Äiti kaataa ongelmansa minun niskaan

Vai että puhumalla alkkis saadaan lopettamaan juomisensa... kuhan näkis...

vastaava tilanne. Äitini, jolla oli kyllä hankalaa kertoi minulle asioita, joille en mitään voinut. Ainastaan hän itse olisi voinut, jos olisi uskaltanut. Minulla oli oma perhe ja omat ongelmat, joita en tuonut esille, mutta jouduin sanomaan, että en jaksa enkä osaa ottaa kantaa niihin asioihin. Oli ollut vaika avioliitto alusta asti, mutta ei niihin aikoihin voinut erota ja lähteä lasten kanssa, koska ei ollut mitään paikkaa. Olin itsekin kovasti kotona asuessani kärsinyt tilanteesta ja muutinkin 17-vuotiaana ensin opiskelemaan ja sitten töihin eri paikkakunnalle.

Avio-ongelmia eivät lapset pysty ratkaisemaan.

Ennen ei erottu. Kun oli papin aamenen kuullut, niin sitten vaan elettiin. Jos oli erehdyksen tehnyt ja valinnut väärin, sukukin sanoi: Joka leikin alkaa, se leikin kestäköön.
Epäonnisuneet avioliitot katsottiin suurin piirtein aina vaimon viaksi. Siihen vaimotkin uskoivat, ja nämä miehet luottivat, että ei se akka mihinkään lähde, vaikka olisin millainen tahansa. Ja oli kanssa!

Kun lapset ovat kotona, on äidillä jotain muuta ajateltavaa kuin kurja avioliitto, mutta kun jää kahdestaan miehensä kanssa, alkaa murehtiminen olla liikaa. Pois ei enää osaakaan lähteä, ja minne sitä kotoaan lähtisi.
Mies pahenee vain.
Kun kaikki alkaa mennä pieleen, vaimo käpertyy kokoon ja mies on voimansa tunnossa. Ei sellaista avioliittoa olekaan, jossa miehen alkoholinkäyttö tai muu perheen ulkopuolella tapahtuva toiminta oma-alotteisesti loppuisi.
Ja vaikka niin tapahtuisikin, mies alkaisi "kostaa" vaimolleen sen, että joutui jättämään entisen ja riemukkaan elämänsä, vaikka kysymyksessä olisi esim. lääkärin vakavat varoitukset tai "salaisen" pullahiiren kyllästyminen.

Jollekin vaimon pitää voida puhua. Oma tytär on monasti se, joka joutuu kuuntelemaan vuosien katkeruudesta syntyvät valitukset. Äiti puhuu niitä samoja, kertaa vanhaa ja valittaa ihan samanlaisisita ongelmista viikosta viikkoona.
Kaikki ovat oravanpyörässä, josta ei noin vain pääse.

Koeta kestää ja ymmärtää.

Hyvä, että tämän päivän naiset eivät edes mene avioliittoon, vaan pysyvät avokkeina.
Miehen on syytä tietää, mihin hänen vääränlainen itsekkyytensä johtaa, pso saattaa koska tahansa lähteä omaa elämäänsä elämään, kun kyllästyy viinanhuuruihin tai salarakkaisiin.

vuosirenkaat kirjoitti:

Ennen ei erottu. Kun oli papin aamenen kuullut, niin sitten vaan elettiin. Jos oli erehdyksen tehnyt ja valinnut väärin, sukukin sanoi: Joka leikin alkaa, se leikin kestäköön.
Epäonnisuneet avioliitot katsottiin suurin piirtein aina vaimon viaksi. Siihen vaimotkin uskoivat, ja nämä miehet luottivat, että ei se akka mihinkään lähde, vaikka olisin millainen tahansa. Ja oli kanssa!

Kun lapset ovat kotona, on äidillä jotain muuta ajateltavaa kuin kurja avioliitto, mutta kun jää kahdestaan miehensä kanssa, alkaa murehtiminen olla liikaa. Pois ei enää osaakaan lähteä, ja minne sitä kotoaan lähtisi.
Mies pahenee vain.
Kun kaikki alkaa mennä pieleen, vaimo käpertyy kokoon ja mies on voimansa tunnossa. Ei sellaista avioliittoa olekaan, jossa miehen alkoholinkäyttö tai muu perheen ulkopuolella tapahtuva toiminta oma-alotteisesti loppuisi.
Ja vaikka niin tapahtuisikin, mies alkaisi "kostaa" vaimolleen sen, että joutui jättämään entisen ja riemukkaan elämänsä, vaikka kysymyksessä olisi esim. lääkärin vakavat varoitukset tai "salaisen" pullahiiren kyllästyminen.

Jollekin vaimon pitää voida puhua. Oma tytär on monasti se, joka joutuu kuuntelemaan vuosien katkeruudesta syntyvät valitukset. Äiti puhuu niitä samoja, kertaa vanhaa ja valittaa ihan samanlaisisita ongelmista viikosta viikkoona.
Kaikki ovat oravanpyörässä, josta ei noin vain pääse.

Koeta kestää ja ymmärtää.

Hyvä, että tämän päivän naiset eivät edes mene avioliittoon, vaan pysyvät avokkeina.
Miehen on syytä tietää, mihin hänen vääränlainen itsekkyytensä johtaa, pso saattaa koska tahansa lähteä omaa elämäänsä elämään, kun kyllästyy viinanhuuruihin tai salarakkaisiin.

Lue lisää

Nykyään on jo vähintäänkin yhden sukupolven ajan ollut ihan tavallista ottaa ero. Vai elätkö jollain 1960-luvulla vieläkin?

Sitä paitsi sellainenkin on keksitty kuin kognitiivinen terapia. Se perustuu siihen mottoon, että jos on uppoavassa veneessä niin siitä on joko lähdettävä uimalla rantaan tai sitten hukkuu. Oma valinta. Miten sama ratkaisu on niin vaikeaa nähdä kuivalla maalla?

Jos on hukkumaisillaan johonkin (paskaan vaikka) niin siitä on lähdettävä jonnekin suuntaan eikä polkea sitä samaa paskaa. Sitähän tuollainen jatkuva ruikutus ja saman nauhan veivaaminen on.

Eikä äiti ole mikään pyhä olento vaan tavallinen ihminen. Tyttärellä ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta iänkaiken kuunnella sitä samaa ruikutusta.

Äidillä on itsellä velvollisuus "lähteä uimaan rannalle" eli hankkia ammattiapua, ellei tilanne selviä omin voimin.

kokenut. kirjoitti:

Nykyään on jo vähintäänkin yhden sukupolven ajan ollut ihan tavallista ottaa ero. Vai elätkö jollain 1960-luvulla vieläkin?

Sitä paitsi sellainenkin on keksitty kuin kognitiivinen terapia. Se perustuu siihen mottoon, että jos on uppoavassa veneessä niin siitä on joko lähdettävä uimalla rantaan tai sitten hukkuu. Oma valinta. Miten sama ratkaisu on niin vaikeaa nähdä kuivalla maalla?

Jos on hukkumaisillaan johonkin (paskaan vaikka) niin siitä on lähdettävä jonnekin suuntaan eikä polkea sitä samaa paskaa. Sitähän tuollainen jatkuva ruikutus ja saman nauhan veivaaminen on.

Eikä äiti ole mikään pyhä olento vaan tavallinen ihminen. Tyttärellä ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta iänkaiken kuunnella sitä samaa ruikutusta.

Äidillä on itsellä velvollisuus "lähteä uimaan rannalle" eli hankkia ammattiapua, ellei tilanne selviä omin voimin.

Lue lisää

mieltä. Ei ne asiat siitä valittamalla miksikään muutu, vaan niille täytyy tehdä jotain. Itse olen yrittänyt samaa sanoa äidilleni. Toisinaan tuntuu sille, että ymmärtääkin, toisinaan tuntuu sille, että puhuu tyhjille seinille. Välillä on eroamassa ja asuntoa hankkimassa, välillä taas odottelee päivää parempaa (ja sitähän saa odottaa). Niin ja vielä mainitakseni, äitini sukupolvi on jo sitä polvea, missä eronneita ei enää katsota kieroon.

kokenut. kirjoitti:

Nykyään on jo vähintäänkin yhden sukupolven ajan ollut ihan tavallista ottaa ero. Vai elätkö jollain 1960-luvulla vieläkin?

Sitä paitsi sellainenkin on keksitty kuin kognitiivinen terapia. Se perustuu siihen mottoon, että jos on uppoavassa veneessä niin siitä on joko lähdettävä uimalla rantaan tai sitten hukkuu. Oma valinta. Miten sama ratkaisu on niin vaikeaa nähdä kuivalla maalla?

Jos on hukkumaisillaan johonkin (paskaan vaikka) niin siitä on lähdettävä jonnekin suuntaan eikä polkea sitä samaa paskaa. Sitähän tuollainen jatkuva ruikutus ja saman nauhan veivaaminen on.

Eikä äiti ole mikään pyhä olento vaan tavallinen ihminen. Tyttärellä ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta iänkaiken kuunnella sitä samaa ruikutusta.

Äidillä on itsellä velvollisuus "lähteä uimaan rannalle" eli hankkia ammattiapua, ellei tilanne selviä omin voimin.

Lue lisää

Se jossain 1960-luku ei ole kuin 45 vuoden päässä. Vuosi 1960 oli se vuosi, jolloin tytär syntyi. Ei siihen aikaan erottu. Lasta ei saanut kunnalliseen päiväkotiin. Eronneen naisen oli vaikea saada työpaikka, koska hänellä oli lapsi/lapsia. Niinhän sen tahtoo olla nykyjäänkin, sen puoleen.

Asunnot olivat yhtä kiven alla kuin nytkin, asuntopula oli vaikeampi vielä, kaupungin asuntoja ei ollut saatavilla. Yhteiskunta ei eronnutta perhettä avustanut.
Minne kiukustunut tai epätoivoinen vaimo olisi avioliitostaan lähtenyt?

Hyvä sinun on sanoa, että olisi hänen pitänyt erota, tai pitää selvänä, että tänä päivänä on tavallista "ottaa ero".

Tuskin se helppoa koskaan on?

Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Vaikka tyttären on raskasta äitiään kuunnella, niin nyt ilmeisesti seitsemissäkymmenissä oleva äitimuori ei ole toivottu asiakas millekään mielenterveysasemalle. Nuoria ja työkykyisiksi parannettaviakin riittää pilvin pimein.
Voimia tyttärelle, ehkä hän voi keskustella asiantuntijan kanssa äidin tilanteesta. Pitäisi hänelle jotain apua saada.

monille aikuisen elämää kirjoitti:

Se jossain 1960-luku ei ole kuin 45 vuoden päässä. Vuosi 1960 oli se vuosi, jolloin tytär syntyi. Ei siihen aikaan erottu. Lasta ei saanut kunnalliseen päiväkotiin. Eronneen naisen oli vaikea saada työpaikka, koska hänellä oli lapsi/lapsia. Niinhän sen tahtoo olla nykyjäänkin, sen puoleen.

Asunnot olivat yhtä kiven alla kuin nytkin, asuntopula oli vaikeampi vielä, kaupungin asuntoja ei ollut saatavilla. Yhteiskunta ei eronnutta perhettä avustanut.
Minne kiukustunut tai epätoivoinen vaimo olisi avioliitostaan lähtenyt?

Hyvä sinun on sanoa, että olisi hänen pitänyt erota, tai pitää selvänä, että tänä päivänä on tavallista "ottaa ero".

Tuskin se helppoa koskaan on?

Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Vaikka tyttären on raskasta äitiään kuunnella, niin nyt ilmeisesti seitsemissäkymmenissä oleva äitimuori ei ole toivottu asiakas millekään mielenterveysasemalle. Nuoria ja työkykyisiksi parannettaviakin riittää pilvin pimein.
Voimia tyttärelle, ehkä hän voi keskustella asiantuntijan kanssa äidin tilanteesta. Pitäisi hänelle jotain apua saada.

Lue lisää

Ihmeellistä, että sitä äitiä ja vain äitiä pitää "ymmärtää", vaikka hän ei itse panisi tikkua ristiin tilanteen selvittämiseksi.

Oma äitini ei ainakaan ole koskaan tukenut tyttäriään millään tavoin, vaikka eikö se olisi äidin velvollisuus, kun on lapsia maailmaan tuottanut? Miksi tyttärellä olisi mitään velvollisuuksia äitiään kohtaan?

Pelkkää höpötystä vain. Toistan, että äiti ei ole mikään pyhä olento joka on pidettävä alustalla ikänsä kaiken. Tehköön itse jotakin parantaakseen tilannettaan.

Sitä paitsi on ihan turha vedota johonkin 1960-lukuun NYT. Mehän kirjoitamme 2006, ja tyytymätön vaimo voisi aivan hyvin NYT erota kelvottomasta miehestään ja yrittää päästä paremman elämän makuun viimeisinä elinvuosinaan. Ei se ainakaan tyttärelle ruikuttamisesta parane sitten tippaakaan, jos nyt joku sattuu niin kuvittelemaan.

Sama vitsi on alkoholistien kanssa, eivät hekään "ymmärtämisestä" parane, päin vastoin! Moni on selvinnyt kuiville vasta kun perhe on jättänyt alkkiksen selviytymään itsekseen.

kokenut. kirjoitti:

Ihmeellistä, että sitä äitiä ja vain äitiä pitää "ymmärtää", vaikka hän ei itse panisi tikkua ristiin tilanteen selvittämiseksi.

Oma äitini ei ainakaan ole koskaan tukenut tyttäriään millään tavoin, vaikka eikö se olisi äidin velvollisuus, kun on lapsia maailmaan tuottanut? Miksi tyttärellä olisi mitään velvollisuuksia äitiään kohtaan?

Pelkkää höpötystä vain. Toistan, että äiti ei ole mikään pyhä olento joka on pidettävä alustalla ikänsä kaiken. Tehköön itse jotakin parantaakseen tilannettaan.

Sitä paitsi on ihan turha vedota johonkin 1960-lukuun NYT. Mehän kirjoitamme 2006, ja tyytymätön vaimo voisi aivan hyvin NYT erota kelvottomasta miehestään ja yrittää päästä paremman elämän makuun viimeisinä elinvuosinaan. Ei se ainakaan tyttärelle ruikuttamisesta parane sitten tippaakaan, jos nyt joku sattuu niin kuvittelemaan.

Sama vitsi on alkoholistien kanssa, eivät hekään "ymmärtämisestä" parane, päin vastoin! Moni on selvinnyt kuiville vasta kun perhe on jättänyt alkkiksen selviytymään itsekseen.

Lue lisää

vielä 50vuotiaskaan ja lapset ovat olleet aikuisia ja asuneet pois kotoa jo kauan aikaa. Ystäviä hänellä on paljon ja varsinkin siskonsa kanssa on päivittäin yhteydessä (sisko tietää tasan tarkkaan missä mennään), joten puhekavereita kyllä löytyy, muitakin kuin me lapset. Aina on sanottu, että vanhempiaan pitäisi kunnioittaa, mutta kyllä vanhempien (tässä tapauksessa äidin) pitäsi myös kunnioittaa lapsiaan, eikä kaataa omia murheitaan lasten niskaan, varsinkin, kun tietää että lapsilla itselläänkin on ollut vaikeaa juuri sillä hetkellä (esim.yhden lapsen mies sairasti syöpää, joka on nyt paranemaan päin ja toinen lapsista oli paranemassa keskivaikeasta masennuksesta). Tämänkin jälkeen hän kehtasi vielä sanoa, kuinka vaikeaa HÄNELLÄ on.

minä vaan kirjoitti:

vielä 50vuotiaskaan ja lapset ovat olleet aikuisia ja asuneet pois kotoa jo kauan aikaa. Ystäviä hänellä on paljon ja varsinkin siskonsa kanssa on päivittäin yhteydessä (sisko tietää tasan tarkkaan missä mennään), joten puhekavereita kyllä löytyy, muitakin kuin me lapset. Aina on sanottu, että vanhempiaan pitäisi kunnioittaa, mutta kyllä vanhempien (tässä tapauksessa äidin) pitäsi myös kunnioittaa lapsiaan, eikä kaataa omia murheitaan lasten niskaan, varsinkin, kun tietää että lapsilla itselläänkin on ollut vaikeaa juuri sillä hetkellä (esim.yhden lapsen mies sairasti syöpää, joka on nyt paranemaan päin ja toinen lapsista oli paranemassa keskivaikeasta masennuksesta). Tämänkin jälkeen hän kehtasi vielä sanoa, kuinka vaikeaa HÄNELLÄ on.

Lue lisää

En ole koskaan ymmärtänyt sellaista yksisuuntaista kunnioittamista ja ymmärtämistä. Kyllä näiden ominaisuuksien kuuluu toimia molempiin suuntiin.

kokenut. kirjoitti:

Ihmeellistä, että sitä äitiä ja vain äitiä pitää "ymmärtää", vaikka hän ei itse panisi tikkua ristiin tilanteen selvittämiseksi.

Oma äitini ei ainakaan ole koskaan tukenut tyttäriään millään tavoin, vaikka eikö se olisi äidin velvollisuus, kun on lapsia maailmaan tuottanut? Miksi tyttärellä olisi mitään velvollisuuksia äitiään kohtaan?

Pelkkää höpötystä vain. Toistan, että äiti ei ole mikään pyhä olento joka on pidettävä alustalla ikänsä kaiken. Tehköön itse jotakin parantaakseen tilannettaan.

Sitä paitsi on ihan turha vedota johonkin 1960-lukuun NYT. Mehän kirjoitamme 2006, ja tyytymätön vaimo voisi aivan hyvin NYT erota kelvottomasta miehestään ja yrittää päästä paremman elämän makuun viimeisinä elinvuosinaan. Ei se ainakaan tyttärelle ruikuttamisesta parane sitten tippaakaan, jos nyt joku sattuu niin kuvittelemaan.

Sama vitsi on alkoholistien kanssa, eivät hekään "ymmärtämisestä" parane, päin vastoin! Moni on selvinnyt kuiville vasta kun perhe on jättänyt alkkiksen selviytymään itsekseen.

Lue lisää

Sepä se, että alkoholismi sairastuttaa koko perheen. Äiti on nyt joutunut valitus- ja ruikutuskierteeseen. Siitä on varmaan vaikea parantua.
Minulla on ystävä, joka on eronnut jo vuosia sitten, mutta ei mene yhtäkään tapaamista, ettei hän palaisi noihin ahdistaviin asioihin ja kertoisi taas ja taas niitä samoja murheita.
Kai ne sitten vaan ovat olleet niin raskaita aikoja, että niistä ei mieli parane.
Ensin ajattelin, että ehkä hänelle on helpotus puhua ne pois, mutta nyt en enää halua kuunnella. Olen sen jo sanonut hänelle.
Nyt on jo katsottava eteenpäin.

kokenut. kirjoitti:

Ihmeellistä, että sitä äitiä ja vain äitiä pitää "ymmärtää", vaikka hän ei itse panisi tikkua ristiin tilanteen selvittämiseksi.

Oma äitini ei ainakaan ole koskaan tukenut tyttäriään millään tavoin, vaikka eikö se olisi äidin velvollisuus, kun on lapsia maailmaan tuottanut? Miksi tyttärellä olisi mitään velvollisuuksia äitiään kohtaan?

Pelkkää höpötystä vain. Toistan, että äiti ei ole mikään pyhä olento joka on pidettävä alustalla ikänsä kaiken. Tehköön itse jotakin parantaakseen tilannettaan.

Sitä paitsi on ihan turha vedota johonkin 1960-lukuun NYT. Mehän kirjoitamme 2006, ja tyytymätön vaimo voisi aivan hyvin NYT erota kelvottomasta miehestään ja yrittää päästä paremman elämän makuun viimeisinä elinvuosinaan. Ei se ainakaan tyttärelle ruikuttamisesta parane sitten tippaakaan, jos nyt joku sattuu niin kuvittelemaan.

Sama vitsi on alkoholistien kanssa, eivät hekään "ymmärtämisestä" parane, päin vastoin! Moni on selvinnyt kuiville vasta kun perhe on jättänyt alkkiksen selviytymään itsekseen.

Lue lisää

mulla kyllä tulee aina kylmät väreet, kun lasten pitää ymmärtää vanhempiaan! Itse tein sitä ja pikku tytöstä! Se oli kamalaa! Olin niin täynnä sitä ja niin vihainen vanhemmilleni että minulla oli niin suuri emotionaalinen vastuu. En saanut olla lapsi!
Koskaan en itse saanut ymmärrystä vaan aina piti ymmärtää psykologisesti lapsentasolla olevia vanhempia, jotka kuitenkin hakkivat elinkeinon (hieno talo, paljon krääsää). Ikään kuin se materia olisi aikuisena olemista!

Kyllä tuosta ymmärtämisestä saa tarpeekseen. Niin helvetin tarpeeksseen, että nyt aikuisena ymmärrän itseäni ja haen ymmärystä muualta. Enkä enää pidämitään yhteyttä vanhempiini! mikä helpotus!
Kamala aukko lapsuudesta jäänyt, kun empatiaa en ole saanut. Nyt osaan, ihanan mieheni annettua minulle tarvitsemaani ymmärrystä, antaa itselleni sitä. Ja myös tarjota miehellekin empatiaa kokoajan enenemissä määrin.

Todellakin vanhempien tehdävä on ymmärtää lasta ei lapsen tehtävä ymmärtää aikuista! Saatana!
Tietysti kun lapsi kasvaa ja JOS hän on saanut ymmrrystä vanhemmiltaa kykenee hän sitä antamaan takaisin ilman suurempia paineita tai stressiä! Siltikään isän ja äidin välien säännöllinen selvittely ei kuulu lapselle!

täyttä kurkkua kirjoitti:

mulla kyllä tulee aina kylmät väreet, kun lasten pitää ymmärtää vanhempiaan! Itse tein sitä ja pikku tytöstä! Se oli kamalaa! Olin niin täynnä sitä ja niin vihainen vanhemmilleni että minulla oli niin suuri emotionaalinen vastuu. En saanut olla lapsi!
Koskaan en itse saanut ymmärrystä vaan aina piti ymmärtää psykologisesti lapsentasolla olevia vanhempia, jotka kuitenkin hakkivat elinkeinon (hieno talo, paljon krääsää). Ikään kuin se materia olisi aikuisena olemista!

Kyllä tuosta ymmärtämisestä saa tarpeekseen. Niin helvetin tarpeeksseen, että nyt aikuisena ymmärrän itseäni ja haen ymmärystä muualta. Enkä enää pidämitään yhteyttä vanhempiini! mikä helpotus!
Kamala aukko lapsuudesta jäänyt, kun empatiaa en ole saanut. Nyt osaan, ihanan mieheni annettua minulle tarvitsemaani ymmärrystä, antaa itselleni sitä. Ja myös tarjota miehellekin empatiaa kokoajan enenemissä määrin.

Todellakin vanhempien tehdävä on ymmärtää lasta ei lapsen tehtävä ymmärtää aikuista! Saatana!
Tietysti kun lapsi kasvaa ja JOS hän on saanut ymmrrystä vanhemmiltaa kykenee hän sitä antamaan takaisin ilman suurempia paineita tai stressiä! Siltikään isän ja äidin välien säännöllinen selvittely ei kuulu lapselle!

Lue lisää

Jaksan aina ihmetellä juuri sitä, että varsinkin välinpitämättömät vanhemmat, jotka ovat antaneet kalsean ja ankean, usein täysin rakkaudettoman lapsuuden omille lapsilleen, kehtaavat vaatia aikuistuneilta lapsiltaan vielä jatkuvaa, loputonta tukea. Siis miten he kehtaavat???

Onkohan taustalla yhä se kivikautinen raamatun käsky, että lasten pitää kunnioittaa vanhempiaan. Ja kun kerran raamatussa ei edes vihjata, että vanhempien pitäisi myös vastavuoroisesti kunnioittaa lapsiaan, niin ei sitten tarvitse vaivautua... Semmoista vanhaa luterilaista hapatusta. Siitä täytyy vähitellen jo päästä eroon pohjoismaissakin, vai mitä.

kokenut. kirjoitti:

Nykyään on jo vähintäänkin yhden sukupolven ajan ollut ihan tavallista ottaa ero. Vai elätkö jollain 1960-luvulla vieläkin?

Sitä paitsi sellainenkin on keksitty kuin kognitiivinen terapia. Se perustuu siihen mottoon, että jos on uppoavassa veneessä niin siitä on joko lähdettävä uimalla rantaan tai sitten hukkuu. Oma valinta. Miten sama ratkaisu on niin vaikeaa nähdä kuivalla maalla?

Jos on hukkumaisillaan johonkin (paskaan vaikka) niin siitä on lähdettävä jonnekin suuntaan eikä polkea sitä samaa paskaa. Sitähän tuollainen jatkuva ruikutus ja saman nauhan veivaaminen on.

Eikä äiti ole mikään pyhä olento vaan tavallinen ihminen. Tyttärellä ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta iänkaiken kuunnella sitä samaa ruikutusta.

Äidillä on itsellä velvollisuus "lähteä uimaan rannalle" eli hankkia ammattiapua, ellei tilanne selviä omin voimin.

Lue lisää

Hyvä kirjoitus hyvä muistutus itse kullekkin.

vuosirenkaat kirjoitti:

Ennen ei erottu. Kun oli papin aamenen kuullut, niin sitten vaan elettiin. Jos oli erehdyksen tehnyt ja valinnut väärin, sukukin sanoi: Joka leikin alkaa, se leikin kestäköön.
Epäonnisuneet avioliitot katsottiin suurin piirtein aina vaimon viaksi. Siihen vaimotkin uskoivat, ja nämä miehet luottivat, että ei se akka mihinkään lähde, vaikka olisin millainen tahansa. Ja oli kanssa!

Kun lapset ovat kotona, on äidillä jotain muuta ajateltavaa kuin kurja avioliitto, mutta kun jää kahdestaan miehensä kanssa, alkaa murehtiminen olla liikaa. Pois ei enää osaakaan lähteä, ja minne sitä kotoaan lähtisi.
Mies pahenee vain.
Kun kaikki alkaa mennä pieleen, vaimo käpertyy kokoon ja mies on voimansa tunnossa. Ei sellaista avioliittoa olekaan, jossa miehen alkoholinkäyttö tai muu perheen ulkopuolella tapahtuva toiminta oma-alotteisesti loppuisi.
Ja vaikka niin tapahtuisikin, mies alkaisi "kostaa" vaimolleen sen, että joutui jättämään entisen ja riemukkaan elämänsä, vaikka kysymyksessä olisi esim. lääkärin vakavat varoitukset tai "salaisen" pullahiiren kyllästyminen.

Jollekin vaimon pitää voida puhua. Oma tytär on monasti se, joka joutuu kuuntelemaan vuosien katkeruudesta syntyvät valitukset. Äiti puhuu niitä samoja, kertaa vanhaa ja valittaa ihan samanlaisisita ongelmista viikosta viikkoona.
Kaikki ovat oravanpyörässä, josta ei noin vain pääse.

Koeta kestää ja ymmärtää.

Hyvä, että tämän päivän naiset eivät edes mene avioliittoon, vaan pysyvät avokkeina.
Miehen on syytä tietää, mihin hänen vääränlainen itsekkyytensä johtaa, pso saattaa koska tahansa lähteä omaa elämäänsä elämään, kun kyllästyy viinanhuuruihin tai salarakkaisiin.

Lue lisää

minun elämästäni. Isäni ja äitini olivat ja elivät ihan samoin kuin sinunkin. Taisi olla tavallinen tarina siihen aikaan.

Olen kai itse ollut sellainen valittava ja huoliaan kertova äiti.Minun tapauksessa ei ollut ketään toista jolle olisin voinut kertoa ongelmiani. Tosin ratkaisin ne yksin ja otin eron. Vaikka ilman tyttäreni tukea en olisi ehkä koskaan löytänyt itsestäni niin paljon voimia, että uskaltaa lähteä pitkä aikaisesta suhteesta. Se kun on usein niin, että alkoholistin vaimo on monesti hyvin yksinäinen ja potee suurta alemmuuden tuntoa, johtuen monesti miehen alentamisesta, sillä jos yli kolmekymmentä vuotta kuulee ja osoitetaan olevan mitättömin ihminen maan päällä niin lopuksi uskoo itsekkin asian olevan niin.Ei me huoliaan purkavia äidit haluta lapsillemme lisä ongelmia, vaan on joskus pakko kertoa jollekkin ja tytär on monesti ainoa luotettava ihminen.

milla kirjoitti:

Olen kai itse ollut sellainen valittava ja huoliaan kertova äiti.Minun tapauksessa ei ollut ketään toista jolle olisin voinut kertoa ongelmiani. Tosin ratkaisin ne yksin ja otin eron. Vaikka ilman tyttäreni tukea en olisi ehkä koskaan löytänyt itsestäni niin paljon voimia, että uskaltaa lähteä pitkä aikaisesta suhteesta. Se kun on usein niin, että alkoholistin vaimo on monesti hyvin yksinäinen ja potee suurta alemmuuden tuntoa, johtuen monesti miehen alentamisesta, sillä jos yli kolmekymmentä vuotta kuulee ja osoitetaan olevan mitättömin ihminen maan päällä niin lopuksi uskoo itsekkin asian olevan niin.Ei me huoliaan purkavia äidit haluta lapsillemme lisä ongelmia, vaan on joskus pakko kertoa jollekkin ja tytär on monesti ainoa luotettava ihminen.

Lue lisää

Meillä äidillä oli tapana kaivaa joka kerta puhelimessa esiin se sama vanha nauha, vaikkei hän enää edes ole kyseisessä vaikeassa tilanteessa, vaan omillaan elävä täysin vapaa eläkeläinen. Jotenkin se soittotilanne ilmeisesti laukaisi sen saman vanhan ruikutusreaktion. En enää kuuntele kuin pari sanaa siitä alusta (osaan nauhan jo ulkoa). Olen ottanut tavakseni puhua kylmästi päälle jotakin aivan muuta asiaa siirtääkseni hänen huomionsa vähän nykyisempiin oloihin eikä 10-40 v. takaisiin juttuihin.

"on joskus pakko kertoa jollekkin ja tytär on monesti ainoa luotettava ihminen."

Mikäpä siinä, kunhan se ruikutus ei muodostu iankaikkiseksi tavaksi ja mikäli se äiti myös kuuntelee tytärtään. Tottahan tyttärellä on ne omatkin huolensa, eikös.

Kunhan äidit muistaisivat, ettei yksisuuntaista kuuntelua / apua kenelläkään ole lupa odottaa saati vaatia yhtään keneltäkään, sen paremmin lähisukulaisilta kuin ystäviltä tai tuttavilta.

milla kirjoitti:

Olen kai itse ollut sellainen valittava ja huoliaan kertova äiti.Minun tapauksessa ei ollut ketään toista jolle olisin voinut kertoa ongelmiani. Tosin ratkaisin ne yksin ja otin eron. Vaikka ilman tyttäreni tukea en olisi ehkä koskaan löytänyt itsestäni niin paljon voimia, että uskaltaa lähteä pitkä aikaisesta suhteesta. Se kun on usein niin, että alkoholistin vaimo on monesti hyvin yksinäinen ja potee suurta alemmuuden tuntoa, johtuen monesti miehen alentamisesta, sillä jos yli kolmekymmentä vuotta kuulee ja osoitetaan olevan mitättömin ihminen maan päällä niin lopuksi uskoo itsekkin asian olevan niin.Ei me huoliaan purkavia äidit haluta lapsillemme lisä ongelmia, vaan on joskus pakko kertoa jollekkin ja tytär on monesti ainoa luotettava ihminen.

Lue lisää

"Ei me huoliaan purkavia äidit haluta lapsillemme lisä ongelmia, vaan on joskus pakko kertoa jollekkin ja tytär on monesti ainoa luotettava ihminen."

Joo ette halua, mutta kuitenkin te teette niin tuolla käytöksellä! se ettei halua ei muuta asiaa lapsen kannalta mitenkään!Ja sitten ehkä te äidit vielä koette päälle syyllisyyttä joka tulee suhteenne väliin!

Jos et todella halua sydämmessäsi aiheuttaa lapselle lisää ongelmia niin menet jonnekin mielenterveyskeskukseen puhumaan ammatti-ihmiselle!
Menet, vaikka se olisi kuinka vaikeaa, kuinka noloa tai häpeallistä, menet koska rakastat lastasi ja haluat isesi kuntoon! Näin saisit edes jaettua sen tuskan jonkun muun ja lapsesi kesken ettei kaikki vastuu sinun kuuntelemisestasi jää lapsesi harteille. lastasi varmasti helpottaisi kuulla että hän ei ole ainoa jolta voit hakea tukea!
Et ehkä kuitenkaan ymmärrä mitä on tuntea vastuuta yksin ensin omista huolistaan ja sitten vielä äidin huolista, jonka kuuluisi lapsesta huolehtia eikä toisinpäin!

siis että parisuhde on vanhempien välinen asia, ei kuulu lapsille. Lisäksi sanoin, etten jaksaisi aina kuulla tätä samaa valittamista. No äiti halusi tukea lapselta itselleen ja puhua huolistaan. Sanoin, että ymmärrän kyllä, ja kuuntelen kyllä murheita/tuen, mutta kun tilanne on jatkunut samanlaisena jo 1,5v. en tahdo itse enää jaksaa puida ko. aihetta. No, siihen äiti sanoi, että voihan hän lopettaa soittamisen. Jälkeenpäin mietiin, että senkö takia hän soittaa, eikö hänellä ole muuta asiaa. Kyllähän itsekin olin ilkeä, kun sanoin kohta varaavani heille pariterapia ajan (äiti kyllä menisi, mutta isä tuskin) ja lisäsin vielä, että mikäli ei kiinnostaisi sinne mennä, niin ei tarvitsi tulla enää tännekään, olisin ainakin jotain ratkaisua tarjonnut. Että kun meitä lapsia muutenkin sotketaan tähän asiaan, niin sitten sotketaan sitten kunnolla. Sanoin äidille, ettei kyllä ole minun asiani sinne teille aikaa tilata. Sisko taas huokailee, kun viikonloppu tulee, niin vanhemmat ajelevat sinne ns. peräkkäin ja äiti taas menee sinne purkamaan huoliaan, vaikka monesti olen pyytänyt, että pitäisi siskon erossa tästä asiasta. Tänään taas kävi mielessä, että katkaisen välit äitiini/koko perheeseen, saisin rauhassa elää oman perheeni kanssa, alkaa sen verran ottaa nuppiin taas koko tilanne.