josta ajattelet muutakin kuin pelkkää "panoa"?
Eli miten käyttäydyt sellaisen naisen seurassa, josta pidät ihan oikeasti ja olet ihastunut?
Eräs josta itse pidän enemmän kuin paljon, hakeutuu aina seuraani, jutellaan kaikesta puolihulvattomasti. Usein hän tulee myös ihan lähelle, nojautuu kiinni tai koskettaa "muka" vahingossa, jälkikäteen aina mietin, että jos nyt käsitinkin hänen eleensä väärin, ja se on vain hänen tyylinsä.
Mutta kun tästä tilanteesta on jotenkin vaikea edetä, kai kumpikin ehkä luulee, että on käsittänyt toisen jotenkin väärin, eikä uskalla tehdä mitään. Ja jotenkin ainakin minusta tuntuu etten tässä elämäntilanteessa kestä sitä kauheaa tunnetta, että menen paljastamaan ajatukseni ja hän ei sitten tuntisikaan samalla tavalla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
niitä ajatuksia,vaan hakeutua vaan enempi toistensa seuraan...
siis tarkoottaa että jos murjaiset sille, ihan tuosta vaan että oot häneen ihan lääpällänsä,ni sehän voi pinkaista pakosalle...se on kai useimmilla jokin refleksi,jolle ei voi mitään..hölmöö,niinkus aina :)
sitäpaitti, eikös tuo ole muuteskin se mukava vaihe,tai jotain...
Älä mene vielä paljastamaan. Seuraile tilannetta ja kuuntelet miehen juttuja. Voit ohjailla juttuja myös asiallisille linjoille. Voihan olla että mies ei ole kiinnostunut muuta kuin vähän leikkimään.
Saatan alkaa vältellä sitä tyttöä, mutta sitä tuskin huomaa.
Kai te nyt huomaatte, jos tykkäätte toisistanne? Tuijotteletteko toisianne silmiin? Jos tuijottelette, tykkäätte. Ja sä oot varmaan koko elämäsi siinä elämäntilanteessa, ettet kestä sitä kauheaa tunnetta. Sulle pitäis saada liekki pepun alle, ni rupeis tapahtumaan :)
katselee kyllä silmiin, ja muutenkin varmaan jos näkisin tän jonkun ulkopuolisen silmin, niin osaisin heti tehdä varmaan johtopäätöksen :). Oon kyllä kuullut parilta kaverilta että tämä mies kuulemma oikein kiehnää ympärilläni, heh...
Mutta kun sitä on eläissään vaan kerran seurustellut 15v...ja teininä oli niin helppoa vaan jotenkin aloittaa näitä juttuja, sen vähän mitä mullakin niitä on ollut. Ja kun elämään on mahtunut niin paljon kaikkea ikävää niin vaikea uskoa, että itselle voisi käydä jokin asia joskus hyvinkin :).
Enkä kyllä ajatellut mitään tunnepurkausta vuodattaa hälle, kunhan pikkuhiljaa katselen eteenpäin mitä tuleman pitää. Mutta kiva saada vähän varmistusta omille ajatuksilleen!
Lienee aika harvinaista, että mies ajattelee naista pelkkänä "panona", ellei sitten kyse ole sellaisesta baarivonkauksesta, jossa haetaan yhden illan suhdetta.
Kun minä olen kiinnostunut naisesta, haluan olla hänen seurassaan tai ainakin keskustella puhelimessa usein, sillä kaipaan häntä kun emme ole yhdessä. Ja kun olemme yhdessä, minulla on vapautunut olo, hymyilen paljon ja haluan keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä, kuten osuvasti ilmaisit "puolihulvattomasti". Ja voipi olla, että ihan huomaamatta saatan nojautua kohti, koskettaa häntä ja ainakin katsoa silmiin pitkääään. Kyllä kuvaamasi merkit mielestäni kielivät vahvasti siitä, että kiinnostuksesi kohde on kiinnostunut myös sinusta.
Jos olisin sinä, kertoisin miehelle kuinka hauskaa minulla on hänen seurassaan ja kuinka aina odotan seuraavaa tapaamista.
työkaveri (heh) johon olen ihastunut tykästynyt keksii tikusta asiaa ja tulee juttelemaan, punastuikin kerran, pelleilee ja on ihana ja jotenkin hassun ujo. MUTTA on samanlainen muutenkin, flirttaa ja on ystävällinen, eli onko pelkästään minulle, en tiedä. Ajattelin katsoa aikani kuinka käy.
Itse ajattelisin näin, koska olen naurava räiskyvä luonne ja tykkään pelleillä ja flirttailla niin ihminen josta oikeasti tykkään...alkaisin ujostella häntä! En voisi mennä ja koskettaa leikkisästi tai istua edes viereen!
niin se vaan on, hassua. Ja heh, minä olen 34v... :D