Naisten kateus, miesten kiinnostus

Nuori nainen ja töissä suuressa yrityksessä. Olen ollut vajaan vuoden ja jo ensimmäisen viikon jälkeen tiesin haluavani pois. Jostain syystä olen kuitenkin jaksanut rintaa puristaen vetää loppuun tämän, sillä työkokemus on aivan uskomattoman hyvää ja todistus tulee olemaan loistava.

Joka päivä olen tapellut itseni töihin, missä kukaan ei sano huomenta. Olen yrittänyt puhua seinille ilman vastausta, olen yrittänyt hymyillä ilman vastakaikua. Avokonttorissa lähimmät työtoverini eivät päivän mittaan puhu toisilleen eikä minulle mitään, ei edes vaikka heille puhuisi. Vastaus on korkeintaan niiii. Naiset ovat kateellisia ja katkeria, ja varmaan syystäkin. Olen nimittäin nyt tehnyt päätöksen että lähden pois tuosta hirviöluolasta, josta jokainen hiukankin pätevämpi nuori savustetaan ulos alta vuoden. Ketään ei saa uhata, piireihin ei oteta. Kaiken ulkopuolelle suljetaan, ja sinua kohdellaan kuin ilmaa.

Miehet kyllä osoittavat huomiotaan, mutta varsin ällöttävällä vihjailevalla tavalla ja humalapäissään ehdottelevat. Se saa vaan naiset entistä kateellisimmiksi. En koe päässeeni sisään taloon millään lailla vuoden aikana, todella lähellä on etten oikeasti ole joutunut menemään ammattilaisen puheille sillä välillä olen käynyt niin ylikierroksilla hirvittävän tilanteeni kanssa, tunnen tulevani syrjityksi ja työpaikkakiusatuksi kun minut jätetään asioiden ulkopuolelle. Luulen että monet tuolla tekee töitä vahvassa lääkityksessä, niin kaasussa osa porukasta tuntuu olevan.

Olen niin onnellinen uudesta työpaikastani, jossa on oma työhuone ja toivottavasti ihania työkavereita kenen kanssa voi vaihtaa muutaman sanan päivän mittaan.

Varokaa tuollaisia työpaikkoja, niissä palaa helposti loppuun vaikka olisikin nuori ja vastavalmistunut. Ihmisten viha ja kateus on uskomaton tuhon lähde. Itsetunnon se vie ja saa olon todella pahaksi.
2945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lama-ajasta 1990-luvun alusta asti on työpaikat olleet pelkkiä helvetinloukkoja, kaikkialla vain pelko persiissä että koska tulee yt-neuvottelut, koska tulee irtisanomislappu ja jokainen kyräilee toisiaan ja pitää kynsin hampain huolen vain omasta perseestään. Tällaista kun tämä on ollut jo 15 vuotta ei se tästä enää parane, työelämä on ja pysyy helvettinä...

Äänestä
  • Hyviä työpaikkoja on harvassa nykyään.
    Kun kuuntelee ihmisiä niin melkein joka paikassa on kyräilyä.
    Ei yksin nuoria kohtaan vaan kaikkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hilda Himala kirjoitti:

Nuori nainen ja töissä suuressa yrityksessä. Olen ollut vajaan vuoden ja jo ensimmäisen viikon jälkeen tiesin haluavani pois. Jostain syystä olen kuitenkin jaksanut rintaa puristaen vetää loppuun tämän, sillä työkokemus on aivan uskomattoman hyvää ja todistus tulee olemaan loistava.

Joka päivä olen tapellut itseni töihin, missä kukaan ei sano huomenta. Olen yrittänyt puhua seinille ilman vastausta, olen yrittänyt hymyillä ilman vastakaikua. Avokonttorissa lähimmät työtoverini eivät päivän mittaan puhu toisilleen eikä minulle mitään, ei edes vaikka heille puhuisi. Vastaus on korkeintaan niiii. Naiset ovat kateellisia ja katkeria, ja varmaan syystäkin. Olen nimittäin nyt tehnyt päätöksen että lähden pois tuosta hirviöluolasta, josta jokainen hiukankin pätevämpi nuori savustetaan ulos alta vuoden. Ketään ei saa uhata, piireihin ei oteta. Kaiken ulkopuolelle suljetaan, ja sinua kohdellaan kuin ilmaa.

Miehet kyllä osoittavat huomiotaan, mutta varsin ällöttävällä vihjailevalla tavalla ja humalapäissään ehdottelevat. Se saa vaan naiset entistä kateellisimmiksi. En koe päässeeni sisään taloon millään lailla vuoden aikana, todella lähellä on etten oikeasti ole joutunut menemään ammattilaisen puheille sillä välillä olen käynyt niin ylikierroksilla hirvittävän tilanteeni kanssa, tunnen tulevani syrjityksi ja työpaikkakiusatuksi kun minut jätetään asioiden ulkopuolelle. Luulen että monet tuolla tekee töitä vahvassa lääkityksessä, niin kaasussa osa porukasta tuntuu olevan.

Olen niin onnellinen uudesta työpaikastani, jossa on oma työhuone ja toivottavasti ihania työkavereita kenen kanssa voi vaihtaa muutaman sanan päivän mittaan.

Varokaa tuollaisia työpaikkoja, niissä palaa helposti loppuun vaikka olisikin nuori ja vastavalmistunut. Ihmisten viha ja kateus on uskomaton tuhon lähde. Itsetunnon se vie ja saa olon todella pahaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu