Nyt tarvitaan hyviä vinkkejä!!
Olen viemässä 7 ystävääni pienelle luontomatkalle ja ajattelin tehdä luonnossa jotain hyvää riista ruokaa.
Olemme laavulla jossa on hyvä nuotio paikka.
Vinkkejä kaivataan mitä ja miten siellä voisi valmistaa.
Kiitokset!
Riistaruokaa ulkona valmistettuna
5
3777
Vastaukset 5
- Laavulla
Varmaan näin talvella olisi helpointa tehdä käristystä poromiesten tapaan: käristetään jäisestä lihasta vuoltuja lihasiivuja pienissä erissä rasvassa (voi, öljy, poronrasva). Kun kaikki liha on padassa, maustetaan suolalla (pippurilla) ja heitetään muutama kourallinen lunta joukkoon, jotta käristyksestä tulee vähän kastikkeenomaisempaa ja haudutetaan vähän aikaa. Syödään pottuvoin kera. Käristystähän voi tehdä myös hirvestä.
Sinne laavulle vain pitäisi viedä 8 hengelle aika paljon perunoita ja käristyslihaa ja ainakin kaksi isohkoa keitinpannua. Muita vaihtoehtoja voisi ehkä olla loimulohi ja nuotioperunat tai jokin keitto/lihapata. - Jorma!
Kannattaa esivalmistella kotona! Varsinkin näin talvella voi mennä pitkään ennen kuin ruoka valmistuu. Jos et sitten itse halua valmistella ateriaa 2-3 tuntia laavulla samaan aikaan kun muut ovat retkeilemässä luonnossa.
Käristys ja perunat on hyvä ehdotus. Valmistus kotona ja lämmitys nuotiolla niin homma onnistuu.
Hyvä koeteltu juttu on myös "reissumies" eväsleivät.
Valmista jokaiselle etukäteen täytetty leipä jo kotona. Litteä reissumies tai vastaava litteä vaalea eväsleipä käy parhaiten.
Leipien väliin levitettä, riistaleikkeleitä, juustoa jne. Leipänen kääritään 2-3 kertaiseen folioon ja lämmitetään perillä nuotion loimussa molemmin puolin. Täytteeksi käy hyvin myös esim. kotimainen purkkikala. - Kikkara
Liihapata nuotiolla laita hirvenlihaa n.1000g ja sianlihaa 600g sipulia,lanttua, porkkanaa, naurista jos pitää mausta,ruusukaalia,perunaa,pippuria,katajanmarjoja 3 kpl,suolaa öljyä ja vettä et kaikki peittyy keitä lihat hiljalleen mureaksi.Sianlihan tilalle voit laittaa mys poroa tai karhunlihaa aa vot jo on maukasta keitä 3h
- Anonyymi
Pakkasella peppu jäätyy, ennenkuin pata hautuu kypsäksi.
Ennakkosunnitteluun ja esivalmistukseen , Ohjeet yleensä 4:lle
https://www.kaleva.fi/teemat/ruoka/hirvi-on-riistaruokien-ykkonen-ota-talteen-erinomaiset-reseptit/774743/ - Anonyymi
keitä sopivankokoiset hirven tai poronliha viipaleet kypsiksi kotona lihaliemessä.
tee sopiva marinadi niille lihoille ja laita jäähtyneenä marinadiin.
metsässä tulilla nakkelet lihat ritilälle tai sopivien haarakeppien varaan ja rieska tai sämpylät myös lämpenemään.
jos ei ole kova pakkanen niin tomaatit ja salaatit sopii myös kun kasailet muhkeita riista "burgereita" kunkin maun mukaan. päälle nokipannu kahvit. tai limpparit jos on mukana pikkuväkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576