Ruotsin heimot

Enpä nyt parempaakaan palstaa keksinyt, mutta jospa joku täällä osaisi kertoa, mitä heimoja Ruotsissa on. Siis samaan tapaan, kuin Suomessa on hämäläiset, savolaiset jne., niin mitä on Ruotsissa? Tiedän ainakin "helsingit", eli helsinget, joiden mukaan Helsinkikin on nimensä saanut (siirtolaisia Hälsingelandista). Millähän hakusanoilla netistä löytyisi lisää tietoa?
3258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ennenvanhaan oli svealaiset nykyisen Tukholman alueella ja Gööttalaiset lännessä Göötanmaalla. Tosi mielenkiintoinen kysymys, eipä ole koskaan tullut ajatelleeksi.

Äänestä
  • ruotsalaisille kaupan päälle, kun tekivät rauhan Tanskan kanssa joskus 1600-luvulla.
    Suosittelen muuten jotain kieli- tai historiapalstaa.

    Äänestä

ei oiken ole siirtolaisuutta sanan varsinaisessa mielessä,-Ensimmäiset asukkaat tilivat ahvenanmaalle jo 500 luvulla ja vaasan seuduille myös ja levittäytyivät vuosisatojen saaatossa pitkin rannikkoa,-Enimmäkseen perinnöttömäksi jääneitä nuorimpia poikia,he siityivät veden taa,itäpuolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvo kirjoitti:

Enpä nyt parempaakaan palstaa keksinyt, mutta jospa joku täällä osaisi kertoa, mitä heimoja Ruotsissa on. Siis samaan tapaan, kuin Suomessa on hämäläiset, savolaiset jne., niin mitä on Ruotsissa? Tiedän ainakin "helsingit", eli helsinget, joiden mukaan Helsinkikin on nimensä saanut (siirtolaisia Hälsingelandista). Millähän hakusanoilla netistä löytyisi lisää tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu