Hyvä kuva Vanhasesta

Jaba_43

HS luonnehtii Vanhasta erinomaisen myönteisesti tämänpäiväisen lehtensä sivuilla. Se on erinomainen asia. Nyt ei kukaan rääväsuu kepulainen pysty sanomaan, että HS ainakaan tuossa suhteessa tekisi vaalityötä jonkun muun ehdokkaan puolesta.

Toinen asia sitten onkin, että miksei Vanhanen ole saanut taakseen kuin 80% keskustan kannattajista? HS-Gallupin mukaan nimittäin viidennes, eli 20%, keskustan kannattajista aikoo äänestää suoraan Halosta jo 1. kierroksella.

Minun päättelyni mukaan tuo johtuu pääasiassa siitä, että vanhanen syö Halosen kädestä joka asiassa, joten kepun vasen laita pitää Halosta luontevampana presidenttinä kuin Halosen apupoikaa.

Näin sen on oltava, joten on Vanhasella työtä edessä, jos aikoo saada aikaan edes sen, että vaalissa käydään toinen kierros,

Jotenkin alkaa näyttää siltä, ettei Vanhanen halua toista kierrosta, vaan Halosen valinnan suoraan. Jos näin on, niin isänmaallisille keskustalaisille jää ainoaksi vaihtoehdoksi äänestää Niinistöä, mikäli haluavat, että presidentti vaihtuu, koska ei Vanhanen näytä saavan edes omiensa tukea.

16

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaalipäiväksi

      Se riittää.

      • Jaba_43

        Jos haluamme vaaliin toisen kierroksen, niin Vanhasenkin kannatuksen on ihan pakko nousta.

        Avaiunasemassa on se keskustan kannattajien 1/5 osa, joka on toistaiseksi päättänyt äänestää suoraan Halosta.

    • Kokoomuksen ja SDP:n kannattajat näyttäisivät pysyvän parhaiten oman ehdokkaan takana. Mutta kun katsotaan Halosen 52-58 % kannatuslukuja, siinä 18-24 % överiä verrattuna SDP:n ja Vasemmistoliiton eduskuntaavaaleissa saamaan pottiin. Halonen näyttäisi saavan Vihreiden äänestöjiltä paljon kannatusta suoraan, mutta sekään ei selitä vielä kokonaan lukuja. Veikkaisin, että ne Keskustaa ja esim. Jäätteenmäkeä viime vaaleissa äänestäneet kaupunkikestalaiset ovat liikkuvampia äänestäjiä ja äänestävät paljolti sukupuolen mukaan.

      Saattaa olla myös niin, että osa Kokoomuksen kannattajista äänestää ensi kierroksella Halosta, vaikka ei ehkä yhtä laajalti kuin kepulaisista. Niinistön kannatus nimittäin vastaan vain niukin naukin Kokoomuksen kannatusta ja olettaisin kyllä, että esim. RKP:n ja muidenkin ryhmien äänestäjistä osa on liukumassa Niinistön äänestäjäksi. Tätä lisää ei kuitenkaan näy Niinistön kannatusluvuissa.

      Vanhaselle ei tee hyvää myöskään se, että Kalliksen ja Soinin kannatusluvut saattavat olla nousussa. Kallis on onnistunut selväsanaisuudellaan ja muutenkin leppoisalla esiintymisellään voittamaan äänestäjiä puolelleen. Hän onkin kisan taitavimpia poliitikkoja. Soini puolestaan pääsee ratsastamaan nt EU:n budjetilla ja kaataa sen kyllä Vanhasen päälle. Sellainen sanoma, että maaseutuväki on pantu maksumiehiksi muka maksumiehiksi menee kuin häkä pönttöön ja Soini EU-vastaisuuden lisäksi tulee käyttämään tätä korttia. Eiköhän sillä aina joitain lisä-ääniä irtoa.

      • Jaba_43

        Itseäni eniten harmittaa, jos kokoomuksen kannattajista löytyy sellaisia, jotka lähtevät jo 1. kierroksella Halosta äänestämään, vaikka yhtä paha se on kepulaistenkin tekemänä, sillä jos kokoomuksen ja keskustan kannattajat pysyvät omiensa tukena, niin silloin saadaan vaaliin toinen kierros, kun toivoa sopii, että 5-6% osuus jään joka tapauksessa pienehdokkaille

    • keskustalaiset

      äänestävät omaa ehdokastaan Vanhasta 100%:sesti. Toivottavasti niin tekee myös Kokoomus II-kierroksella.

      On pelättävissä, että kokoomuslaisten järjetön kepukauna estää oikeistopresidentin valitsemisen - historia toistaa itseään. He ovat ripustautuneet epärealistiseen unelmaan Niinistön menestyksestä. Mitään muuta vaihtoehtoa he eivät suostu edes ajattelemaan. Vääjäämättä tapahtuvaa unelmansa romahtamista he sitten kostavat Keskustalle - jälleen kerran.

      • Jaba_43

        Vanhaselta puuttuu vielä viidesosa keskustalaisten kannatuksesta. Se on ongelma, koska Vanhanen myötäilee Halosta kaikessa.

        2. kierrokselle Vanhanen ei näillä näkymin nouse, mutta jos nousisi, niin häneltä jää saamatta aika iso osa kokoomuslaisten tuesta johtuen juuri siitä, että Vanhanen on heittäytynyt täysin sydämin demareiden rengiksi eivätkä kokoomuslaiset sellaista sulata.

        Perustuslakiuhkailu ja oppositioon ajaminen, jos ei ole hallituksen kannalla, muistetaan vielä pitkään, sillä tuollainen Heinäluoman säestäminen ei ole porvarin puhetta.

        Tekojensa perusteella Vanhanen ei kelpaa oikeistopresidentiksi, kun hän on Lipposta vasemmistolaisempi.

      • todistusta...
        Jaba_43 kirjoitti:

        Vanhasen joustavan kuoren alla sykkii oikeistolainen sydän. Jos hän olisi vasemmistolainen, hän uskaltaisi olla sitä julkisesti.

        Mikä sellainen oikeistolainen on, joka ei uskalla olla sitä julkisesti?

      • Jaba_43
        todistusta... kirjoitti:

        Vanhasen joustavan kuoren alla sykkii oikeistolainen sydän. Jos hän olisi vasemmistolainen, hän uskaltaisi olla sitä julkisesti.

        Mikä sellainen oikeistolainen on, joka ei uskalla olla sitä julkisesti?

        Mitä oikeistolaista Vanhanen on hallituksessa tehnyt?

        Kerro.

      • V. Erottaja
        Jaba_43 kirjoitti:

        Mitä oikeistolaista Vanhanen on hallituksessa tehnyt?

        Kerro.

        1) Poistanut varallisuusveron
        - Varallisuusveron poisto yllätti kaikki. Sitä tuskin on ainakaan tosissaan mikään puolue aiemmin edes ehdottanut, mutta jos olisi, ehdottaja olisi ollut oikeistopuolue.

        2) Keventänyt palkkatulojen verotusta
        - Sekin perinteisesti oikeistopuolueiden pyrkimys, koska hyötyjiä ovat ainoastaan ne, jotka maksavat valtionveroa. Lisäksi palkkaverojen keventäminen luo paineita kulutusveroille, joista kaikkia maksavat tasasuuruisen veron.

        Saisin varmasti kasaan pidemmänkin listan, mutta nuo kaksi ovat varmasti niin kirkkaasti oikeistolaisuuteen jokaisessa maassa liitettyjä asioita, ettei niistä tarvitse kiistellä. Vai mitä?

      • Jaba_43
        V. Erottaja kirjoitti:

        Verojen alennukset olivat kokoomuksen ja sinipunan tavoitteita. Keskusta vastusti niitä raivokkaasti ennen vaaleja väittäen, että verojen alentaminen murentaa pohjan yhteiskjunnan palveluilta.

        Vanhanen ei ole toteuttanut mitään veronalennuksia, koska se on demareiden jatkamaa sinipunan linjaa.

      • hokema

        on helsinkiläiskokkareiden pakkomielle.

      • Jaba_43
        hokema kirjoitti:

        on helsinkiläiskokkareiden pakkomielle.

        Jos keskusta ei olisi raivokkaasti vastustanut kaikkia veronalennuksia ennen 2003 eduskuntavaalia, niin Vanhasella olisi pieni mahdollisuus ottaa demareiden läpiajamat, sinipunan perintönä toteutetut veronalennukset omaksi ansiokseen.

        Nyt Vanhanen on tässä asiassa pelkkä onneton takinkääntäjä ja keskustan kannattajien pettäjä, koska usko ison osan keskustan äänistä tulleen juuri siksi, että keskusta vastusti veronalennuksia, koska "ne murentavat hyvinvointipalvelujen rahoituksen".

        Punamullan veropolitiikka paljastaa keskustan opportunistisen populismin kaikkein parhaiten, joten jos joku haluaa väittää, että Vanhanen olisi oikeiston ehdokas, niin uusiksi meni esimerkkien etsiminen.

      • pirunnyrkin heiluttelu

        on helsinkiläiskokkareiden ainoa keino "rankaista" Keskustaa. Sitä tullaankin heiluttelemaan ahkerasti 2007-vaalien jälkeisellä ajalla pelotellen.

        Oikeistoyhteistyö on mahdoton ajatus nimenomaan helsinkiläiskokkareiden kepuvihan vuoksi. Sitä ei pystytty pidättelemään edes presidentinvaalien I-kierrokseen asti.

        Kokoomusta hallitsevat helsinkiläiset ovat oikeistoyhteistyön pahin este. Heidän omaan napaansa tuijottamisen vuoksi demokratia ei toteudu Suomessa. SDP jatkaa hallitsemistaan jopa lujittaen asemaansa.

      • Jaba_43
        pirunnyrkin heiluttelu kirjoitti:

        Joko et ymmärrä politiikasta mitään tai vääristelet tahallasi, kun panet porvariyhteistyön mahdottomaksi asiaksi helsinkiläisten kokoomuslaisten asenteen perusteella.

        Tuo on niin perätön väite kuin ikinä olla voi.

        Sikäli kun minä tiedän helsinkiläisistä kokoomuslaisista, joista toki keskimääräistä enemmän tiedän, niin kepua kohtaan tunnettu antipatia juontaa kauas maalaisliiton historiaan, Väyryseen, Ahoon ja Jäätteenmäkeen, joilla ei ollut koskaan pienintäkään aikomusta ryhtyä kokoomuksen kanssa yhteistyöhön muuta kuin käyttämällä kokoomusta oman valtapolitiikkansa työkaluna.

        Näin oli Väyrysen kassakaappisopimuksessa ja näin oli Ahon porvarihallituksessa, kun jokainen kepun puheenjohtaja on aina pyrkinyt pää edellä ja ilman ehtoja punamultaan puhumattakaan mistään porvariyhteistyöstä ennen kuin vasta sen jälkeen, kun välit demareihin on ryssitty niin kuralle, etteivät demarit ole kepusta huolineet.

        Näin kävi Väyryselle, Aholle ja Jäätteenmäelle, jopa niin, että Ilkan päätoimittaja Hokkanen on omassa kolumnissaan vahvistanut, että kepun puheenjohtajan on nautittava SDP:n luottamusta; muuten onn edessä oppositio.

        Tätä luottamusta apupoika Vanhanen nyt hakee söttimöällä populistisesti kokoomusta joka käänteessä ja ajaessaan samaa linjaa Halosen kanssa, että punamullan jatko voisi toteutua myös 2007 vaalitulkoksesta välittämättä.

        Oikeistoyhteistyö on ollut mahdoton Väyrysen, Ahon ja Jäätteemäen toiminnan vuoksi ja näyttää olevan mahdoton myös Matti vanhasen jojhtaessa kepua.

        Jos tämän jälkeen helsingissä ilmenee asenteita, niin ne ovat kepun aiheuttamia.

      • pilaa yhteistyön

        Helsinkiläiskokkarit ovat kuin lahkolaisia. He saarnaavat fanaattista kepukaunaasa toinen toisensa uskoa vahvistaen. Mikään järkipuhe ei siihen auta.

        Kyllä olisi luudalla töitä!

      • Jaba_43
        pilaa yhteistyön kirjoitti:

        Helsinkiläiskokkarit ovat kuin lahkolaisia. He saarnaavat fanaattista kepukaunaasa toinen toisensa uskoa vahvistaen. Mikään järkipuhe ei siihen auta.

        Kyllä olisi luudalla töitä!

        Asenne on kepun puolella. Tiedän, että kokoomuksen suunnasta on otettu yhteyksiä yhteisten tavoitteiden ajamiseksi, mutta tuloksetta.

        Kepu on kyllä ottamassa tukea vastaan oikein mielellään, mutta ei ole valmis sitä antamaan missään yhteydessä, koska se vaarantaisi kepun ainoan tavoitteen: pysymisen punamullassa.

        Kun siis syyttelet kokoomusta asenteesta, peittelet asian todellista syytä.

        Tässä kaikki tällä erää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe