Erosin poikaystävästäni vähän vajaa puoli vuotta sitten. Seurustelimme n. 2v josta vuosi asuttiin yhdessä. Eromme oli suhteellisen katkera, poikaystävä ei tiennyt mitä halusi mutta sanoi rakastavansa ja ehkä joskus myöhemmin katsottaisiin asiaa uudestaan. Olemme molemmat parikymppisiä.
No siinä ensimmäiset kuukaudet eron jälkeen ihan roikuin kiinni hänessä. Tavattiin joka viikonloppu ja harrastettiin seksiä.
Minulle riitti edes ne viikonloput hänen kanssaan, olinhan niin rakastunut häneen edelleen ja hän (muka) rakasti edelleen minua muttei tiennyt mitä halusi. Ei ainakaan vielä.
Sitten tulin tavallaan järkiini, tiesinhän että hän käytti tunteitani surutta hyväkseen.
Kuulin että hänellä oli myös toisia naisia jonka hän jyrkästi kiisti ja minä luovutin.
Kului parisen kuukautta, minä yritin kaikin keinoin hänet unohtaa ja miltei siinä onnistuinkin.
En enää surrut.
Sitten yksi päivä, en muista kumpi se meistä alotti tekstiviestien laiton, ex- puoliso tuli luokseni kahville.
Se oli siis aluksi ihan kuin kaverin kanssa olisin jutellut pitkästä aikaa. En edes enää tuntenut mitään "pistoja rinnassa" tai suunnatonta kipua. Siinä se vain istui ja joi kahvinsa ja lähti pois.
Elämä jatkui ja olin todella ylpeä itsestäni, olinhan voittanut masennuksen ja saanut maata takaisin jalkojeni alle aivan yksinäni.
Ei sitä iloa kauan kestänyt, hän soitti puoli 11 illalla että voisiko vielä tulla kahville.
Minä en edes koittanut kiellellä vaan sanoin että soittaa kun on lähellä että avaan oven.
Kas niin, muuta en hänen tulostaan muista kuin että rakastelimme, monta kertaa.
Aamulla hän lähti.
Ja kaipuu tuli takaisin.
Ja nyt olen taas siinä lähtöpisteessä mistä olin repinyt itseäni irti ettei tarvitsisi surra ja kaivata.
Olemme taas pitäneet yhteyksiä, hän oli viime yön luonani.
Silti minulla on koko ajan tunne, että tämän pitää loppua, tulöen ennemmin tai myöhemmin pettymään.
Aina mietin ennen kuin hänet näen että miten sen sanoisin, kirjoittaisinko sen paperille vai laitanko sähköpostilla. Koskaan en uskalla ettei se loppuisi... Taidan olla hullu.
Kun minä olen niin avuton ja niin arka, osaisiko kukaan sanoa jo näin alku käteen, että mitä mies, joka on minut jättänyt, tuolla toiminnallaan tarkoittaa?
Pelkkää seksiä vai?
Miten uskaltaisin lähestyä häntä asian kanssa ja sanoa hänelle?
En todellakaan kykene enää kenenkään seksileluksi...

Vastaukset 2
Vanhimmat
sovittu se puoli 11, mitä häh?
Olen itse käynyt lähes samankaltaisen tunteiden purkauksen läpi kuin sinä ja ymmärään sinua täysin! Minun tapauksesta on jo kolme vuotta, mutta muistan sen kuin se olisi tapahtunut lähimenneisyydessä.
Erosimme silloisen poikaystäväni kanssa kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Minulle ero tuli vielä melko yllätyksenä ja se oli erittäin kivulias! Itkin monta päivää ja surin hänen perään. En halunnut päästää hänestä irti. Me oltiin silti yhteyksissä lähes päivittäin ja pian alettiin nähäkin sillon tällöin...ja sitten sitten vaan kerran kaikki pääty seksiin. Ensimmäisen kerran jälkeen tuli mielettömän hyvä olo ja luulin, että olin saanut hänet taas lähemmäksi itseäni...mutta kun sitä tapahtui useamman kerran eikä kuitenkaan mitään muuta uutta tapahtunut, menin aika rikki.
Silloin todella mietin, että onko hänellä tunteita minua kohtaan vai haluuko hän vain ja ainoastaan seksiä...toisaalta olis hän sitä saanut muualtakin, mutta mutta...en tiedä.
Minulle kävi sen verran hyvä tuuri, että tämä kyseisen tyyppi muutti eri kaupunkiin tai oikeastaan eri maahan ja silloin oli viimeistään pakko luovuttaa...ja onnistuihan se!! Ja se kyllä kasvatti! Nykyään ollaan hyviä kavereita, eikä tulisi enää mieleenkään olla hänen kanssa mitään muuta kuin kaveria!
Toivon hirveän paljon sinulle tsemppiä! Kannattaisi keskustella asiasta kahden. Sitä joko ollaan yhessä tai ei...ei kannata tyytyä siihen välimalliin! Luovuttaminen satuttaa, mutta loppujenlopuksi se vahvistaa!!