Lukio loppuu, tulee ikävä

Tässä alkaa meillä abeilla kohta puoleen lukuloma ja samalla loppuu oikeus kouluruokailuun. Ikävä jää yksinasujalla valmista, maistuvaa ja ilmaista kouluruokaa. Vaikka kouluruoka tulikin keskuskeittiöltä ja sama ruoka valmistettiin tuhansille oppilaille, mielestäni yksikään ruoka ei ollut niin vastenmielestä, ettenkö sitä olisi voinut syödä. Nyt tulee kalliiksi ostella kaikki ruoat itse leipineen ja maitoineen. Eniten tulen ikävöimään perunasosetta ja kalapuikkoja-/pihvejä kermaviilikastikkeella, maksapihvejä, makkarakiusausta ja pinaattilettuja :P
Toivonkin, että kaikki osaisivat arvostaa kouluruokailua (vaikkei se aina niin hyvältä maistuisikaan) ja käyttää hyväkseen tätä hienoa järjestelyä. Ei kunnilla yksinkertaisesti ole varoja tarjota nipottaville kakaroille hienoja pihvejä ja vaikka olisi, valitettaisiin siitä silti, koska se on KOULURUOKAA. Nimenä pahempi kun makuna. Maistakaa vaan rohkeasti, kyllä se alkaa maistumaan.
51357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsekin olen ajatellut ihan samaa tasan vuosi sitten. Kun lukuloma alkoi, en voinut enää käydä koulussa syömässä.

Äänestä
  • Vitun huora




















































































































    Sä et ossaa

    Äänestä

En muista missä olisi ollut niin hyvää ruokaa kun meillä oli lukiossa..Oli aina montaa eri leipävaihtoehtoa, juustoa, kurkkua, makkaraa, salaatteja ja kasvisvaihtoehtoisia ruokia, jälkiruokia, ym ym. Missään ei saa näin monipuolista ruokaa ja vieläpä ilmaiseksi. Oli aina varaa mistä valita, koskaan ei jäänyt nälkä. Ruuan laatu ja maku oli hyvä, ei ollu kiireellä tehty koska onneksi koulu oli sen verran pieni että ruoka oli kypsää ja lämmintä menipä syömään millon vaan..Joskus vapaapäivinäkin kävin koululla syömässä esimerkiksi koeviikolla. Korkeakoulussa on vähän toista, ruuasta maksat tietyn hinnan vaikka kuinka vähän söisit. Pienenä ja vähäruokaisena ihmisenä esimerkiksi ateria, jossa yksi kylmä puoliraaka pottu ja kuminen pihvi tulee aika kalliiksi vrt. samalla hinnalla saisi kaupasta kaksi mikrossa lämmitettävää valmis ateriaa jotka maistuvat ihan samalta. Tiedän myös, että kaikissa kouluissa ei ole yhtä hyvää ruokaa. Olen käynyt sellaisellakin koululla syömässä jossa ruoka on ollut aina ihan "kuivaa".

Äänestä
  • kyllä meillä vaan on abitkin saanu käyä koululla syömässä vaikka lukuloma ois alkanukki. Ei sieltä ketään oo poiskaan heitetty.

    Äänestä

Me abithan olemme kirjoilla lukiossa kesäkuuhun asti (juuri tästä syystä emme voi esim. ilmottautua kortistoon). Saamme siis aivan vapaasti käydä syömässä koululla. Ainakin meidän lukiossa suuri osa abeista käy syömässä myös keväällä. Maukkaan (meidän koulussa ihan ravintolatasoisen) ruoan lisäksi lounaalla tapaa koulukavereita => mökkihöperyys ei pääse iskemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kouluruokaa kirjoitti:

Tässä alkaa meillä abeilla kohta puoleen lukuloma ja samalla loppuu oikeus kouluruokailuun. Ikävä jää yksinasujalla valmista, maistuvaa ja ilmaista kouluruokaa. Vaikka kouluruoka tulikin keskuskeittiöltä ja sama ruoka valmistettiin tuhansille oppilaille, mielestäni yksikään ruoka ei ollut niin vastenmielestä, ettenkö sitä olisi voinut syödä. Nyt tulee kalliiksi ostella kaikki ruoat itse leipineen ja maitoineen. Eniten tulen ikävöimään perunasosetta ja kalapuikkoja-/pihvejä kermaviilikastikkeella, maksapihvejä, makkarakiusausta ja pinaattilettuja :P
Toivonkin, että kaikki osaisivat arvostaa kouluruokailua (vaikkei se aina niin hyvältä maistuisikaan) ja käyttää hyväkseen tätä hienoa järjestelyä. Ei kunnilla yksinkertaisesti ole varoja tarjota nipottaville kakaroille hienoja pihvejä ja vaikka olisi, valitettaisiin siitä silti, koska se on KOULURUOKAA. Nimenä pahempi kun makuna. Maistakaa vaan rohkeasti, kyllä se alkaa maistumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu