitä, että pelastamisoperaatioissa ollaan menty mielestäni jo liian pitkälle. Eikö se ole tavattoman itsekästä? Ja sitten vielä kaikki keinohedelmöitykset jne.
Miksi ihmislaji olisi arvokkaampi kuin muut eläinlajit?
"Tarkoitan siis sitä, että ehkä joku heistä on saattanut esim. käyttäytyä tyhmästi varomatta autoa, mutta kuolema ei tule heidän kehostaan."
Tyhmyys heikentää geenipoolia. ->nirri pois.
"Pelastaminen maksaa yhteiskunnalle hirvittäviä summia."
Tyhmyys maksaa yhteikunnalle monikertaisen määrän. -> nirri pois.
Maapallomme kärsii tästä idioottimäärästä. Se on täysin luonnoton.
"Eikö se ole epäreilua?"
Etkö idiootti ymmärrä, että ELÄMÄ EI OLE REILUA!
Mutta miljoonan taalan kysymys on, että onko oikein tyhmiä sotkea tähän elämään? Ne kun vielä tekevevät lisää tyhmiä lapsia ja lastenlapsia?
Tuomio: Olet tyhmä. Tapa itsesi. Pelasta ihmisen geeniperimä! Tee se jo tänään!!!
P.S: Siltä epätodenöiseltä varalta, että et olisikaan tyhmä auttaa em. ratkaisu liikakansoitukseen joka tapauksessa
"keskosista se, että he eivät nimenomaan synny elinkykyisinä."
Tunnen ainakin kaksi työelämässä hyvin pärjäävää ihmistä, jotka ovat aloittaneet elämänsä keskoskaapissa. Minusta ihmisessä tärkeintä on ihmisen mieli ja sen mahdollisuudet. Siksi ihminen on mahdollisuuksien mukaan pelastettava. Oletan, että bio- ja nanotekniikan avulla kaikki vammat voidaan muutaman vuosikymmenen kuluessa haluttaessa korjata, mukaan lukien vanheneminen.
Tästä tullaan vielä käymään tiukkoja keskusteluja. Pelkään fasismin ja fundamentalismin voittoa.
No niin. Itse en ole missään vaiheessa tätä keskustelua sotkenut mukaan minkäänlaisia "rodunhuonontamis- tai -parantamis-teorioita" enkä tee sitä jatkossakaan. Pointtini ei ollut siinä, mutta kirjoituksesi perusteella voisimmekin seuraavaksi miettiä, mitä tyhmyys on. Mitä on tyhmyys?
Aivan. He saattavat myöhemmin kehittyä täysin normaaleiksi ihmisiksi, mutta juttu oli siinä, että jos ihmistä joutuu parantelemaan kuukausia, ennen kuin se alkaa "toimia", eikö se ole kenenkään muun mielestä sairasta? Haluatko tosiaan, että kaikki vammat korjataan ja ihmiset elävät ikuisesti? Ovatko he siinä vaiheessa enää ihmisiä? Mielestäni eivät ole. Yleensäkin tämä, että ihmiselle on tullut valta "herättää henkiin" lajikumppaninsa, jonka luonnon mukaan luonnollisesti kuuluisi kuolla, on minusta epäilyttävää.
Varsinkin keskosissa on vielä se juttu, että he eivät ole kehittyneet ihmisiksi synnyttyään. Ajattele, jos itse olisit juuri syntynyt, ilman tehokeinoja täysin elinkyvytön keskonen. Jos kuolisit siinä lyhyen ajan sisällä, niin mitä sitten? Et olisi vielä oppinut tiedostamaan maailmaa, eikä sinulla olisi minkäänlaisia loogisia ajatuksia. Et edes tietäisi, mikä sinä olet, tai mikä on kuolema. Jos kuolisit, sinun myötäsi kuolisivat vain vanhempiesi ja muiden ihmisten odotukset, sinun mahdollisuutesi kehittyä millaiseksi tahansa ihmiseksi ja se fyysinen ja psyykkinen työ, mitä sinun hyväksesi ollaan tähän mennessä tehty. Sinä itse et kuitenkaan olisi tietoinen mistään tästä, sillä kehittyisit vasta myöhemmin ymmärtämään.
Korostan, että tämä on teoreettinen keskustelu siitä, mikä oikeastaan on oikein ja mikä väärin mistäkin näkökulmasta katsottuna. Onko se, mitä yleisesti olemme tottuneet pitämään hyvänä, sittenkään hyvää laajemmin ajateltuna?
>> ihmiselle on tullut valta "herättää henkiin" lajikumppaninsa, jonka luonnon mukaan luonnollisesti kuuluisi kuolla
Tällaista tapahtumaa ei historia tunne, eikä sitä ole motiivien tasolla olemassa -- se on vain käsitteellinen määrittely, hyvin harhainen sellainen.
Ihmiselle ominaista, lajityypillistä, on nimenomaan se että hän pyrkii kaikin keinoin selviämään. Siinä ei ole mitään epäluonnollista. Päin vastoin: kuvitelma "Luonnon äänestä" joka sanoo että toisille kuuluu kuolla, on pelkkää vääristymää. Luonnolla ei ole sellaista ääntä.
>> Korostan, että tämä on teoreettinen keskustelu siitä, mikä oikeastaan on oikein ja mikä väärin mistäkin näkökulmasta katsottuna.
On syytäkin korostaa, sillä tällaisten "teorioiden" avulla on erinomaisen helppoa ja houkuttelevaa ummistaa silmänsä todellisuudelta ja antaa pahuuden projisoimiselle tilaa. Ei pidä unohtaa, että natsi-Saksassa nimenomaan lääkärien ammattiliitto oli se, joka ensimmäisenä virallisti ohjelmaansa natsien vaatimukset "elinkelvottoman elämän tuhoamisesta". Teoria on aina totista, ja tie helvettiin päällystetty hyvillä aikeilla.
Miksi aina unohtuu se Neuvostoliitto, joka surmasi ihmisiä enemmän kuin Natsi-Saksa? Ehkäpä tässä on vastaus siihen:
"Meillä on aseteollisuus, jonka voimavaroista murto-osalla saataisiin kymmenkertaisesti kaikille maailman ihmisille kaikki perustarpeet tyydytettyä."
Maanpetturi Stasi-listalla olevia henkilöitä voi olla Suomen kansanedustajina tai ties missä, mutta silti "natsimenneisyyden" omaavia vainotaan aivan kuin jotain paholaista metsästettäisiin, kun taas taistolaisuus on vain "nuoruuden hairahdus". Olivathan taistolaiset sentään "hyvällä asialla".
Tiukasti kiistät olevasi kommunisti, mutta silti mielessäsi rakennat utopiaa väkivallattomasta ja konfliktittomasta maailmasta, jossa kaikilla on hyvä olla kun kaikki paha on suljettu valtion toimesta vankilaan. Tiedätkö, että nälänhädän lopettaminen tarkoittaisi internationaalista kommunismia ja millään muulla tavalla siitä ei pääse eroon. Vain kommunismissa ei ole taloudellista niukkuuta.
"Haluatko tosiaan, että kaikki vammat korjataan ja ihmiset elävät ikuisesti?"
Haluan!
"Ovatko he siinä vaiheessa enää ihmisiä?"
Ei se ole oleellista. Moraalinen käyttäytminen pitää uloittaa kaikkiin "tunteviin" olentoihin.
"Korostan, että tämä on teoreettinen keskustelu siitä, mikä oikeastaan on oikein ja mikä väärin mistäkin näkökulmasta katsottuna. Onko se, mitä yleisesti olemme tottuneet pitämään hyvänä, sittenkään hyvää laajemmin ajateltuna?"
Mikä on etiikan alkuperä? Se on sosiaalisen eläimen yhteisöllinen etu. Laji, populaatio, joka kantaa yhteisöllistä vastuuta jäsenistään selviää, menestyy olemassaolon taistelussa. Tästä on paljon yksittäisiä poikkeuksia, mutta tämä on hyvä yleissääntö. Nyt ihmisellä ja hänen seuraajillaan on mahdollista vapautua riippuvuudesta evoluutioon ja biologiaan. Silti useimpien mielestä vastavuoroisuuden periaate on edelleen hyvä käytäntö. Koska itse etsimme hyvää elämää niin sitä on järkevää myös suoda muille. Nyt on lisäksi järkevää opetella ylittämään eettisissä kysymyksissä epäoleelliset lajirajat, koska joka tapauksessa (todennäköisesti) on tulossa ihmisiä kehittyneempiä olentoja. Olisi luontevaa, että haluamme heidän kohtelevan meitä hyvin.
"Tiedätkö, että nälänhädän lopettaminen tarkoittaisi internationaalista kommunismia ja millään muulla tavalla siitä ei pääse eroon. Vain kommunismissa ei ole taloudellista niukkuuta."
Tiedätkö sinä? Mistä olet saanut tietää?
Järkyttävää lukea tuollaista tekstiä!
Olen itse syntynyt keskosena, sinun mielestä minulla ei ole oikeutta elää, koska olen syntynyt liian aikaisin ja hoitoni on maksanut suuria summia rahaa.
Miksi haluat kaikkien ihmisten elävän ikuisesti? oletko ajatellut että jo nyt maapallo on ylikansoittunut maapallon väestön tiheys on noin 43,6 as./km² ja nousee koko ajan mitä jos ihminen ryhtyisi määräämään jopa omastakuolemastaan mikä olisi loppu tulos?
Mielestäni keskosten pitäminen hengissä jotta heitä voitaaisiin hoitaa koko heidän loppu ikänsä kalliilla hoidoilla koska olisi "väärin" antaa tämän kuolla on järjetöntä.
kuten myös hengitys koneissa pitäminen joka on elossa pitämista vain koska ne jotka päättävät koneissa olevan ihmisen elämän jatkamista koska eivät hyväksy sitä että henkilöä ei voida pelastaa.
Miksei voitaisi hoitaa asiat niin että kun ihminen joutuu niin huonoon kuntoon ettei selviä ilman hengitys koneita ja muita elämän keinotekoisia jatkajia että ihmisen annettaisiin kuolla pois?
Ja keskosten kohdalla voitaisiin tehdä diaknoosi tulevaisuutta varten ja kyseen alaistaa keskosen hengissä pitämisen kannattavuus ja miellekkyys.
Vai onko joku joka hyötyy siittä että pieni lapsi joutuu käymään pitkissä ja kalliissa hoidoissa?
Vaikka teksti kuulostaa raadolliselta ja julmalta, haluan kysyä kuinka moni haluaisi että esimerkiksi äiti tai isä joutuvat laitteisiin jossa heidät pidetään hengissä vain siksi että joku haluaa niin huomioikaa että koneissa oleva ihminen ei näytä mikäänlaisia ulkoisia elonmerkkejä kuten puhetta tai liikettä!
tai jos lapsesi olisi keskonen ja kun lapsi saataisiin parin kuukaidn sairaala hoidon jälkeen kotiin niin lääkäri ilmoittaisi että seuraava hoito on kahden viikon päästä jonka aikana lasta ei sää nähdä. Ja lapselle voi jäädä elin ikäisia vaivoja joita ei voi hoitaa kuten selkä, lonkka ja muut lihas ja muut luusto häiriöt jotka voivat olla tuskallisen kivuliaita, sen lisäksi voi olla myös hermosto vaurioita,kasvuhäiriöitä,vakavia kehitys vammoja,alttius sairastua jopa kolmetoista kertainen normaaliin henkilöön nähden ja lisäksi monet normaalisti harmittomat vaivat voivat olla kohtalokkaita.
Joten kuinka moni vielä on valmis pitämään elossa ja maksamaan näiden ihmisten elämän?