Reppu painolastina *lisäkysymys alempaan*

Kysyisin, että onko hyvä jos esim. lisää selkäreppuun aina laituessaan sen määrän painoa kuin on laihtunut ennen kun lähtee lenkille?

Esimerkiksi mä olen nyt tehnyt niin, että kun alussa painoin 115 kiloa ja nyt 106 kiloa, niin nyt olen lisännyt reppuun 9 kilon edestä vanhoja lukemattomia kirjoja ja lenkkeillyt tuon normi 10 kilometriä minkä teen neljästi viikossa?

Ajattelin, että tuolla tavalla lihakset kokevat aina saman rasituksen kuin alkaessakin ja samalla kehittyvät. Tietysti vedän lenkinpäätteeksi purkillisen raejuustoa ja 1½ litraa Kevyt Ole kivennäisvettä, jotta lihakset eivät surkastu. Mutta siis, lyhykäisyydessän, voiko tuo pitkänpäälle käydä nivelille raskaaksi tarpoa tuollaisen painolastin kanssa varsinkin, kun painoa on tiputettava vielä ainakin 20 kiloa että olisin normipainossani. Silloin repussa olisi jo lähes 30 kiloa?
4338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu, ei kannata yli 10 kiloa repussa kanniskella...

Äänestä

l. mene punttikselle jos haluat lisää lihaksia =)

Äänestä
  • No enkö mä ikään kuin tee lihasmassaharjoitusta samalla, jos pidän repussa prikulleen saman määrän painoa kuin mitä oli laihduttaan lähtiessäkin?

    Toisaalta tiedän, että sukeltajien käyttämä lyijyvyö voisi olla parempi, mutta reppukin saa ajaa saman asian. Kuntosalille en mene ennen kuin 100 kilon raja menee rikki, kun ei siellä läskinä kuitenkaan jaksa punnertaa halutulla tavalla.

    Äänestä

  • Mies-84 kirjoitti:

    No enkö mä ikään kuin tee lihasmassaharjoitusta samalla, jos pidän repussa prikulleen saman määrän painoa kuin mitä oli laihduttaan lähtiessäkin?

    Toisaalta tiedän, että sukeltajien käyttämä lyijyvyö voisi olla parempi, mutta reppukin saa ajaa saman asian. Kuntosalille en mene ennen kuin 100 kilon raja menee rikki, kun ei siellä läskinä kuitenkaan jaksa punnertaa halutulla tavalla.

    Se läskimäärä minkä olet laihduttanut on koko kehostasi (esim. sisäelimien ympäriltä) eli on vähän hoopoa tunkea ne kaikki samaan paikkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies -84 kirjoitti:

Kysyisin, että onko hyvä jos esim. lisää selkäreppuun aina laituessaan sen määrän painoa kuin on laihtunut ennen kun lähtee lenkille?

Esimerkiksi mä olen nyt tehnyt niin, että kun alussa painoin 115 kiloa ja nyt 106 kiloa, niin nyt olen lisännyt reppuun 9 kilon edestä vanhoja lukemattomia kirjoja ja lenkkeillyt tuon normi 10 kilometriä minkä teen neljästi viikossa?

Ajattelin, että tuolla tavalla lihakset kokevat aina saman rasituksen kuin alkaessakin ja samalla kehittyvät. Tietysti vedän lenkinpäätteeksi purkillisen raejuustoa ja 1½ litraa Kevyt Ole kivennäisvettä, jotta lihakset eivät surkastu. Mutta siis, lyhykäisyydessän, voiko tuo pitkänpäälle käydä nivelille raskaaksi tarpoa tuollaisen painolastin kanssa varsinkin, kun painoa on tiputettava vielä ainakin 20 kiloa että olisin normipainossani. Silloin repussa olisi jo lähes 30 kiloa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu