Kuinka salainen on salainen tempaaminen?

annu42

Hakusanoilla temmataan, temmata, temmattu löysin Raamatun jakeita, mutta tempausta ei löytynyt. Näitä jakeita löytyi yhteensä 17 jaetta.

"Ja niin kuin Herra ennen iloitsi teistä, siitä, että teki teille hyvää ja antoi teidän lisääntyä, niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät. Ja teidät temmataan irti siitä maasta, jota sinä menet ottamaan omaksesi." ( 5. Moos. 28:63) 1933/38

Tämän jakeen sanoma on luonnolliselle Israelin kansalle. Siinä ennustetaan heidän pakkosiirtolaisuutensa ja hajottamisensa maailmaan. Miksi? Siksi, että he eivät olleet kuuliaisia Jumalan tahdolle. Vuoden 1992 painos käyttää sanaa "repäistään", joka kuvaa vieläkin paremmin Israelin kansan sekoittamisen muiden kansojen joukkoon. Se sanan mukaan repäistiin pois asuinpaikoiltaan.

"Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö."
(Job. 18:14) 1933/38

Jae on Bildadin puheesta Jobille. Hän syyttää Jobia Jumalan hylänneeksi, jonka on käynyt kuin kaikkien niiden, jotka unohtavat Jumalan, ja Jumalattoman toivo katoaa. (Job 8:13)

Myös Elifas syyttää Jobia: "Etkö sinä vaella niitä polkuja, joita väärintekijät ovat aina vaeltaneet? Heidät on temmattu ennen aikojaan… Oikeamieliset näkevät heidän tuhonsa ja iloitsevat." (Job 22:15,16a, 19a) Niinpä ---oikein sattuvasti Elifas siinä Jobia lohduttaa. Saatamme olla helposti samassa veneessä hänen kanssaan lohdutusten tasoa ajatellen.

Sama sana vuoden 1992 Raamatussa: "Hänet temmataan pois turvallisesta majastaan ja viedään kauhujen kuninkaan eteen." (Job. 24.24)

Tässä kohden Job vastaa ja kertoo, miten mahtavatkin miehet temmataan tästä maailmasta pois. Hetkeksi he nousevat korkealle, mutta sitten heitä ei enää ole. Hän kertoo meille, ettei kukaan voi välttää kuolemaa, joka on kaikkien osa. Hän käyttää kielikuvaa, mutta asia kyllä tulee ymmärretyksi hyvin.

Mutta kun hänet temmataan pois asuinsijaltaan, se paikka, missä hän kasvoi, sanoo: "En tunne häntä. Hänet temmataan pois turvallisesta majastaan ja viedään kauhujen kuninkaan eteen." 8Job 8:18; 18:14) 1992

Saman kertoo Sananl. 2:22: "Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä, mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä."

"Kuulkaa tätä, te uhkeat Basanin lehmät Samarian vuorella! Te sorratte vähävaraisia ja riistätte köyhiä. Te sanotte miehillenne: "Tuo vielä juotavaa!" Pyhyytensä kautta on Herra Jumala vannonut: "-- Teille koittaa aika, jolloin teidät raahataan pois väkäpiikeillä, kalakoukuilla viimeistä myöten… "(Aam. 4:1,2) 1992
"Herra, Herra on vannonut pyhyytensä kautta: Totisesti, katso, päivät tulevat teille, jolloin teidät temmataan ylös koukuilla ja viimeisetkin teistä kalaongilla." (sama 1933/38)

Aamokselta on sana Jumalan kansalle, joka ei kuullut enää Herran sanaa, vaan lopulta heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen juuri kuten oli kuvattukin.

"Enkö minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, niin kuin tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra. Katso, niin kuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin heimo. Yhden kerran minä uhkaan temmata pois, hajottaa ja hävittää kansan ja valtakunnan." (Jer. 18:6,7) (1933/33)

Jeremia ennustaa myös samaa, kansan tulee tehdä parannus. Herra lupaa katua uhkaustaan, jos kansa tekee parannuksen. Kävikö niin? Ei käynyt, ja niin seuraava lupaus jäi täyttymättä.

"…mutta jos se kansa kääntyy pois pahuudestaan, josta minä sitä uhkasin, niin minä kadun sitä pahaa, jota ajattelin tehdä sille." (jae 8) (1933/38)

Kun Sakarja näkee ylimmäisen papin Joosuan Herran edessä ja Saatanan häntä siellä syyttämässä. Me jokainen tiedämme, mitä sitten tapahtui. Herra tiesi, että oli maksanut hinnan jokaisesta syntisestä, joten Saatanan syytökset olivat turhia.

Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?" (Sak. 3:2)

Ja niin Joosua sai Herralta puhtaat vaatteet ja he pukivat hänet niihin, ja vielä käärelakki laitettiin hänen päähänsä. Saatana omistaa meidät syntiset, mutta herra puolustaa meitä sillä, että hänen vanhurskautensa puku puetaan meille, koska hän tempaa meidät tuosta tulesta, kun me häneen uskomme. Muuten tuli polttaisi meidät ja katoaisimme kuin akanat puimatanterella tomuksi jalkain alle.

Vasta UT tuo esille kaivatun jakeen, josta täällä kiistellään. Vasta Jeesuksen ylösnousemus antoi tempaamiselle oikean ulottuvuuden. Tästä Paavali kertoo avoimesti ja selvästi, joten siitä ei voi olla kuin yhtä mieltä.

"Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa."(1. Tess. 4:16,17) (1933/38)

"Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.."(sama 1992)

Jos näistä jakeista löytyy jotakin salaista, en minä sitä kyllä löydä, sillä niin selvät ja äänekkäät merkit näistä löytyvät. Lisäksi siinä luetellaan selvästi, ketkä ovat ne, jotka silloin Jeesuksen tullessa hänen äänensä kuulevat. Mitään epäselvää ei ainakaan minun mieleeni jää.

Jos joku näihin jotakin lisää, häntä koskevat Ilmestyskirjan sanat, sillä sielläkin on Jeesuksen toinen tulemus hyvin selvästi esillä. Hän tulee sirppeineen leikkaamaan elon maailman pelloilta ja ottaa mukaansa se hyvän viljan, josta hän monesti puhuu.

"Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu." (Ilm. 2:19)

17

990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilmeisesti olet suorittanut ellensapattia hampaat irvessä, niin ettet osaa lukea, mitä kirjoitat.

      "temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin"

      "temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan"

      Jeesus ei siis tule maahan asti tuolloin. Israelissahan sulhanen ei tullut morsiamen kotiin, vaan morsian lähti vapaaehtoisesti tapaamaan sulhastaan. Ei sulhanen Jeesuskaan tule morsiamen kotiin eli maahan asti, vaan tulee "pilviin" odottamaan.

      • Timo Flink

        Annu42 tarkoittanee sitä, että tuo tempaus ei ole salainen. Adventistina uskomme juuri niin, että Jeesus ei tule maan päälle, vaan meidät temmataan häntä vastaan. Tuo tapahtuu sinä päivänä, jona hän tulee takaisin. Silloin tapahtuu myös pyhien ylösnousemus. Teksti mainitsee Jumalan pasuunan soiton ja ylienkelin käskyhuudon, joten mistään salaisesta tapahtumasta ei ole kyse.

        Timo Flink

      • Timo Flink kirjoitti:

        Niin, juuri tuo lopunajan tapahtumien sikistäminen yhteen hetkeen sotkee kaiken. Vihan aika kestää seitsemän vuotta ja tuona aikana tapahtuu yhtä sun toista, mutta kaikki nuo tapahtumat on Ellen pistänyt tapahtumaan ennen tempausta. Kaikki mitä tapahtuu israelilaisille tapahtuukin muka adventisteille. Kaksi säkkipukuista todistajaakin ovat vielä Olavi Rouheen kirjassakin vain symbolisia eikä oikeita, kuten Raamatussa.

        Jeesus tulee pilviin ja uskovat ja uskovina kuolleiden ruumiit muuttuvat kirkastusruumiiksi, sillä eihän mikään liha pääse taivaaseen. Siksikin tuota tempausta on ei-uskovien mahdotonta nähdä.

        Mutta toisessa tulemuksessaan Jeesus tulee ruumiissaan tänne maahan ja silloin kaikki näkevät hänet.

      • Timo Flink
        uskova_1 kirjoitti:

        Se, mitä kirjoitit, oli tyypillistä dispensationalistista teologiaa. Raamatun perusteella en valitettavasti voi olla kanssasi samaa mieltä, vaan katson, että näkemyksesi edustaa pahaa teologista erehdystä. Luther ei edustanut dispensationalistista teologiaa, jonka juuret ovat katolisessa vastauskonpuhdistuksessa, tarkemmin ns. futuristisessa tulkintamallissa.

        Mietin tässä, että olemmekohan me mistään asiasta samaa mieltä?

        Korjaa, jos olen väärässä, mutta sinä ilmeisesti uskot:

        1) sielun luontaiseen kuolemattomuuteen
        2) salaiseen tempaukseen
        3) sunnuntain pyhyyteen
        4) eetä kirjaimelliset juutalaiset yhä Jumalan kansa
        5) seitsemän vuoden vihan aikaan salaisen tempauksen jälkeen

        Minä uskon

        1) sielun kuolevaisuuteen (Hes. 18:4 VKR)
        2) yhteen tempaukseen Jeesuksen toisessa tulemuksessa, joka ei ole salainen
        3) sapatin pyhyyteen
        4) hengelliseen Israeliin
        5) vihan maljoihin jumalattomien päälle, kun seurakunta vielä on maan päällä odottamassa Herran tuloa

        Timo Flink

      • kirja hakuseen

        Leif Nummela ja Uusi Tie.
        Laskettu aika.
        Tessalonikalaiskirjeiden äärellä.
        isbn 951-619-310-2

        Ei Elleniä tarvitse tässä kirjassa esitellä mitä mielessäsi siteeraat,
        Ja sanoma on, salainen tempaaminen ei ole Raamatullinen oppi.
        Kirjasta mainintaa
        Eero Junkkaala . Raamattuun pitäytyvää tekstiä.

        Jarmo Sormunen Raikasta raamatuntulkintaa.

        Leif Nummela kirjoittaa.
        Myös se, että on vain kaksi ylösnousemusta, uskovien ja ei uskovien.
        Uskovien ylösotto on heti näkyvä ja kuuluva.

        Lukasepa kirjasta jos sen haet, s.59
        Ehkäpä monenlaiset opetukset sokaistavat, mutta eipä estä tarkistamasta asioita.
        Kirjoittaja toteaa Tim Lahayen (salaisen tempaamisen) harhaoppi kirjoitelmista, "nämä eivät ole kaksi Kristuksen tulemusta, vaan ne ovat kaksi vaihetta Hänen yhdestä tulemuksestaan. Ensimmäinen vaihe on kristittyjä varten ja toinen vaihe on epäuskoista maailmaa varten.
        Tämän opin mukaan Jeesuksen tulemuksen ensimmäinen vaihe on ei-uskovalle maailmalle näkymätön. Ei-uskovat vain toteavat uskovien hävinneen maan päältä.
        Yhdysvalloissa on tehty elokuvia ja julkaistu useita opetuskirjoja ja romaaneja tästä aihepiiristä. Joita on sitten käännetty myös suomeksi.

        Joidenkin mieleen tämä tulkinta on iskostunut niin voimakkaasti, että se ottanut jo Jeesuksen tulemusta koskevien raamatuntekstien paikan.

        Kun joku esittää nimenomaan RAAMATUN teksteihin vedoten toisenlaisen näkemyksen, hänen epäillään helposti LUOPUNEEN itse asiasta: uskosta Jeesuksen tulemukseen.

        Sanottakoon siksi mahdollisimman selvästi: uskomme Jeesuksen toiseen tulemukseen kirjaimellisesti NIIN KUIN RAAMATTU SEN OPETTAA.
        (korostus oma).
        Asiat tulevat toteutumaan kaikin puolin juuri niin kuin Raamatun tekstit sanovat niiden tapahtuvan.

        Käsiteltävänä oleva Tessalonikalaiskirjeen kohta opettaa joidenkin raamatunselittäjien mielestä nimenomaan juuri tätä Jeesuksen kaksivaiheisen tulemuksen ensimmäistä, näkymätöntä vaihetta, jolloin Kristityt katoavat ja ei-kristityt jäävät ihmettelemään mitä oikeastaan tapahtui.

        Teksti ei kuitenkaan itse sano näin. Jos emme ETUKÄTEEN ajattele, että tässä raamatunkohdassa puhutaan kahdesta eri tulemuksesta, se ei itse välttämättä anna siihen aihetta.

        Vielä eteenpäin selaten, s.62 Olemme jo todenneet, ettei teksti anna mitään viitteitä siitä, että Jeesuksen tulemus olisi ei-uskovien kannalta huomaamaton. - päinvastoin. Jae 16 sanoo Herran tulevan käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa. Ei olisi syytä olettaa, että vain uskovat kuulisivat tämän, ....... Matt. 24:29-31 -- kaikki maan sukukunnat parkuvat, ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

        Martti Luther sanoo lopunaikoja käsittelevässä toisen adventtisunnuntain evankeliumisaarnassaan: "Kaikki silmät saavat nähdä hänet"....

        Tämä siemeneksi.

      • annu42
        uskova_1 kirjoitti:

        Niin, juuri tuo lopunajan tapahtumien sikistäminen yhteen hetkeen sotkee kaiken. Vihan aika kestää seitsemän vuotta ja tuona aikana tapahtuu yhtä sun toista, mutta kaikki nuo tapahtumat on Ellen pistänyt tapahtumaan ennen tempausta. Kaikki mitä tapahtuu israelilaisille tapahtuukin muka adventisteille. Kaksi säkkipukuista todistajaakin ovat vielä Olavi Rouheen kirjassakin vain symbolisia eikä oikeita, kuten Raamatussa.

        Jeesus tulee pilviin ja uskovat ja uskovina kuolleiden ruumiit muuttuvat kirkastusruumiiksi, sillä eihän mikään liha pääse taivaaseen. Siksikin tuota tempausta on ei-uskovien mahdotonta nähdä.

        Mutta toisessa tulemuksessaan Jeesus tulee ruumiissaan tänne maahan ja silloin kaikki näkevät hänet.

        Toisaalta tiesin myös, että vastaat ensimmäisenä. Ajattelin vain selittää hieman, mitä Raamatusta löytyy ihan tuolla tempaamis-sanalla. Ei paljon, joten salainen tuo tapahtuma ei missään tapauksessa ole. Jumalan pasuuna soi, ja koko ihmiskunta herää näkemään ja kuulemaan. Se ei ole keneltäkään salattu, koska taivaskin kääntyy kokoon kuin kirja.
        "Tämä on Jumala, jota odotimme..." on erään ihmisjoukon ilonhuuto. Toiset huutavat vuorille ja kallioille: "Peittäkää meidät Jumalan ja Karitsan vihalta..." Ja sinä väität, etteivät Jumalan vastustajat kuule. Miksi heidän repliikkinsä on tämä? Miksi he haluavat paeta? Timo Flink vastasikin jo puolestani, ettei Jeesus tule tänne alas, kuten sinäkin uskot, samoin minä. Hän selitti myös kaksi vaihtoehtoa, joihin ihmiset nykyään uskovat. Olet ilmeisesti enemmistön kanssa samaa mieltä, ainakin niin huomaan.
        Jeesuksen tuleminen keskittyy kahteen ylösnousemukseen, vanhurskasten ja vääräin. Vanhurskaat kuolleet ja elossa olevat temmattaan siis yhdessä Herraa vastaan. Voisiko sen selvemmin sanoa? He nousevat taivaaseen yhdessä Jeesuksen kanssa. Tottakai elossa olevat on muutettu, kuten sanoit. Jumalattomat kuolevat, koska jokainen, joka näkee Jumalan kasvoista kasvoihin kuolee, ellei Jumala häntä muuta juuri tuohon "kirkaskusruumiiseen". Jumalattomat jäävät tänne nimenomaan kuolleina, tulevat maan lannaksi, tomuksi jalkapohjien alle, edellyttäen, että olisi tallajia, sillä kaikki Jumalan vastustajat ovat kuolleet ja jäävät odottamaan jumalattomien ylösnousemusta.
        Kun Jeesus tulee kolmannen kerran Uuden Jerusalemin laskutuessa maan päälle, hän herättää nämäkin kuolleet kohtaamaan tuomionsa. Lopullinen tuho on heidän kohtalonsa, ja tulijärvi paikka, jossa tuo tuho tapahtuu.

        No, jokainen saa uskoa, miten tahtoo. Ellenillä ei ollut tässä kirjoituksessani mitään osaa. Silti luit sinne sekaan omia mietteitäsi. Hienoa, että kirjoitus kuitenkin herätti kekustelua. Sehän on täällä pääasia.

      • annu42

        sinä näit Raamatun tekstissä virheen. Selitä, missä siinä sanotaan, että Jeesus tulee maahan asti. Siinähän ei todellakaan sanota sitä. Tuo teksti täytyy siis ymmärtää oikein. Minä en ole sitä kirjoittanut, vaan lainasin sen suoraan kahdesta käännöksestä. Minä myös ymmärrän sen, kuten sanoitkin, "temmataan yhdessä ---yläilmoihin". Se on Paavali, joka lisää, että "saamme aina olla Herran kanssa".

      • kissimirri
        annu42 kirjoitti:

        On aivan kuin maratoonari miettisi ennen kilpailua millaisen kultamitalin hän saa.

        Noita oppikysymyksiä jotka eivät hyödytä ketään on monenlaisia.

        Kirje Titukselle 3
        1. Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
        2. etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
        3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
        4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
        5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
        6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
        7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
        8. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
        9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
        10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
        11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

      • annu42 kirjoitti:

        sinä näit Raamatun tekstissä virheen. Selitä, missä siinä sanotaan, että Jeesus tulee maahan asti. Siinähän ei todellakaan sanota sitä. Tuo teksti täytyy siis ymmärtää oikein. Minä en ole sitä kirjoittanut, vaan lainasin sen suoraan kahdesta käännöksestä. Minä myös ymmärrän sen, kuten sanoitkin, "temmataan yhdessä ---yläilmoihin". Se on Paavali, joka lisää, että "saamme aina olla Herran kanssa".

        Luepa seuraavat Ilmestyskirjan kohdat:
        "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen." 1:7

        "Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
        Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
        ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana." 19:11-13

        "Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
        Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
        Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa." 19:19-21

        Ja vielä lue Sakarjasta:
        "Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin." 14:4

        Jeesuksen tullessa toisen kerran maahan (tempaus jo sitä ennen tapahtunut) Hän tulee Öljymäelle, siis maahan asti! Näethän sinä, ettei tämä ole sama tapaus kuin tempaus, kun kerran myönnät itsekin, ettei Jeesus silloin maahan asti tule.

      • Timo Flink kirjoitti:

        Se, mitä kirjoitit, oli tyypillistä dispensationalistista teologiaa. Raamatun perusteella en valitettavasti voi olla kanssasi samaa mieltä, vaan katson, että näkemyksesi edustaa pahaa teologista erehdystä. Luther ei edustanut dispensationalistista teologiaa, jonka juuret ovat katolisessa vastauskonpuhdistuksessa, tarkemmin ns. futuristisessa tulkintamallissa.

        Mietin tässä, että olemmekohan me mistään asiasta samaa mieltä?

        Korjaa, jos olen väärässä, mutta sinä ilmeisesti uskot:

        1) sielun luontaiseen kuolemattomuuteen
        2) salaiseen tempaukseen
        3) sunnuntain pyhyyteen
        4) eetä kirjaimelliset juutalaiset yhä Jumalan kansa
        5) seitsemän vuoden vihan aikaan salaisen tempauksen jälkeen

        Minä uskon

        1) sielun kuolevaisuuteen (Hes. 18:4 VKR)
        2) yhteen tempaukseen Jeesuksen toisessa tulemuksessa, joka ei ole salainen
        3) sapatin pyhyyteen
        4) hengelliseen Israeliin
        5) vihan maljoihin jumalattomien päälle, kun seurakunta vielä on maan päällä odottamassa Herran tuloa

        Timo Flink

        "sinä ilmeisesti uskot:
        1) sielun luontaiseen kuolemattomuuteen"
        -kyllä
        2) salaiseen tempaukseen
        -kyllä
        3) sunnuntain pyhyyteen
        - sunnuntaihin Jeesuksen kuolleista nousemisen muistopäivänä, Herran päivänä, jolloin alkuseurakunnalla oli tapana kokoontua ehtoollista viettämään
        4) eetä kirjaimelliset juutalaiset yhä Jumalan kansa
        - Jumala ei ole hylännyt kansaansa israelia, vaan he saavat uuden etsikkoajan, kun pakanoiden aika on tullut täyteen ja heidät on temmattu
        5) seitsemän vuoden vihan aikaan salaisen tempauksen jälkeen"
        - kyllä tähän päätelmään olen tullut, mutta en ole siinä ehdoton, vaan se voi myös tulla 7 vuoden keskellä tai lopullakin

        Nyt minusta ei sitten tullut ellenistiä tällä rasti ruutuun kokeella.

      • annu42
        uskova_1 kirjoitti:

        Luepa seuraavat Ilmestyskirjan kohdat:
        "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen." 1:7

        "Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
        Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
        ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana." 19:11-13

        "Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
        Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
        Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa." 19:19-21

        Ja vielä lue Sakarjasta:
        "Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin." 14:4

        Jeesuksen tullessa toisen kerran maahan (tempaus jo sitä ennen tapahtunut) Hän tulee Öljymäelle, siis maahan asti! Näethän sinä, ettei tämä ole sama tapaus kuin tempaus, kun kerran myönnät itsekin, ettei Jeesus silloin maahan asti tule.

        Tempaus on ensin, kuolleet uskovat herätetään ja elävät uskovat muutetaan ja kaikki yhdessä temmataan yläilmoihin. Tähän asti oikein!

        Kun Jeesus tulee kunnian Kuninkaana Herrain Herrana, hän tulee Uuden Jerusalemin mukana uskovien kanssa takaisin ja nyt vasta herätetään jumalattomat kuulemaan tuomionsa, joten tässä menet harhaan. Tässä välissä kuluvat nuo tuhat vuotta, josta myös paljon kirjoitellaan väärää tietoa.
        Tämä on kolmas kerta, kun Jeesus tulee ja nyt hän lopettaa saatanan ja synnin vallan tällä maapallolla. Tuli lankeaa taivaasta jumalattomia ja syntisiä vastaan, kun he vielä kerran ovat uskoneet saatanan valheet. He uskovat, että voivat voittaa Jumalan pojan, Herrain Herran saatanan avulla.
        Näin ei käy, vaan kun tuli lankeaa taivaasta, koko pallo palaa kuin pätsi, kaikki jumalattomat ovat oljenkorsia siinä tulessa. Se on synnin loppu ja syntisten, Jumalaa vastustaneiden loppu, joten näin on, eikä Raamatun sana muuksi muutu.
        Omissa lainauksissasikin tämä tuli ilmi, joten luin sieltäkin saman asian.

        Jeesus tulee 7-vuotisen vihan ajan lopussa, tuhoaa viholliset ja perustaa 1000-vuotisen valtakuntansa maan päälle. 1000-vuotisen valtakunnan aikana ei saatana vallitse maata niinkuin Ellen White väittää, vaan Jeesus kaikkinen pyhinensä. Saatana on tällöin joukkoineen sidottu syvyyteen - syvyys ei ole maankamara.

        1000-vuotisen valtakunnan lopulla saatana päästetään vielä villitsemään ihmisiä ja osa vielä hyökkää Jeesusta vastaan, mutta heidät tapetaan. Saatana joukkoineen heitetään heitä varten tehtyyn helvettiin. Sitten nostetaan kaikki kuolleet ei-uskovat viimeiselle tuomiolle ja heidät heitetään ikuiseen helvettiin.

        Tämän jälkeen luodaan uudet taivaat ja maat, jotka eivät ole samanlaiset kuin nykyiset.

        Olet siis poistanut helvetin ihan kokonaan, koska vain maapallo palaa ja ihmiset sen mukana.

        Maapalloko luotiin mielestäsi helvetiksi? "Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ´menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä".Matt 25:41

      • maybe

        Johanneksen evankeliumi:
        3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

        Matteuksen evankeliumi:
        19:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista

        1.Korinttolaiskirje:
        15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

        Markuksen evankeliumi:
        10:30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.

        1.Korinttolaiskirje:
        15:40 Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.

        Hebrealaiskirje:
        3:17 Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?

        2.Tessalonikalaiskirje:
        1:9 Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,

        1.Kor.15:42 Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;

        15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
        15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."

        Kadotuksesta meille kerrotaan että se on meidän jokaisen maallisen ruumiimme kohtalo.
        Se palaa yhdessä tämän maailman kanssa.
        Jeesus tulee tullessaan antamaan meille kullekin meidän palkkamme, joka on iankaikkisuusruumis .
        Ruumishan on meillä täälläkin se meidän olemuksemme jonka ainoan me omistamme loppuun asti.
        Jos me tätä elämää rakastamme ei meillä ole tulevassa elämässä sitä kirkkautta joka olisi meille jokaiselle tarjolla.
        En usko samalla tavalla ikuista rangaistusta kuin helvetin tulesta rangaistuksena uskovat vaan kuten Jeesus sanoo, Hänellä on jokaista varten palkka ja se on meidän uusi olemus johon meidän tulee tyytyä lopuksi.
        Kadotusta olisi mielestäni se että me saamme itseämme epätyydyttävän ikuisen olemuksen.

        Ensimmäinen kirje korinttilaisille 15
        1. Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
        2. ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
        3. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        4. ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        5. ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        6. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
        7. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
        8. Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        9. Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
        10. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
        11. Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.
        12. Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
        13. Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
        14. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
        15. ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
        16. Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
        17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
        18. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
        19. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
        20. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
        21. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
        22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
        23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
        24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
        25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
        26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
        27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
        28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
        29. Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
        30. Ja miksi mekään antaudumme joka hetki vaaraan?
        31. Joka päivä minä olen kuoleman kidassa, niin totta kuin te, veljet, olette minun kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
        32. Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät heräjä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme".
        33. Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
        34. Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
        35. Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
        36. Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
        37. Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
        38. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
        39. Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
        40. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
        41. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
        42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
        43. kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
        44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
        45. Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
        46. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
        47. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
        48. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
        49. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
        50. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
        51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
        52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
        54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
        55. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"

        Luukkaan evankeliumi:
        6:37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.

        Roomalaiskirje:
        8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

        Roomalaiskirje:
        5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
        9:33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu."
        10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."

        1.Korinttolaiskirje:
        1:27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,

        Ikuinen kadotus =ikuinen häpeä

      • maybe kirjoitti:

        Meni vähän yli hilseen. Tarkoitatko siis, että mielestäsi kaikki pääsevät taivaaseen?

    • Johannes1

      Kiitos selkeästä kirjoituksesta. Jumalan sana selittää itsensä. Mutta meillä ihmisillä luetun ymmärtäminen on mahdodonta, sillon kun se on vastoin "meidän oppiamme".Tarvitaan Pyhän-Hengen opastusta sanan ymmärtämiseen. Jumalan sana on sana.Olkaamme vastaanottavaisia kun Hänen sanaansa tutkimme raamatusta. Aamen

      • Voitto Ramu

        MITÄ TEMPAAMISESSA TAPAHTUU JA MITÄ SEN JÄLKEEN.

        1.
        Ensimmäinen ylösnousemus on kun Jeesuksen tullessa noutamaan morsiantaan Karitsan hääaterialle. Se tapahtuu tempauksen yhteydessä, josta Jumala ilmoittaa:

        1.Ts 4: 15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja KRISTUKSESSA KUOLLEET NOUSEVAT YLÖS ENSIN;
        17. sitten MEIDÄT, JOTKA OLEMME ELOSSA, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
        (ja sama 1.Kr 15:51-54)

        - tuossa siis puhutaan selvästi kuolleitten ruumiillisesta ylösnousemuksesta ja MEIDÄN elossa olevien tempaamisesta heidän kanssaan. Kyse on siis todellisesta RUUMIIN ylösnousemuksesta eikä mistään uskoontulossa tai kasteessa tapahtuvasta kuolleen heräämisestä. Paavali erottaa ”meidät elossa olevat” ja kuolleista nousseet erikseen ja eri ryhmäksi.

        2.
        Kristuksen tullessa noutamaan morsiantaan hääaterialle, Jeesus EI palaa tänne maanpäälle asti kaikkien nähden, vaan ainoastaan tempaa morsiamensa pois täältä VIHAN ALTA, - turvaan hääaterialle ( Ilm 18:4, Jes 26:20).

        3.
        Täällä maanpäällä tapahtuu karitsan hääaterian aikana Ilmestyskirjan sinettituomiot, pasuunatuomiot ja vihan maljat.

        4.
        Tempaamisen jälkeen peitevaate otetaan pois Israelin kansan silmiltä hetkessä ja silloin merkitään Jumalan sinetillä ne 144-tuhatta Israelin kansan kahdestatoista sukukunnasta, joihin ei ne Jumalan vihan vuodatukset satu
        (Ilm 7:3).

        5.
        Tuolloin tapahtuu se Israelin kääntymys, mistä Jumala ilmoittaa:
        Rm 11:15 ja 25.
        Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa –
        pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes PAKANAIN täysi luku on SISÄLLE TULLUT,
        26. ja niin KAIKKI ISRAEL ON PELASTUVA, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
        27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
        28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

        6.
        Kun pakanain täysi luku on tullut SISÄLLE Hääaterialla, silloin peitevaate siis otetaan pois Israelin kansan silmiltä ja koko Israel on pelastuva.
        Tapahtuu se, mistä Jumala on ilmoittanut:

        Sak 12: 6. Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta
        ja vasemmalta, KULUTTAVAT KAIKKI KANSAT YLTYMPÄRI. Ja Jerusalem
        saa yhäti asua paikoillansa -- Jerusalemissa.
        7. Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.

        8. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin
        jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
        9. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät
        Jerusalemia vastaan.
        10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. HE KATSOVAT MINUUN, JONKA HE OVAT
        LÄVISTÄNEET. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
        11. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.

        7.
        Kääntymyksensä jälkeen ne 144-tuhatta julistavat täällä maanpäällä vallitsevan Jumalan vihan vuodatuksen aikana evankeliumia:
        Jes 27: 6. Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.

        --- Israelin luopumuksen rangaistus on tuolloin kärsitty:

        8. Karkoittamalla sen, lähettämällä sen pois sinä sitä rankaisit. Hän pyyhkäisi sen pois kovalla myrskyllänsä itätuulen päivänä.
        9. Sentähden sovitetaan Jaakobin pahat teot sillä, ja se on hänen syntiensä poistamisen täysi hedelmä, että hän tekee kaikki alttarikivet rikottujen kalkkikivien kaltaisiksi: eivät kohoa enää asera-karsikot eivätkä auringonpatsaat.

        8.
        Niiden 144-tuhannen julistuksen kautta uskoontulleet tapetaan KAIKKI, koska ne eivät suostu kumartamaan pedon kuvaa:
        Ilm 13:15 Ja sille ( toinen peto, eli väärä profeetta) annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että KETKÄ VAIN EIVÄT KUMARTANEET PEDON KUVAA, NE TAPETTAISIIN.

        9.
        Eloon jäävät VAIN ne jotka kumartavat pedon kuvaa, ja ne KAIKKI ottavat pedon merkin.
        Ilm 13:16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,

        10.
        Vasta Karitsan hääaterian jälkeen Jeesus palaa maanpäälle:

        Sak 14: 4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
        5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
        6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
        7. Se on oleva yhtämittaista päivää -- Herralle on se tunnettu -- ei vaihdu päivä ja yö;ja ehtoolla on oleva valoisata.
        8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.

        9. HERRA ON OLEVA KOKO MAAN KUNINGAS. Sinä päivänä on Herra oleva
        yksi ja hänen nimensä yksi.

        11.
        Jeesuksen tullessa maanpäälle saatana heitetään syvyyteen tuhanneksi vuodeksi ettei se kansoja villitsisi:

        Ilm 20:1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne TUHAT VUOTTA ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
        4. Ja minä näin valtaistuimia, ja HE istuivat niille, ja HEILLE annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka EIVÄT OLLEET KUMARTANEET PETOA EIKÄ SEN KUVAA eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja HE VIRKOSIVAT ELOON ja hallitsivat Kristuksen kanssa TUHANNEN VUOTTA.

        --- tässä kerrotaan että pedon kuvan kumartamisesta kieltäytyneet ja sentähden tapetut, virkoavat eloon.
        Eli tämä on eri kuolleista nouseminen kuin tempaamisen yhteydessä tapahtuva. Näyttäsi siltä, että Kristuksen kanssa hallitsevatkin täällä sen tuhat vuotta ne jotka vihan aikana tulivat uskoon ja tulivat tapetuksi.
        Hääaterialla olleet eivät ehkä olekaan hallitsemassa, tuhatvuotisena aikana, vaan ovat morsiamen asemassa Kristuksen kanssa ”pyhien leirissä”.
        Vihan aikana tapetut eivät siis jää odottamaan ”vääräin”, eli tuomion ylösnousemukseen, eli toiseen ylösnousemukseen, vaan heidät herätetään eloon Kristuksen tullessa Hääaterian jälkeen maanpäälle.

        12.
        Uskosta osattomat EIVÄT herää kuolleista Jeesuksen tullessa, vaan vasta niiden tuhannen vuoden loppuun kuluttua. Tästä on Jumalan sana selkeä, ja yksiselitteinen:

        Ilm 20:5. MUUT KUOLLEET EIVÄT vironneet eloon, ennenkuin NE TUHAT VUOTTA OLIVAT LOPPUUN KULUNEET.
        TÄMÄ ON ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS.
        6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne TUHANNEN VUOTTA.

        13.
        On siis olemassa KAKSI ylösnousemusta;
        1. Ensiksi Vanhurskasten ylösnousemus Jeesuksen tullessa
        2. Ja sitten vääräin ylösnousemus, eli tuomion ylösnousemus tuhatvuotisen ajan jälkeen kun viimeinen tuomio alkaa :

        Apt 24: 15. ja pidän sen toivon Jumalaan, että ON OLEVA YLÖSNOUSEMUS, jota nämä itsekin odottavat, SEKÄ VANHURSKASTEN että VÄÄRÄIN.

        Jeesus puhuu myöskin erillisestä vanhurskasten ylösnousemuksesta:
        Lk 14:14 niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan VANHURSKASTEN YLÖSNOUSEMUKSESSA”.

        14.
        Pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa ne tuhat vuotta ja se aika on rauhan aika. Alkaa sapattivuosi (seitsemästuhannes vuosituhat) Jumalan maailmanhistoriassa.
        Tätä aikaa koko luomakunta odottaa vielä nyt odottaa raskautettuna:

        Rm 8: 19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
        20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
        21. koska itse LUOMAKUNTAKIN on tuleva VAPAUTETUKSI turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
        22. Sillä me tiedämme, että koko LUOMAKUNTA YHDESSÄ HUOKAA ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;:

        On siis erillinen tuhannen vuoden aika täällä maanpäällä jolloin Kristus hallitsee KUNINKAANA tätä maapalloa pyhiensä kanssa. Täällä on siis vielä pakanoita joita hallitaan:
        Ilm 2: 26-27. Ja joka voittaa ja LOPPUUN ASTI ottaa minun teoistani vaarin, SILLE MINÄ ANNAN VALLAN HALLITA PAKANOITA.
        ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain -

        Tästä maanpäällä olevasta rauhan ajasta myös Jesaja kirjoittaa:
        Jes 65: 20. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä NUORIN KUOLEE SATAVUOTIAANA, ja VASTA SATAVUOTIAANA SYNNINTEKIJÄ JOUTUU KIROUKSEEN.
        21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
        22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
        23. He eivät tee työtä turhaan EIVÄTKÄ LAPSIA SYNNYTÄ ÄKKIKUOLEMAN OMIKSI, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
        24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
        25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.

        Näin se on:
        Ilm 20: 6.
        Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja HALLITSEVAT hänen kanssaan ne TUHANNEN VUOTTA.

        15.
        Kun ne tuhat vuotta on loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan:

        Ilm 20:8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
        9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
        10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään TULI- JA TULIKIVIJÄRVEEN, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

        - Paikka jossa saatana on vangittuna tuhat vuotta on eri kuin tuli-ja tulikivijärji. Nimittäin tuli- ja tulikivijärjestä ei kukaan pääse pois. Saatana on siis sidottuna ”syvyydessä”.
        Sitomisen suorittaa enkeli jolla on syvyyden avaimet. (Jeesuksella on tuonelan ja kuoleman avaimet).
        Paikka jossa saatana on ollut sidottuna lienee sama josta
        Ilm 9:3 kertoo:
        ”Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin TÄHDEN, taivaasta maan päälle PUDONNEEN, ja sille ANNETTIIN syvyyden kaivon AVAIN;
        2. ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.

        Huomaa, että syvyyden avaimet ANNETTIIN tähdelle (ne avaimet ei siis sillä olleet ennen tuota, ja kyseessä ei ole se ”Kirkas kointähti”, eli Daavidin juurivesa, josta Ilm 22:16 mainitsee ja jolla ON kuoleman ja tuonelan avaimet)

        16.
        Tämän jälkeen tapahtuu ”vääräin ylösnousemus”, - TOINEN YLÖSNOUSEMUS, eli TUOMION YLÖSNOUSEMUS: josta myös kertoo: Jh 5: 29.
        ” mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, TUOMION YLÖSNOUSEMUKSEEN.”

        Tästä myöskin Ilm 20 kertoo jakeesta 11 alkaen:
        ”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
        12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        13. Ja MERI ANTOI NE KUOLLEET, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja HEIDÄT TUOMITTIIN, kukin tekojensa mukaan.

        - Tuossa vaiheessa tapahtuu siis vääräin ylösnousemus, eli tuomion ylösnousemus joka on toinen ylösnousemus. Ja siinä ylösnousemuksessa olevat eivät ole autuaita.

        14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
        15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

        17.
        Pyhät ovat myöskin tuomitsemassa viimeisellä tuomiolla.

        Juuda 1: 14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine PYHINENSÄ
        15. TUOMITSEMAAN kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".

        1.Kr 6:2. Vai ettekö tiedä, että PYHÄT TULEVAT MAAILMAN TUOMITSEMAAN?
        3.Ettekö tiedä, että ME TULEMME TUOMITSEMAAN ENKELEITÄ.

        18.
        Tämän jälkeen alkaa pyhien iankaikkisuus taivaassa ja vääräin iankaikkisuus helvetissä. Ensimmäinen maa ja taivaan on kadonneet ja Jumala on luonut uuden taivaan ja uuden maan jossa on pyhä Jerusalem erikseen.

        Ilm 21:1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        6. Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

        Toisessa ylösnousemuksessa nousseitten osa on tässä:

        8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

        VOITTO RAMU

      • annu42
        Voitto Ramu kirjoitti:

        Miksi haluat tehdä tämän asian niin kovin vaikeaksi? Kirjoitustasi ei ymmärrä "vanha erkkikään", kuten meilläpäin sanotaan.

        Esim. nämä asiat:
        "3. Täällä maanpäällä tapahtuu karitsan hääaterian aikana Ilmestyskirjan sinettituomiot, pasuunatuomiot ja vihan maljat. "

        Älä ihmeessä luota siihen, että olet pois tästä maailmasta, kun nämä alkavat tapahtua. Kaikki nämä ovat ajan merkkejä, jotka Jumalan sallimana kohtaavat koko ihmiskuntaa, ei vain syntisiä ja ulkopuolelle jääviä. Juuri näiden kohdatessa maailmaa, Jumala näkee, kuka todella rakastaa häntä ja kuka ei. Kuka haluaa olla hänen puolellaan, tapahtui mitä tahansa.

        Karitsan hääateria on vasta sitten, kun kaikkien aikojen uskovat aivan viimeisenkin tuomion jälkeen kokoontuvat yhteen Herransa kanssa, ja koko syntinen elämä on takana, eikä enää ajatukseen astu. Kaikki entinen on mennyt, kun iankaikkisuus alkaa.

        Luulet näköjään, että uskovaiset pääsevät kaikesta kuin koira veräjästä. Näin ei ole, joten on paras aloittaa Raamatun oikea ymmärtäminen.

        "Nämä ovat ne jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat..." Ketkä sieltä tulevat? Eikö ne, joita sanan tähden vainotaan lopun aikana, ja ne joilla tässä maailmassa on Jeesuksen sanojen mukaan ahdistus. Monen ahsituksen kautta meidän on mentävä Jumalan valtakuntaan, sekin on sanassa sanottu.

        Siellä sanotaan myös, että ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha kestäisi, joten uskon jokaisen Jumalan lapsen olevan lopun aikana hyvin kaukana suositun asemasta. Ahdistus, joka tapahtui Jeesukselle tapahtuu myös hänen seuraajilleen. Mikä tapahtui päälle, se tapahtuu myös Kristuksen ruumiille (=seurakunta).

        Vasta tämän suuren ahdistuksen kautta ja jälkeen Jumalan lapset, ne todelliset, jotka on punnittu ja mitattu, eikä ole köykäiseksi havattu, pääsevät Jeesusta vastaan tempaamisen kautta yläilmoihin. Ja monet heistä ovat menettäneet henkensä ja heidät herätetään tässä ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Emme saa tuudittautua siihen uskoon, että meidät otetaan ensin ylös, ja syntiset vasta sitten. Se on valheen tie, joka on aivan liian helppo tie Jeesuksen seuraajalle.

        Esim. myös tämä:
        Maailmassa on vain yksi Jumalan Israel tänään, se on kansa, jonka Jeesus yksin tietää, joten meidän on turha siihen nykyistä Israelia sotkea. Se on menettänyt esikoisoikeutensa kuten Eesau aikoinaan. Se naulitsi Jumalansa ristille, ja on aivan samassa asemassa kuin me pakanat tämä päivänä.

        Kun se kansa herää, näemme kuivien luiden heräävän, kuin Hesekielin kirjassa tapahtuu. Silloin maailmassa on kansa, joka viettää Jumalan sapattia pyhänä päivänään, mutta nyt Messiaaseensa, Jeesukseen Kristukseen uskoen. Ei siellä enää tehdä veritekoja, ei kiistellä maista, vaan sanotaan kuin Abraham Lootille: Jos sinä menet itään minä menen länteen ja päinvastoin. Tämä on todellista Jumalan mielen mukaista toisen huomioon ottamista eikä se, jota näemme Israelin kohdalla tänään lähes joka uutisissa.

        Keskustellaan. Keskustellen tämäkin asia avautuu, joten aivot työhön joka mies ja nainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      28
      4553
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      71
      3174
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3101
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      308
      2557
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2212
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2161
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1361
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      12
      1326
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      45
      1265
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1177
    Aihe