Nyt kun joulupöytää on hieman voideltu, voidaan pureutua syvemmin fysiikasta rönsyilevien lonkeroiden todenperäisyyteen. Senhän fysiikka sallii, oman itsensä kriittisen tarkastelun. Fysiikka ja matematiikka käyvät aina käsikkäin. Jos fysiikalla itsellään, matematiikan alkeisfunktioilla, fysiikkaa voidaan kyseenalaistaa, silloin tieteellinen kriittisyys ei pidä paikkaansa, ja fyysikot nostelevat hatuistaan kaneja, pupuja ja puluja.
Tällaisia ovat esimerkiksi mustat aukot ja madonreiät, joista tosin jälkimmäinen ilmentyy konkreettisesti matojen möyhimässä kukkapurkissa. Sen ei kuitenkaan vielä pitäisi oikeuttaa vetämään niin kauas kantoisia johtopäätöksiä, että vastaavanlaiset madonreiät yhdistäisivät myös eri avaruuden osia silloin, jos jossain mustassa aukossa sattuisi vallitsemaan ilmiölle sopivat olosuhteet.
Fysiikalla ja matematiikalla tuollaisille fantasioille voidaan kuitenkin rakentaa näennäisiä hypoteeseja, joiden parissa aikuiset ihmiset sitten ihan tosissaan tekevät näennäistiedettä. Parhaimmille huuhaan esittäjille palstatilaa jaetaan auliisti, ja jotkin propellihatut saavat jopa fysiikan Nobel-palkintoja esittämistään kuvitelmista.
Siis, kaikki mallit alias teoriat rakentuvat alkeisfunktioista ja kiistattomista matemaattisista faktoista. Alkeisfunktioita kontra matemaattisia faktoja ei voi kyseenalaistaa. Jos joku ei käsitä murtopotenssien, sarjojen ja approksimaatioiden eroa, kannattaa ruveta kertaamaan ja treenaamaan algebraa.
Fysiikan ja matematiikan ero on se, että fysiikassa ilmiöille haetaan vähiten huonoja approksimaatioita, kun taas matematiikka on enemmän työkalu, joka on rakennettu täydellisyydelle ja ristiriidattomuudelle.
Alkeisfunktioista tiedetään, että malli alias approksimaatio antaa validin tuloksen kaikilla niillä substanssin arvoilla, jotka kuuluvat joukkoon. Siis:
z = f(x, y) , jossa x^2 y^2 < 1
Nyt funktio f antaa z:lle validin arvon, milloin x ja y yhdessä täyttävät mainitun ehdon. Funktio f on approksimaatio jostain ilmiöstä. Approksimaatiossa substansseilla on aina raja-arvot. Jos substanssit (vrt. x ja y) eivät kuulu funktion f approksimaatiojoukkoon, malli antaa väärän tuloksen.
Tämä yksinkertainen malleihin liittyvä matemaattinen fakta on fysiikassa ohitettu olankohautuksella. Jos jokin suhteellinen teoria ennustaa mallillaan mustia aukkoja, madonreikiä ja vastaavia päättömyyksiä, niin matematiikalla herää ensimmäisenä kysymys: kuuluivatko tulokseen johtaneet substanssit mallin approksimaatiojoukkoon? Ellei, tulos on epätosi, muutoin tulos on kohtalaisen mielenkiintoinen.
Tällaisia ovat esimerkiksi mustat aukot ja madonreiät, joista tosin jälkimmäinen ilmentyy konkreettisesti matojen möyhimässä kukkapurkissa. Sen ei kuitenkaan vielä pitäisi oikeuttaa vetämään niin kauas kantoisia johtopäätöksiä, että vastaavanlaiset madonreiät yhdistäisivät myös eri avaruuden osia silloin, jos jossain mustassa aukossa sattuisi vallitsemaan ilmiölle sopivat olosuhteet.
Fysiikalla ja matematiikalla tuollaisille fantasioille voidaan kuitenkin rakentaa näennäisiä hypoteeseja, joiden parissa aikuiset ihmiset sitten ihan tosissaan tekevät näennäistiedettä. Parhaimmille huuhaan esittäjille palstatilaa jaetaan auliisti, ja jotkin propellihatut saavat jopa fysiikan Nobel-palkintoja esittämistään kuvitelmista.
Siis, kaikki mallit alias teoriat rakentuvat alkeisfunktioista ja kiistattomista matemaattisista faktoista. Alkeisfunktioita kontra matemaattisia faktoja ei voi kyseenalaistaa. Jos joku ei käsitä murtopotenssien, sarjojen ja approksimaatioiden eroa, kannattaa ruveta kertaamaan ja treenaamaan algebraa.
Fysiikan ja matematiikan ero on se, että fysiikassa ilmiöille haetaan vähiten huonoja approksimaatioita, kun taas matematiikka on enemmän työkalu, joka on rakennettu täydellisyydelle ja ristiriidattomuudelle.
Alkeisfunktioista tiedetään, että malli alias approksimaatio antaa validin tuloksen kaikilla niillä substanssin arvoilla, jotka kuuluvat joukkoon. Siis:
z = f(x, y) , jossa x^2 y^2 < 1
Nyt funktio f antaa z:lle validin arvon, milloin x ja y yhdessä täyttävät mainitun ehdon. Funktio f on approksimaatio jostain ilmiöstä. Approksimaatiossa substansseilla on aina raja-arvot. Jos substanssit (vrt. x ja y) eivät kuulu funktion f approksimaatiojoukkoon, malli antaa väärän tuloksen.
Tämä yksinkertainen malleihin liittyvä matemaattinen fakta on fysiikassa ohitettu olankohautuksella. Jos jokin suhteellinen teoria ennustaa mallillaan mustia aukkoja, madonreikiä ja vastaavia päättömyyksiä, niin matematiikalla herää ensimmäisenä kysymys: kuuluivatko tulokseen johtaneet substanssit mallin approksimaatiojoukkoon? Ellei, tulos on epätosi, muutoin tulos on kohtalaisen mielenkiintoinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
avulla fyysikot todella luovat hypoteeseja. Olettamuksia, jotka parhaiten kuvaavat todellisuutta. Mikään teoria ei kuitenkaan ole niin hyvä, että se olisi samalla täydellinen. Kuten yleisesti hyväksyttyä mikään teoria ei ole absoluuttinen totuus todellisuudesta sellaisenaan.
"Jos jokin suhteellinen teoria ennustaa mallillaan mustia aukkoja, madonreikiä ja vastaavia päättömyyksiä, niin matematiikalla herää ensimmäisenä kysymys: kuuluivatko tulokseen johtaneet substanssit mallin approksimaatiojoukkoon?"
Kyllä, teoriat ennustavat usein mitä erinäisempiä asioita. Usein ennustukset lisäksi pitävät paikkansa.
"z = f(x, y) , jossa x^2 y^2 < 1"
Kaikille kahden reealimuuttujan reaaliarvoinen funktio ei ole alkeisfunktio, vaikka sitä sellaisena käsittelet.
"malleihin liittyvä matemaattinen fakta on fysiikassa ohitettu olankohautuksella. Jos jokin suhteellinen teoria ennustaa mallillaan mustia aukkoja, madonreikiä ja vastaavia päättömyyksiä, niin matematiikalla herää ensimmäisenä kysymys: kuuluivatko tulokseen johtaneet substanssit mallin approksimaatiojoukkoon?"
Usein kysymykset heräävät vasta fysiikan puolella. Fyysikolle matematiikka on ainoastaan työkalu, joka helpottaaa asioiden ymmärtämistä. Sama kuin hevonen maanviljelijälle, tai nykyään useammin rautasellainen. Työkalu itsessään ei ennusta mitään, vasta sen antamien tulosten tulkinta ja lähempi tarkastelu
Tontsa
"Kaikille kahden reealimuuttujan reaaliarvoinen funktio ei ole alkeisfunktio, vaikka sitä sellaisena käsittelet."
Tällä nyt ei ole niin väliä, ovatko x ja y jne. hevosia, raitiovaunuja tai galakseja. Olisi kannattanut puhua vain funktioista, eikä sekoittaa noita alkeisia siihen - oikeassa olet.
Sen sijaan:
"Usein kysymykset heräävät vasta fysiikan puolella. Fyysikolle matematiikka on ainoastaan työkalu, joka helpottaaa asioiden ymmärtämistä. Työkalu itsessään ei ennusta mitään, vasta sen antamien tulosten tulkinta ja lähempi tarkastelu"
Tämä oli juuri se ydinpointti, jolla fysiikan tiettyjä rönsyilyjä voi kyseenalaistaa, ja toivottavasti sitä myötä saada fysiikka kurinalaisemmaksi.
Nimittäin nythän on aivan mahdottomasti väliä, kuuluvatko funktion substanssit ko. mallin alias approksimaation arvojoukkoon. Tämän voi osoittaa pitkällä tai lyhyellä tavalla, mutta oletan, että lyhempikin tapa riittäisi, jos:
z = x/(y-1)
niin voidaan sanoa, että y:n arvo 1 ei kuulu tämän mallin arvojoukkoon. (Tieten kyseessä saattaisi olla myös sellainen malli, että z saa huidella vaikka äärettömyyteen, ...)
Suunsoittosi ei kuulu tälle palstalle.
Taidat olla kovin ärsyyntynyt, kun käytät noin suoraa puhetta? Osuiko aihe arkaan paikkaan sinun kannaltasi? Nyt sinulla on mahdollisuus puolustaa mustia aukkojasi ja madonreikiäsi, ja tehdä selväksi tämän palstan lukijoille, että et tee huuhaata. Nyt vain kynä kiltisti toiseen käteen ja vihko toiseen käteen, sitten raapustat siihen todistuksen, että fysiikan rönsyilyt eivät ole huuhaata.
Ystävällisesti vastausta odotellen: possu
No mustan aukon TEORIA selittää aika monia avaruudessa havaittuja asioita.
Kuinka itse selität esim. kvasarin ilman mustia aukkoja?
sailor
Kvasaarit ovat äärimmäisen kaukaisia kohteita, joissa pieneltä alueelta näyttää lähtevän käsittämätön määrä energiaa. Sen enempää kvasaareista ei juuri tiedetä. Erilaisten teorioiden pohjalta kvasaarien energian selitykseksi on tarjottu jopa valkoisia aukkoja, yms. eksoottista ainetta sisältäviä ekso-aukkoja. Voihan sitä haaveilla ja fundeerata, muttei kvasaari sinällään kerro mustasta aukosta, sen olemassaolosta, tei teorian paikkansapitävyydestä yhtään mitään.
Kysymys oli nyt enemmän fysiikan tiettyjen haarojen rönsyilystä, ja rönsyilyn todenperäisyydestä. Ellei malleissa käytetyillä substansseilla ole hyvin määriteltyjä raja-arvoja, malli alias teoria alias approksimaatio ei sitten kestä kriittistä tarkastelua päivänvalossa.
Musta aukko teoria selittää kvasarien lisäksi joukon muita ilmiöitä. (valon kaareutumisia, eräiden tähtien massan hupenemista ja ko. paikassa ilmenevän kvasaarin jne. Musta aukko teoria ei ole ristiriidassa sen suhteen mitä me tiedämme esim tähtien elinkaaresta) eli kaikessa suhteessa kelpo TEORIA nykyisten havaintojen selittäjäksi. Sinun logiikallasi pitäisi olla hiljaa kunnes ollaan 100% varmoja. Niinkö?
"Kysymys oli nyt enemmän fysiikan tiettyjen haarojen rönsyilystä, ja rönsyilyn todenperäisyydestä."
Kyllä tiede rönsyt putsaa. Ennemmin tai myöhemmin.
Jos sinulla on esittää parempia malleja ole hyvä. Miksi tiedettä pitäisi sensuroida? Siksikö, että sinä et pidä jostain joita SINÄ pidät rönsyinä?
Ihan vaan omasta puolestani sanon, että jos haluat tehdä asiasi ymmärretyksi en käyttäisi matematiikan yhtälöitä. Kuten R Feynmann totesi, että "jos et osaa selittää suhteellisuus teoriaa niin, että lapsikin sen ymmärtää, et ole ymmärtänyt koko teoriaa" (vapaa muistinvarainen lainaus)
R. Feynmann on kelpo kummisetä varjelemaan ja manipuloimaan fysiikan rönsyilyjä. Suhteellisuutta ei voi ymmärtää kuin vasta sitten, kun sitä voi verrata johonkin absoluuttiseen mittatikkuun ja referenssiin. Tottakai näiden teorioiden kannatus on uskonnollisen fanaattista. Jos tosiaan esiintyisin täällä omalla nimelläni, niin tuskinpa enää tässä mitään kirjoittaisin.
On hienoa ja modernia puhua mustista aukoista, madonrei'istä, ekso-aineista, yms. humpuukista, koska se myi. Se myi tosi hyvin. Tavallisten pulliaisten näkökulmista sellaisia eksoottisia aineita kaavoillaan loihtivia pidetään lähes jumalattarina ja erilaisina profeettoina ja sanansaattajina.
Miksi tätä keskustelua nyt heivataan väen vängällä poispäin alkuperäisestä. Nythän fyysikoiden piti osoittaa, etteivät he tee humpuukia suhteellisilla-, musta aukko-, yms. matoteorioillaan?
Tarvitsee vain osoittaa tyhjäksi se matemaattiseen käsittelyyn liittyvä fakta, että approksimaatio antaa aina oikean tuloksen riippumatta siitä substanssijoukosta, jonka perustalta malli alias teoria alias approksimaatio on kyhätty.
Se on varmaa, että malli toimii aina ainakin "äitialkioillaan", eli siis niillä substansseilla ja niillä raja-arvoilla, joilla approksimaatio on tehty. Mutta, kun malliin syötetään joukon ulkopuolisia substansseja, niin silloin malli ei toimi (so. mallia ei ole opetettu/pakotettu niiden arvojen välisten syy-seuraus kausaalien kuvaamiseen).
Onko tämä nyt niin ylivoimaisen paljon vaadittu? Kutsukaa nyt ne professorit koloistaan hätiin. Miksi rönsyjen putsaaminen kannattaisi jättää tuonnemmaksi, kun sen voisi nyt saman tien puida tässä ja nyt. Vain yksi pieni osoitus.
Lopuksi tiedän, ettei fysiikka uskalla sitä tehdä. Fyysikot ovat tällä hetkellä (ja varsinkin mustista aukoista, madonrei'istä, yms. humpuukista suureen ääneen huutavat) oma sangen arvostettu ammattikuntansa, ja miksi vetää mattoa omatoimisesti jalkojensa alta, kun palkkakin on kohtalainen. Sehän olisi sulaa pöljyyttä. Tämän vuoksi tieteen kehittymisen syklin kannattaa olla rauhallinen. Joka vuosisadalla on ollut omat varteenotettavat humpuukin tekijänsä. Viimevuosisadan humpuukipalkinto kuuluu ehdottomasti mustille aukoille, madonrei'ille, eksoottiselle aineelle ja unohtaa ei sovi kaiken kattavaa säieteoriaa, jossa kvarkeilla, yms. partikkeleilla on kaikilla omat makunsa aina mansikasta päärynään, ja jopa vahamaiseen kevyehköön tammiseen tuoksuun.
Kyllä varmasti tämän hetken fysiikan rönsyt karsiutuvat pois tämän vuosisadan aikana, ja vuoden 2200 sukupolvi muistaa meidän käsittämättömät fysiikan fantasiat. Varmaan niistä tehdään ihan kelpoja kirjojakin, joita sen ajan fyysikot voivat sitten lukea naama virneessä ja parta huurussa.
QED-teoria on eräs fysiikan tarkimmista ja toimivimmista teorioista alallaa. Feynmann oli oikeasti kelpo jätkä. Piristys harmaassa tiedemies kentässä.
"Suhteellisuutta ei voi ymmärtää kuin vasta sitten, kun sitä voi verrata johonkin absoluuttiseen mittatikkuun ja referenssiin."
Viittaatko tällä suhteellisuus teoriaan vai johonkin muuhun. Ei aukene.
"On hienoa ja modernia puhua mustista aukoista, madonrei'istä, ekso-aineista, yms. humpuukista, koska se myi. Se myi tosi hyvin. Tavallisten pulliaisten näkökulmista sellaisia eksoottisia aineita kaavoillaan loihtivia pidetään lähes jumalattarina ja erilaisina profeettoina ja sanansaattajina."
Älähän nyt nosta fyysikkoja sentään jumalolennoiksi. Totuus on se että jos Hakaniemen torilta kun kysellään ei juuri kukaan tiedä mikä on kvasaari tai kuka on Richard Feynmann. Fysiikan vaikutusvallasta väestön keskuudessa ei voi puhua koska sitä ei ole. Aurinko nousee ja laskee fyysikoista huolimatta.
Mikä siinä riepoo, että nykytiedon rajamailla revitellään. Eikö tiettu luovuus ja intuitio kuulu ihmisenä olemiseen ja myös tieteen tekemiseen. Miksi haluat preussilaista kuria ja suoraviivaisuutta kaikkeen. Fysiikassa on leikitelty mitä ihmeellisimmillä ajatuksilla ja ideoilla aikojen saatossa. Osa niistä on ollut jopa todistettavasti totta. Uuden tiedon luomisprosessissa on mielestäni pakko antaa tilaa aivomyrskyille. Jos idea on väärä ja esim. mustia aukkoja ei ole, vahinko ei mielestäni ole kovin suuri. Liian tiukka sensuuri taas estää luovan prosessin. Kukaan ei kuole vaikka mustia aukkoja tutkitaan.
"Nythän fyysikoiden piti osoittaa, etteivät he tee humpuukia suhteellisilla-, musta aukko-, yms. matoteorioillaan?"
Matoteoriat eivät ole fysiikan, eikä astromnomian ydin. Madonreikäteoria ei ole mikään astronomian paradigma vaan lähinnä teorian "hyväksymä" kuriositeetti. Se ei ole kaikkien fyysikoiden hyväksymä missään nimessä. Jo nyt tiedetään, että nykyiset mallit eivät selitä maailmankaikkeutta tyydyttävästi. (pimea aine yms)
Suhteellisuusteoria puolestaan toimii ainakin GPS-paikannuksen korjauksia laskettaessa. Ei siis humpuukia.
Kaikessa ihmisen tekemisessä on määritelmäsi mukaan rönsyjä. On totta että tieteessä niin kuin missä tahansa elämän alueessa on ihmisiä jotka haluavat valtaa. On varmasti fyysikoita, jotka tekevät mitä vain varmistaakseen tieteellisten projektiensa jatkumisen. Niin on myös lääketieteessä, kemiassa, biologiassa, teologiassa, humanisteilla jne.
Tuntuu siltä että vaadit fysiikalta jotain korkeampaa etiikkaa. Miksi? Fysiikka on ihmisten tekemää siinä missä vaikka kioskin pito. Kusipäitä ja ahdasmielisiä ihmisiä löytyy niin kauan kuin ihmisiä ylipäätään on. Fysiikassakin.
Miksi ei samalla puhdisteta rönsyjä kaikesta tieteestä. Matemaatikot tutkivat joutavanpäiväisyyksiä, humanistit näpertelevät tyhmien itsestäänselvyyksien kanssa jne.
"Joka vuosisadalla on ollut omat varteenotettavat humpuukin tekijänsä. Viimevuosisadan humpuukipalkinto kuuluu ehdottomasti mustille aukoille, madonrei'ille, eksoottiselle aineelle ja unohtaa ei sovi kaiken kattavaa säieteoriaa, jossa kvarkeilla, yms. partikkeleilla on kaikilla omat makunsa aina mansikasta päärynään, ja jopa vahamaiseen kevyehköön tammiseen tuoksuun."
Tämäkö on mullistava ajatuksesi? Jälkiviisaus? Jälkeenpäin huomaataan että oltiin väärässä? (Jälkiviisaus on Konsta Pylkkäsenkin mielestä sitä makeinta viisautta.)
Totta. Joka vuosisadalla on KAIKILLA ihmiselämän alueilla menty joissan kohdin metsään. näin myös fysiikassa. Tämä ei kyllä minusta ole mikään uutinen. Enemmän hämmästyisin jos 2200-luvulla ei kukaan meille naureskelisi.
Tosiasia kuitenkin on että fysiikka kokonaisuutena ja sen kehitys 1900-luvulla mahdollistavat tämänkin keskustelun. Ei tarvinne vääntää rautalangasta, että fysiikka ei ole humpuukia.
En vielä täysin sisäistänyt sanomaasi, mutta luinkin sen vasta muutaman kerran. Silti kaiken kaikkeaan ei tule mieleen heti semmoista, josta pitäisi olla täysin eri mieltä. Fysiikassa tieteellinen kriittisyys siis ilmeisesti pakon alla joustaa, eikä uusien ajatusten ja näkökulmien esittäjiä ole sitten tarkoitus suorilta käsin teurastaa varoittavaksi esimerkiksi muille.
Kenties edustat uudempaa ja diplomaattisempaa fysiikan tulkintaa - sellaista, josta kaikkien fanaattisimpien fyysikoiden pitäisi ottaa mallia. Näin en itsekään koskaan tyrmää suorilta käsin mitään uutta lähestymiskantaa. Muun muassa matematiikan historiassa Hamiltonia pidettiin höyrähtäneenä, mutta ajasta ikuisuuteen siirtyneen Hamiltonin saavutuksia on alettu arvostaa vasta nyt, kun fysiikka on löytänyt uusia sovelluksia atomimaailmasta hänen kvaternioilleen, jotka eivät ole kommutatiivisia.
Minä edustan ja tulen edustamaan viimeiseen veripisaraan asti Newtonilaista näkemystä meitä ympäröivistä ilmiöistä. Suhteellisuusteorian hyväksyn vasta siinä vaiheessa, kun Keskisen kyläkaupasta jokainen voi ostaa mustia aukkoja koristamaan yöpöytiä.
Muuten, kun lainaa jokaisen lauseen, johon sitten vastaa ja korjaa oman näkemyksensä, niin sellaista on vaikea sisäistää. Siksi joudun vielä palaamaan vielä pitkäksi aikaa vasta-argumentteihisi, josko löytäisin sieltä tämän keskustelun kannalta oleellisesti vaikuttavan eriävän mielipiteen. Tämän vuoksi itse vältän lainauksia (ja sulkuja) viimeiseen asti, koska mielipiteen on hyvä olla ehyt kokonaisuus, jossa A on ensin sanonut kantansa, jonka B sitten kumoaa pussillisella parempia aspekteja.
Nyt, kun jokseenkin sisäistin usean lukemisen perästä mielipiteesi, niin kommenttia heräsi kahteen kohtaan:
Minun mielestä GPS -paikannuksen toimivuudella ei ole mitään tekemistä suhteellisuusteorian kanssa. Kohta Telluksen pinnalla lasketaan satelliiteista saatujen atomiaikarautojen antamien aikojen perusteella. Koska ääretön on ihmismielelle vielä käsittämätön käsite, on hyvä olettaa, että kaikki liikkuvat enintään jollain äärellisellä nopeudella. Nyt ilmeisesti näyttää siltä, että meidän suhteellisilla mittatikuilla mitattuna signaalit näyttäisivät porhaltavan halki avaruuden jokseenkin c:n nopeudella. Sekö sitten olisi erityisesti suhteellisuusteoria puolesta vakuuttava ilmiö. Ei GPS järjestelmä huomioi suhteellisuusteorian mukaista avaruuden kaareutumista, joka pitäisi aikaeron laskennassa huomioon ottaa. Niin, sitä ei laskuissa oteta mukaan, koska homma toimii newtonilaisella suoraviivaisuudella riittävän hyvin. Siihen yhteyteen ei kaivata enää tarkempaa mallia.
Toiseksi totesit minua jälkiviisaaksi, että se olisi lopulta ollut se, johon pyrin. En, kun vastausta alkuperäiseen ei tullut, aloitin väännön purun itse toteamalla, ettei fysiikka uskalla sitä osoitusta itselleen tehdä ainakaan vielä tässä vaiheessa. Jälkiviisaus on terminä kaksinaamainen, mutta totuuden nimissä nimenomaan tehdyt virheet johdattavat lopulta lopulliseen päämäärään hitaasti, mutta varmasti. Kun ja jos asiaan ei ole olemassa valmista tietoa ja ratkaisua, silloin virheet ja niiden ymmärtäminen on ainut jäljellä oleva keino. Siinä vaiheessa heikompinahkaiset luovuttavat, ja tekevät jotain helpompaa. Sen sijaan varsinaiset aasit alkavat sitkeästi takomaan väylää omalla päällään. Siinä voi mennä vuosi, vuosikymmen tai vaikka koko elämä. Ja vaikka väylää ei saisikaan valmiiksi, silti on hyvä ja parempi olla, kun on edes yrittänyt.
Tietääkseni GPS:ssä huomioidaan sekä suppean että yleisen suhteellisuus teorian ennustamat aikaerot.
On totta, että on joitain teorioita jotka selittävät saman ilman suhteellisuus teoriaa, mutta suhtis antaa mitattavia ennusteita GPS:stä ja monesta muusta ilmiöstä. Kun mitatut asiat pitävät yhtä teorian kanssa ei kai teoriaa kannata kokonaan hylätä vaikka se ei kaikilta osiltaan täydellinen olekaan?
Toisena esimerkkinä esim merkuriuksen periheli.
Jos minun pitäisi valita suhteellisuus teorian ja jonkun toisen välillä valitsen TOISTAISEKSI suhteellisuus teorian. Tällä hetkellä se on toimivin työkalu monessa suhteessa, mutta ei se lopullinen selitys ole.
Minulle teoriat ovat työkaluja, siinä missä matikkakin. Kun parempia tulee entiset lentävät jorpakkoon.
Minä olen ainakin aina oivaltanut fysiikan rajallisuuden todellisuuden kuvaajana. Kuva on tarkentunut kyllä, mutta epäilen tuleeko siitä tarkkaa koskaan. Mutta ei se tee fysiikasta hyödytöntä. Kuten jo aiemmin totesin, teen työkseni käytännön asioita ja jos joku teoria/matemaattinen työkalu toimii, en suoraan sanottuna jaksa aina kiinnostua siitä onko teoria täydellinen kaikkien mielestä vai ei.
GPS paikannus ottaa huomioon suhteellisuusteorian sekä sen mukaisen ajan ja paikan.
Tämä on käytännössä toteutettu fakta. Possu puhuu omasta päästään.
Jos possu muuta väittää, niin kertokoon miten muutoin päästään millimetriluokkaa oleviin paikannuksiin. Matemaattisella viisastelulla ei ainakaan.
Ehkä nii, tai sitten ei. Maailma on suhteellisen pieni, koska olen nimenomaan tehnyt työtä myös GPS:n parissa.
Jos millimetripaikannus kiinnostaa, pitää osata algebraa. Millimetripaikannus onnistuu, kun GPS signaalista suoritetaan kohina pois pienimmän neliösumman liukuvalla funktioapproksimaatiolla.
Höh, mene jo kirjastoon, selvitä itsellesi ainakin perusasiat, niin varmasti pystyt osallistumaan sitten vaikuttavimmilla mielipiteillä tällaisiin keskusteluihin.
Tämän hetkinen normaali (n. 1,5 m tarkkuuteen yltävä) GPS paikannus (joka tarkemmilla laitteilla yltää millimetritarkkuuteen) toimii suhteellisuusteorian mukaisella ajan ja paikan paikannuksella.
Kirjastot ovat vielä auki. Ihan ilman naljailua suosittelen sinulle kirjastoa. Siellä on paljon kirjoja tekniikasta, tieteestä, historiasta,... Hyvä paikka olla itsensä ja kirjojen kanssa.
Ensinnäkin GPS on tarkoitettu sotilaskäyttöön, ja sen tarkkuus on aivan jotain muuta, mitä luulet. Paljon paljon tarkempi.
Keinotekoista kohinaa siihen on lisätty siviilisovelluksia varten. Miksi, ehkä siksi, että tekniikka suojataan, tai että siviilitarkoituksiin parasta antia ei katsota tarpeelliseksi antaa, mene ja tiedä.
Mutta kuvitteletko nyt ihan tosissasi, että sinulle kerrottaisiin yhdestä maailman tarkimmin salatusta sotasalaisuudesta yhtään mitään?
Luuletko, että ajateltu niin, että annetaanpa nyt tietoa tästä meidän järjestelmästä nimimerkillä "Kyllästynyt" kirjoittavalle, ettei hänellä olisi sitten niin kyllästynyt olo.
Toivottavasti et jaksa vastata tähän, seuraavassa sitten olisi kaiketi pohjimmiltasi agentti, joka on nyt täällä vakoilemassa, mitä me siviilit GPS:stä tiedetään?
Lähtöjään kyse oli väitteestäsi, että GPS ei tarvitse eikä käytä suhteellisuusteorian tarkkuutta.
Kerroin sinulle, että GPS toimii millimetriluokkaa olevalla tarkkuudella, jotta olisit itse ymmärtänyt sen tarkkuuden ja voinut vrtäytyä kunnialla väärästä väitteestäsi.
Aloit viisastella lisää.
OIKEASSA OLET AINOASTAAN SIINÄ, ETTÄ GPS ON LÄHTÖJÄÄN KEHITETTY SOTILASKÄYTTÖÖN.
Sittemmin se levisi siviilikäyttöön samoinkuin Internet yliopistojen välisestä yhteydenpidosta pamahti koko maailmaan.
Sotilaskäyttöä lukuunottamatta kaikki muu sanomasi ON PUHDASTA PASKAA.
En tiedä motiiveistasi vittuilla ja viisastella jonkinasteisella laskuopin osaamisellasi mutta jotain on vialla. Kehotan sinua pyytämään apua joltain, jonka tunnustat itseäsi viisaammaksi.
Väitätkö, että itseoppineena (kuten joku väitti sinun väittäneen, etkä kumonnut väitettä) sinut otettaisiin töihin vääntämään GPS:n parissa mitään?
Teidän muutaman mentaliteetilla on turha kuvitella kovin rikkaasta ja haasteellisesta työursta. Nimimerkillä on helppo kirjoittaa, mutta silloin ihminen paljastaa parhaiten sen, mikä hän todella sisimästään on.
Se on kokemus elämästä, kokemusta elämästä, kokemusta epäonnistumisista, ja kuten kolleegasi totesi, toisinaan tarvitaan myös lääkäriä, ja sekin voi silloin olla viimeinen vaihtoehto.
Tavastanne uhkuu nuoruuden intoa, kenties ripaus jonkinlaista tietoakin, mutta se kaikki on vielä akselin väärällä puolella.
Itse asiassa koen ehkä pientä sääliäkin teitä kohtaan. Ilmeisesti suora kirjatieto ja koulutus ei vielä ole johtanut mihinkään? Se, mitä elämä opettaa on kokemus ja rutiini soveltaa omaa persoonansa. Sitä ei valitettavasti koulussa opeteta.
Tehkää sitten omatoimisesti työtä, työtä ja työtä. Ei riitä, että osaa laskea, se pitää olla niin itsestään selvää ja syvällä selkärangassa, että voi esimerkiksi kuvitella soveltavansa fysiikkaa käytäntöön.
Tässä muutama neuvo. Tiedän, ettei se mitään auta, seuraava yrittää vieläkin kovemmin "vittuilla". Se ei haittaa, se ei liikuta minua, eikä se vaikuta minun rutiineihini millään muotoa.
Mutta lukekaa ainakin historiaa, jos ette muuhun kykene. Sieltä voi järjestään havaita, että jokaisella keskivertoa paremmalla tekijällä asiallisuus ja itsekontrolli säilyy, vaikka asiat sinällään kävisivät suoraa asemasotaa.
Tuosta GPS:stä lopuksi sen verran, että arvaa kaksi kertaa, oletko mielenkiintoinen GPS keskustelukumppani kollegasi kanssa? Ei maksa ottaa kantaa.
Niin, muuten yksi asia tuli mieleen historiasta: Newton sanoi, "Minä en tee hypoteeseja". Se, miten itse olen sisäistänyt Newtonin työn ja hänen elämänsä, niin Newton ei minun mielestä halunnut kirjaimellisesti jauhaa paskaa juuri teidänlaisten kusipäitten kanssa.
Ei ota! Jos otaisi, niin ne satelliitit olisivat lehmän per**ssä!
Tähän vedenpitävään argumentointiinko pitäisi tyytyä? Kumpikaan osapuoli ei ole tuottanut YHTÄÄN todistetta väitteidensä tueksi. JUUPAS-EiPÄS ei ole keskustelua...
Possu on siinä aivan oikeassa, että nimimerkillä kirjoittelussa tulee kyllä todellinen luonne esiin. On näköjään päässeet hyvät tavat unohtumaan isolta osalta keskustelijoista.
Vastapuolen kunnioittaminen ja nöyryys sen edessä, että KUKAAN meistä ei omaa lopullista totuutta, ovat hyveitä joista aniharva enää piittaa.
Kyllä asioista voi olla erimieltä ja puolustaa nakemyksiään rohkeastikin ja silti olla vastapuolta kunnioittava. Vittuilu on helppoa. Argumentointi ja analyyttinen keskustelu sen sijaan vaatii jo aivan toisenlaisia kykyjä.
Tämä keskustelu on edennyt paljon lähtöuomistaan. Nyt on jokainen ottanut pienen askeleen taaksepäin, ja kaikki alkavat puhua samaa kieltä.
Sen on varmasti hyvä alkaakin siitä, että ensin ollaan suojissa omissa poteroissa, ja paiskitaan sitä itseään toistemme niskaan. Kun riittävän monta kertaa heittää, ainakin muutama varmasti osuu.
Kun sitä on aikansa paiskittu, ammukset loppuvat auttamattomasti molemmilta osapuolilta. Sitten aletaan hiomaan uutta strategiaa. Kohta ollaan siinä tilanteessa, että poteroista ruvetaan varovasti nostelemaan päitä, ja kurkkimaan, että näkyykö siellä toisessa poterossa enää vihollista. Koska ammukset on käytetty, jäljellä on diplomatian keinot ratkaista kiista.
Kuta pitempi lokan heitto, sen väsyneempiä ukot ja akat sitten ovat, jolloin konfliktia voidaan ruveta ratkomaan saman pöydän ääressä - voiko tuota sitten paremmin sanoa - kunnioittamalla myös samalla vastapuolen intressejä ja näkemyksiä.
muistaa, että asiat riitelevät eivät henkilöt.
Mielestäni possu on oikeassa paljastaessaan kuinka helppoa on vittuilla, argumentoinnin ollessa huomattavasti vaikeampaa. Väittelyllä on osansa keskustelussa ja se tuo lisäväriä tapahtumiin, tunteet. Tunteilla ei tehdä tiedettä, mutta ne voivat ohjata sitä.
Miksen itse lukisi GPS:stä suoraan asiallisista tutkimuksista, saisin luotettavaa tietoa ja olisin viisaampi. En halua aina lukea neutraalilla sävyllä tehtyjä tutkimuksia, yms. Haluan keskusteluun tunnetta ja väittelyä, näin asiat muistuvat mieleenkin paljon paremmin.
Loppujen lopuksi ei ole edes väliä kuka voittaa ja kuka häviää väittelyn, ts. maaliin saapuminen ei ole tärkeää vaan matka, joka on kuljettu. Olen vasta matkani alussa, ja haluan lisää väittelyä, en irrallisia faktatietoja, jotka oli kirjoitettu neutraalilla sävyllä. Väittelyssä käsitykset omista ajatuksista pyrkivät väkisin muovautumaan, tai ainakin niitä tarkastelee toisen näkökulmasta, mikäli osaa tämän kyvyn.
Kuvitteellinen tilanne; olet tohtori ja keskustelet toisen tohtorin kanssa atomin rakenteesta. Esitätte molemmat omia näkymyksiänne, jotka ovat ristiriitaisia keskenään. Huomaatte keskustelun muuttuvan pienimuotoiseksi väittelyksi, sitä juupas-eipäs keskustelua. Yhtäkkiä kollegasi heittää kommentin sinua vastaan, "Oletpa tänään typerä!". Kuinka suhtaudut tällaiseen vyön alle iskuun, henkilökohtaisuuksiin menevään kommenttiin?
Tontsa
Vuosikymmeniä sitten numeroiden tutkimisen voimanlähteenä oli halu saada tuloksilleen hyväksyntää, ja rehellisesti sanottuna arvostusta. Ensimmäiseen koitokseen olin valmistautunut innostuneen hätäisesti ja ylioptimistisesti, jolloin ensimmäinen kunnolla matematiikkaa taitava ampui kaikki ajatukseni ja esitykseni raa'asti alas alta aikayksikön.
Sellainen kokemus tekee nuorelle, kokemattomalle ja sinisilmäiselle - omasta mielestään merkittävää tutkimusta tekevälle ensikertalaiselle syvän haavan, jonka arvet jäävät pitkiksi. Ei se tarkoita, että akuutin katkeruuden jälkeen luopuisi sitten kokonaan ajatuksestaan. Toisilla se voi päinvastoin provosoida puristamaan nyrkit ja hampaat yhteen, ja palaamaan työnsä ääreen niin intensiivisesti, että kaikki muu menettää merkityksensä.
Ihmisluonto on kummallinen. Kun luolassaan on sitten riittävän pitkään ollut, ja hakannut päällään sinne enemmän tilaa, haluaa sitten tulla vastustamaan kaikkea, jolla on tekemistä oppimiensa tulosten kanssa. Asenne on juuri sitten kaikkea muuta kuin rakentavaa, koska niitä pa...a-ammuksia on valmistanut hartaasti.
Kokeneemmat lukevat sitten sellaista asennetta, kuin avointa kirjaa, ja seuraavat vähän sivummalta tapahtumien kulkua, ja saattavat letkautella väliin uskomattoman koomisia pikku pakinoita. Itse harrastan huumoria, paljon kirjoittamista ja lukemista, mutta Nicolas Copernicus:en "Luonto raapii päätään" on ehdottomasti luonnontieteiden Helmi. Tontsa:sta hehkuu äärimmäinen kokemus, auktoriteetti ja kannustus jatkamaan ja esittämään enemmän, lisää ja paremmin. Sailori on kokenut omassa työssään ja tuntee omat työkalunsa yhtä hyvin, kuin minä omani. Ikämmekin ovat luultavasti suunnilleen samoilla lukemilla, ja kumpikin on tehnyt oman osansa, jotta ollaan päästy tähän pisteeseen.
Minä haluan puolustaa omaa näkemystäni, mutta totuuden nimissä vektorit vastustavat.
Haluaisin niistä eroon, jotta työkalu olisi vain yhden ja saman struktuurin mahdollinen ilmentymä. Algoritmeissa kompaktisuus on kaunista. Esimerkiksi shakkialgoritmi (minut voittava mennen tullen palatessa itse tekemäni) mahtuu yhdelle A4:lle. Sen käytännöllisyys on mahdollisimman pienessä yksinkertaisuudessa. Jostain syystä olen kiintynyt yksinkertaisuuteen, joka kumpuaa ehkä fraktaaleista.
Mutta, jos siihen algoritmin yksinkertaisuuteen lisätään avauskirjastot, strategia, loppupeli, yms. BruteForce -algoritmille tarpeeton "koneäly", algoritmin alias mallin koko alkaa kasvamaan eksponentiaalisesti.
Siksi, jos meidän malli voisi mahtua yhdelle A4:lle, se olisi kauniimpi, kuin kirja, jota ei voi koskaan katsoa läpi yhdellä silmäyksellä.
possu
Voisiko näissä yhteyksissä olla hyödyllinen esimerkiksi sellainen syy-seuraus funktioksi pakottaminen, jossa syitä olisi vaikka kolme ja seurauksia kaksi? Silloin syy-seuraus olisi epäsymmetrinen, mutta silti se olisi puettu yhdeksi funktioksi?
Funktio olisi käytökseltään, kuin mikä tahansa reaali- tahi kompleksifunktio. Ainoastaan sen parametreillä alias substansseilla olisi algebrallisesti (algoritmisesti) suotu mahdollisuus monen käppyrän rinnakkaisten syy-seurausten kuvaamiseen?
Minä en tiedä, olisiko tuollainen sitten suoraan sieltä, minne Aurinko harvemmin paistelee. Jos on, oma lohtu on lopulta toivottavasti siinä, että jossain ehkä filosofislukuteoreettisessa mielessä yhtälön tuottamilla lisäulottuvuuksilla voisi leikkiä jossain fraktaalin lisäsfäärissä.
possu alias jone
Voisiko näissä yhteyksissä olla hyödyllinen esimerkiksi sellainen syy-seuraus funktioksi pakottaminen, jossa syitä olisi vaikka kolme ja seurauksia kaksi? Silloin syy-seuraus olisi epäsymmetrinen, mutta silti se olisi puettu yhdeksi funktioksi?
Funktio olisi käytökseltään, kuin mikä tahansa reaali- tahi kompleksifunktio. Ainoastaan sen parametreillä alias substansseilla olisi algebrallisesti (algoritmisesti) suotu mahdollisuus monen käppyrän rinnakkaisten syy-seurausten kuvaamiseen?
Minä en tiedä, olisiko tuollainen sitten suoraan sieltä, minne Aurinko harvemmin paistelee. Jos on, oma lohtu on lopulta toivottavasti siinä, että jossain ehkä filosofislukuteoreettisessa mielessä yhtälön tuottamilla lisäulottuvuuksilla voisi leikkiä jossain fraktaalin lisäsfäärissä.
Ilmeisesti tein jotain väärin, kun kysymyskseni tuli kaksi kertaa?
Tarkennan, että se on epäkohteliasta, jos sen tekisi tarkoituksella, eli että minun kysymykseni olisi maailman tärkein kysymys.
sori
löydä teksteistä yhtä kysymystä, löydän itse asiassa monia. Käsittelet mielestäni asioita siinä järjestyksessä kuin ne tulevat päähäsi, epäjärjstyksessä ja kuten aina, epäjärjestykseen pyritään luomaan järjestystä.
Kokemukset lisääntyvät ja samoin käsitys maailmankaikkeuden syvimmistä rakenteista, sen ymmärtäminen vaatii varmasti nöyryyttä. Jokaisella nuorella, kirkasotsaisella tiedemiehellä ja insinöörin alulla on varmasti halu näyttää omaa osaamista. Halu kumota kaikki vanha ja tuoda esiin jotain uutta, katsoa asioita uudessa valossa. Mutta kukaan, ei kukaan ole niin viisas etteikö tekisi myös virheitä. Virheistä oppimisella kerätään taas uusia kokemuksia, näkökulmia. Mielestäni tiede tarvitsee juuri näitä kirkasotsaisia tiedemiehen alkuja, jotka uskaltavat katsoa käsitteitä, teorioita uusista, ennalta-arvaatmattomista näkökulmista.
Kuten kerroin en löydä kysymystäsi, ainakaan minulle se ei ole kovin selkeä, se on kuin sumun peittämä. Näen yhden kulman ja samalla toinen kulma peittyy taas sumuun. Näen siis epäjärjestystä, ja saattaa olla, että näin kokonaan väärin. En siis ymmärtänyt kysymystäsi, josko sellaista olikaan.
Toivottavasti olet oppinut nöyryyttä ja oppinut kokemuksistasi. Saatko mahdutettua viestisi yhteen lauseeseen? Pystytkö itsekriittisellä tarkastelulla pukemaan sanomasi haluaamaasi muotoon, rakenteeseen, josta olet puhunut? Löytänet järjestyksen samoin kuin (todelliset) fyysikot löytävät erillisistä teorioisaan yhtenäisteorian palasia. Palapelin kokoaminen on paljon helpompaa kun tietää muodostuvan kuvan.
Korjattakoon yksi erehdyksesi. Kokemuksesta minulla ei ole tietoakaan, johtuen nuoresta iästäni.
Tontsa
Tässä vittuilu, komiikka ja persoona yhdistyvät puhdasoppisesti. Tämä on vittuilua parhaimmillan! Kun minä vittuilen, sanani olisivat jokseenkin valittu juuri tähän tyyliin.
Ensinnäkin mustat aukot ovat isoja atomeja ja kun atomit muodostuvat erillisistä laajenevista energiakeskittymistä, niin silloin ei ole olemassa muuta kuin paljon erillisiä laajenevia energiakeskittymiä, joista avautuu energia-aaltoja, joilla on vielä pienempien laajenevien energiakeskittymien luonne.
Ja sinäkin saat esim. puun atomeista esiin paljon energiaa eli tulta, kun saat puuta kohti tarpeeksi tiheitä energia-aaltoja.
Kvasaarit syntyivät aikoinaan meidän näkyvän maailmankaikkeuden galaksien hankautuessa todella tiheisiin energia-aaltoihin.
Eli kun koko näkyvä maailmankaikkeus avautui yhdestä pisteestä ja lähti liikkumaan suurin piirtein samaan suuntaan, hankautuen säännöllisin väliajoin vastaan tuleviin energia-aaltoihin, niin silloin kvasaarit ovat syntyneet juuri siitä syystä, että silloisten galaksien tähdet ovat hankautuneet todella tiheisiin vastaan tuleviin energia-aaltoihin,
jotka saivat tähtien atomien ytimistä avautumaan paljon energiaa yks kaks.
Myös vuosi sitten maapallon Aasian puoleinen sivu hankautui voimakkaan energiapulssin eturintamaan ja maapallosta vapautui paljon energiaa, joka sai meren nousemaan ja meren pohjan järisemään saman aikaisesti.
:);):)
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4034
Näyttää siltä että päähänpinttymäsi on, että olet huomannut jotain mullistavaa jota kukaan muu ei ole keksinyt ja olet päättänyt esittää oivalliset päättelysi näin julkisesti.
Mitenkään aliarvioimatta ajatuskykyäsi on kyllä totuuden nimissä mainittava, että samasta aiheesta on keskustelua käyty kyllästymiseen saakka ja sekä keskustelun taso että alustuksen argumentitkin ovat olleet aivan toiselta planeetalta verrattuna esittämääsi alkeellisen tyhmään inttämiseen, joten toiveet laajasta syvemmästä pohdinnasta ainakin tällä palstalla saattavat olla ylioptimisiisia.
Ja kuten nimim. Kyllästynyt asian selvemmin ilmaisi, tällainen horina ei todellakaa kuulu tälle palstalle.
No etkö vielä ymmärtänyt yskää, että fysiikan rönsyt pukkaavat jo päivälehtiinkin. Siellä joku kemian ja fysiikan tohtori sitten valaisee suu vaahdossa, miten me hetken perästä matkustamme madonreikiä pitkin kauas tulevaisuuteen tapaamaan omia tulevia jälkeläisiä.
Höh, keskustelua käydään, varmasti kriittistäkin sellaista, mutta ne käydään omissa pienissä piireissä ja kabineteissa. Jos olet kyllästyneen kanssa samaa mieltä, luulenpa, ettet ole journalistisesta näkökulmasta muutoinkaan kovin mielenkiintoinen keskustelukumppani.
Yst. terv: possu
Fysiikka on tieteenä tullut matkansa päähän. Kun tutkitaan tarpeeksi suurta ja tarpeeksi pientä, ei laskutaidosta ole enää apua. Hiukkasmaailman sekasotkua tutkittaessa syntyy mitä ihmeellisempiä teorioita.
Maailmankaikkeuden olemuksen ja sen olemassaolon tarkoitukseen ei tiede pysty antamaan vastausta koskaan.
Kvasareista puheenollen, lapsikin tietää niitten olevan syntymässä olevia galakseja jotka nyt näemme.
Fysiikka on paljon muutakin kuin hiukkasfysiikkaa tai astronomiaa.
Minua on aina hämmästyttänyt tälläisten julistusten varmuus. "ollaan tultu tien päähän" "Enää ei ole tutkittavaa" "selitystä ei voi löytää" "tämä jää ikuiseksi mysteeriksi"
Jos mitään muuta tieteen historiasta ei opi niin nöyryyttä. Ei kannata liian itsevarmasti julistaa lopullista totuutta, kun ainut mikä on ollut pysyvää on muutos.
Saattaa käydä kuten eräälle herralle, joka lopullisen totuuden puhujille jupisi: "se pyörii sittenkin"
Fysiikka on paljon muutakin kuin hiukkasfysiikkaa ja astronomiaa. Kyllä, mutta nyt kysymys oli enemmän fokusoitu fysiikasta rönsyileviin lonkeroihin ja niiden todenperäisyyteen. Onko se huuhaata, vai totisinta totta, että todella muutaman vuosikymmenen päästä voisi lentolipun sijasta ostaakin tiketin sellaiseen madonreikään, joka veisi vuosituhannen päähän tulevaisuuteen?
Jos se olisi ihan varmasti mahdollista, ja piletti maksaisi nykyrahassa jotain sata viiva miljoona euroa, niin rupeaisin heti maksamaan sellaista matkaa osamaksulla, jos vain vaikka voisin tehdä sen matkan sitten sinä viimeisenä päivänä, jonka luoja on minulle Telluksen päällä suonut.
Nykyteoriossa on varmasti paljon sellaista joka ajan myötä osoittautuu vääräksi tai ainakin löydetään tarkempi malli johon (ehkä) otetaan se kova ydin vanhasta teoriasta, kunnes taas löydetään tarkempi ja jne.
Madonreiät eivät laskelmien valossakaan näytä niin vakailta, että niitä voisi matkusteluun käyttää. Korostan myös edelleen sitä, että iso osa fyysikoista ei madonreikiä omissa teorioissaan hyväksy. Lähinnä niiden pohdiskelu on mielestäni hauskaa mielikuvituksen leikkiä, joka parhaimmillaan saattaa ohjata meitä korjaamaan teorioita.
Tälläisiä paradoksejahan on ollut ennenkin, jossa teoria ennustaa jotain ja luonto kertoo muuta jolloin teorian on annettava periksi. Esimerkiksi mustan kappaleen säteilyn teorian ensi askeleet ennustivat säteilyn spektrin taajuuskaistan alapäässä lähes äärettömiä energioita (ns ultravioletti katastrofi) Silloinkin ongelma ratkesi nimenomaan lähtemällä "arkijärjen" tuolle puolen ja kuvittelemalla SM-säteily kvanteiksi. Jopa Planck itse piti ajatustaan vastenmielisenä, mutta kun teoria tuotti yhteneviä tuloksia, niin pakkohan siinä on perää olla. Minusta tilanne ainakin näyttää madonreikien kohdalla samantapaiselta. Avaruuden rakenteesta ollaan hajulla, mutta paljon on vielä auki. Mene ja tiedä.
possu viisastelee tiedoillaan matematiikasta
Logiikan laji on vaikea. Juuri, kun on mielestään päätynyt oikeaan ratkaisuun, totuus onkin päinvastainen.
Viisauden vastakohta on tietämättömyys. Jos olet vain viisas, mutta et lainkaan tietämätön, et voi olla viisas ollenkaan.
Kaikkein tärkeintä on tietämättömyys, jota jokaisen pitää osata varjella kaiken samentavalta tiedonpaljoudelta.
Viisaus siis heikentää aivokapasiteettia. Kun on tietämätön, silloin aivot joutuvat voimistelemaan paljon enemmän, kuin jos tietäisi kaiken, jolloin aivot eivät saisi niin paljon jumppaa.
Tämän vuoksi suljen silmäni ja korvani kaikelta siltä, joka ylittää käsityskykyni. Jos asian käsittämiseen on kuitenkin erityisiä intressejä, on parempi kavuta tyvestä latvaan.
Omalla tiedonhakupolullani (vrt. mehiläisen hunajankeruusavotta) olen oppinut, että eri tieteenhaarat tukevat toisiaan. Kuta paremmin ymmärtää mehiläisen elämää, fysikaalisesta universumista löytyy yllättäen samantapaisia piirteitä pyrkiä maksimoimaan energian hyöty. Kun energiaa on rajallisesti, maksimaaliseen hyötysuhteeseen päästään silloin, kun kaikki päinvastoin pyritäänkin minimoimaan.
Mutta Boolen algebrasta löytyy työkalu neljä-, viisi-, ..., n-ulotteisten tilojen suhteelliseen kuvaamiseen. Koska suhteellinen kuvaus on mahdollista vain yhdellä tavalla, silloin puhtaalla algebralla voi tehdä hyvin mielenkiintoisia johtopäätöksiä esimerkiksi neliulotteisen kuution ominaisuuksista. Ne eivät ole hypoteeseja, vaan algebrallisia faktoja, miten neliulotteisessa tilassa liikutaan täsmälleen suhteellisesti oikein.
Minä näen asian (paljon yksinkertaisemmin) algebrallisina bitteinä, mutta voin tulkata sen verbaaliseksi esitykseksi: sulje silmät, ja kuvittele olevasi neliulotteisessa tilassa. Edessäsi on kuutio, jonka jokaisen sivun pituus on yksi. Sinun tarvitsee astua oikealle, tai vasemmalle, tai ylös, tai alas, tai eteen, tai taakse, tai neljänteen, tai neljännestä. 6 ensin mainittua ovat tuttuja suuntia, mutta suunnan ”neljänteen” ja sen vastasuunnan ”neljännestä” voit muuttaa mieleiseksi, esimerkiksi ulos, ja sisään.
Ennen kuin lähdet tutkimaan kuutiota, huomaa, että liikut suhteellisesti aina edelliseen paikkaan nähden. Jos siis astut vasemmalle, ja sitten ulos, olet sitten vasemmalla ulkona, koska nyt liikuit suhteellisesti ulos suhteessa ensin astumaasi vasempaan.
Aloitetaan...
astu origoon, ja sulje silmäsi...
astu oikealle
astu ylös
astu vasemmalle
astu eteen
astu oikealle
astu alas
astu vasemmalle
astu ulos
astu oikealle
astu ylös
astu vasemmalle
astu taakse
astu oikealle
astu alas
astu vasemmalle
astu origoon
Toivottavasti pidit matkasta. Nyt neliulotteisesta kuutiosta voi tehdä monia havaintoja. Toivottavasti se kiinnostaa ainakin joitakin, koska auttaa hahmottamaan suhteellisuusteoria suhteellisuutta, ja siitähän tässä nyt on ollut kysymys.
possu
Tietenkin viimeiseski pitää astua sisään, tyhmä possu. Siis:
astu oikealle
astu ylös
astu vasemmalle
astu eteen
astu oikealle
astu alas
astu vasemmalle
astu ulos
astu oikealle
astu ylös
astu vasemmalle
astu taakse
astu oikealle
astu alas
astu vasemmalle
astu sisään
Luonnotieteistä on valitettavasti tullut jonkinlainen uskonto ja ne ovat saaneet samoja piirteitä kuin oli alkukirkolla 500-luvulla. Jos historia toistaa itseään, niin tällainen meno jatkuu ainakin 500 vuotta, kunnes 2600-luvulla suhteellisuusteoreettisessa kirkossa nousee riita siitä, voiko aika-avaruuden derivoida ajan suhteen.
Kirjanoppineiden riita huipentuu siihen, että muodostuu protestanttinen suhteellisuusteoria. Luonto seuraa tapahtumia sivusta, koska siitähän ei tässä vaiheessa enään kukaan ole kiinnostunut.
Kaikelle tälle newtonilaiset kohauttelevat olkiaan ja näyttelevät kieltään. Galileosta päätetään tehdä marttyyri ja Kepler repii pukinpartaansa.
tähän viestiin saadakseni sanomani alimmaiseksi tässä viestiketjussa.
Mielenkiintoista ajatustenvaihtoa, taidan minäkin osallistua tänne lasten kinasteluun, tunnenhan itseni lapseksi seurassanne.
Oma ajatukseni liittyy fysiikan kehittymiseen viime vuosikymmeninä. Suurelle yleisölle fysiikka näyttää aina vain kummallisemmalta, siihen on vaikea saada enää kosketusta, tiedän asiasta voidaan olla montaa mieltä. Jokatapauksessa tavallinen kaduntallaaja, joka ei ole suorittanut tutkintoa luonnontieteistä tai tekniikan parista on melkoisen ulkona nykyfysiikan käsitteistä, teorioista ja kehityksen suunnasta. Harva on kiinnostunut atomin rakenteen tutkimisesta, aineen äärimmäisestä käyttäytymisestä äärimmäisissä olosuhteissa tai säieteoriasta yhtenä maailmaa kuvaavana teoriana. Ehkä on helpompi uskoa Jumalaan tai johonkin Hoosiannaan kuin yrittää käsittää nykyfysiikkaa. Se mitä ei ymmärretä, jää monesti irralliseksi tai se koetaan turhaksi, tarpeettomaksi.
Sanon siis, että nykyfysiikka ei juuri kiinnosta normaaleja ihmisiä, se on liian kaukana todellisuudesta. Ei nähdä siitä kumpuavia uusia teknisiä, elämää helpottavai laitteita. Esim. GPRS-paikannus kuten joku taisi jo tässä viestiketjussa mainita, ja sen yhteyttä suhteellisuusteoriaan. "Mitäs väliä sillä on, jos ydinvoimala ei toimi, sähköhän tulee töpselistä!", voisin löytää analogian yllämainitsemastani lauseesta GPRS:ään ja suhteellisuusteoriaan.
Nykyfysiikan kiinnostus näkyy konkreettisesti fysiikkaa opiskelevaan hakevien tuloksista ja hakijoiden kokonaismäärästä. Insinöörikoulutukseen taitaa hakijoita riittää, osaajista en tiedä.
Mitä tulee matematiikkaan ja fysiikkaan, niin olen edelleen sitä mieltä, että matematiikka on ainoastaan työkalu fyysikolle, toisinaan melko tehokas. Todellinen koe saattaa kuitenkin kaataa parhaankin teorian, kokeen ollessa heijastus todellisuudesta, ei siitä todellisuudesta minkä kuvittelemme, vaan heijastus siitä, jossa elämämme.
Sanottakoon lopuksi, että kootessani "Innotiimniäni" voisin ottaa sekä Possun että Sailorin mukaan joukkoon, mikäli he suostuisivat kutsuuni. Värikkäitä persoonia tarvitaan aina, erityisesti fysiikassa. Uudet ajatukset eivät synny vanhojen totuuksien uudelleenkierrätyksestä, vaan on aina ja kaikkialla epäiltävä, kyseenalaistettava kaikki perustotuudetkin. Kyselemällä se tiedekin kehittyy. Mainitsemieni henkilöiden kommenttien oikeellisuudesta en ottaisi vastuuta missään tilanteessa, eikä tosin ole tarvettakaan, toisten mielipiteitä on usein vaikeata muuttaa. Olen itsekin huomannut sen näissä keskusteluissa, ja miksi pyrkiäkään muuttamaan toisia.
"Tiede on aina aikansa lapsi."
Tontsa
Mitä sinulla on tiedemiehiä vastaan? Joka toisesta kirjoituksestasi paistaa läpi, että halveksit esim. fysiikan ja astronomian tohtoreita ja heidän tietämystään. Uskotko todella olevasi niin paljon fiksumpi ja filmaattisempi? Läheltä mm. NASAn tohtoreiden työskentelyä seuranneena voin rehellisesti sanoa, että en heittäisi ihan heti vastaväitteitä heille, tai haastaisi väittelyyn heitä. Oletko oikeasti koskaan väitellyt kenenkään tohtorin kanssa näistä asioista? Enkä tarkoita nyt ketään äskettäin tohtorin hattua saanutta henkilöä, vaan pitkän uran fysiikan parissa tehnyttä oppinutta miestä/naista. Mainitsit muistaakseni jossain ketjussa olevasi itseoppinut. Ihanko itse olet kaikki teoriat keksinyt? Aika sujuvasti juttelet mm. Maxwellin yhtälöistä. Kyllä kaiken sen matematiikan ja fysiikan on joku sinne kirjoihinkin lykännyt, joita kirjastossa luet. Yleensä sattuu olemaan joku tohtorismies tai -nainen...
Ylempi viesti oli siis possulle suunnattu. Tuli moka.
Ei minulla varsinaisesti enää ole mitään tohtoreita, professoreita, ja yleensä kirjatiedolla oppineita vastaan. Sitä en kuitenkaan uskalla ruveta kiistämään, etteikö tyylistäni kirjoittaa vielä heijastuisi sellainen vaikutelma.
Ensimmäinen, joka minut alas ampui, oli menestynyt muun muassa pohjoismaiden matematiikkakilpailussa. Hän sanoi, että työnnä kompleksiulottuvuutesi sinne, minne Aurinko vähiten paistaa, koska on TODISTETTU, että algebra alkaa ja päättyy tasan kompleksitasoon.
En minä kuitenkaan siitä lannistunut, vaan jatkoin ahkerasti eteenpäin, koska uskoin, että moniulotteinen fraktaalirakenne voisi olla jotain paljon kauniimpaa, mitä esimerkiksi Newtonin prosessi on kompleksitasossa.
Kaikelle löytyy mahdollisuus (siinä mielessä myönnän, että kritiikkini fysiikkaa kohtaan on saattanut olla osin kärjistettyäkin), mutta kuitenkin minua (ja vain minua) palkitsevaa on ollut se, että fraktaalien kauneus on todellista myös neliulotteisen tilan kolmiulotteisena peilikuvana.
Se riittää minulle lopulta enemmän kuin tarpeeksi. On lopulta yhdentekevää, mitä alan kausilehdet asiasta mieltä olivat. Siitä on kulunut jo puolivuosikymmentä, mutta muistan hämärästi, että sain osakseni Teiltä paljon lukeneilta oppineilta lähinnä hienovaraisen saatteen, että painu kuuseen algebrasi kanssa, liittyi siihen kauneutta tai ei, liittyi siihen murtopotenssit tai sarjoja, tai jopa osoitus siitä, että tuntemamme algebra oli vain yksi sen rekursion osajoukko.
Siis neliulotteisen tilan varokuvana. Höh.
"Neliulotteisen tilan kolmiulotteinen varjokuva"
Voitko selittää, mitä tarkoitat tuolla? Jos joskus muuten haluat hyvän väittelyn, keskustele jonkun oppineen kanssa käsitteestä "neliulotteinen tila", paino sanalla 'tila'. Olen joskus kokeillut ja jäi viimeiseksi kerraksi.
Mitä nyt oikein ajat takaa. Etkö tosiaan tiedä, miten neliulotteisen ilmiön kolmiulotteinen varjokuva projisoidaan kaksiulotteiseen näyttöön.
Kannattaako minun ruveta kuluttamaan energiaa, ja vääntää sinulle rautalangasta tällaiset perusasiat, jotka pitäisi löytyä jokaisesta hyvin varustetusta kirjastosta?
Ei kai sentään. Kaiva nyt ne kaikki algebraa käsittelevät kirjat, ja kertaa ne ajatuksen kanssa. Ellei mene jakeluun, käytä apuja. Aloita vaikka kaksiulotteisen kuvan varjon projisoinnista suoralle, sen ei pitäisi olla ylivaikeaa.
Tosi ystävällisin terveisin: possu
Väärinymmärrysten välttämiseksi voin todeta, että kuulun itse ihmisiin, jotka ovat erittäin avarakatseisia mm. fysiikan saralla. Esikuvanani voin pitää kaikkia fyysikkoja, jotka ovat kauan sitten teorisoineet asioita, joita ei sen ajan mittalaitteilla ja tekniikalla ollut mahdollista todistaa. Teorioita, joille siihen aikaan naurettiin, mutta myöhemmin tekniikan kehityttyä todistettu vesitiiviiksi.
En ymmärrä siinä sitä, että voidaan tilassa puhua neljännestä ulottuvuudesta, joka voidaan projisoida alempiin ulottuvuuksiin. Tilassa ja ajassa ehkä.
Minun esikuviani ovat niin ikään erityisesti E.T Bellin matematiikan historiassa esiintyvät persoonat. Vaikea valita suosikkia, se on ehkä mahdotonta, sillä niin paljon arvosta heitä jokaista persoonaa.
Algebra ei ota kantaa, kuinka monta ulottuvuutta laskutikussa on. Mallit toimivat, tai eivät toimi. Jos ne eivät toimi, substanssi toimii väärin, koska algebra ei valehtele!
Juu selkis. Puhuttiin eri asiasta. En tarkoittanut tuota matemaattis-pohjalta, vaan fysikaalisena käsitteenä. Eikä tästä kannata alkaa väittelemään. Väittely, jonka hävisin viissammalleni, koski nimenomaan tätä aihetta käsitteellisellä tasolla. Suuri osa ihmisistä ei ymmärrä edes kolmiulotteisuutta käsitteenä, vaikka se lyö heitä kasvoihin joka aamu, kun herää. Puhumattakaan neliulotteisuudesta. Voidaanhan olla yhtä mieltä siitä, että neljäs ulottuvuus on aika. Tästä syystä käsitteellisellä tasolla ei voida puhua neljännestä ulottuvuudesta sidottuna tilaan. Paitsi, jos aika on tilasidonnainen, tai paradigma/paradoksi. Voidaan olla myös sitä mieltä, että aika paradigmana on paradigma.
On aivan sama, vaikka neljännellä ulottuvuusakselilla olisi lehmiä, kolmannella akselilla numeroita, toisella järviä, ja ensimmäisellä planeettojen asennon kontra pulujen tiehyttä kuvaava kausaali, niin algebra ei todellakaan ota vähäisintäkään kantaa, mitä sen faktoilla lasketaan, approksimoidaan ja osoitetaan.
Neljäs ulottuvuus voi olla aika, mutta se voi olla myös neljäs sellainen akseli, joka olisi kohtisuorassa kolmea muuta vasten. Tieten paperista loppuu tila moisen akselin kuvaamiseen, ja sitten onkin yritetty vääntää toinen toistaan hienompia kolmiulotteisia varjokuvia neliulotteisista kappaleista.
Ihan näin mielenkiinnosta kysyn, että kuinka monta särmää on 197-ulotteiseesa kuutiossa? Se on varmaan ihan selvää jokaiselle fysiikan opintojen suorittaneelle, mutta entäs sitten se matka, kun pitäisi origosta kulkea 197-ulotteisen kuution kauimmaiseen nurkkaan lyhintä reittiä? Kuinka pitkä se matka on, jos jokaisen särmän pituus olisi triviaalisti tasan 1.
Lyhin matka mistä pisteestä tahansa mihin tahansa pisteeseen, missä tahansa ulottuvuudesta, on nolla. Tätä ei voida matemaattisesti mallintaa. Huomaan kyllä, mitä "koulukuntaa" olet. Nojaat algebraan ja ymmärrät sen kauneuden, mutta jopa sinun on hyväksyttävä, että kaikkea käsitteellistä ei voi numeroilla mallintaa. Ainakaan vielä. Tästä syystä en usko "kaiken teorian" olevan mahdollista algebrallisessakaan mielessä. Avarakatseisuudestani huolimatta.
Aika poistua kolmiulotteisesta maailmasta kaksiulotteiseen unimaailmaan, kun ei enää oikeinkirjoituskaan onnistu.
Kissanikin jo ihmettelee, että mitä ihmettä siinä enää näpyttelet, kun pitäisi jo koisia, ja varautua huomisen edesottamuksiin, tai siis tämän päivän sekoiluihin.
Juu, 197-ulotteiseesa kuutiossa on 2^197 yhden mittaista ulottuvuutta. Lyhin matka origosta kuution kauimpaiseen ei kuitenkaan ole nolla, eikä varsinkaan 2^197/2.
En viitsi nyt enää tältä istumalta ruveta värkkäämään sarjaa tuolle lyhimmälle reitille, mutta sovitaan niin, että ellet huomisen päivän aikana löydä sellaista pikkuriikkistä luppoaikaa, jolloin värkkäisit tuon sarjan, niin possu sitten toimittaa siihen liittyvän sarjan hyvissä ajoin ennen huomista (höh, siis tämänpäiväisen) vaihtumista.
Höh, tietenkin kysymys oli niin, että on kuljettava kuution särmiä pitkin, niin kuin kauppamatkustajallakin on valittavanaan lennon kaupungista kaupunkiin.
Olikohan tämän nyt oikein korrekti kysymys. Ei taida olla, sillä sarjan voi johtaa pöljästi sellaisesta lukusarjasta, jossa binääriluku muuttuuisi joka askeleella vain yhden verran. Tämän on sitten se pulma, että vaikka etäisyys muuttuu joka askeleella vain yhdellä, silti tulos on paljon enemmän kuin se 2^197/2. Juuh, mennään koisimaan....
, mutta iso askel metallipuolelle.
Jos työtä voi tehdä myös tieteen hyväksi, se on ainakin tavallisen pulliaisen näkökulmasta suuri kunnia. Oli seinillä sitten silmät ja korvat, tai ei, niin vähiten takaiskuja saa lojaalisuudella ja avoimuudella. Minun kohdalla työnantajani teki suhteellisen rohkean valinnan työllistäessään asioita lukemattoman henkilön vaativaan tehtävään. Tosin koulutodistuksien sijasta minulla oli näyttää parinvuosikymmenen aikana intensiivisesti tekemiäni konkreettisia asioita, jossa vahvimpana alueina olivat algebra, algoritmit, approksimaatiot, funktiot, simulaatiot ja varsinkin kokemus käyttää tietokonetta tehokkaasti monipuolisena laskutikkuna, jolloin kone osaa sitten itse fundeerata tarpeisiin ja ongelmiin ratkaisuja - tai paremminkin karsia väärät vaihtoehdot pois, jolloin jäljelle pitäisi sitten jäädä oikeat ratkaisut ja mahdollisuudet.
Toisin sanoen se, mitä minun pitää tehdä, on palvella työnantajaani mahdollisimman hyvin. Mutta se ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö tilaisuutta tieteen parissa voisi yhteen sovittaa. Toisekseen kaikki käyvät käsikkäin, kun A on umpikujassa, kehittämällä lisää A:sta riippumattomia B:tä ja C:tä, niin sen jälkeen A:ta taas pystyykin tuuppaamaan piirun verran eteenpäin uuteen umpikujaan. Ehkä ne vain sitten näyttävät riippumattomilta, koska syy-seurauksen ketjuttaminen ei ole ihmisen parhaita avuja, mene ja tiedä.
*** Toivottavasti Nicolas Copernicus, ei laita pahakseen, vaikka stilisoinkin alkuperäiseesi viisiulotteisen suhteellisen rukouksen. Tämä on kuitenkin varma osoitus siitä, että luonnontieteissä HUUMORI kukkii. Kaikki ei tosiaankaan ole tasaisen kuivaa teoretisointia, vaan osataan olla myös leikkimielisiä, lapsekkaita - sellaisiahan me halutaan olla. ***
Luonto raapii päätään
Luonnontieteistä on valitettavasti tullut jonkinlainen uskonto ja ne ovat saaneet samoja piirteitä kuin oli alkukirkolla 500-luvulla. Jos historia toistaa itseään, niin tällainen meno jatkuu ainakin 500 vuotta, kunnes 2600-luvulla suhteellisuusteoreettisessa kirkossa nousee riita siitä, voiko aika-avaruuden derivoida ajan suhteen.
Kirjanoppineiden riita huipentuu siihen, että muodostuu protestanttinen suhteellisuusteoria. Luonto seuraa tapahtumia sivusta, koska siitähän ei tässä vaiheessa enää kukaan ole kiinnostunut.
Vaikka protestanttien suhteellisuusteoreettisessa kirkossa päivämessu aloitetaankin aina hartaalla viisiulotteisella suhteellisella rukouksella, silti kaikelle tälle newtonilaiset kohauttelevat olkiaan ja näyttelevät kieltään. Galileista päätetään tehdä varmuuden vuoksi marttyyri ja Kepler repii pukinpartaansa.
(Viisiulotteinen suhteellinen rukous:
astu vasemmalle
astu ylös
astu oikealle
astu eteen
astu vasemmalle
astu alas
astu oikealle
astu sisään
astu vasemmalle
astu ylös
astu oikealle
astu taakse
astu vasemmalle
astu alas
astu oikealle
astu maahan
astu vasemmalle
astu ylös
astu oikealle
astu eteen
astu vasemmalle
astu alas
astu oikealle
astu ulos
astu vasemmalle
astu ylös
astu oikealle
astu taakse
astu vasemmalle
astu alas
astu oikealle
astu takaisin taivaaseen)
niin olenhan minä kouluja käynyt enemmän, kuin tarpeeksi. Enkä vain halusin korostaa ensimmäistä ammattiani, en tiedä, miksi...
Sepän lisäksi levyseppä, kolme teknillistä koulua, parhaat luonnontieteen opettajat muista yhä elävästi, huonoja en halua muistaa. Sitten robotiikka, CNC-poltto ja plasma-leikkaus. Oli muuten hienoa aikaa istua pohjoismaiden suurimman plasmaleikkurin ohjauspuikoissa, kenties vastaa likimain kapteenia jumbojetissään. Sitten musiikin parissa, tarjoilijana, baarimestarina.
Monipuolisuus, elämän ei tarvitse olla vain yhtä, aikaa kaikelle on enemmän kuin tarpeeksi - varsinkin, jos ajan käyttää suhteellisesti. Meillä päin on sanonta: "vaihtelu virkistää, sanoi pappi kuolevalle." Miksi kuolemakaan pitäisi olla lopullinen, ehkä fysiikka ja uskonto voisivat vielä joskus löytää yhteisen sävelen?
Jumala, joku laittoi rattaat pyörimään, miksi? Onko sekin sitten suhteellinen joihinkin absoluuttisiin mittatikkuihin nähden? Hullua, entä jos ei vielä tiedetä, mikä on suuri ja mikä on pieni? Energia, se maksimoi itsensä, silloin suhteellisesti energian evoluutio voisi pyrkiä johonkin tarkoituksenmukaisuuteen? Kuka, kuka todella tietää?
Fysikaalista Joulua ja Suhteellista uutta vuotta
possu
vastata tänne.
Näinä muutamana päivänä nöyryyttä on oppinut enemmän, kuin vuosikymmenen aikana. Se ei kokonaan ole ollut uuden tunteen oppimista, vaan enemmänkin kadotetun tunteen uudelleen virittäytymistä. Nöyryyttä, itsehillintää, toisen kunnioittamista, harjoittelin puolet elämästäni budolajien parissa. Vastustajan aliarviointi on paha erhe, johon kokematon sielu saattaa omalla tiedonkeruusavotallaan usein sortua.
Mallit ja simulaatiot ovat itseäni. Jo on joukko toisiinsa nivoutuvia malleja:
a=f1(g)
b=f2(h, i)
c=f3(j, k, z)
d=f4(m, n)
e=f5(p, q)
niin c:n kohina voidaan eliminoida pakottamalla mallit kokonaisuudeksi:
x=f(y), jossa y on yhtenäinen algebrallinen struktuuri, joka itsessään sisältää sisääntuloparametrit g, h, i, j, k, z, m, n, p, q ja vastaavasti x ulostuloparametrit a, b, c, d, e.
Jos funktiot f1, f2, f4 ja f5 sisälsivät vähemmän kohinaa, mutta f3 kuitenkin liittyy malliin oleellisena tekijänä, mutta sisältää esimerkiksi epätarkan mittauksen vuoksi enemmän kohinaa, kuitenkin ilmiön f3 syy-seurausta voidaan tarkentaa, kun se on syy-seuraus suhteessa mallin muiden funktioiden kanssa.
En epäile, etteikö tämä algebrassa onnistuisi, niin kuin sillä työkalulla kaikki on mahdollista. Edelleen huomaan, että kysymykseni on kokematon, ehkä sitä ei olekaan olemassa?
Ennemminkin katse algebraan ja sen mahdollisuuksiin, että on olemassa täsmälleen yksi logiikka, algebrallinen fakta, jolla funktiota f3 voidaan kompaktisti käsitellä.
possu