Hyvä Tarja

Tarja-fanitar

Tarja näytti taas voimansa ja vei miehiä kuten pässejä narussa. Miehistä ei ole vastusta Tarjalle ja hyvä niin. Hautalakin on jo antanut vähän periksi ja alkanut käyttäytymään oikein eikä enää arvostellut Tarjaa niin kärkevästi kuin aikaisemmin. Lisäksi hän sanoi kiertotietä, että toivoo Tarjan tulevan valituksi.

Vähän säälin Tarjaa tämänpäiväisessä keskustelussa, sillä kaikki se arvostelu ja kiittämätön kritiikki satutti Tarjaa varmasti, sillä vähän surullisen näköinenhän Tarja oli. Lisäksi Sarasvuon törkeä kommentti varmasti lisäsi Tarjan hämmennystä ja tämän jälkeen hän saattoi näyttää vähän pahantuuliselta mutta kyseessä oli varmaankin vain lievä hämmästyneisyys joka Tarjan kasvoilla oli.

Minä olen vähän huolissani meidän kaikkien Suomen naisten edustajan eli Tarja hyvinvoinnista, sillä ehkä Tarja on vähän väsynyt tuohon ehdokkuuden mukanaantuomaan mediarumbaan ja kaikkeen siihen epämääräiseen arvosteluun ja valheelliseen vihjailuun siitä ettei hän muka olisi saanut oikein mitään aikaan presidenttikaudellaan.

Tarja on näinä kuutena vuotena saanut paljonkin aikaan ja tulee varmasti saamaan vielä enemmän toisella presidenttikaudellaan. Uskon hänen haluavan parantavan meidän kaikkien Suomen naisten asemaa yhteiskunnassa, keinoja ei tosin ole hirveästi mutta ehkä jotain kuitenkin. Lisäksi hän halunnee auttaa "erilaisia" ihmisiä sopeutumaan yhteiskuntaamme, joka tiukkapipoisuudessaan tuomitsee mm. ruoskinnan vaikka se on eräiden ihmisten keskuudessa hyvinkin turvallinen tapa tuottaa mielihyvää itselle ja toiselle ihmiselle.

Jaksa Tarja meidän kaikkien Suomen naisten puolesta!

17

712

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gallupitkin samaa mieltä. Ekalla läpi!

    • yksin

      tuollaisten mielipiteiden kanssa. sunnuntaina nähdään ;)

      • kaverina

        ainakin. en jätä


    • MikaelAg

      Joskus järjenkäyttö on sallittua myös mielipiteissä. Käsittämättömän huono esitys Tarjalta.

      • Hallit haukkuu mutta Tarjan karavaani kulkee.


      • TAO

      • TAO
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Hallit haukkuu mutta Tarjan karavaani kulkee.

        Kannatus on selkeästi älykkäällä ja vahvalla pohjalla.



      • TAO
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Kansa valitsee presidenttinsä omilla perusteillaan.

        Kun tuo käppyrä on sellainen, jonka merkitys on niin suuri, että tuolla tavoin ei sinullekaan suolleta eläkettä jos tahti jatkuu.
        Se vaan ei kerro mitää, jos ymmärrys puuttuu.

        Tuo "kansan peruste" on tosiaan näennäisdemokratiassa välillä idioottimainen. Siksi näennäis, että kansallekaan ei kerrota edes ymmärryskykynsä rajoissa totuutta.


      • tikulla silmään...
        TAO kirjoitti:

        Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:


        http://www.etla.fi/suhdanne/Png/y01c.png

        Eikös tämä ole se käyrä jolla demarien kannattajat ovat yrittäneet todistaa Esko Ahon olleeen syyllisen 90-luvun lamaan.
        Mitähän tekivät ennen Ahoa herrat Koivisto, Liikanen, Holkeri...


    • Hyvä Tarja

      Tarja on paras! Tarjallakin on kissa, minullakin on!

      • mulla myös

        Tarjalla on monta kissaa, ei siis voi olla kovin paha. Äänestetään kimpassa kilttiä Tarjaa!


      • Numero 7

        voittaa pelin eikä media, Niinistö tai Halonen.


      • jatkoon eläköön!
        mulla myös kirjoitti:

        Tarjalla on monta kissaa, ei siis voi olla kovin paha. Äänestetään kimpassa kilttiä Tarjaa!

        Kyllä hyvä ihminen vaan kissa pitää, tarja on siis hyvä ihminen. Ja monta kissaa niin moninverroin. On varmasti hyvä Presidenttikin.

        Yhdessä äänestetään!


      • kilttiä Tarjaa
        mulla myös kirjoitti:

        Tarjalla on monta kissaa, ei siis voi olla kovin paha. Äänestetään kimpassa kilttiä Tarjaa!

        Mutta en ikinä sitä kärttyistä Tarjaa, joka tänäänkin nähtiin.


      • Numero 7 kirjoitti:

        voittaa pelin eikä media, Niinistö tai Halonen.

        Mutta kun bofoorit tinttaavat merellä luvulla 9, niin matti kääntää jo kotirantaan.

        Se on 5 päivän purjehdus enää!


    • rytilos

      mutta olen 7 oikein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      968
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      294
      860
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      60
      780
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      683
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      603
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      581
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      24
      579
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      13
      529
    Aihe