meteoreita

Millon näkyis seuraavan kerran joku asteroidimyrsky?
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pimeinä selkeinä öinä kannattaa tuijotella taivalle ihan vaan tähtikuvioiden tunnistamistarkoituksessa, siinä samalla voi nähdä joitakin sporadisia tähdenlentoja.

Lainaus Ursan meteorisivulta
>>Satunnaisia meteoreja (tähdenlentoja) näkyy pitkin vuotta aina kun on riittävän pimeää. Syyspäiväntasauksen (23.9.) tienoilla ennen aamun valkenemista sporadisia eli satunnaisia meteoreja näkyy eniten. Tämä johtuu maapallon asennosta radallaan Auringon ympäri. Hyvissä olosuhteissa voi nähdä 15 satunnaista meteoria tunnissa. Noin 3/4 kaikista meteoreista on satunnaisia. >Giacobinidit eli draconidit saattavat yllättää. Parvi on tunnettu aika ajoin toistuvista meteorimyrskyistä, jolloin taivaalta tulee tuhansia tähdenlentoja tunnissa. Viimeksi vuonna 1998 nähtiin tavallista enemmän draconideja. Giacobinidit on jäänyt hiukan tuntemattomammaksi kuin marraskuiset leonidit. Draconideja esiintyy 6.-10.10. ja maksimi on aamulla 9.10. Parvi tuottaa usein kirkkaita tulipalloja. Meteorit näyttävät tulevan Lohikäärmeen pään suunnalta. Tavallisesti näkyy vain muutama meteori tunnissa. Kuu ei häiritse havaintoja, sillä uusikuu on 6.10. Orionidit on perinteinen meteoriparvi. Meteoreja näkyy 2.10.-7.11. ja maksimi on 21.10. klo 18. Hyvissä olosuhteissa voi nähdä yli 10 orionidia tunnissa. Maksimiyönä 21.10. on täysikuu, joka haittaa havaintoja. Orionidien säteilypiste sijaitsee Orionin Betelgeuze-tähden ja Kaksosten Alhenan välimailla. >2002 Nov 19, 04:00 7-rev 15,000 W. Africa, W. Europe, N. Canada, NE S. America
2002 Nov 19, 10:36 4-rev 30,000 N. America

Äänestä
  • Drakonidien meteoriparvi paiskoo kivenmurusia nyt sunnuntain ja torstain välillä ja maksimi osuu keskiviikon aamuyölle. Säteilypiste on Lohikäärmeen tähtikuviossa, mikä on Otavan kauhanvarren ja Joutsenen pään puolivälissä aika korkealla pohjoisella aamuyön taivaalla.

    lainaus Ursan sivulta:
    >>Giacobinidit eli draconidit saattavat yllättää. Parvi on tunnettu aika ajoin toistuvista meteorimyrskyistä, jolloin taivaalta tulee tuhansia tähdenlentoja tunnissa. Viimeksi vuonna 1998 nähtiin tavallista enemmän draconideja. Giacobinidit on jäänyt hiukan tuntemattomammaksi kuin marraskuiset leonidit. Draconideja esiintyy 6.-10.10. ja maksimi on aamulla 9.10. Parvi tuottaa usein kirkkaita tulipalloja. Meteorit näyttävät tulevan Lohikäärmeen pään suunnalta. Tavallisesti näkyy vain muutama meteori tunnissa. Kuu ei häiritse havaintoja, sillä uusikuu on 6.10.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joni kirjoitti:

Millon näkyis seuraavan kerran joku asteroidimyrsky?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu