Mitä korviketta käytätte?

Meillä on käytössä Nan, mutta olen meinannut kokeilla jotain muuta, kun tuntuu että vauvalla on välillä maha tosi kipeänä. Pirkkaa ajattelin kokeilla ensimmäiseksi. Mistä korvikkeesta tulee mielestänne vähiten mahavaivoja? Mikä taas on ollut pahinta mahalle? Olisiko kellään kokemuksia jauheesta valmistetuista korvikkeista, miten ne ovat sopineet?
3586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielestäni meillä tuli muista vatsavaivoja paitsi pirkan korvikkeesta. Jotenkin vain jäi tavaksi sitten sen antaminen. Nyt olen kyllä ajatellut siirtyä jauheeseen, koska siitä tulee halvemmaksi tehdä ja koska vauvakin on jo kohta 9 kk joten eiköhän se vatsakin jo siedä vähän eri tavalla kuin silloin ihan kuukauden - parin ikäisenä. Meillä korviketta annettiin imettämisen lisäksi kun ei oma maito riittänyt ja imetys loppui juuri äsken kokonaan. (Vauva lopetti itse rinnan imemisen.)

Äänestä

sanoo, että vähiten vatsavaivoja aiheuttaa noista kaupassa muutävistä Nan jauhej´korvike. Sen koostumus on jollain tavoin erilainen kuin muissa. Neuvolassaki täti kero ton. Meille kans alussa oli paras juuri tuo jauhekorvike, sitte myöhemmin sopi jo ne Nanin purkki korvikkeet ja vasta paljon myöhemmin tutteli ja semper.

Äänestä

Meilläkin alussa syötettiin vauvalle Nan- korviketta ja huomasin että siitä tulee vauvalle vatsanväänteitä. Vaihdoin Tutteliin ja vaivat loppuivat siihen. Kai tämäkin on tapausohtaista, mutta Tutteli sopi meidän vauvalle parhaiten. Maitojauheita en ole kokeillut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mina kirjoitti:

Meillä on käytössä Nan, mutta olen meinannut kokeilla jotain muuta, kun tuntuu että vauvalla on välillä maha tosi kipeänä. Pirkkaa ajattelin kokeilla ensimmäiseksi. Mistä korvikkeesta tulee mielestänne vähiten mahavaivoja? Mikä taas on ollut pahinta mahalle? Olisiko kellään kokemuksia jauheesta valmistetuista korvikkeista, miten ne ovat sopineet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu