tunne. niin mitenkäs tässä nyt alotta..?? no yksinkertaisesti olen jo lapsesta lähtien ollut vähän sellainen että kun leikin kaverien kanssa niin minulle tuli tunne että ei ne halua olla minun kanssani. ja yleensä möksähdin ja lähdin kävelemään. (tuntien lähinnä mustasukkasuutta ja pientä kiukkuakin).
mutta nykyään on vähän ikävästi kun on jo huomattavasti vanhempi pitäisi osata käsitellä tunteitaan. (enään en toki möksähdä ja lähde kävelemään kavereitten kanssa kun olen vaikka niitä olisi 2tai enemmän):)
mutta ongelma on siirtynyt suhteeseeni. kun joskus mies vaikka juttelee jollekkin (lähinnä naiselle). niin tunnen mustasukkasuutta jopa vihaakin. tai kattelee jotakin kuvaa heti tulee mieleen enkö minä kelpaa??!! (vaikka hän onkin kehunut ja PALJON!). mutta sitten tulee epäusko enkä usko häntä lainkaan. ja toisinaan möksähtelenkin ihan olemattomista.
en haluaisi olla tälläinen en tosiaankaan.. mutta miten siitä pääsisi lopullisesti eroon?? ihan omine voimine. koska "poppa tohtoreihin" en oikein luota. (osaksi olenkin päässyt). mutta oikeastaan pelkään tilannetta missä "se taas pääsisi valloilleen"..
kokemuksia mielipiteitä tms..
mutta nykyään on vähän ikävästi kun on jo huomattavasti vanhempi pitäisi osata käsitellä tunteitaan. (enään en toki möksähdä ja lähde kävelemään kavereitten kanssa kun olen vaikka niitä olisi 2tai enemmän):)
mutta ongelma on siirtynyt suhteeseeni. kun joskus mies vaikka juttelee jollekkin (lähinnä naiselle). niin tunnen mustasukkasuutta jopa vihaakin. tai kattelee jotakin kuvaa heti tulee mieleen enkö minä kelpaa??!! (vaikka hän onkin kehunut ja PALJON!). mutta sitten tulee epäusko enkä usko häntä lainkaan. ja toisinaan möksähtelenkin ihan olemattomista.
en haluaisi olla tälläinen en tosiaankaan.. mutta miten siitä pääsisi lopullisesti eroon?? ihan omine voimine. koska "poppa tohtoreihin" en oikein luota. (osaksi olenkin päässyt). mutta oikeastaan pelkään tilannetta missä "se taas pääsisi valloilleen"..
kokemuksia mielipiteitä tms..
Vastaukset 7
Vanhimmat
sitten osa luonnettani mutta haluaisin sen osan kyllä itsestäni pois.. en haluaisi olemuksellani hankaloittaa näet toisten elämää saatikka omaani..
Itselläni on ollut jonkun verran tuon tapaista ongelmaa. Eli joissakin tilanteissa tuli vain paha olo, suutuin, möksähdin tms. Ja sitten suutuin itselleni koska en tajunnut että "mistä tämä olo nyt taas yhtäkkiä tuli, olenpa typerä". Ja suuttumus näkyi sitten ulospäin, evätkä muut tietenkään voi tietää että olen vain itselleni suuttunut. Tämä aiheutti joskus pieniä ongelmia kavereiden kanssa. Toki ne on saanu selvitettyä. =)
Olen käynyt terapiassa lievän paniikkioireilun vuoksi (nyt jo loppunut), ja siellä sitten purin muutamia tuollaisia tilanteita. Kas vain, terapeuttini, ihana ihminen, löysi perustelut käytökselleni. Koska olen pienenä kokenut paljon a) hylätyksi tulemisen tunteita ja b) ylikävelyä (minua ei ole kuunneltu, toiveitani/mielipiteitäni ei ole otettu huomioon), niin sellaisissa tilanteissa joissa tuollaista nykyisin tapahtui pienessäkin mittakaavassa, alitajuntani ehti reagoida niihin vaikken niitä itse tietoisesti huomannut. Siksi möksähdin ja loukkaannuin, ja sitten suutuin vaikken tiennyt miksi.
Oli uskomaton helpotus saada tuo asia tietoon. Möksähtelyt yms. taisivat jäädä aikalailla siihen. =) Toki jotain pientä joskus mutta ei läheskään noin voimakkaana. Kun asian tiedosti, sille pystyi tehdä jotain ja jos möksähdys tuli niin tiesi että sille on se joku fiksu syy ja näin ollen sen voi tietoisella järjellä kumota. :)
Suosittelen, että ottaisit yhteyttä johonkin jossa pääsisit purkamaan asiaa. :) Itse olen paljon onnellisempi nyt.
aika paljon samaa itsessäni tuon selityksen pohjalta olen ollut kaverisuhteissa hylättynä ja jep nuo mielipiteetkin pitää paikkansa kun ehdotan jotain ja se kumotaan (yleensä). niin aina ajattelen älä sitten kuuntele.. tee miten tykkäät.
hassua että se on noin pienestä kiinni ja syykin on ihan toinen kun alkuperäiseksi luulemani juttu:O
kiitos todella paljon tästä:) (ehkäpä pitää yrittää myös käydä jossain). minulla on vaan huonoja kokemuksia noista ("poppa tohtoreista").
eipä kestä. :) Olen iloinen jos oli hiukanki apua. niin ai sä tarkoitit poppatohtoreilla psykiatria, terapeuttia. ;) ymmärrän kyllä, se on aika tuurista kiinni sattuuko terapeutin kanssa synkkaamaan. olen itse joutunut käydä muullakin kuin vakituisellani, ja varsinkaan sen yhden luona en takuulla jatkaisi käyntejä! ush... mutta tsemppiä sinulle! =)
Yhteisen sävelen pitää löytyä, jotta saadaan analysoitua tilanne, ja syntyy luottamus jotta kertoo kaikki, ja ei jää omasta mielestä vähäpätöinen asia kertomatta. Terapeutin pitää osata johdatella kuitenkaan painostamatta.
Ketjun aloittaja mene käymään terapeutilla, haittaa siitä ei ole. Itsestä tuntuu jos mie menisin sellaiselle, kohta terapeutti olisi itse sohvalla, siksi hyvä analysoija olen ja luottamusta herättävä.
meinasin poppa tohtoreilla:D jep minulle on sattunut sinällään "pienenä" kyllä sellainen joka moitti ja antoi ihan vääriä diaknooseja.. mutta varmaan aikuisena osaa arvioida paremmin.
(oli käyntejä lukihäiriön ja tik liikkeiden takia).
että jos tämä nyt sattuisi johonkin huonoon suuntaan heilahtamaan että sitten. mutta tuo eka vastailija oli kyllä asian ytimessä kokemuksistaan kun kertoi huomasin itsessäni rutkasti samaa.