Mikä on se salaisuus, jolla muffinit saadaan kohoamaan? Siis tarkoitan nyt sitä muffinin perikuvaa, eli sellaisia korkeita, kuohkeita, mitä kaupoista saa. Joka ikinen ikinä paistamani muffini on lässähtänyt vaikka alkuvaihe uunissa onkin vaikuttanut lupaavalta. Tietääkö kukaan vastausta tähän? 8)
muffinien salaisuus?
Hyne
4780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla ainakin on yhtä kertaa lukuunottamatta onnistunut muffinien teko hienosti. Ja teen niitä usein ja paljon, koska ovat helppoja ja nopeita tehdä. Miten sinä ne sitten teet?
Totta puhuakseni olen kokeillut vaikka minkälaisia ohjeita vuosien saatossa, mutta aina tuloksena on ollut "tasakattoisia" muffineita ja pahimmillaan silkkaa ruisleipää 8)
Voisitko kenties olla niin ystävällinen, että jakaisit jalon ohjeesi kanssani, niin että voisin kokeilla ja todeta onko vika minussa, aineissa, vai ohjeissa? :)
Itse olen bongannut tällaisen varsin toimivan ohjeen netistä:
100g margariinia (oljykin käy)
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl maitoa
6 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
5 dl vehnäjauhoja
1/2 levyä taloussuklaata
175 C n. 15 min, uunin keskiosassa
1. sulata margariini ja anna jäähtyä
2. sekoita rasva ja sokeri, vatkaa munat sekaan
3. sekoita kuivat aineet keskenään
4. sekoita sitten jauhoseos taikinaan ja lisää maito.
5. lisää pieniksi kuutioiksi lohkottu suklaa (tai voit halutessasi raastaa sen)sekaan. itse pidän pienistä palasista enemmän...
6. laita vuokiin tai muffinssipeltiin kupit pulolilleen taikinaa
jos haluat tehdä muffinsseista oikein suklaisia, niin lisää taikinaan vielä 2-3 rkl kaakaojauhetta. ¨
Nämä ovat huippuja! Ja voin pistää pääni pantiksi, että varmasti nousevat ja komeasti!!!!!!
Kuinka paljon tuosta saa muffineja?