Henk.koht. tarinani petetyksi tulemisesta

Sain tietää eilen tyttöystäväni puuhista toisen miehen kanssa. Tiedän, että hän oli jonkinlaisessa humalassa pettäessään minua, mutta ei se asiaa miksikään muuta. On hän pettänyt aiemminkin, mutta kertonut minulle siitä ja pyytänyt anteeksi ja luvannut olla enää pettämättä. Ei ole onnistunut. Kaiken lisäksi hän valehteli minulle päin naamaa ensin kunnes myöhemmin illalla humalassa myönsi tekonsa.

Olen kyllä jo kauan aavistellut tätä, olen itse armeijassa tällä hetkellä joten emme näe toisiamme kovinkaan usein. Mutta kun tyttöystäväni ei vaikuta edes kiinnostuneelta näkemään minua! Hänet täytyy melkein pakottaa tapaamisiin. Tuntuu ettei tällainen suhde voi tulla kestämään. En tiedä mitä tulee tapahtumaan, jos saan häntä edes kiinnostumaan juttelemaan kanssani. Olemme kuitenkin asuneet yhdessä puolisen vuotta, joten luulisi suhteella jollaista pohjaa olevan, mutta ei.

Olimme eilen illalla hänen kaverinsa poikakaverin luona ja siellä oli muitakin ihmisiä. Kaikki muut paikallaolijat joivat, minä olin vielä selvin päin (1 oluen juoneena). Tyttöystäväni näpytteli kännykkäänsä jotain viestiä ja kysyin mitä hän kirjoitti. Hän veti kännykkänsä piiloon, jolloin lähdin paikalta ja hän tuli perässäni. Kysyin mitä hän salaili ja tietäen mitä se oli, syytin häntä melko suoraan petturiksi. Hän sanoi lähettävänsä vain viestiä "kaverilleen", mutta en uskonut. Sanoin hänelle että tiesin hänen olleen jonkin miehen kanssa eilen illalla (minulla on todisteita). Riitelimme siinä tovin ja lähdimme sitten ajamaan pois paikalta, minä ajoin ja tyttöystäväni ja yksi hänen kaverinsa lähti mukaan. Ajon aikana huusimme toisillemme, tyttöystäväni kertoi edellisillan tapahtumista (että hän oli nussinut sen miehen kanssa ja pitänyt kuulemma jopa kimppakivaa kaverinsa ja tämän mieskaverin kanssa) ja minä haukuin hänet huoraksi ja hän puolusteli itseään sanomalla että haluaa vapaan suhteen. Sanoin hänelle etten halua sellaista ja jätin hänet kaupungille kaverinsa kanssa. Sillä hetkellä halusin hänen painuvan syvimpään helvetin syöveriin. Lähdin asunnollemme nukkumaan vittuuntuneena. Myöhemmin yöllä tyttöystäväni soittaa ja kysyy olenko nukkumassa ja kun vastaan että olen niin hän katkaisee puhelun. Parin tunnin päästä hän soittaa uudelleen ja kysyy voinko tulla hakemaan hänet, koska hän on ulkona jäätymäisillään. Haen hänet ja vien hänet vanhempiensa kotiin nukkumaan, ja hän tahtoo minun jäävän viereensä nukkumaan. Noh, siinä vaiheessa en jaksanut enää lähteä ajamaan poiskaan joten nukuin yön hänen vierellään. Tänä aamuna heräsin ja kävin asunnollani ja tulin takaisin tyttöystäväni vanhempien asunnolle ja nyt istun täällä netissä. Hän nukkuu yhä ja mietin mitä helvettiä minä hänen kanssaan teen... Masentaa... Tutkin hänen kännykkänsä ja sieltä löytyi sellaisia viestejä, ettei todellakaan naurata...

Toivottavasti kukaan teistä ei koskaan joudu kokemaan mitään tällaista, tämä on yhtä painajaista.....

Life is shit.
172407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

että löydät vielä arvoisesi tyttöystävän.

Potkaise nykyistä perseelle, hoida armeija kunnialla loppuun ja ala sitten kattella toisenlaista tyttöä.

Onnea matkaan!

PS. Nykyinen typy ei muuta tapojaan. Mitä pidempään roikut hänessä, sitä vaikeammaksi tilanne muodostuu sinulle itsellesi.

Äänestä
  • Näin minäkin alan yhä enemmän uskoa. Ei nykyinen tyttöystäväni todellakaan ole sellainen tyttö kuin minulle pitäisi olla. Periaatteemme ovat liian erilaiset. Kiitos tuestasi ja parhainta jatkoa sinulle.

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    Näin minäkin alan yhä enemmän uskoa. Ei nykyinen tyttöystäväni todellakaan ole sellainen tyttö kuin minulle pitäisi olla. Periaatteemme ovat liian erilaiset. Kiitos tuestasi ja parhainta jatkoa sinulle.

    toki tunne kovin syvällisesti teidän tilannettanne.

    Kuitenkin kuvauksesi perusteella vedin omat johtopäätökseni ja kerroin oman toimintasuositukseni sinulle.

    Sain sinusta sellaisen mielikuvan (mm. kuvaamasi juhlat ja sulle 1 olut jne.), että sinusta saa vielä joku tyttö aikanaan tosi kivan kaverin.

    Hyvää jatkoa myös sinulle sekä armeijassa että ENNENKAIKKEA ELÄMÄSSÄ!

    Toivoo
    Yxi res. yliluutnantti

    Äänestä

Tekee mieli sanoa että jätä se paska ja jatka elämääsi jonkun kanssa joka osaa olla sulle hyvä. Mutta en sano niin. Ite tapasin kerran pojan ja olin tosi ihastunut. Se asu toisella paikkakunnalla ja muutenkin matkusteli paljon. Kuitenki oli munkin paikkakunnalla kun sen vanhemmat asu täällä. En oikeen koskaan tiennyt koska näen hänet seuraavaksi. Se piti muhun paljon yhteyksiä. Joskus baarin jälkeen lähdin sellasen miehen kanssa jonka kanssa mulla oli joskus jäänyt juttu pahasti kesken. Eli petin mun poikaystävää. Ja sanon sitä pettämiseksi vaikka olin just tavannut poikaystäväni ja ollut kerran hänen kanssaan sängyssä. Se kun tajusin pettäneeni oli hirveetä ja päätin etten enää ikinä tee niin enkä ole tehnyt. Noin pitkässä suhteessa kun teillä en pettäisi ikinä. En tiä auttaisko se jos todella jättäisit tyttöystäväsi ja katsoisit miten asiat järjestyy. Itse taisin pettää siksi että olin hieman epävarma juuri alkaneessa suhteessani. Ehkä sun tyttöystävä tuntee yksinäisyyttä kun oot intissä, mutta musta sen pitäis puhua sulle eikä vaan rynnätä pettämään. Ja jos hän haluaa avoimen suhteen et sä olisi sitä mistään voinut tietää kun hän ei ole sanonut sulle. Hänen olisi pitänyt puhua tostakin eikä pettää ja olla vihainen sulle kun teillä ei oo avointa suhdetta. Jos viitsit lukea mun jutun "En tiedä mitä tehdä...?" niin olis kiva jos viitsisit vastaillakin.

Äänestä

Jätä se tyttö! Maailmassa on muitakin naisia joiden kanssa voit olla onnellinen!

Äänestä

Olen ollut kohta 19v naimissa ja meillä on 3 lasta 18,16,14v. Vaimo petti -91 ja tunnusti vuotta myöhemmin kun sitä ahdisti niin paljon. Se oli mulle kova paikka muistan sen tuskani siinä meni luottamus. Sitten -96 tuttavaperheen miehen kanssa ja taas vaimo tunnusti oli kuulemma vain pussannut. Kesällä olin lomalla nuoremman tyttäreni kanssa kotikonnuillani 2viikkoa tulin pois mitään ilmoittamatta . Seuraavana aamuna vaimo tuli kotiin puoli kuusi tiesin mitä oli taas tapahtunut.Lähdin velipojalleni kylään rauhoittumaan ja auton jarrupaloja vaihtamaan.Kun tulin takas viikoa myöhemmin kotiin en pystynyt oikein hengittämään koko päivänä. Hain leijonapullon heitin sen kitusiini ja tulin "viisaanmaksi" sanoin vaimolleni että nyt riitti ja heitin sen ulos asunnostamme. On hän käynyt kotona muutaman kerran sen jälkeen jopa ruokaa laittamassa vaikka kyllä minä oon enemmän laittanut ja siivonnut. Kutsuin synttäreillenikin ja hän toi kukkia laitoin pöydän koreaksi viimesen päälle. Olis heti pitänyt laittaa erota mutta kun lapset olivat niin pieniä. Mutta nyt siitä ole mitään ongelmaa lapset ovat nyt jo isoja poikakin menöö armeijaan. Mutta kyllä se niin on jos annat anteeksi saat aina antaa pääsinhän yhestä paskasta eroon. Ps. Parempi elää yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Äänestä

kyllä suhde, jos lähtökohdat ovat tuollaiset, valitettavasti.

Ja jos on niin, että tyttöystäväsi haluaa vapaan suhteen ja sinä et, niin siinä on jo niin suuri eroavaisuus tehdän välillä, että en usko tuosta mitään tulevan.

Annan ystävän neuvon ja erotkaa sovussa (jos se on mahdollista). Löydät kyllä itsellesi uuden tyttöystävän :)

Sinä olet vielä nuori ja elämä edessä ja katsele ympärillesi.. kyllä se "kolahdus" sieltä löytyy.

Ja vaikka elämä välillä päähän potkii jokaista, niin on se silti aika ihanaa :)

Äänestä

Miksi teet niinkuin likka haluaa vaikka hän on kertonut pettävänsä sinua. Haet hänet keskellä yötä kun hän soittaa...säälittävää! Ei mies voi olla niin tossun alla.Kun akkas kerran tahtoo huorata anna hänen mennä teet itsesi naurettavaksi toisten silmissä....

Äänestä
  • Jumalaut tommosen jälkeen lähetä reissulta keskellä yötä hakemaan. Olis ottanu taksin. Ens kerralla et hae sitä vaikka soittas pohjoisnavalta, jos sellainen kerta vielä tulee. Särmyyttä toimintaan!

    Tsemppiä intissä ja lomille siviilissä.

    Äänestä

  • En viittinyt jättää sitä sinne paleltumaankaan. Mutta ei pelkoa, en tosiaankaan aio pelastaa häntä enää mistään pulasta. Itsepähän soppansa keittää.
    Tilanne on edistynyt sen verran että hän muuttaa takaisin kotiinsa ja mulla täytyy alkaa etsiä kämppään uusia huonekaluja kun melkein kaikki oli häneltä. Nooh, se on pieni juttu...

    Juu, kai se on käytävä armeija loppuun ja alettava sitten etsiä uutta kaveria.. En kyllä todellakaan aio kiirehtiä tällä kertaa. Hiljaa hyvä tulee tai jotain.

    Kiitos kaikille vastanneille...

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    En viittinyt jättää sitä sinne paleltumaankaan. Mutta ei pelkoa, en tosiaankaan aio pelastaa häntä enää mistään pulasta. Itsepähän soppansa keittää.
    Tilanne on edistynyt sen verran että hän muuttaa takaisin kotiinsa ja mulla täytyy alkaa etsiä kämppään uusia huonekaluja kun melkein kaikki oli häneltä. Nooh, se on pieni juttu...

    Juu, kai se on käytävä armeija loppuun ja alettava sitten etsiä uutta kaveria.. En kyllä todellakaan aio kiirehtiä tällä kertaa. Hiljaa hyvä tulee tai jotain.

    Kiitos kaikille vastanneille...

    Hei!

    Tilanteesi kuulostaa karulle. Valitettavasti itse joudun myöntämään tehneeni joskus jollekin jotain vastaavaa. Karmaisevinta on, että vasta liian myöhään oppii arvostamaan... No, elämä on elettävä niiden valintojen mukaan, jotka tekee, joten olen ottanut opikseni ja enää en tuollaiseen hevosen leikkiin sorru! Toivottavasti myös entisesi oppii sen joskus.

    Minusta on oikeasti väärin sanoa, ettei nainen voi koskaan oppia. Joillakin typeryksillä (kuten allekirjoittaneella!) se vaan vaatii monta pettymystä ja yhden HYVÄN miehen luottamuksen murskaamisen. Ja sitten kun omat tekonsa ja niiden vaikutukset oikeasti ymmärtää, tuntee itsensä kauan varsinaiseksi maanmatoseksi... Itse ainakin tiedän, että toiselle on helpompi antaa anteeksi kuin itselle. Surullista, mutta totta ainakin omassa elämässäni. Toivon todella, että olen läksyni jo oppinut, enkä enää tee tuollaista kenellekään!

    Mitä huonekaluihin tulee, ne ovat materiaa. Halpoja ja ihan mukavia saa esimerkiksi kierrätystoreilta, vankiloiden myymälöistä yms. ja halvemmalla kuin huonekaluliikkeistä. Myös lehtien myydään-palstat ovat täynnä hyvää, ylimääräistä kamaa, joten silmät auki vaan ja uutta elämää luomaan.

    Toivotan sinulle parempaa syksyn jatkoa! :)

    Äänestä

Ei ole tyttö sun arvonen. Kannattaa tosiaan hankkiutua eroon siitä,ei varmaan oo helppoo mutta enemmän sua luultavasti sattuu nykyinen tilanne. Avoin suhde on huono idea, varsinkin jos ite et tykkää naiskennella ympäriinsä kuten tyttösi. Jos jatkat suhdetta, kuinka voit koskaan luottaa enää? Ja suhde ilman luottamusta on yhtä helvettiä, kokemuksesta voin sanoa.. Kun alkaa lukeen salassa toisen viestejä, kyseleen kavereilta onko toinen hommaillu jotain epäilyttävää.. Itsensä siinä saa hajalle ennen kaikkea. Mutta jaksamista, kyllä ajan myötä elämä taas alkaa hymyillä ja vielä löydät arvoisesi naisen =)

Äänestä
  • En todellakaan aio tämän tytön kanssa enää jatkaa, ei huolta että niin tyhmän tempun tekisin. Tällä hetkellä olen vain niin sekaisin ja yksin, etten tiedä mitä tehdä... Muutin nimittäin tämän tytön takia tälle paikkakunnalle asumaan enkä tunne täältä oikeastaan ketään, paitsi ne ihmiset joihin olen hänen kauttaan tutustunut. Joten yksinäisyys ja syrjäytyminen todellakin uhkaavat. Mistä etsiä uusia tuttavuuksia? Baareistako? Niistä tuskin löytää sen parempaa seuraa kuin exäni on... :/ Vaikeaa on elämä.. Tosin uskon että armeijan jälkeen helpottaa kun aloitan opiskelun ammattikorkeassa, sieltä luulisi saavan uusia kavereita...

    Pöh, aivan typerää minulta avautua tällä tavalla tänne, mutta eipä ole minnekään muuallekaan oikein mahdollista... Kiitos vielä kerran kaikille tuesta ja hyvää syksyä!

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    En todellakaan aio tämän tytön kanssa enää jatkaa, ei huolta että niin tyhmän tempun tekisin. Tällä hetkellä olen vain niin sekaisin ja yksin, etten tiedä mitä tehdä... Muutin nimittäin tämän tytön takia tälle paikkakunnalle asumaan enkä tunne täältä oikeastaan ketään, paitsi ne ihmiset joihin olen hänen kauttaan tutustunut. Joten yksinäisyys ja syrjäytyminen todellakin uhkaavat. Mistä etsiä uusia tuttavuuksia? Baareistako? Niistä tuskin löytää sen parempaa seuraa kuin exäni on... :/ Vaikeaa on elämä.. Tosin uskon että armeijan jälkeen helpottaa kun aloitan opiskelun ammattikorkeassa, sieltä luulisi saavan uusia kavereita...

    Pöh, aivan typerää minulta avautua tällä tavalla tänne, mutta eipä ole minnekään muuallekaan oikein mahdollista... Kiitos vielä kerran kaikille tuesta ja hyvää syksyä!

    Jos tarviit mailiseuraa, laita osoite tänne..

    Äänestä

  • ** kirjoitti:

    Jos tarviit mailiseuraa, laita osoite tänne..

    Tuonne voi mailailla jos haluaa: [email protected]

    Vastaan aina kun mahdollista, eli kun aikaa riittää...

    Äänestä

on naisia jotka eivät petä, vaikka täältä saakin ehkä kieroutuneen kuvan. Itseään se rassukka tyttösi eniten satuttaa, kun ei näe metsää puilta. Löydät parempaa seuraa ja silloin vaivoin muistat moista lutkaa.

Äänestä
  • Tottakai täytyy olla olemassa naisiakin, jotka eivät petä...Harmi etten ole tainnut vielä tavata montakaan... Täytyisi kai vaihtaa piirejä joissa liikkuu, mutta se on aika vaikeaa. Noh, kai tämä elämä tästä jotenkin alkaa lutviutumaan intin jälkeen.... Toivon niin...
    Niin, jos tästä kyseisestä tytöstä vielä puhutaan niin itsepähän kerjää hankaluuksia itselleen. Tiedän kyllä että hän on pahasti eksyksissä elämässään, varsinkin tuntien hänen historiansa. Mutta vaikka olisi kuinka paha olla niin se olo tuskin paranee persettä jakamalla. Pelkäänpä että hänen kohdallaan on alkamassa loppusyöksy turmioon...

    Kuinkahan monta prosenttia 16-25-vuotiaista muuten hyväksyy syrjähypyt suhteessa? Olisi ihan mielenkiintoista tietää olenko aivan outo lintu kun vaadin kumppaniltani ehdotonta uskollisuutta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petetty kirjoitti:

Sain tietää eilen tyttöystäväni puuhista toisen miehen kanssa. Tiedän, että hän oli jonkinlaisessa humalassa pettäessään minua, mutta ei se asiaa miksikään muuta. On hän pettänyt aiemminkin, mutta kertonut minulle siitä ja pyytänyt anteeksi ja luvannut olla enää pettämättä. Ei ole onnistunut. Kaiken lisäksi hän valehteli minulle päin naamaa ensin kunnes myöhemmin illalla humalassa myönsi tekonsa.

Olen kyllä jo kauan aavistellut tätä, olen itse armeijassa tällä hetkellä joten emme näe toisiamme kovinkaan usein. Mutta kun tyttöystäväni ei vaikuta edes kiinnostuneelta näkemään minua! Hänet täytyy melkein pakottaa tapaamisiin. Tuntuu ettei tällainen suhde voi tulla kestämään. En tiedä mitä tulee tapahtumaan, jos saan häntä edes kiinnostumaan juttelemaan kanssani. Olemme kuitenkin asuneet yhdessä puolisen vuotta, joten luulisi suhteella jollaista pohjaa olevan, mutta ei.

Olimme eilen illalla hänen kaverinsa poikakaverin luona ja siellä oli muitakin ihmisiä. Kaikki muut paikallaolijat joivat, minä olin vielä selvin päin (1 oluen juoneena). Tyttöystäväni näpytteli kännykkäänsä jotain viestiä ja kysyin mitä hän kirjoitti. Hän veti kännykkänsä piiloon, jolloin lähdin paikalta ja hän tuli perässäni. Kysyin mitä hän salaili ja tietäen mitä se oli, syytin häntä melko suoraan petturiksi. Hän sanoi lähettävänsä vain viestiä "kaverilleen", mutta en uskonut. Sanoin hänelle että tiesin hänen olleen jonkin miehen kanssa eilen illalla (minulla on todisteita). Riitelimme siinä tovin ja lähdimme sitten ajamaan pois paikalta, minä ajoin ja tyttöystäväni ja yksi hänen kaverinsa lähti mukaan. Ajon aikana huusimme toisillemme, tyttöystäväni kertoi edellisillan tapahtumista (että hän oli nussinut sen miehen kanssa ja pitänyt kuulemma jopa kimppakivaa kaverinsa ja tämän mieskaverin kanssa) ja minä haukuin hänet huoraksi ja hän puolusteli itseään sanomalla että haluaa vapaan suhteen. Sanoin hänelle etten halua sellaista ja jätin hänet kaupungille kaverinsa kanssa. Sillä hetkellä halusin hänen painuvan syvimpään helvetin syöveriin. Lähdin asunnollemme nukkumaan vittuuntuneena. Myöhemmin yöllä tyttöystäväni soittaa ja kysyy olenko nukkumassa ja kun vastaan että olen niin hän katkaisee puhelun. Parin tunnin päästä hän soittaa uudelleen ja kysyy voinko tulla hakemaan hänet, koska hän on ulkona jäätymäisillään. Haen hänet ja vien hänet vanhempiensa kotiin nukkumaan, ja hän tahtoo minun jäävän viereensä nukkumaan. Noh, siinä vaiheessa en jaksanut enää lähteä ajamaan poiskaan joten nukuin yön hänen vierellään. Tänä aamuna heräsin ja kävin asunnollani ja tulin takaisin tyttöystäväni vanhempien asunnolle ja nyt istun täällä netissä. Hän nukkuu yhä ja mietin mitä helvettiä minä hänen kanssaan teen... Masentaa... Tutkin hänen kännykkänsä ja sieltä löytyi sellaisia viestejä, ettei todellakaan naurata...

Toivottavasti kukaan teistä ei koskaan joudu kokemaan mitään tällaista, tämä on yhtä painajaista.....

Life is shit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu