Porvari Yhteistyö

Vanhanen

Matti Vanhanen oli mies ja kertoi äänestävänsä Sauli Niinistöä toisella kierroksella.

3

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ville

      Niinpä minäkin äänestän Saulia.

      Ei ole muuta vaihtoehtoa edes!

    • näin on

      Nyt otetaan mitä molemmat puolueet ja vasemmistopaskapäät tarjoilevat.

    • Ns. porvariyhteistyö vuosi ääniä jo ensimmäiselle kierroksella Haloselle Kepun kannatusalueilta. Kokoomuslaiset pysyvät kyllä oman ehdokkaansa takana joka kierroksella, mutta Keskustassa tapahtui ja tapahtuu myös toisella kierroksella äänien hajautumista.

      Keskustan kannattajien keskuudessa ollaan erittäin hämillään tilanteesta. Osa on innostunut siitä, että Niinistö valittaisiin, osa vastustaa henkeen ja vereen Niinistön valintaa.

      On melko luultavaa, että vaalista tulee ennakoitua tasaisempi. Niinistön kannalla olevat kepulaiset menevät äänestämään ja äänestävät myös Niinistöä. Niinistöä vastaan olevista osa jättää varmasti äänestämättä kokonaan ja osa äänestää Halosta. Kovin paljon kepulaisten ääniä Halonen ei tarvitse, jos omien kannatus pitää ensimmäisen kierroksen tavalla ja Hautalan kannattajat tulevat myös Halosen taakse.

      Vaalimatematiikka menee oikeastaan näin. Mitä enemmän kepulaiset äänestävät oman Mattinsa sijasta nyt Nukku-Mattia, sen paremmaksi Halosen voitonmahdollisuudet jo yksistään sen takia muodostuvat. Halosten omien kannattajien suhteellisen ääniosuuden merkitys kasvaa silloin. Niinistön voiton avaimet piilevät ainoastaan siinä, että Vanhasta nyt kannattaneet äänestävät sataprosenttisesti Niinistöä. Ei vaikuta kovin realistiselta. Jos vielä käy niin, että esim. Jäätteenmäki ryhtyy julkisesti tukemaan Halosta, peli on varmasti selvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      676
      2552
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1276
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1168
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1105
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      104
      925
    7. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      39
      877
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      873
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe