utelu.net

Nature-lehdessä 20.7.2000 tohtori Lijun Wang tutkijakollegoineen kertoo, miten ryhmä lähetti lasersäteen kylmillä cesium-atomeilla täytettyyn, 20 metriä pitkään tilaan. Ennen kuin lähetetty valopulssi oli edes päässyt kokonaan kaasukammioon, se näytti jo tulevan ulos kaasutilan toisesta päästä. Lähetetyn säteen kärki näytti ilmestyvän tilan toiseen päähän 62 sekunnin miljardisosaa ennen kuin pulssi oli ehditty kokonaan lähettää cesium-kammioon. Tutkittu valonsäde kulki tuloksen mukaan 300 kertaa teoreettista valon maksiminopeutta vauhdikkaammin. Albert Einsteinin teorioiden mukaan mikään ei voi liikkua valoa nopeammin. Hänen mukaansa, jos näin olisi, seuraisi, että kyseinen ylinopeutta kulkeva matkustaisi myös ajassa taaksepäin.

Alkuperäislähteet, joiden pohjalta oheinen artikkeli kirjoitettu:
Tiede 8/2000 , Ilta-Lehti / 2000 ja Helsingin Sanomat / 2000
7567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muistelen siitä sillon kirjoitetun, että ulos etuajassa tulevat fotonit eivät olleet samoja, mitä oli lähetetty, vaan laserpulssi oli virittänyt cesiumatomit säteilemään uutta valoa, joten alkuperäisfotonien informaatio jäi matkalle ja systeemi ei toimi ylivalonnopeusviestimenä, eikä todellisuudessa tyhjiön valonnopeutta ylitetty.

Äänestä
  • Eli valon herättämä pulssi uudelle valolle joka sytyttää uuden on nopeampi kuin itse valo!!!

    Eli energiaa siirtyy valoa nopeammin, myös tietokoneessa saataisiin nopeutta ja informaatiota siirrettyä valoa nopeammin!!!

    Siis valo ei olekkaan nopeinta vaan ketju impulsseja jotka valo aiheuttaa!!!

    =DDD

    Äänestä

  • hölmöläinen kirjoitti:

    Eli valon herättämä pulssi uudelle valolle joka sytyttää uuden on nopeampi kuin itse valo!!!

    Eli energiaa siirtyy valoa nopeammin, myös tietokoneessa saataisiin nopeutta ja informaatiota siirrettyä valoa nopeammin!!!

    Siis valo ei olekkaan nopeinta vaan ketju impulsseja jotka valo aiheuttaa!!!

    =DDD

    ...jossain joku muinainen hörhö ennustanut, että ihminen keksii käytön valolle, joka tuhoaa kaiken maailmassa jatkuvana ketjureaktiona (hyödyntäen juuri valon herättämää pulssia uudelle valolle..) ja oli maininta myöskin että kyseinen ketjureaktio yltää aurinkoon saakka. =)

    Äänestä

  • -x- kirjoitti:

    Ei ja tiedät sen kyllä!
    Mutta tuollaisia juttuja on ilmeisen hauskaa levittää. Elokuvat ja ennustukset ovat erikseen, samalla tavalla muuttui Tsernobyl täällä koiruohoksi, yhden viihdesarjan perusteella.

    Äänestä

Onko aurinko kauempana kuin Tampere?

Äänestä
  • Riippuu siitä missä asut. Tyhmä.

    Äänestä

Ei valonnopeuden ylitys tarkoita sitä, että välittömästri oltaisiin menneisyydessä!

Osoittihan tuokin koe täysin selvästi ja kiistattomasti, että siinä oli si8lti pieni viive;
että SE valonsäde ei tullut ENSIN ulos, kun meni sisään!

Vaikka SE valonsäteen etupää olisi tullut täsmälleen samalla hetkellä ulos, niin sekään ei kaiken järjen mukaan olisi merkinnyt mitään ajan ylitystä. Tämän käsittämiseksi tarvitaan vain hieman maalaisjärkeä, joka tarkoittaa sitä, että lopettakaa jo nyt ihmeessä uskomasta noita tiedemiehiä. Tiedemiehet eivät käsitä, että kaikki ajallisuus tapahtuu ikuisuusreferenssissä,
ja siksi ovatkin tyhmissään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lainattua kirjoitti:

Nature-lehdessä 20.7.2000 tohtori Lijun Wang tutkijakollegoineen kertoo, miten ryhmä lähetti lasersäteen kylmillä cesium-atomeilla täytettyyn, 20 metriä pitkään tilaan. Ennen kuin lähetetty valopulssi oli edes päässyt kokonaan kaasukammioon, se näytti jo tulevan ulos kaasutilan toisesta päästä. Lähetetyn säteen kärki näytti ilmestyvän tilan toiseen päähän 62 sekunnin miljardisosaa ennen kuin pulssi oli ehditty kokonaan lähettää cesium-kammioon. Tutkittu valonsäde kulki tuloksen mukaan 300 kertaa teoreettista valon maksiminopeutta vauhdikkaammin. Albert Einsteinin teorioiden mukaan mikään ei voi liikkua valoa nopeammin. Hänen mukaansa, jos näin olisi, seuraisi, että kyseinen ylinopeutta kulkeva matkustaisi myös ajassa taaksepäin.

Alkuperäislähteet, joiden pohjalta oheinen artikkeli kirjoitettu:
Tiede 8/2000 , Ilta-Lehti / 2000 ja Helsingin Sanomat / 2000

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu