Makarooni

ruokaisa salaatti.Onko kenelläkään muistissa salaattia jonka perustana on makarooni,olisi vaihteluna ihan hyvä ja lapsetkin tykkäis,iltapalana ja muutenkin.Minulla keittokirjat J.L.runebergin ajalta (periytyneitä).Olen aika huono salaateissa ja en oikein keksi mitä mausteita(taisin syödä jossain sellaista jossa oli pizzamaustetta)ja kastiketta siihen kuuluisi laittaa.
93030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

voi laittaa melkein mitä vaan.
Eri asia on mitä lapsesi suostuvat suömään.

itse laitan:
he-ma-pa
tuore kukkakaali pienenä
tonnikala öljyssä, jos laittaa öljyt mukaan ei ole niin kuivaa eikä tarvi kastiketta erikseen.
paprika pienenä
kurkku pienenä
kinkkusuikale
vihreät oliivit
kirsikkatomaattit
makaroonin voi myös vaihtaa nuudeliin
maissia

en siis laita näitä kaikkia samaan vaan yhdistelen niistä mitä sattuu löytymään.


yksinkertaisen kastikkeen saat laittamalla öljyä(vaikka oliivi tai tavallinen) pilttipurkkiin. Perään just esim. pitsamauste tai basilka, mustapippurijauhe, mitä nyt tykkäät käyttää ja etikka maun mukaan. Itse tykkään etikkaisesta. Kansi kiinni ja voimakasta ravistelua ja sitten salaatin sekaan tai kukin omalle lautaselleen.

Äänestä

jotain nätin mallista pastaa, juustoa kuutioina, balkania kuutioina, hernemaissipaprikaa, kurkkua, tomaattia, sipulia (raakana silppuna), jäävuori salaattia. Kastikkeena käy oikeastaan mikä vaan mistä tykkää, itse käytän ihan kaupan valmista sinappista salaattikastiketta. Tuo on tietysti vähän tuhdimpaa syötävää, mutta hyvää, itse käytän enemminkin illanistujaisissa ja sen sellaisissa kekkereissä.

Äänestä

amerikansalaattia,keitettyä pastaa,maustekurkkua ,omenaa ja kinkkua. kermaviilikastike sekoitetaan suoraan salaattiin.

Äänestä

kurkkua, tomaattia ja felixin perinteistä salaatin kastiketta. hyvää

Äänestä
  • Näistäpäs alan sitten kokeilemaan ja maistellaan .

    Äänestä

Laittelepa tänne päin niistä sunnuntaipaisteja, kallopseja, viilokkeja yms.

En tiedä mitkä ovat oikeat mausteet makaronisalaatille, mutta itse ajattelen aina Italiaa ja trikoloria oliivit, valkosipuli ja tomaatit - aina ovat sopineet makaronien ja muiden pastatuotteiden kanssa.

Äänestä
  • Keitä makarooneja sopiva määrä
    siivilöi ja laita kulhoon.
    Lisää maissi, herne paprika pussi,
    paloittele suolakurkkua ja palvi kinkkua (ei savustettua). Laita sekaan hieman majoneesia,
    sitruunapippuria ja ehdoton lisä saluti salaatin kastiketta!!!

    Äänestä

  • Nelli84 kirjoitti:

    Keitä makarooneja sopiva määrä
    siivilöi ja laita kulhoon.
    Lisää maissi, herne paprika pussi,
    paloittele suolakurkkua ja palvi kinkkua (ei savustettua). Laita sekaan hieman majoneesia,
    sitruunapippuria ja ehdoton lisä saluti salaatin kastiketta!!!

    makaroonia, palvikinkkua, kermaviiliä, kevyesti vispattu kermaa ja sinappia maun mukaan.
    Kaikki sekoitetaan keskenään ja eikun syömään.
    Vanha ja toimiva resepti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjainen kirjoitti:

ruokaisa salaatti.Onko kenelläkään muistissa salaattia jonka perustana on makarooni,olisi vaihteluna ihan hyvä ja lapsetkin tykkäis,iltapalana ja muutenkin.Minulla keittokirjat J.L.runebergin ajalta (periytyneitä).Olen aika huono salaateissa ja en oikein keksi mitä mausteita(taisin syödä jossain sellaista jossa oli pizzamaustetta)ja kastiketta siihen kuuluisi laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu