Tämänkin palstan kaikkien ihmisten ongelmat liittyvät siihen, että Suomessa on lasten kasvatus ollut vuosikymmeniä aivan retuperällä. Koulussa ei kiinnitetä kasvatukseen myöskään mitään huomiota. Vanhemmilla ei ole kiinnostusta hoitaa lapsiaan, vaan oma elämä ja itsensä toteuttaminen on pääasia. Lapsia pitää olla, mutta vanhemmat eivät ota vastuuta heidän kasvatuksestaan.
Tästä syystä, kun kaikki ovat hirveän itsekkäitä Suomessa ja kauniit ja kohteliaat käytöstavat puuttuvat, ihmisille tulee vaikeuksia kaikenlaisissa ihmissuhteissa.
Vinkkinä nyt vaan kaikille, että lapsia pitää kasvattaa niin, että lapsella on sekä rakkautta että rajoja. Säännöt ovat erittäin tärkeää ja niistä kiinni pitäminen. Vanhemman on oltava kovakin tarvittaessa ja vanhempi ei ole lasten kaverivanhempi. Lapsille ei tule myöskään koskaan ostaa viinapulloja, vaikka lapsi kuinka pyytäisi. Alkoholinkäyttöä pitää paheksua. Tärkeää on kiinnittää huomiota myös, että kotona eii kiroilla, eikä myöskään muualla. Ihmisille puhutaan kohteliaasti ja muita ihmisiä kunnioitetaan, vaikka heillä olisi eriävät mielipiteet. Toista ei löydä lyttyyn omilla mielipiteillä, eikä omaa mielipidettä ajeta tahdolla läpi.
Suomessa on jo monta sukupolvea mennyt kasvatus pieleen. Missään muussa maassa ei käyttäydytä niin huonosti kuin Suomessa. Hyvät käytöstavat auttavat elämässä eteenpäin ja kansainvälisissä työpaikoissa niiden pitäisi suomalaisillekin olla ihan selvät, mutta todella harvoille ovat.
Jos olisin itse opettaja, niin minun luokkani lukisi käytöksen kultaisen kirjan läpi jo ala-asteella.
Tästä syystä, kun kaikki ovat hirveän itsekkäitä Suomessa ja kauniit ja kohteliaat käytöstavat puuttuvat, ihmisille tulee vaikeuksia kaikenlaisissa ihmissuhteissa.
Vinkkinä nyt vaan kaikille, että lapsia pitää kasvattaa niin, että lapsella on sekä rakkautta että rajoja. Säännöt ovat erittäin tärkeää ja niistä kiinni pitäminen. Vanhemman on oltava kovakin tarvittaessa ja vanhempi ei ole lasten kaverivanhempi. Lapsille ei tule myöskään koskaan ostaa viinapulloja, vaikka lapsi kuinka pyytäisi. Alkoholinkäyttöä pitää paheksua. Tärkeää on kiinnittää huomiota myös, että kotona eii kiroilla, eikä myöskään muualla. Ihmisille puhutaan kohteliaasti ja muita ihmisiä kunnioitetaan, vaikka heillä olisi eriävät mielipiteet. Toista ei löydä lyttyyn omilla mielipiteillä, eikä omaa mielipidettä ajeta tahdolla läpi.
Suomessa on jo monta sukupolvea mennyt kasvatus pieleen. Missään muussa maassa ei käyttäydytä niin huonosti kuin Suomessa. Hyvät käytöstavat auttavat elämässä eteenpäin ja kansainvälisissä työpaikoissa niiden pitäisi suomalaisillekin olla ihan selvät, mutta todella harvoille ovat.
Jos olisin itse opettaja, niin minun luokkani lukisi käytöksen kultaisen kirjan läpi jo ala-asteella.
Vastaukset 14
Vanhimmat
olen kanssasi!!
Niin paljoo ei pysty koulut eikä päiväkodit paikkaan kun lapsiryhmät liian isoja. Ei vanhempien pidä päävastuuta sysätä ammattikasvattajille.
Pahaksi on elämä muuttunut, aikuiset joutuu jo pelkään lapsia ja nuorisoo. Vanhemmat välinpitämättömyydessä vaan antaa lapsen terrorisoida itseään ja koko ympäristöönsä. On vielä vastuuntuntoisia kasvattajia mutta vähenevään päin.
Meitä oli esim. tyttöluokalla 42, hirvee lauma vai mitä? Eikä saatu mitään kokemusta normaalista kanssakäymisestä poikien kanssa.
Tuo juttu isoista ryhmistä tuntuu hullulta kun muistaa omat isot ryhmänsä.
Erilaista silloin oli se, että opettajaa kunnioitettiin ja hän piti ja sai pitää kuria.
vanhemmat antoivat kotikasvatusta jotta opettajilla oli helpompaa. Nykyään lapset niin ongelmallisia että ryhmiä olisi pienennettävä ja henkilökuntaa lisättävä kouluissa ja päiväkodeissa.
Tai no jos yhtä lasta kohti olisi yksi hoituri/ope.
Mutta se suunta on mielestäni väärä, sillä onhan ne ryhmät nykyään jo vain noin puolet tai vieläkin pienempiä meidän aikaisiin verrattuina, eikä se meno siitä ole parantunut. Sen sijaan kuri on vallan poissa ja aikuisten kunnioitus.
Opettajalla oli ehdoton auktoriteetti luokassa ja lupa todellakin pitää kuria. Nykyään opettajilla ei ole mitään mahdollisuutta puuttua häiriökäyttäytymiseen. Jos oppilas ei puhetta usko ja haistattelee vaan, on nykyisillä opettajilla keinot vähissä.
vain kasvatuksesta. Uskon että useimmat vanhemmat antavat hyvät eväät lapsilleen käyttäytymisessään.
Mielestäni ei pitäisi syyttää yksinään vanhempia. Asiaa pitäisi tarkastella kokonaisuudessaan miksi vanhempien kasvatustyö on hankaloitunut.
Kun katsoo yhteiskuntaa ja maailman arvoja niin kyllä sieltä tulee esiin ensimmäisenä asenne minulle kaikki ja heti sekä keinoja kaihtamatta.
Kouluissa ja päiväkodeissakin lapsille puhutaan kuin he olisivat pieniä aikuisia. Kaikkien on mentävä massan mukana ja yksilöllisyydelle ei jää tilaa. Oma tyttäreni kauhisteli kerran kun eräs opettaja haukkui heitä törkeällä tavalla siis koko luokan ja minusta aivan aiheetta. Kuulosti ihan siltä että opettajalla oli "vain huono päivä".
Vahvat persoonat huomaavat miten pääsee eteenpäin ja valitettavasti he huomaavat sen olevan nopeinta käyttää kyynärpäätaktiikkaa.
Kaikki aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä ja ovat siten todella huono esimerkki lapsille.
Katsokaa ympärillenne ja sanokaa rehellisesti toimiiko yhteiskuntamme hyvänä esimerkkinä lapsille ja nuorillemme?
Minä vanhempana tunnen ajoittain itseni voimattomaksi kun tiedän että en voi kaikkeen vaikuttaa vaikka kuin haluaisin. Voin vain toivoa että kasvatyöni kantaa hedelmää.
Jos minä saisin päättää niin sen kultaisen käytöskirjan lisäksi laittaisin koko kouluhistorian ajaksi tunnit ihmis-suhdetaitojen ja ilmaisun opettelun sekä ratkaisutaidon opettelu, tietenkin iän mukaan.
No ja miten tämä nyt sitten liittyy tähän "anopit ja apet" -palstalle?
Eiköhän se kasvatus lähde lapsen vanhemmista ja sitä edelleen heidän vanhemmistaan ja niin edelleen.
Lähinnä tällä palstalla ruoditaan anoppien käyttäytymistä, eli pitäisikö tästä vetää se johtopäätös, että olisi tarvetta perustaa kurssi käytöstavoista anopeille, jotka aiheuttavat ko. mielipahaa käytöksellään.
Juuri näin ajattelen itsekin!
Anopit käytöskurssille (=siis ne huonokäytöksiset tietenkin!)
Ja samoin siis miehet, appiukot, lapset,... ketkä tahansa huonokäytöksiset ihmiset samalle kurssille. Eli ei voi yleistää. Huonosti käyttäytyviä ihmisiä on ihan joka suvussa ja jokaisessa maailman kolkassa
anoppia kolme osoittaa suoraan Sinuun.
Todella niin on.
...ja kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää.
Todella on näinkin!
( pata kattilaa soimaa ja musta kylki kummallakin!)
-Vanhoja Suomalaisia Sananlaskuja-
:-)
molemmat anopit siis ja apet ovat syyllisiä, että ovat olleet vaiti ja antaneet nuorten "hyppiä silmille". Menkääpä esimerkiksi johonkin etelä-Euroopan maahan, siellä joku ylimielisyys busseissa ei tule kuuloonkaan, mutta täällä tuulipukuiset sauvakävelijät viis veisaavat nuorison tavoista - siis eivät mitään vaadi!Kunhan saavat olla rauhassa kotonaan ja katsella kauniita ja rohkeita. No tässä on tulos, nuoria ihannoidaan, "kunnioitetaan", nuoruus on olevinaan jotain Ihmeellistä.
Sinä se miniänä tiedät, että miniät eivät kursseja kaipaa.
Taidat olla aikamoinen saivartelija?! Anoppi? Miniä itse? Veikkaan, että joku elämäänsä kyllästynyt anoppi... (sori!)
Kyllä moni miniäkin voisi kursseja kaivata, anteeksi että unohdin heidät erikseen "luettelossani" mainita. Itse et taida edes laskea miniöitä "kenen tahansa ihmisten" joukkoon, niinkuin kirjoitin. Eivätköhän miniät lukeudu samaan joukkoon siinä missä muutkin. Tulisipa aika pitkä luettelo, jos kaikki luettelisi.
En voi puhua kenestäkään muusta miniästä, kuin itsestäni, jokainen vastatkoon tekemisistään ja käytöksestään aivan itse. Itse voin sanoa itsestäni, että osaan käyttäytyä. MUTTA: Vaikka ihmisellä olisi kuinka kauniit käytöstavat tahansa, ei tarvitse sietää ihan mitä vain toiselta. ELI: Anoppini on varsinainen törppö joka lähtöön. Vaikka minä kävisin mitkä käytöskurssit, ei hänen käytöksensä siitä muuttuisi yhtään mihinkään.
Tuli tässä muuten mieleeni, hieman vierestä menee nyt, asia nimeltä TUNNEÄLY. Joiltain ihmisiltä (niin, taas keneltä tahansa = MINIÄT, anopit, miehet, naiset, lapset, lapsenlapset, siivoojat, papit ja lukkarit....) se vain yksinkertaisesti puuttuu. Tunneälyä ei kai voi millään kursseilla opetella?!