Uunikalaa

seitistä mielisin laittaa.Taas sa sama,että jossain olen syönyt sellaista tosi hyvää.Siinä oli päällä jokin kuorrutus tai vastaava,tomaattilinttejä myöskin.Minun reseptikirjani ovat jostain Aleksis Kiven ajalta.Lehdethän on täynnänsä reseptejä,mutta se selaaminen.Mutta ettehän tekään kukaan jouda sellaiseen syventymään. ps.minä kiitän.
82055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nimeltään. Näin ainakin tulee hyvää. Pakaste seitiä vuokaan. Tomaatti pyrettä ja amerikan kastiketta sopivassa suhteessa. Sekoittele tomaattipyre ja amerikan kastike ensin keskenään ja kaada sitten vuokaan niin, että kala peittyy. Ei kun kala uuniin. Syödään keitettyjen perunoiden kanssa. Vastaavaa tarjottiin 80-90 luvulla ainakin minun ala-asteella. Reseptiä voi varmasti soveltaa maun mukaan. Lisätä kasviksia tai kermaa tms.

Äänestä
  • Seiti pannuun ja chili-tomaattisosepurkki niskaan, paista 30 minuutttia 200 astetta, lisää pakaste parsakaalia, kukkakaalia, miniporkkanoita kalanreunalle ja 10 minuutiksi jälkilämpöön uuniin.

    Äänestä

Ja helppo.

Pakasteseiti peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Sipulia silpuksi. Paljon. Mielellään saman verran kuin kalaakin, jos vain kantti kestää. Kunnon klöntti voita (ihan oikeaa, eikä mitään korvikkeita). Yrttimausteita, mitä vain sattuu löytymään. Uunitusta, kunnes kystä kyllä.

Maistuu kenelle maistuu. Minulle ainakin. Potut pottuina lisukkeeksi.

Jos vaihtelua haluaa, niin tomaattipyreetä tai -murskaa sopii lisätä.

Äänestä
  • valmista maitokastike, lisää sekaan koskenlaskijaa ja yrttejä. kaada kalan päälle ja uuniin.. Nam

    Äänestä

nyt iski nälkä jo lukiessa.Useammin melkein syödään meillä seitiä ja lohta,(jos sopivan hintaista)harvemmin sisä vesien "ruotoörvelöitä".Kalakukkoa kumminkin ja paistettua haukea ja matikkasoppa on herkkua kanssa,kera kotirieskan.

Äänestä

Kokeilin viime viikolla tälläistä:
pakasteseitiä (joka on jo valmiiksi 4ssä palassa)
Laitoin uuni vuoan pohjalle. Ripottelin päälle
suolaa, sitruunapippuria, paprikajauhetta ja puristelin muutaman (7-19) rosepippuria sormillani muruiksi.1 pieni sipuli. Päälle vielä ruokakermaa ja
hovin yrtti- pippuri tuorejuustoa. (Meillä meni koko purkki, mutta puoletkin riittää)
N. puoli tuntia uunissa.

Äänestä
  • Nellillekin,kaikkia kokeillaan.Sain monta hhyvää ohjetta.

    Äänestä

  • paljon kirjoitti:

    Nellillekin,kaikkia kokeillaan.Sain monta hhyvää ohjetta.

    Purjosipulikin sopii uunikalan päälle, myös herkkusienet.. juustokastikkeen ja kalan väliin:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ruodottomasta kirjoitti:

seitistä mielisin laittaa.Taas sa sama,että jossain olen syönyt sellaista tosi hyvää.Siinä oli päällä jokin kuorrutus tai vastaava,tomaattilinttejä myöskin.Minun reseptikirjani ovat jostain Aleksis Kiven ajalta.Lehdethän on täynnänsä reseptejä,mutta se selaaminen.Mutta ettehän tekään kukaan jouda sellaiseen syventymään. ps.minä kiitän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu