tyttöystävä

sergy5tj46kj

Et ole selvästikään valmis isäksi. Näen sinut pubissa itkemässä kohtaloasi, viikonloppu-isänä, roolissa, johon sut on pakotettu. Häivy vielä kun voit. Elä omaa unelmaasi, älä sen toisen! Sulla ei ole vauvakuumetta, miksi sun pitäis ruveta sitä hommaamaan kun et halua. Kerro se tyttöystävällesi, ja jos ei ymmärrä, se on sitten auf wiinwer schnitsel vaan!
Ps. en ole mies, vaikka mielipiteeni onkin hyvin miehinen, olen vain sun puolella. Ketään ei saa pakottaa toimimaan vasten tahtoaan.

kumpikin olette vielä nuoria ja kun sinä et vielä selvästikkään ole valmis isiksi niin oisko se niin kamalaa jos pistäisitte asian uudestaan harkintaan.

kerro tytöllesi tuntemuksesi ja jutelkaa asiasta kaikessa rauhassa.
jos hän yhtään välittää sinusta niin myös ymmärtää.
ja sitten kun molemmat olette valmiita vanhemmiksi niin antaa mennä.

teillä on vielä vuosia aikaa lykätä lapsen tekoa.väkisin ei missään nimessä kannata.

ja voihan se olla että sinunkin mielesi muuttuu nopeammin kun uskotkaan. koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää.

jutelkaa ja tehkää järkeviä päätöksiä.

Ei ole pakko,jos ei halua, ryhtyä isäksi. Ei siitä mitään tule, hyvää ainakaan. Asia on tosi hankala ja vaikea, muttei parane sillä,että teet toisen mieliksi oman mielen ollessa jotain ihan muuta.

Lapsen kasvattaminen ~hoitaminen,hoivaaminen, huolehtiminen ottaa joskus tiukille, ja silloin on kaikkien etu,jos lapsi on edes toivottu.

Jos tilanne ei aukea ja selkiä puhumalla, äärimmäisenä keinona on lähteä omilleen ja toteuttaa unelmansa.

Kerro tyttöystävällesi ajatuksistasi ja tunteistasi, mieluiten silloin kun tilanne ei ole "akuuttina" päällä. Silloin hän on ehkä vastaanottavaisempi ajatuksillesi. Itse olen päinvastaisessa tilanteessa, haluaisin kovasti jo lapsen, mutta mieheni vielä opiskelee eikä ole vielä valmis perheenperustamiseen. Olen valmis saamaan lapsen myös silloin kun hän sitä haluaa, olen päättänyt odottaa ja kunnioittaa hänen tunteitaan, koska kuitenkin hän on se jonka lasten isäksi haluan. Lastenhankinta on elämän suurimpia asioita, sitä täytyy todella molempien haluta!Jos jotain meneekin pieleen tai lapsi huutaa ensimmäiset puoli vuotta yöt ja päivät, täytyy molempien olla sitoutuneita koko hommaan, helposti tulee sitten näitä "sinähän sitä halusit, hoida sitten myös"-juttuja sanottua väsyneenä ja suhdekriisi onkin valmis:)Jos ei tyttöystäväsi ymmärrä, täytyy sinun harkita omille poluille lähtemistä, koska jos jätät unelmasi elämättä kostat sen pahimillaan lapsellesi. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin!

Sehän tuli jo muissakin viesteissä selväksi. Vaikutat muutenkin vielä -anteeksi vain- epäkypsältä, vaikka oletkin jo reilusti yli kaksikymppinen. Muija ja akka, joilla nimityksillä tyttöystävääsi nimität, kertonevat jotain. Oletteko yhdessä rakkaudesta vai muista syistä? Kannattaa selvittää itselleen, onko kumppani se, jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä vastaisuudessakin, vai jaatteko vain velat.

Kyllä teidän täytyy keskustella rauhallisesti ja riitelemättä asia läpi, muussa tapauksessa teillä ei liene pitkää tulevaisuutta yhdessä. Jos et halua lapsia ollenkaan, reiluinta on kertoa se nyt niin, ettei asiasta jää epäselvyyttä, ja ettei tyttöystäväsi keksi hankkiutua "vahingossa" raskaaksi. Sitten teitä on kolme onnetonta.

Ja vielä ihmettelystäsi, mistä isät ammentavat isyyden onnensa. En tiedä, kun olen äiti, mutta omien havaintojeni mukaan se tietoisuus isyydestä, siitä, että se pieni tuhiseva ja kitisevä käärö on oma lapsi, jysähtää tajuntaan aika yllättäen, viimeistään siinä vaiheessa, kun sen käärön saa ensi kertaa syliinsä. Siinä on moni mies itkua vääntänyt, ja se on useimmilla menoa sen jälkeen. :)

Jos kerran olet jo kauan haaveillut ulkomaankomennuksista jne. toteuta ihmeessä ne haaveet. Voi olla, ettei tyttöystäväsi pysy kuvioissa mukana, mutta ei ole mitään järkeä valita itselle sopimatonta elämäntyyliäkään vain sen vuoksi, että toinen haluaa. Se, jos mikä on itsekkyyttä toiselta.

Kädestä suuhun eletään ja toinen tulossa eka 8kk.
Eikä vois paremmin mennä!
Niin ja lapsia ei hankita niitä saadaan.
Sitäpaitsi raha ei takaa onnellisuutta minulle ainakin perhe menee rahan edelle.
Töitähän kyllä aina saa jos ei ole nirso.

siis olette seukanneet siitä lähtien kun aloitte ihan oikeasti aikuistua? Teille kuten monille muillekkin on käynyt niin että arvomaailma on mennyt eri suuntiin ja haaveet siinä sivussa.

Pilaatko elämän? Kumman pahemmin? Jos nyt alistut johonkin mitä et itse halua niin pilaat kummankin ja vielä sen lapsenkin. Voihan olla että opit elämään sitäkin elämää ja se on jopa tyydyttävää, mutta entä jos? Mitäs jos tuletkin katkeraksi lapselle ja vaimolle ja haluat toteuttaa haaveesi myöhemmin? Mitäs jo se ei enää onnistukkaan? Katkeruus kalvaa ja syö sisältä..


Ei perhettä voi perustaa toisen mieliksi eikä ole oikein odottaa saati vaatia sitä. Kukin kypsyy aikanaan ja kaikki eivät koskaan..

Ehkä teidän on aika asettaa kummankin arvostuksenne järjestykseen ja alkaa miettimään mitä elämltä haluatte? Paperia ja kynää voi käyttää apuna. Jos listat ei täsmää yhtään voi siitä vetää omat johtopäätökset.. jos taas paljon stemmaa niin sitten loppuasiat on varmasti ratkottavissa.

Elämä on ainutkertainen kokemus eikä sitä kannata käyttää jossitteluun yms jahkaamiseen. Jos molemmilla on suunta selvä on ero oikea ratkaisu molemmille saavuttaakseen haluamansa.

Toisaalta olette aika eri elämäntilanteessa parisuhteessanne. Toinen opiskelee ja elää sitä elämää ja toinen käy työssä. Kumpikin ympäristö antaa tiettyjä määreitä olemiseen ja eri asiat tuntuvat tärkeiltä ja kiehtovilta. Myös sukupuoliero näkyy. Nainen on nuorempana kypsä perheen perustamiseen ja mies odottaa taloudellista varmuutta sekä omaa kypsyyttä vastuuseen.

Painostus on raskas olotila ja siitä kannattaa yrittää päästä pois. Keskivertona on kiva olla kun ei erotu massasta ja on yleisen hyväksynnän kohde. Elämä on valmiiksi viitoitettuna myös helppo kulkea. Kenet haluat nyt tehdä onnelliseksi ja miksi? Ole vaan itsekäs..

pitää itsekkin huolta, ettei sitä lasta vahingossa synny tähän maailmaan, kun et sitä halua. Ettei tyttöystäväsi saa päähänsä tehdä mitään ikävää temppua sulle, kun asia on kriittinen. Siinä et sitten mitään mahda, olet isä, halusit tai et.
Olen nainen, enkä ole ikinä käyttänyt tällaista likaista temppua hyväkseni. Mutta jotkut tekevät niin.

seuraisin omia vaistojani, omaa tunnettani mitä haluan tehdä ja mitä elämältäni toivon. Jos toiveet eivät kävisi kumppanin kanssa yhteen kokisin tuskin sen olevan kummankaan syy, se on vain erilaisuutta niin kuin moni muukin asia elämässä.

Ala ihmeessä nyt kyllä ITSE huolehtimaan siitä ehkäsystä... Tällaisissa asioissa naiset voivat hyvinkin huijata miestään.. ja sitten kun se tapahtuu niin siitä ei pääse eroon millään... siis mukulasta.. tsemppiä!!

No niin, tietysti tuli ilmi että siellä touhottaa taasen joku insinöörin alku. Ensin koulutus, työpaikka ja sitten iraa luomaan. Muista vielä hankkia kallis auto ja iso talo, voit sitte ikäloppuna hankkia nuoremman eukon joka synnyttää sulle sen 1.2 tenavaa, kun se kerran kuuluu mennä niin.. Okei, toi oli aika provoa, mut hei eihän se pikkunen nyytti nyt niin maata kaatava juttu ole, onha sitä enneki tenevia tullu, ulkoisista tekijöistä riippumatta ja ihan onnellisesti on käyny. Lapset on kuitenki rikkaus, tiijät sen sitte ku olet isä.. Vaikka ootki insinööri ;)

Kuin olisin itse jutun kirjoittanut...

Tosin minulla ei tuota tilannetta luojan kiitos ole ollut, mutta olen asiaa miettinyt useammin kuin kerran. Varsinkin nyt, kun tässä sinkkuna elelee, ja on tavannut jos vaikka millaisia ihmisiä. Luitko tämän? http://lyhytlinkki.net/?2zc5wxxn (viittaa vähän aiempaan säikeeseen). Mainitsin jutussa myös haaveen tytöstä joka ei heti olisi ronkumassa lapsia, varsinkin "kun muillakin jo on ja mekin ollaan jo niin vanhoja" -verukkeella. Olette kuitenkin kummatkin vielä sen verta nuoria että ei se lapsenteko siitä miksikään muutamassa vuodessa muutu.

Raivostuttavaa todella on yhteiskunnan painostus "normaaliin" elämään missä ainoa päämäärä on suvunjatkaminen, itse ei saa olla mitään. Sitten kadehditaan niitä joilla on ollut munaa tehdä mitä huvittaa, kun ittellä on niin paljon sidosryhmiä että ei mitään mahdollisuutta tehdä mitään mikä syö aikaa ja ennenkaikkea rahaa. Vaikka asia olisi se mistä on koko elämä haaveiltu.

Jaksamisia, yritä puhua asiat selviksi, ja jos se ei millään onnistu, on aika lähteä omille teille. Erosta tulee kipeä, mutta omia unelmiaan ei saa uhrata toisen unelmien tähden.

Jos on noin paha akka kuin sulla ei auta kuin paeta maailmalle ja äkkiä sittenkin!

Noeeeeiiii... Kun lukaisin juttusi läpi, ei voi sanoa muuta kuin tuolla asenteella ei saisikaan tulla isäksi.

Olen itse insinööri ( jo ajat sitten valmistunut ) ja talous on kunnossa. Olen luonut uraa, sukkuloinut maailmalla, polttanut valoja toimistossa aikaan jolloin fiksu kansalainen vetäisisi peiton korville. Olen ehkä erilainen nuori, mutta pidemmän päälle uraohjuksen elämä ei olekaan enää niin mageeta kuin parikymppiset naisista ja rahasta unelmoivat kollit luulevat! Raha ei merkitsekään kaikkea -minulle. Uran luomista varjosti pitkään jatkunut parisuhde joka viimein johti avioliittoon ja lapsen syntymään. Ennen avioliiton solmimista hellitin hieman kaasua ja polttelin valoja enemmän kotona, viihdytin vaimokultaa enemmän ja enemmän. Se oli ERITTÄIN tyydyttävää! Väsyneenä sitten töihin... Kiva kun vaimokulta jaksoi rinnallani, myös pintaliidon ajan! Varmasti olisi hänellekin ottajia riittänyt ja miksei vieläkin.

Että olinkin tyhmä pakertaessani hullun lailla työssä jolla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä kenellekään! Onneksi höllensin itse tahtia, kuka kykenee 110% työpanokseen eläkeikään saakka?? Olen edelleen samoissa tehtävissä mutta nyt jätän aikaa elämällekin.

Brankkari tekee hyödyllistä duunia tai lekuri! Muitakin tärkeitä duuneja on mutta itse en taida päästä sille listalle edes häntäpäähän. Silti: vaikka työpanos olisi kuinka tärkeä koko ihmiskunnan kannalta, ihmissuhteita tai elämää ylipäätään ei tulisi hoitaa vain duunin ohella! Toki sinkulle duuni uudessa paikassa, uudessa ympäristössä voi tehdä gutaa, ties millaisia ihmisiä tapaa! Kunhan töiltänsä malttaa...

Lapseni syntymä on parasta mitä mulle on tapahtunut. Ehdottomasti. Jään hoitovapaallekin, kunhan saan patistettua mamman mammalomilta takaisin duuniin. Mokoma ei meinaa raskia lähteä! Lapsen kiinnostus ympäröivään maailmaan on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Mikään ei ole niin mielenkiintoista ja haastavaa kuin touhuta pienen ihmisen kanssa, tutkia ympäristöä, harjoitella sitä ja tätä ja tarjota tukeva ja turvallinen syli silloin kun sitä tarvitaan ja niin edelleen. Jos ihminen oppisi koko elämänsä asioita samaan tahtiin kuin ekojen kuukausiensa aikana, niin johan...!!!

Perhettäni tarkastellessani olen tullut siihen tulokseen, että köyhyysrajan alapuolella sinnittelevä vähintään 7-lapsinen perhe voi aivan hyvin elää onnellista ja monimuotoista elämää vaikka kukkarossa olisikin pelkkä matti.

Eli toisin sanoen olen alkuperäisen viestin kirjoittajan "painostava tyttöystävä". Monenlaisia kommentteja on alkuperäiseen viestiin tullut ja osittain ns. itku kurkussa olen niitä lukenut.

Sanottakoon sen verran taustoista, että sain tämän viestin/ keskustelun tietooni tavallaan vahingossa, kesken työpäivän. Aihe ja mielipiteet eivät olleet kovin mukavaa luettavaa, mutta todettakoon samalla, että missään vaiheessa en ole lasta tosissani suunnitellut. Tällä hetkellä ei ole lapsen aika meidän elämässämme. Joskin on samalla todettava, että ko. henkilö ehdotti minulle perheen perustamista loppu kesällä 2005- sitä en tiedä oliko mahdollisesti 100% mukana ajatuksessa, mutta lapsi ei sovi elämäämme nyt.

Olemme molemmet nuoria ja elämällä on paljon haasteita tarjottavana meille molemmille. Toivon, että kohtaamme ne yhdessä, kuten suunniteltu on. Molempien on tehtävä kompromissejä ja minä olen valmis odottamaan ns. oikeaa sitoutumista niin kauan kuin sinä vain "hapsiainen" sitä haluat. Meillä ei ole kiire mihinkään eikä meillä ole mikään pakko elää elämää Suomen kamaralla- tulevaisuus riippuu meistä...

Kirjoitit mielestäni asiallisesti ja tekstistäsi suorastaan huokui ahdistuksesi ja turhautuneisuutesi.

Elämässä ei ole pakko tehdä mitään muuta kuin kuolla ja maksaa veroja. Sanovat muut mitä tahansa tai odottavat he sinulta mitä tahansa, älä tee elämässäsi mitään päätöksiä vain sen perusteella, mitä muut odottavat sinulta. Tuolle tielle jos lähdet, ei paluuta ole.

Voi olla, että vastentahtoinen isyys muuttuu lapsen syntymän jälkeen halutuksi. Voi myös olla, ettei niin tapahdu. Mitä jos lapsen syntymän jälkeen ajatuksesi ja tunteesi isyydestä ja vanhemmuudesta ovat samanlaiset kuin nytkin? Vastentahtoisella myöntymisellä vanhemmaksi teet karhunpalveluksen niin itsellesi, puolisollesi kuin tulevalle lapsellesikin.

En ole vielä lukenut muita saamiasi vastauksia, mutta moni 'lapsellinen' kehottaa sinua todennäköisesti täyttämään odotukset ja pistämään lapsen alulle kertoen, että oma lapsi on ihan eri juttu kuin muiden lapset. Voi olla, että on, voi olla ettei ole. Mistä kukaan voi sitä etukäteen tietää? Ja miksi ylipäätään tarvitsee tehdä jotain, mitä ei halua, kun ei ole mikään pakko - mikään lakihan ei käske lisääntymään, eikä lapsettomuudesta ole säädetty rangaistusta.

Entä jos näiden lasta haluavien pitäisi olla ilman lasta, koska heiltä odotettaisiin sitä? Pystyisiväktö he tukahduttamaan halunsa ja tekemään niin kuin heiltä odotetaan? Miksi heidän ylipäätään pitäisi tehdä niin kuin heiltä odotetaan, jos valinnanmahdollisuus on olemassa?

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, 31 vuotias nainen. En ole koskaan ollut lapsista kiinnostunut, enkä ole koskaan halunnut itse lapsia. Eläisin ennemmin sinkkuna kuin tekisin parisuhteen takia lapsen. Itse tosin olen siinä onnellisessa asemassa, että olen löytänyt itselleni samanhenkisen kumppanin.

Todennäköisesti saan seuraavista sanoistani päälleni solvausryöpyn, vaikka nämä ovat vain henkilökohtaisia tuntemuksiani, eikä niitä ole tarkoitettu mitenkään kenenkään muun mielipiteitä ja/tai elämäntapaa vastaan tai niiden arvosteluksi:

En itse pysty ymmärtämään ollenkaan käsitettä 'vauvakuume', en ole koskaan kokenut lapsia kiinnostaviksi, enkä pysty kuvittelemaan tunnetta vauvakuumeesta. En myöskään ymmärrä miten lapset tuovat iloa elämään, sillä minulle lasten puhe, 'oivallukset' ja toilailut ovat lähinnä typeriä, en yleensä näe niitä hauskoina. No, se on varmaan minun tappioni...

Koen lapset myös palloksi jalassa ja perustan mielipiteeni sivustaseuraajan kokemuksiin ystävieni perheistä lasten synnyttyä.

En vihaa lapsia (kuten joku varmaan väittää), lapset eivät vain herätä minussa mitään erityisiä tunteita, enkä ole kiinnostunut lapsista. Lapset ovat minulle samalla tavalla yhdentekeviä kuten tuntemattomat aikuisetkin. 'Lapsena oleminen' ei mielestäni tee ihmisestä kiinnostavaa.

Koen elämässäni lisääntymistä tärkeämmäksi kokemukset, itseni kehittämisen, oman vapauteni tehdä sitä mitä haluan. Ikävä kyllä monen ihmisen mielestä valintani ei ole jostain syystä sovelias, olen kuulemma itsekäs, hirviömäinen ja kylmäsydäminen lastenvihaaja. Hohhoijaa... Vuosia sitten, ollessani nuorempi tuollaiset puheet satuttivat, satuttivat todella syvältä, sillä en kokenut olevani kylmäsydäminen tai kovin itsekäskään. Elämänkokemuksen myötä osaan nykyään suhtautua tuollaisten kommenttien laukojiin suvaitsevaisesti. Heillä on oikeus mielipiteeseensä ja nykyään ymmärrän, että laukomalla tuollaisia kommentteja tuntematta minua ulkonäköä paremmin, he kertovat sanoillaan enemmän itsestään kuin minusta.

Ratkaisu tässä asiassa on vain ja ainoastaan sinun. Painotan kuitenkin, että vastentahtoisella elämäntavan valinnalla (ja 'lapsiperheys' on elämäntapavalinta) voi olla traagiset seuraukset. Kuuntele itseäsi mitä haluat ja millaisiin kompromisseihin olet valmis. Jos lapsi on sinusta liian suuri taakka, etkä ole siihen valmis, älä lähde mukaan. Jos taas päädyt siihen, että lapsi on hyväksyttävä kompromissi tilanteeseenne, anna mennä koko sydämelläsi. Muista kuitenkin olla ehdottoman rehellinen itsellesi ja kumppanillesi.

Toiseksi viimeisenä neuvona kehotan teitä puhumaan asiasta, puhukaa toiveistanne, haaveistanne, unelmistanne ja odotuksistanne. Viimeisenä - ja ehkä kaikkein tärkeimpänä - neuvona kehotan teitä kumpaakin kuuntelemaan toisianne. Ei vain kuulemaan vaan kuuntelemaan.

"...Onko järkevintä vain tehdä niinkuin normaalisti kaikki tekee ja perustaa perhe vaikkei huvittaisikaan..."

No ei tosiaankaan ole järkevää. Se on järkevää, että mietit todella, mitä haluat. Turhan moni menee juuri tuota kuvailemaasi rataa "kun muutkin menevät" eivätkä edes älyä, että ei ole pakko elää aina niinkuin muut elävät.

"...ja toivoa, että asiat muuttu, kun lapsi syntyy..."

No takuulla muuttuu joo. Ainakin se, että sitä ei voi sitten peruuttaa ja sen jälkeen elämä tosiaankin pyörii siinä sirkuksessa niin kuin itsekin totesit.

"...Pitääkö minun lähteä etsimään omaa elämääni yksin vai alistua toteuttamaan toisen unelmia."

Niin, mietipä sitä.

"...tyttöystäväni 24v. Nyt on alkanut hirmu painostus lasten hankintaan. Jatkuvasti vertaillaan miten kaverit saa lapsia ja elämä kuulemma junnaa paikoillaan."

Hmmm. Voisitko hienovaraisesti saatella tyttöystävää miettimään, haluaako hän lapsia vain siksi, että muutkin nyt tekevät niitä ja niin on tapana. Hänenkin kannattaisi miettiä IHAN ITSE, mitä hän ITSE haluaa eikä toimia vain robotin tavoin, niin kuin on tapana.

Mitenkähän elämän paikoillaan junnaus kohentuu lapsia tekemällä? Sen jälkeen se vasta takuulla junnaa tiettyä rataa...

Sinänsä ei tietenkään ole väärin haluta lapsia tai olla haluamatta. Ei kuitenkaan kuulosta kovin hyvältä tilanteelta, jos jompikumpi joutuu muokkaamaan elämänsä täysin toisen toiveiden mukaiseksi ja luopumaan omista toiveistaan. 24- ja 26-vuotiailla on kyllä mielestäni vielä aikaa hankkia lapsia, jos vaikka edes parilla vuodella lykkää asiaa.

Vosko joku alkaa oon 14

Jokainen kirjoittamasi sana ja lause huutaa että olette täysin sopimattomia toisillenne. Te haluatte 100%.sti eri asioita.

Nyt kun teet naisesi raskaaksi, on aivan sama mitä sinä haluat. tulevaisuudelta ja voit haudata kaikki tulevaisuutesi haaveet. Sinä olet sidottu lapseesi niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin väntään 18 vuotta. Naiseen taloudellisest, halusit tai et.

Ainoa vähänkäân älykäs teko on: laske naisesi menemään ja hankkimaan mies joka on valmis perustamaan perheen.
Sinä voit keskittäytyä täysillä rakentamaan karriääriäsi ja aikanaan, kun olet valmis, etsimää naisen jonka hyväksyt 10 lapsesi

Tuo on vain reilua ja rehellistä kumpaakin kohtaan!

Olette aloittaneet seurustelun todella nuorena ja myöhemmin elämässä voi tulla käännekohtia ja muita mutkia matkaan. Ja tietysti mielipiteet voi muuttua, koska elämässä näkee ja kokee erilaisia asioita. Sanoisin, että ehkäisyä ei ainakaan kannata vähentää tai jättää pois ja nyt olette siinä vaiheessa, että asiat pitää puhua perinpohjaisesti. Muuten olette siinä tilanteessa, että edessä on ero tai lapsiperhearki mikä ei todellakaan aina ole ruusuilla tanssimista. Eikä lapsen kanssa eläminen ole pelkästään helppoa vaan ensimmäisten vuosien jälkeen vastuu jatkuu seuraavat 18 vuotta ja ihmisen kasvun aikana voi paljastua myös niitä ikäviä asioita.

ketju on aloitettu vuonna 2006!
Luulisi, että aloittajan ongelma on 14 vuoden aikana ratkennut jompaan kumpaan suuntaan!

Hanki ne munat, ole mies ja sano ei. Mitä järkeä olisi tehdä lapsia, kun se tuntuu noin pakkopullalta? Ei yhtään mitään!!!

Ei ole pakko! Ja hyvä kun huomaat, ettet halua.
Ei ole järkevintä tehdä niinkuin kaikki tekee (kaikki ei edes tee) ja perustaa perhe vaikka ei halua. Se oma aito halu, ja ei se muutu, kun lapsi syntyy.

Sanoisin että fiksulta kuulostaa nuo sun mietinnät, missään nimessä ei tartte ryhtyä perustaan perhettä ja haalimaan normikuviota. Sulla on täysin lupa elää omien haaveiden mukaisesti. Kun nyt kuitenkin olet parisuhteessa. Niin kannattaa sille toiselle sanoa suoraan mitä ajattelet lapsipainostuksesta ja mitkä on sun haaveet ja tavoitteet.