Niin millaisia työntekijöitä tarvitaan ?

Osaisikos joku hieman selventää tätä juttua minulle?

Lehdissä yms on juttua siitä kuinka Suomen ainoa mahdollisuus työllisyysasioissa on muuttua erikoisosaamisen yhteiskunnaksi. Tarvitaan koulutusta, huippuosaajia yms.

Mitä oikein ovat nämä huippuosaajat? Mitä he tekevät ja millä aloilla työskentelevät? Ja ennenkaikkea mikä tekee ihmisestä huippuosaajan ?

Ja sitten toisaalla uhkaillaan työvoimapulalla; valitetaan siitä ettei tavallisiin perusduuneihin löydy työntekijöitä, ja melkein jo väitetään että Suomessa valmistuu liikaa korkeakoulutettuja.

Onko Suomessa oikeasti työvoimapula jollain aloilla vai ovatko nämä työntekijöiden puutteesta valittavat yritykset niitä jotka eivät ole hoitaneet asioitaan kunnolla; palkat jääneet maksamatta yms. epäilyttävää toimintaa.

Siis millaisia työntekijöitä oikein tulevaisuudessa tarvitaan?

Olisi toki kiinnostavaa tietää, että mitä aloja tämä kuuluisa työvoimapula uhkaa. Ja ennenkaikkea löytää se ennustajan kristallipallo mikä kertoo nämä työvoimaa tarvitsevat alat 5-10 vuoden päästä, jotta osaisi nyt valita sen oikean koulutuksen itselleen tulevaisuuden työmarkkinoita varten
10689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Olisi toki kiinnostavaa tietää, että mitä aloja tämä kuuluisa työvoimapula uhkaa."

Näitä aloja uhkaa työvoimapula, jotka eivät halua maksaa tes:en mukaista palkkaa. Sekä niitä, joiden kilpailukykyä uhkaa normaali palkan maksaminen sekä normaalit työajat. Niitä aloja jotka tahtovat nk. "halpatyövoimaa" ulkomailta, eli sellaista väkea joka ei osaa, taikka ymmärrä perätä oikeuksiaan jotka liittyvät Suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään tällä hetkellä.
Näitä AY-liikkeen haukkujia löytyy täälläkin, mutta luulenpa että jos sitä ei olisi, elettäisiin vieläkin sellaista aikaa jolloin työntekijä teki 20 tuntista työpäivää ja lauantai ja sunnuntai ei olisi lepopäiviä monellekaan. Vapaapäiviä ei olisi, eikä kesälomia taikka muita lomia. Työntekijöistä revittäisiin kaikki irti ja palkanmaksunkin kanssa olisi vähän niin ja näin. Oikeudet kun olisi ainoastaan työnantajalla ja velvollisuudet työntekijöillä.

Siihen suuntaan ollaan kovasti menossa jälleen, vaatimalla näitä joustoja. Pirulle kun antaa pikkusormen se vie koko käden, sehän on nähty.

Äänestä
  • Vuokratyöntekijöille tämä lomitta työn tekeminen on jo arkipäivää.

    Äänestä

  • Sinä kun aina täällä valitat ja arvostelet kaikkea, niin kerroppa minkä alan osaaja itse olet? Vai osaatko yleensä mitään, sillä aika monella alalla on nyt selvästi kysyntä parantunut. Minkä itse luulet syyksi siihen, ettei töitä löydy?

    Äänestä

  • missä maissa tehdään 20 tunnin työpäiviä nykyään? Tehdäänkö esim. Sveitsissä tai Englannissa nykyään 20 tunnin työpäiviä, kun juuri kukaan ei kuulu liittoon? Jos ei tehdä, niin voisitko selittää miksi ei. Se ei riitä selitykseksi, että ay-liike on ne joskus saavutettu ja ne on nyt ikäänkuin saavutettuja etuja, koska sellaisia asioita kuin pysyvä saavutettu etu ei ole olemassa

    Äänestä

  • voisitko sanoa kirjoitti:

    missä maissa tehdään 20 tunnin työpäiviä nykyään? Tehdäänkö esim. Sveitsissä tai Englannissa nykyään 20 tunnin työpäiviä, kun juuri kukaan ei kuulu liittoon? Jos ei tehdä, niin voisitko selittää miksi ei. Se ei riitä selitykseksi, että ay-liike on ne joskus saavutettu ja ne on nyt ikäänkuin saavutettuja etuja, koska sellaisia asioita kuin pysyvä saavutettu etu ei ole olemassa

    teille selittämään tietojani taikka tietämättömyyttäni? Ottakaa itse selvää asioista jollette ole silmät auki kulkeneet.
    HUOM! Itse olen tällä hetkellä työssä(en siis juuri nyt, mutta olen taas kun työaika alkaa) joten tuo työttömäksi nimittely ja töiden karttaminen minun kohdallani ei pidä siis paikkaansa, joten turhaan saivartelette siellä minun valituksistani. Minulla on oikeus täällä roikkua kuten teillä kaikilla muillakin. Jos ette kestä kirjoituksiani niin jättäkää ihmeessä lukematta, en minä siihen kuole.
    Teillä muutamilla taitaa tukka roikkua silmillä kun ette oikein eteenne näe, ettekä luettua tekstiä ymmärrä kuten se tarkoitetaan ymmärrettäväksi.
    Minä ihan selvästi sanoin tuossa kirjoituksessani miten asiat olisivat ilman AY-liikettä ja olen siinä kannassa yhä edelleen, vaikka missä maassa tahansa asiat olisivat toisin. Nyt eletään täällä Suomessa ja täällä ovat asiat kuten ovat.

    Äänestä

  • "TIETÄJÄ" kirjoitti:

    yleensä on vain hyvä jos ne vielä voisi jotenkin perustella.

    Äänestä

  • oikeus on mielipiteeseen kirjoitti:

    yleensä on vain hyvä jos ne vielä voisi jotenkin perustella.

    Ilman AY-liikeen puolustusta olisi työttömyysturvaa leikattu ja heikennetty enemmänkin. Äkäinen olen AY-liikkelle kun hyväksyvät "pakkotyö orjatyölain".
    Kyllä yrittäjät, virkamiehet/naiset, rikkaat ja osakeomistajat pärjäävät työttömien ja köyhien asema sensijaan on jatkuvasti heikennetty.

    Minulla kaksi kertaa alennettu palkkaa. Joustoja vain lisää vaaditaan, miksi joustot on aina tavallisen työntekijän aseman huononnuksia? Pätkätöissä ei ole palkoilla juhlimisia, korotuksia ei ole näkynyt vuosiin.

    Äänestä

  • Jorkka kirjoitti:

    miksi jotkut rikastuu ja sinä et? Miksi sinä et ala yrittäjäksi jos niillä kerran menee niin hyvin? Eikö riitä kyvyt?

    Äänestä

  • on sille kirjoitti:

    miksi jotkut rikastuu ja sinä et? Miksi sinä et ala yrittäjäksi jos niillä kerran menee niin hyvin? Eikö riitä kyvyt?

    Ei ole hyvää siis todella tuottavaa liikeideaa, eikä olisi edes köyhällä pääomaa yritysen perustamiseeen näiltä ammattialaoiltani.
    Eivät tavalliset työntekijätaustaiset ole niin "helpolla yrityseteviä", ehkäpä sinä olet toivottavasti siis työllistäisit meitä ns. "taviksia tapauksia" joskus?

    Äänestä

Sellaisia tarvitaan jotka tekevät koulutusta vaativaa työtä 6-8€/t. Niitä jotka suostuvat tekemään ylitöitä perustuntipalkalla (tai ilman palkkaa!), eivätkä myöskään tarvitse "pekkasia". Plussaa on myös jos ehtii työpäivän aikana tekemään kahden ihmisen työt ja jos puhuu viittä kieltä sujuvasti.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.. :p

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä kirjoitti:

Osaisikos joku hieman selventää tätä juttua minulle?

Lehdissä yms on juttua siitä kuinka Suomen ainoa mahdollisuus työllisyysasioissa on muuttua erikoisosaamisen yhteiskunnaksi. Tarvitaan koulutusta, huippuosaajia yms.

Mitä oikein ovat nämä huippuosaajat? Mitä he tekevät ja millä aloilla työskentelevät? Ja ennenkaikkea mikä tekee ihmisestä huippuosaajan ?

Ja sitten toisaalla uhkaillaan työvoimapulalla; valitetaan siitä ettei tavallisiin perusduuneihin löydy työntekijöitä, ja melkein jo väitetään että Suomessa valmistuu liikaa korkeakoulutettuja.

Onko Suomessa oikeasti työvoimapula jollain aloilla vai ovatko nämä työntekijöiden puutteesta valittavat yritykset niitä jotka eivät ole hoitaneet asioitaan kunnolla; palkat jääneet maksamatta yms. epäilyttävää toimintaa.

Siis millaisia työntekijöitä oikein tulevaisuudessa tarvitaan?

Olisi toki kiinnostavaa tietää, että mitä aloja tämä kuuluisa työvoimapula uhkaa. Ja ennenkaikkea löytää se ennustajan kristallipallo mikä kertoo nämä työvoimaa tarvitsevat alat 5-10 vuoden päästä, jotta osaisi nyt valita sen oikean koulutuksen itselleen tulevaisuuden työmarkkinoita varten

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu