Keputuki laimeaa

Kepu ei näytä kovin suurella innolla lähtevän tukemaan Niinistöä. Sopimuksesta pidetään kiinni minimiehdoin. Vanhanen puolueensa puheenjohtajana katsoo, että riittää, kun hän ilmoitti äänestävänsä Niinistöä. Samaan hengenvetoon todetaan, että äänestäjät päättävät kuitenkin itse valinnastaan. Nämä viestit ovat koko lailla selviä Kepun kannattajille. Äänestäkää tai olkaa mieluummin äänestämättä lainkaan. Eli juuri niin kuin Oiva Härkönen tekee.

Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Väyrynen panttaavat kantaansa. Väyrynen sanoo, ettei hän välttämättä lähde tukemaan kumpaakaan eli vastenmielistä on Väyrysellekin Niinistön tukeminen.

Jäätteenmäki lupasi ilmoittaa kantansa myöhemmin. Hän ei siis ainakaan tässä vaiheessa tue avoimesti Niinistöä, mistä melkeinpä varmasti on pääteltävissä, että Jäätteenmäki tukee Halosta. Ilmeisesti Jäätteenmäki pohtii nyt, miten näyttävästi hänen on viisasta asettua Halosta tukemaan. Yhä selvemmältä näyttää, että Heinäluoman kertoma yllätystukija on nimenomaan Anneli Jäätteenmäki. Ja se jos mikäs on mielenkiintoinen asia noin Keskustan sisäisiä kähmintöjä ajatellen.

Jos Jäätteenmäki asettuu näkyvästi Halosen tukijaksi, se on lähtölaukaus haastaa myös Vanhanen puheenjohtajana. Ja tässä Jäätteenmäellä on kyllä paljon valttikortteja. Menestystä vaaleissa Vanhasen rökäletappiota vastaan.

9

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viisasta..

      lähteä tässä vaiheessa antamaan sitä tukea, vaan se täytyy ilmaista vasta pari päivää ennen vaalipäivää.

    • länsimaa

      Keskustan selväsanainen puoluesihteeri Eero Lankia lähtee tukemaan Niinistöä.

      • Lankiakin onkin lähes ainoa, joka vähän aktiivisemmin on tukemassa Ninistöä. Muut tukevat vain, jos sitä heiltä erikseen kysytään. Vanhanen sanoi, että hänen osaltaan sopimus täyettiin silloin, kun hän kertoi äänestävänsä Niinistöä. Mutta mitään kaislahameita tai muita tuuliirejä ei panna pyörimään Niinistön tueksi.

        Kaikesta huokuu kepulainen pettymys sen suhteen, että mitä tulikin sovittua. Kepulle olisi paljon helpompaa mennä toiselle kierroksella sammutetuin lyhdyin. Tällaisella tilanteessa kaikki Halosta tukevat kepulausunnot voidaan tulkita rivistä lipeämiseksi, eriseuralaisuudeksi. Siksi jotkut nyt tarkoin harkitsevat, missä muodossa antavat tkensa Haloselle eikä Niinistölle. Vaalien mielenkiintoisimpia asioita on, se kenelle Jäätteenmäi antaa tukensa ja miten näyttävästi hän se tekee. Eikä siinä silloin välttämättä enää ole edes kyse siitä, kuinka näyttävästi hän haluaa sen itse tehdä, sillä Halosen kampanjatoimisto tulee ottamaan siitä joka tapauksessa kaiken mahdollisen hyödyn irti. Sen jälkeen on helppo myös kuvitella tulevaisuuden punamultahallitukset ovat saaneet uuden kepulaisen johtajan. Ja siinä vihreässä tuulessa lakoavat silloin niin Vanhanen kuin Lankiakin. Jäätteenmäki tarvitsee toki taustatukea ja sitä tulee todennäköisesti maakuntien satraapeilta. Myös muut punamullan arvon tuntevat kepulaiset voivat kautta rantain silloin tukea Jäätteenmäkeä.

      • Raidin varjo
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Lankiakin onkin lähes ainoa, joka vähän aktiivisemmin on tukemassa Ninistöä. Muut tukevat vain, jos sitä heiltä erikseen kysytään. Vanhanen sanoi, että hänen osaltaan sopimus täyettiin silloin, kun hän kertoi äänestävänsä Niinistöä. Mutta mitään kaislahameita tai muita tuuliirejä ei panna pyörimään Niinistön tueksi.

        http://www.verkkouutiset.fi/cgi-bin/pika/jutut.pl?/arkisto/Arkisto_2000/21.tammikuu/base 2571

      • ahti

        Tuntemani keskustan piirijohtajat ovat antaneet tukensa Niinistölle. Monet omien maakuntiensa lehdissä ja radioissa. Useiden kaupunkien Matin paikat muuttuvat cafe Niinistöiksi. Maakunnissa on Club Niinistöt, joissa on yllättävän paljon keskustan paikallis- ja maakuntavaikuttajia. Kansanedustajat ovat lähes poikkeuksetta mukana. Meno on aivan muuta kuin kuusi vuotta sitten.

        Odottelet ihan turhaan noilla sönkötyksillä jotain ihmeilmiötä, jolla keskusta saataisiin käännetyksi vihreiden, kommunistien, vasemmiston ja sosialistien 1. kierroksen ehdokkaan taakse.

    • kepututkija

      Kuten jo aiemmin totesin Halosen joukoissa on selvää hermostuneisuutta, siitä Mielipidepankki toimikoon panikoituneena esimerkkinä.

      Keskustan yhtenäisyys on käytännössä 100%. Jos Oiva jättää äänestämättä ja kannattaa näin hiljaisesti Halosta niin mikäs siinä, ei muutama äänestäjä vaalia muuksi muuta. Oiva edustaa sitä perinteistä keputyyliä, missä kannatetaan hiljaisesti demareita mutta julkisesti esitetään porvaria, eilinen loan heitto oli ihan sitä ihtiään. Tuo perinteinen tyyli on kuitenkin näissä vaaleissa yllättäen vaihtunut selkeäksi tueksi Niinistölle, hyvä niin.

      Jäätteenmäen osalta voi sanoa, että menipä hän kumman tukijoukkoihin tahansa, merkitsee se tuhansia ääniä vastapuolelle. Olisiko joku kehottanut häntä olemasta pilaamatta kummankaan kampanjaa. Jäätteenmäellä ei ole nyt eikä jatkossa mitään mahdollisuuksia nousta edes kepun puheenjohtajaksi.

      • En usko, että Halosen joukoilla on syytä paniikkiin. SDP:ssä on akateemista oppineisuutta ja todennäköisyyslaskennat kaavat ovat hallinnassa. Niin ne ovat minullakin, kun pikkusen harrastan urheiluvedonlyöntiä. Kylmät luvut kertovat, että suurempi syy hermostumiseen on haastajalla, jos tähtäimessä on vaalin voittaminen.

        Jäätteenmäestä ole täysin eri mieltä kanssasi. En usko vielä tältä istumalta, että hänen aikansa olisi ohi. Kaikkien tuoreessa muistissa on Jäätteenmäen erinomainen vaalimenestys ja vastaavasti Vanhasen vielä surkeampi menestys. Kyllä Kepussakin sen verran osataan fundeerata, että tämä kannatuksen kääntyminen herättää ihmetystä. Jos Jäätteenmäki osaltaa alkaa kertoa kepuväellle, mistä hänen mielestään kannatuksen lasku johtuu, poliittinen paluu on hyvin lähellä. Ymmärrän hyvin, että Kokoomuksessa ei katsota hyvällä Jäätteenmäen suuntaan, onhan hän melkein ilmidemari. Ei ollut suuri yllätys, että Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä hyökkäsi Jäätteenmäekä vastaan kaikkein rajuimmin silloin, kun Jäätteenmäki päästeli luikuria eduskunnan edessä.

      • kepututkija
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En usko, että Halosen joukoilla on syytä paniikkiin. SDP:ssä on akateemista oppineisuutta ja todennäköisyyslaskennat kaavat ovat hallinnassa. Niin ne ovat minullakin, kun pikkusen harrastan urheiluvedonlyöntiä. Kylmät luvut kertovat, että suurempi syy hermostumiseen on haastajalla, jos tähtäimessä on vaalin voittaminen.

        Jäätteenmäestä ole täysin eri mieltä kanssasi. En usko vielä tältä istumalta, että hänen aikansa olisi ohi. Kaikkien tuoreessa muistissa on Jäätteenmäen erinomainen vaalimenestys ja vastaavasti Vanhasen vielä surkeampi menestys. Kyllä Kepussakin sen verran osataan fundeerata, että tämä kannatuksen kääntyminen herättää ihmetystä. Jos Jäätteenmäki osaltaa alkaa kertoa kepuväellle, mistä hänen mielestään kannatuksen lasku johtuu, poliittinen paluu on hyvin lähellä. Ymmärrän hyvin, että Kokoomuksessa ei katsota hyvällä Jäätteenmäen suuntaan, onhan hän melkein ilmidemari. Ei ollut suuri yllätys, että Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä hyökkäsi Jäätteenmäekä vastaan kaikkein rajuimmin silloin, kun Jäätteenmäki päästeli luikuria eduskunnan edessä.

        Haastajan rooli on tässä(kin) tapauksessa helpompi. Halosella on vain hävittävää. Tämä näkyy perusdemarien, sinunkin, teoissa ja kirjoituksissa. Niinistö voi hyvinkin tulla kakkoseksi menettämättä kasvojaan, Halonen ei voi.

        Kyllä kepussakin sen verran osataan fundeerata ettei Jäätteenmäen kautta riskeerata mitään.

        Heillä on kasvamassa nuoria ja ryvettymättömiä naispoliitikkoja (Lahtomäki, Kiviniemi) jotka haastavat Vanhasen aikanaan ja voivat puhutella kaupunkienkin ihmisiä, etenkin naisia.

        Jäätteenmäellä voi olla kannatusta änkyräkepulaisten ja muiden vanhoillisten joukossa, mutta hän on Väyryseen rinnastettavissa epäsuosiossa kun ajatellaan mitä suuri ei-kepulainen yleisö ajattelee.

        Tietysti minulle sopii että kepu valitsee Jäätteenmäen tuhoamaan puolueen lopullisesti, mutta en usko edes kepulaisten olevan niin tyhmiä.

    • oikein

      Kokkarit saa juuri sitä samaa 6 vuotta vanhaa lääkettään, jolla tekivät Halosesta viimeksi pressan.

      Potut pottuina.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      676
      2552
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1276
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1168
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1105
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      104
      925
    7. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      39
      877
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      873
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe