Söin kesällä yhdessä tapahtumassa "kasvisnautaa" eli soijasta tehtyä mutta maistui aivan naudanlihalta ja näyttikin siltä. Keittiö oli kiinalainen. En ole missään muussa ravintolassa enkä missään nähnyt muualla tuollaista ruokaa mutta älyttömän hyvää oli (itämainen ruoka on suosikkia ja olen kasvissyöjä). Onko kellään tietoa mistä saisi kasvisnautaa??
Kasvisnautaa?
Mistä saa!
6608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiinassa olen syönyt makkaraa, kalaa, katkarapuja, ym. buddhalaisluostarin kasvisravintolassa. Huolellinen ruuan (mm. soijan) tekeminen muistuttamaan erehdyttävästi ulkonäöltään ja vähän maultaankin liharuokia voi tuntua pelkältä vitsiltä, mutta ehkä sillä on halutaan helpottaa lihansyöjien siirtymistä kasvissyöjiksi.
Miksi kukaan kasvissyöjä haluaisi ruokansa maistuvan lihalta, kun kasviksissa on paljon hienostuneempia makuja?
soijasuikaleista, joita saa kaikista suuremmista kaupoista. Löytyvät yleensä joko kuiva-aineista tai luontaisuotteista.
Soija sinällään ei maistu lihalta, mutta käytetään usein lihanomaisesti. Rakenne on syistä, ja on proteiinipitoista siinä ovat yhtymäkohdat lihaan. Ei sillä mitään lihan makua haeta vaan ravintoa...
Tiedän hyvin, mitä ovat soijasuikaleet tai soijarouhe. Monet eivät tavoittele lihan makua, mutta alkuperäinen kysyjä tavoitteli.
En tavoittele lihan makua, sanoin että ne maistuivat ihan lihalta. Sitä paitsi en tiedä ketään kasvissyöjää, joka olisi lihan maun vuoksi kasvissyöjä.
Kyse ei ole tavallisista soijasuikaleista tai rouheesta, ne kyllä tiedän.
Mielestäni on hyvä asia että tälläisiä tuotteita löytyy.
Olen itse kasvissyöjä,mieheni taas ei.Joskus siis ostan "lihalta" maistuvia tuotteita,jota molemmat voivat syödä.
Tottakai käytän soijaa ja tofua,ja nekin kelpaavat.
En halua pakottaa ketään kasvissyöntiin,jokainenhan tekee sen päätöksen itse.
Mutta näin ostetaan paljon vähemmän lihaa,mikä on tosi hyvä juttu.