Onkos muilla täällä kokemuksia kaukosuhteesta jossa asutaan täysin eri maissa. Itse olen rakastunut ja elänyt suhteessa 1,5 vuotta naisen kanssa joka asuu valtameren toisella puolella. Monet ihmiset (niin siellä toisaalla kun täälläkin)pitävät meitä täysin hulluina, mutta kun ei kumpikaan osa ajatella ketään muuta ihmistä elämäänsä. Joku päivä me vielä muutamme samaan maahan mutta tällä hetkellä erinäiset velvollisuudet sen estävät.
Onko muilla näin ankeaa? Me tapaamme n. 4 kuukauden välein. Siis lähes aina kun raha ja aika antavat periksi.
Onko muilla näin ankeaa? Me tapaamme n. 4 kuukauden välein. Siis lähes aina kun raha ja aika antavat periksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä on ikää reilu 20, välimatkaa 10 000 km ja nähdään kerran vuodessa ...siis jos on rahaa...
Ja kiitokset ulkomaalaisviraston suuntaan... >:C
Kokemusta on, tässä on parisen vuotta elelty kaukosuhteessa ulkomailla asuvan mieheni kanssa. Välillä menee mainiosti, välillä taas on niin kova ikävä että tekisi mieli haistattaa kaikki niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Näemme noin 2-3 kuukauden välein, ja silloin yleensä pitempiä aikoja kerralla. Rakastamme toisiamme, enkä voisi edes kuvitella elämääni ilman häntä.
Kyllä kaikesta selviää, ja se mikä ei tapa, vahvistaa! Positiivista asennetta mukaan, ja odottelemaan sitä päivää koska kaikki tämä kaukosuhteessa eläminen on ohi, kyllä se sieltä koittaa meille jokaiselle :-)!
kokemusta...meilläkin on valtameri välissä ja tavataan 2 kertaa vuoteen. Nyt on onneksi enää muutamia päiviä jäljellä seuraavaan tapamiseen!!! :P
Kahden eri maan väliä reissatessa (Euroopassa tosin)on mennyt nyt reilu vuosi ja melkein kerran kuukaudessa on treffattu ja pidempiä lomia vietetty yhdessä. Onnellinen tilanne sinänsä, mutta kyllähän tämä syö miestä, jos naistakin. Aina en jaksa ymmärtää näitä, jotka marisevat kaukosuhteen vaikeutta, kun välimatkaa on 100 km. Siinäkin mielessä olen tyytyväinen, että voimme viettää joulun ja uudenvuoden yhdessä.
e tavattiin 2,5 v sitten .Kaksi vuotta matkustettiin väliä Hollanti-Ruotsi.Tavattiin kerran kuusssa,lähes säännööllisesti.Nyt hän sai töitä Suomesta ja minäkin jo asun Helsingissä!Eli rakkaus voitti!Ja olin kyllä välillä melkein luovuttamassa kun oli niin vaikeita aikoja, mutta ei, kaikki järjestyi.Todella siis, se mikä ei tapa, vahvistaa!Usko ja luota itseesi, kyllä se oikea rakkaus voittaa.
vuosi sitten tavattiin (mies Belgiassa) ja ollaan nähty sen jälkeen 5 kertaa - vaikka tuntuu kuin oltaisiin tunnettu vaikka kuinka kausa, hassua - nyt on tavoitteena elämä yhdessä jossain vaiheessa. Molemmilla on vahva luottamus suhteeseen - ja homma toimii. Ei olla mitään teinejä enää, ehkä se karsii turhat pähkäilyt...
Neljä ja puoli vuotta on ny menny tätä Atlantin välistä seurustelua, tyttö on Bostonista. Kaikkien muiden mielestä tää on ollu melko toivotonta, mut itestä ei oo koskaan tuntunu siltä. Nyt se valmistu ja muuttaa tänne parin viikon kuluttua. Ollaan nähty ehkä keskimäärin kolme-neljä kertaa vuodessa, tosin olin siellä muutamia kuukausia töissä myös, ja samoin toisin päin. Kyllähän näin nuorena tekee joskus pahaa ku ei voi mennä ja vipeltää, mutta sitte ei oo niitä suhteen tuomia ilojakaan käytettävissä ku hyvin harvoin. En suosittele mutta en kadu. Näin.
Heippa!
Asiasihan kaukosuhteesi näyttää olevan tosi hyvin. Itse olin netin kautta yhteydessä ulkomaalaisen miehen kanssa ja asia selvisikin niin, että hänellä olikin tsekkoslovakiassa toinen heila. ajattelin itse järkevästi, että en tosiaankaan kestä sellaista ja katkaisin nettisuhteeni ulkomaalaisen miehen kanssa. En ole saanut sen jälkeen minkaanlaista yhteyttä kyseiseltä ihmiseltä. Olinkohan itse sitten liian mustasukkainen?
Hei!
Mulla on poikaystävä ulkomailla, välimatkaa on noin 3000km. Ollaan seurusteltu seitsemän kuukautta, olen käynyt hänen luonaan kerran sen reissun jälkeen, jolla hänet tapasin. Ihan hyvin toimii, luottamus pelaa suht. hyvin, minä luotan häneen täysin, hän minuun vähän heikommin. Tämä suhde on hyvä ja tyydyttää minua, sillä olen luonteeltani seikkailija ja pidän jännityksestä, en tahdo vielä liian tuttua, turvallista ja arkista suhdetta, olen 19-vuotias. Kyllästymään ei siis pääse!!
Ikävä toista kyllä on kova, mutta itselläni on niin paljon muuta tekemistä koko ajan (opiskelu, harrastukset, kaverit, työ), että liikaa ei ehdi suremaan. Isona miinuksena on valtavat puhelinlaskut ja fyysisen läheisyyden ja hellyyden puute!
Mutta kaiken kaikkiaan olen tähän suhteeseen erittäin tyytyväinen, sillä en osaisi elää ilmankaan tätä ihmistä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen oikeaa rakkautta
No täällähän näyttää olevan muitakin joilla on ihan oikea kaukosuhde :) Itselläni ja tyttöystävälläni välimatkaa 8000 km ja monesti meinaa huvittaa kun täällä valitataan parin sadan kilometrin välimatkasta.
Nyt vaan on ikävä niin kova että kaikki tuntuu liian musertavalta. Viimeksi nähty vajaa kuukausi sitten ja vielä pitäisi noin kolme kuukautta jaksaa. Puhelin ja sähköposti on ahkerassa käytössä mutta silti... Kuitenkaan en olisi valmis päivääkään pois vaihtamaan siitä kun tuon ihmisen olen tuntenut ja hänen kanssaan ollut eikä edes niitä lukemattomia päiviä kun häntä olen ikävöinnyt.
ja oli ihanaa niin kauan kun kesti. Kaukosuhteet ovat kiehtovia, mutta niin vaikeita. Itseasiassa ihan samanlaisia kuin lähisuhteetkin.
On kokemusta. Kyllähän se melkoista tasapainoilua on. Itselläni kaukosuhde päättyi lopulta mutta en vaihtaisi mitään pois. Tsemppiä sinulle: toivottavasti asiat menee hyvin!
Jo vuodesta 2001 suhde meillä.
1vuodessa nähdään.Mutta päivittäin yhteydessä Msn.Ja tekstarit,mailit,puheluja.
Hulluksi meinaan välillä tulla.
Mutta en pysty rakastumaan kehenkään muuhun,vaikka koettanut olen.
Hirveää välillä todella..
Olisi pitkä kertomus,mutta en nyt kaikkea kerro..
Uskon ja luotan,viel ollaa yhdessä.Nähtiin nyt kuukausi sitten.Hirveä ikävä.Todella..
En tiedä jaksanko kauan..tulen kait hulluksi tai jompi kumpi kuolee..ja sit suhde loppuu..
Elän nyt päivä kerrallaan..tai yritän..