Kesäksi bikinikuntoon, mikä paras keino?

Kesäksi bikinikuntoon ja muutama kilo pois.
Mikä on tehokkain kuntoilu / dieetti?
Kokemuksia :)) Kiitos hirmuisesti.
23151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Zonea alkuun. Ja jos VHH tuntuu sopivalta, niin jatka sillä tiellä.

Äänestä

Minun kokemuksieni mukaan kilot lähtevät kaikkein tehokkaimmin ruokavaliomuutoksilla. Liikuntaa lisäämällä paino ei juurikaan putoa.

Muutama vuosi sitten kävin todella ahkerasti (3 krt/vko) jumpassa ja PACEssa, mutta en muuttamut millään tavalla ruokavalioa. Painoni ei muuttunut mihinkään, vaikka kunto kasvoi.

Sitten joskus olen tehnyt niin, että en harrasta liikuntaa, mutta syön 1200 kcal/vrk. diettejä. Tällöin paino putoaa herkästi.

Näin ollen ruokavaliomuutoksia pitää tehdä, jos haluaa pudottaa painoa. Pelkällä liikunnalla ei saa hyviä tuloksia.


Mun ruokavalion ideana on, että syön päivittäin
samankaltaisia ja saman kokoisia aterioita.

Aamupalalla syön tietyn määrän puuroa ja juon kahvia. Joskus syön tietyn määrän leipää.

Lounaalla sama juttu eli lounasruokalasta valitsen tietyn kokoisen ja sisältöisen aterian. En koskaan ota niitä kermaperunoita, vaikka niitä on päivittäin tarjolla. Jos haluam syödä paljon niin kasaan salaattia ja raasteita enemmän.

Työpäivän jälkeen kotona syön jonkun herkullisen salaattiaterian sämpylän kera.

Illalla saatan juoda 1-2 lasillista viiniä, mutta tämä herkuttelu minulle sallittakoon.

Päivän mittaan en syö mitään välipaloja. Hedelmiä voisi tietysti syödä, jos jossain vaiheessa verensokeri laskisi. Karkit, keksit ja rasvasemmat leivonnaiset eivät kuulu ruokavaliooni. Jätin ne jossain vaiheessa pois ja nykyään en kaipaa niitä. Tiedän kyllä, että monen laihduttajan kompastuskivi on juuri tämä makeaosasto. Ennen himoitsin aina makeaa herkkua kahvin kera, mutta nykyään elimistöni ei huuda sitä.

.............................
Kirjoittaja on siis 35-vuotias nainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nakedmoon kirjoitti:

Kesäksi bikinikuntoon ja muutama kilo pois.
Mikä on tehokkain kuntoilu / dieetti?
Kokemuksia :)) Kiitos hirmuisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu