Sairaanhoitajat

Sairaanhoitajia ei kouluteta yliopistotasolla, vaan AMK-tasoisesta koulutuksesta on kyse. Olet siis väärällä palstalla.

AMK:ssa sh:n opinnot eivät valmenna käytäntöön. Käytännön kokemus ja työn realismi avautuu hitusen vasta käytännön harjoittelujaksoilla, joilla niilläkin olet kuitenkin valmistumiseesi saakka vailla todellisia vaatimuksia suoriutua työstäsi alipalkattuna, -arvostettuna ja -arvioituna.

Teoreettinen osuus opinnoissa on periaatteessa ihan tyydyttävää tasoa, mutta oettajien epäpätevyys ja toisaalta hillitön virkaintoisuus sekä syvällisen paneutumisen puute/kyvyttömyys opettamaansa aihealueeseen tekee sen, että opiskelijoiden osoittama vähäinenkin kiinnostus asioiden käsitteellisen tason pohdintoihin tapetaan heti aluunsa. Omaan ajatteluun ei kannusteta.

Opiskelu on pakkotahtista hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa, joten esim. ryhmätöiden tekeminen (joita resurssien nipistämisen johdosta on paljon) voi olla yhtä tuskaa. Kukaan ei tiedä mitä tehdään ja suurin osa porukkaa roikkuu yhden aktiivisen varassa, joka sitten loppujen lopuksi tekee kaiken muidenkin puolesta.

Valtaosa opiskelijoista on naisia ja jutut sen mukaisia.

Töitö kyllä riittää ja itsekin sain vakinaisen toimen jo ennen valmistumistani. Palkka on koulutukseen nähden ihan tyydyttävä ja työnkuvani yksityisellä puolella takaa sen, ettei ainakaan tarvi tappaa itseään tämän työn äärelle. Eräs vaihtoehto on myös suunnata ulkomaille opintojen jälkeen; jossain päin maailmaa tätäkin työtä arvostetaan ihan eri tavalla alkaen palkkauksesta.

Täytyy kuitenkin todeta, että olin kyllä erittäin paljon tyytyväisempi työhöni (ja itseeni) ennen opintoja tehdessäni siivoustyötä, kun mitä olen nyt sairaanhoitajana...

Jännä että joku vielä edelleen haluaa opetella vaihtamaan vanhuksille vaippoja ja kuluttaa aikaansa sairaaloissa palkattomassa pakkotyössä harjoittelujaksojen ajan. Myönnän että itselle tuo kolmas palkaton pomputtelujakso huutavine ylihoitajineen oli liikaa ja pakkasin kimpsuni.

Suosittelen katsomaan lähemmin sairaanhoitajan työtä, käydä juttelemassa sairaanhoitajien kanssa ja eritoten mennä vaikka sinne kouluun katsomaan miten lukio-meininki jatkuu edelleen vaikka puhe on korkeakoulu-tutkinnosta.

Mikäli kaipaat läheisyyttä ihmisten kanssa, kolmivuorotyötä ja haluaisit vielä liksaa, suosittelen että hakeudut hieman vaativampaan työhön vaikkapa ensihoitajaksi (sh-tutkinto tuokin).

Tulevaisuudessa kaikki lähihoitajat ja perushoitajat tullaan korvaamaan sairaanhoitajilla, elikkäs heidän uudelleenkoulutuksestaan tulee sh-opetuksen pääpiste... (suuttukoot tuosta lausunnosta ken tahtoo, itse olen tästä kuullut yliopistollisen keskussairaalan kierrolla lääkäri-harjoittelussa).

Opiskelin sairaanhoitajaksi mutta lopetin. En jaksanut sitä käytännönläheistä koulutusta, harjoitteluja harjoitteluiden perään. Opiskelijat ovat täysin ilmaista työvoimaa, joilla sitten teetetäänkin kaikki mahdolliset paskatyöt.

Koulutuksesta sen verran, että rankkaa kyllä on, mutta jos vain kiinnostaa sh:n hommat niin ehdottomasti kannattaa hakea. Yllätyin siitä, kuinka vaativa koulu loppujen lopuksi oli. Tehtäviä, esseiden kirjoittamista ja ryhmätöitä on paljon. Varsinkin ryhmätöitä on mielestäni aivan liian paljon. Itse en ainakaan oppinut ryhmätöiden kautta juuri mitään. Aikataulu on kiireinen ja opiskelu vähän pakkotahtista. Sairaanhoitajan koulutuksessa on 50 ov harjoittelua ja jos ei tykkää käytännönläheisestä koulutuksesta, en suosittele hakemaan ko. alalle.

Pääsykokeisiin sisältyi ryhmätilanne, psykologin haastattelu, matemaattinen testi ja jonkinlainen älykkyystesti ja aineistokoe. Siinä luettiin teksti ja sen jälkeen tekstin pohjalta vastattiin kysymyksiin. Ennen kaikkea sairaanhoitajan pääsykokeissa mitataan alalle soveltuvuutta. Yhdessä testissä kysyttiin samaa asiaa usealla eri tavalla jne.

Koulupäivät on melko pitkiä, koska opiskeltavaa asiaa on todella paljon ja tuntuu että ne pitäisi niin pienessä ajassa oppia. Tietenkin välillä on myös vapaapäiviä. Harjoitteluissa täytyy olla täysin täsmällinen. Jos tulet sairaaksi, täytyy ne päivät myös korvata. Tämä oli mielestäni täysin typerä käytäntö. Harjoitteluissa täytyy olla innostunut ja ainakin esittää kiinnostunutta. Ja kannattaa kysyä paljon. Sitä ihmetellään jos ei kysy mitään. Kannattaa muistaa!

On niin paljon tuurista kiinni millaisen ohjaajan saa harjoittelupaikassa. Toiset voivat olla täysiä kusipäitä, jotka odottavat opiskelijalta liikaa tai muuten vain eivät tykkää opiskelijoista. Toki enemmän löytyy mukavia ohjaajia. Mutta sen sanon, ettei opiskelijan roolissa oleminen harjoittelupaikalla ole aina kovin mukavaa. Ei kannata ottaa itseensä tai loukkaantua jos joku sanoo pahasti. Koska aivan varmasti tulet myös kohtaamaan ikäviä tilanteita harjoitteluissa.

En nyt osaa sanoa tuosta, että mitkä aineet olisi hyvä kirjoittaa lukiossa. Mielestäni sillä ei ole kovin väliä, koska oikeastaan pääsykokeet ratkaisevat suurimman osan. Etua on tietenkin hyvistä arvosanoista. Sairaanhoitajan koulutukseen on kuitenkin aika helppo päästä.

Ainakin meidän koulussa oli mahdollisuus lähteä ulkomaille työharjoitteluun. Ja luulisin että näin on myös useimmissa muissakin kouluissa.

Tosiaankin täytyy todeta, että niin ruusuiselta ja mukavalta työltä kuin tämä sisar hento valkoisen ammatti monista saattaa tuntua, niin kyllä muuttuu mielipide aika äkkiä opiskelujen myötä. Ikävä kyllä useinkaan sairaanhoitajat eivät ole nykyään tyytyväisiä työhönsä, koulutuksestakin voi olla montaa mieltä. Kuten joku sanoikin, koulutus ei anna riittävästi valmiuksia käytännön työhön, vaan ne asiat opitaan vasta työn kautta.
Harjoitteluja on tosi paljon, yleensä 3-5 viikkoa, useimmiten taitaa olla 4 (ainakin meillä oli) tosin joskus voi itse valita oman mielenkiintonsa mukaan kun tulee valinnaisten jaksojen aika.
Harjoittelut ovat todella rankkoja, siellä todellakin ollaan ilmaista työvoimaa ja niitä, jotka tekevät kaikki paskahommat, mitä kukaan muu ei halua/jaksa tehdä. Kokoajan pitää yrittää olla aktiivinen ja kiinnostunut tai saa huonot arviot, hoitajat juoruavat opiskelijoista kahvitauoilla jolloin sitten nopeasti päätyy kaikkien silmätikuksi ellei jaksa aina olla todella motivoituneen oloinen (mikä on kyllä melko rankkaa, jos teet 5 viikkoa palkatonta harjoittelua, viikkotuntimäärä 38, voit vaan kuvitella ettei aina hymyilytä...)

Ryhmätöitä tosiaan on paljon, mutta sanoisin, että koulutus vielä menettelee,vaikka kaikenmaailman läsnäolopakkoja onkin, jolloin meininki tosiaan on melko lukiomainen...Mutta harjoittelut on ne jotka ehdottomasti rasittaa eniten. Voi tietty olla, että sattuu mukava ohjaaja, mutta ei sekään aina ole töissä jolloin joutuu olemaan muiden kanssa eikä ole ollenkaan itsestäänselvää, että joku, joka JOUTUU sinut päiväksi mukaansa ottamaan, jaksaa paljon ohjaukseesi panostaa. Poikkeuksia aina löytyy, mutta pääasiassa naisporukkaan mahtuu AINA niitä ketkä ei vaan susta tykkää tee mitä teet tai ole tekemättä, se on rasittavinta.

Koulutuksen KORKEAKOULUMAISUUS kyllä on aika hakusessa, tosin se näkyy ehkä niin, että koulutukseen on tungettu kaikenmaailman HIENOLTA kuulostavia mutta täysin hyödyttömiä kursseja, jotka KUULOSTAVAT korkeakoulumaisilta, mutta jotka ovat käytännössä vaan ajan hukkaa. Koulutuksen kestoa on näin saatu pidennettyä 3,5 vuoteen, että joukkoon on ahdettu kaikkea täysin turhaa. Niin v-mäisiä kun harjoittelut ovatkin, niissä kuitenkin oppii eniten. Kannattaa siis panostaa niihin vaikka se ei herkkua olekaan. Vaihto on mahdollista lähes joka AMK:ssa. En suosittele tätä ammattia kenellekään. Hanki ihmeessä jokin muu ammatti, tästä on sellanen ihmisläheisyys nykyään alati vallitsevan kiireen takia kaukana. Yksityisellä puolella saa vielä tehdä hommansa rauhassa, muualla on ihan täyttä sontaa, ja samaa sanoo HYVIN moni kanssasisar.