Hienostelua ja prssasailua asiantutemuksella

Requiemin suurin ansio ja samalla sen suurin vika on siinä, että teos on mielikuvissamme elimellisesti kytköksissä sen historiallisiin ulkomusikilliseen kontekstiin, funktioon ja viitekehykseen Mozartin elämässä yhteiskunnallista ja kulttuurihistoriallista taustaa vasten. Teoksessa olemme tunnistavinamme kuolemaan vihityn ihmisen murheen epätoivottuna ilonpilaajana, katasrofina tietoisuuteen liiaksi tunkevana impulssina, ja vain osittain sublimoituna katharsiksena, ja täten myöskin substanssiltaan vähemmän objektivoituna, monia aiempia kirkkomusiikiteoksia, jopa 17-vuotiaan nuorukaisen säveltämiä messuja köyhempänä, näennäisestä tyylillisestä kypsyydestään ja ja mestasruudestaan huolimatta, kontrapunktinsa akateemisessa kuivakkuudessaan, modulaatioidensa tavanomaisuudessa ja sekvenssien mielikuvituksettomuudessa.

Lauantain sekä viime päivien kohottavimpia musiikillisia elämyksiäni oli monien mozartin nuoruuden messujen "uudelleen löytäminen", kuten mittava ja soittimellisestri tuhlaleva Missa longa KV 262 Herbert Kegelin, voisi kait sanoa, loisteliaan levytyksen saattelemana Schubertiin assosoituvan pakahduttan riipaisevuuden välittämänä, jossa kauneus satuttaa kipua enemmän. Ja joka on kuin eri planeetalta Peter Neumannin ja Golegium Cartusuianumin periodisoittimin levyttämään versioon verrtattuna, kuten muuten Gerard Schmidt-Gadeninkin. Vaikuttavia messuja ovat myös Spaur-messu KV 258 demontstrativisesa kompaktissa sinfonisuudessaan ja jopa 18-vuotiaan KV 194 säestyksenään sästeliäs kirkkotrio, mutta jota on pidetty ainoana liturgfiseen käyttöön sopivana mozartin messuna, Jopa tässä ulkoisesti vaatimattomassa teoksessa on ajatuksensyvyyttä, joka Requiemissa sortuu sentimentaalisuuteen. Samoi uskon olevan eräässä kaikkein vaatimattomimmassa Varopus, Spatzen-messussa, demonstrativisessa Missa brevis-tyypin il,mentymässä, jonka mozart varmasti kiireessä kirjoitti Münchenissä Colloredon tarpeisiin Salzburgia varten, uupuen alttoviulustemmoja, soittajien ollessa kortilla kaupungissa.

Suosikkejani ovat enemmän Credo-messu KV 257 varsinkin Colin Davisin rajusti purkautuvaa energiaa sylkevänä kiihkeän elinvoimaisena ja nuorekkaan estotomana tulkintana, KV 192 yhtenäisessä tematiikassaan ja sinfonisuudessaan ja myös KV 167:n orkestraalisessa voimassa ja kuoron liikuttavan sydämellisissä perinteisesti solisteille kirjoitetuissa taitteissa, jotka sulattavat karskeimmankin kovan ulkokuoren.

Mozartin 4:stä Litaniasta suurenmoisimmat ainakin 70-luvun suorastaan häikäuisevinä levytyksinä Mozart Complete Editionissa, ovat Loretan Litania KV 195 ja Sakramenttilitania KV 246. Lyhyemmistä kirkkomusiikiteoksista Reqyuiemin edelleemn pesevät puhtaasti Salve Regina KV 276 = 321a, Misericordias Domini KV 196a (?) kontrapunktinen motetti tai offertorium, Kyriet KV 341, 322, jne.
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tottahan toki Mozartin c-moli messu KV 427 on hänen suurin kyrkkymusakipalensa for ever. That´s correct ja Vesperae slennes confessore KV 339 on lähellä sitä sisäisessä tuoreassa voimassaan ja intomielisessä ooperamaisesa dramatiikassaan.

Äänestä

Ei näin makeeta tekstiä joka kirjasta löydäkään, vai mitä tyttelit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Real Big kirjoitti:

Requiemin suurin ansio ja samalla sen suurin vika on siinä, että teos on mielikuvissamme elimellisesti kytköksissä sen historiallisiin ulkomusikilliseen kontekstiin, funktioon ja viitekehykseen Mozartin elämässä yhteiskunnallista ja kulttuurihistoriallista taustaa vasten. Teoksessa olemme tunnistavinamme kuolemaan vihityn ihmisen murheen epätoivottuna ilonpilaajana, katasrofina tietoisuuteen liiaksi tunkevana impulssina, ja vain osittain sublimoituna katharsiksena, ja täten myöskin substanssiltaan vähemmän objektivoituna, monia aiempia kirkkomusiikiteoksia, jopa 17-vuotiaan nuorukaisen säveltämiä messuja köyhempänä, näennäisestä tyylillisestä kypsyydestään ja ja mestasruudestaan huolimatta, kontrapunktinsa akateemisessa kuivakkuudessaan, modulaatioidensa tavanomaisuudessa ja sekvenssien mielikuvituksettomuudessa.

Lauantain sekä viime päivien kohottavimpia musiikillisia elämyksiäni oli monien mozartin nuoruuden messujen "uudelleen löytäminen", kuten mittava ja soittimellisestri tuhlaleva Missa longa KV 262 Herbert Kegelin, voisi kait sanoa, loisteliaan levytyksen saattelemana Schubertiin assosoituvan pakahduttan riipaisevuuden välittämänä, jossa kauneus satuttaa kipua enemmän. Ja joka on kuin eri planeetalta Peter Neumannin ja Golegium Cartusuianumin periodisoittimin levyttämään versioon verrtattuna, kuten muuten Gerard Schmidt-Gadeninkin. Vaikuttavia messuja ovat myös Spaur-messu KV 258 demontstrativisesa kompaktissa sinfonisuudessaan ja jopa 18-vuotiaan KV 194 säestyksenään sästeliäs kirkkotrio, mutta jota on pidetty ainoana liturgfiseen käyttöön sopivana mozartin messuna, Jopa tässä ulkoisesti vaatimattomassa teoksessa on ajatuksensyvyyttä, joka Requiemissa sortuu sentimentaalisuuteen. Samoi uskon olevan eräässä kaikkein vaatimattomimmassa Varopus, Spatzen-messussa, demonstrativisessa Missa brevis-tyypin il,mentymässä, jonka mozart varmasti kiireessä kirjoitti Münchenissä Colloredon tarpeisiin Salzburgia varten, uupuen alttoviulustemmoja, soittajien ollessa kortilla kaupungissa.

Suosikkejani ovat enemmän Credo-messu KV 257 varsinkin Colin Davisin rajusti purkautuvaa energiaa sylkevänä kiihkeän elinvoimaisena ja nuorekkaan estotomana tulkintana, KV 192 yhtenäisessä tematiikassaan ja sinfonisuudessaan ja myös KV 167:n orkestraalisessa voimassa ja kuoron liikuttavan sydämellisissä perinteisesti solisteille kirjoitetuissa taitteissa, jotka sulattavat karskeimmankin kovan ulkokuoren.

Mozartin 4:stä Litaniasta suurenmoisimmat ainakin 70-luvun suorastaan häikäuisevinä levytyksinä Mozart Complete Editionissa, ovat Loretan Litania KV 195 ja Sakramenttilitania KV 246. Lyhyemmistä kirkkomusiikiteoksista Reqyuiemin edelleemn pesevät puhtaasti Salve Regina KV 276 = 321a, Misericordias Domini KV 196a (?) kontrapunktinen motetti tai offertorium, Kyriet KV 341, 322, jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu