Aikaisemmin kirjoitin että tuntuu hetkittäin rauhammiselta ja tulee välillä seesteinen olo kun kaikki riitely on jäänyt. En minä sillä tarkoittanut että olisin päässyt tämän yli ja kykenisin hyväksymään asian. Ei tosiaan jos vanha rock äijä alkaa itkkemään kun kuuntelee Eminemin uusinta when i`am gone luritusta, mutta osuipa kohdalle ja se satti. On vain kysymys siitä että ne pienet hyvät hetket päivän aikana merkitsevät paljon. Niillä selviää eteenpäin.
Joku kirjoitti voiko erillään asumisen jälkeen palata takaisin ja jatkaa elämistä. Totta kai voi, sehän on vain kysymys siitä että pystyy hyväksymään tapahtuneet asiat ja antamaan anteeksi. Oikea rakkaus on kai sellaista että se kestää myös ne vaikeimmat asiat. Minun mielestä lasten vuoksi yhteiselämän jatkaminen ei ole kuin väistämättömän viivyttämistä.
Mutta se että jatketaan yhdessä eteenpäin vaatii suurta rakkautta ja anteksianto, sillä kaikki on muuttunut siitä mitä se oli ennen ja ne asiat mistä hyvä suhde saa voimaa on löydettävä siitä uudesta tilanteesta vanhan kiintymyksen pohjalta. Itse en tiedä tuntuu vain tällä hetkellä tältä.
Joku kirjoitti että on helpompi mennä sen uuden suhteen mukaan jonka jättäjä on löytänyt, se on varmasti totta. Sillä sellaisen suhteen korjaaminen johon on tullut pettämisen aiheuttama särö vaatii suunnattomasti työtä ja uskoa. Siihen en ainakaan alkaisi että alkaisin kyttäämään ja valvomaan toisen tekemisiä koska sillä hajoittaa vain itsensä lopullisesti. Sitäpaitsi ei se kumminkaan onnistu, aina löytyy jokin konsti jolla pitää yhteyttä.
No tällaista tällä kertaa on kulunut kohta kuusi ja puoli viikkoa siitä kun elämäni hajosi kappaleiksi. Jaksamista ja voimia niille ihmisille jotka ovat saman ongelman edessä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
sinulle, jukka. voimia tarvitset vielä, mutta elämä jatkuu...vanhoja fraaseja, mutta niissä on totuudensiemen. kärsivällisyyttä.
Pelottaa jo valmiiksi sillä minä tiedän mitä minulle tapahtuu, hajoan aivan palasiksi. Tosin en enää niin totaalisesti kuin kuukausi sitten, mutta niin siinä tulee käymään. Siitä kun selviää niin on jo jossakin, en tiedä missä. Sitten seuraava asia on omaisuuden ositus, eli mökki myyntiin ja oman asunnon hankinta.
Valitettavasti takaisin ei ole paluuta, se mitä oli ei ole enää olemassa. Nämä askeleet ja muut pienet asiat pitävät jollain tavalla kiinni hetkessä eikä katoa niihin varjoihin joita päässä liikkuu. Tällä hetkellä on ajoittain rauhallinen olo ja seuraavassa hetkessä sitä on taas aivan lopussa.
Kumma nuo yksinäiset viikot, ne kuluvat kohtuullisesti kun istuu muutaman tuikun valossa ja miettii tätä tapahtunutta. Mutta siten kun talosta alkaa kuulumaan elämisen ääniä ja lapset ovat tulleet tai tulossa, sitä romahtaa. Johtuuko se siitä, että huomaa kuin yksin sitä on, kaippa.
Toinen kumma asia on kun käy baarissa ja istuu aivan hiljaa drinkki edessä. Tuijottaa eteensä niin kuin ainut juttukaveri olisi kuolema. Niin eiköhän sitä saa naisilta katseita jotka hohtavat lämpöä. Paras määritelmä oli että näytän apulannan Toni Virtaselta, ei mitään muuta yhteistä kuin mustat vaateet ja kalju. Oikeastaan sitä voisi pitää kohteliaisuutena, koska onhan hän varsin karismaattinen taiteilija. Sitäpaitsi on tullut kuunneltua apulannan viimeisintä alpumia. piisit osuvat jotenkin kohdalleen. Toinen mikä iski aika hyvin on Pearljamin a live. ooo ooo i`am still a live, yes!!!!!
Joululaulut soi lapset koristelevat kuusta tyttö tanssii välillä joululaulujen tahdissa, vain yksi puuttuu, hän joka teki valintansa ja siihen ei kuulu perheen yhteinen joulu muuta kuin aaton kestävnä typeränä näytelmänä. Tämä tuntuu pahalta tosi pahalta ja yksinäiseltä. Kun vain selviäisi kunnialla huomisesta, ilman ilkeitä sanoja ja kirvelevää petetyksi tulleen tuntemuksia.
Siten tulee uusivuosi ja toivottavasti löydän sydämmeeni rauha jolloin saan vihdoin nukkua yöni ilman painajaisia joitten kesken herää tunteeseen, että tämä ei olekkan uni vaan täyttä tota ja tuskaa.