Hanttihommat sai riittää ja hommasin itselleni potkut kun ei muuten suostunut irtisanomaan meikäläistä. Saa meinaan hanttihommat riitää meikäläisellä paskalla palkalla. 2150€ kuussa siitä että saat palella varastolla ja kuskata laatikkoja trukilla.
Ajattelin tässä ansiosidonnaisen juostessa mennä kouluun ja hankkia itselle vaikka insinöörin paperit, kuulemma onnistuu kolmessa vuodessa jos pitää kiirettä. Kuulemma näin vuodenvaihteessa ottavat uusia sisään, voisi maanantaina soitella ja ottaa selvää. Tää jannu ottaakin sitten koneinssin paperit ja alkaa vetämään tonnia parempaa liksaa, laskin äkkiä että jos tienaan tonnin enemmän kuussa niin tämä opiskelu ajan tulonmenetys on korvattu parissa vuodessa, siis jos ei tipahta päivärahoille pitkäksi aikaa. Pomo tietysti yritti vielä koijaa ja pyysi mua jäämään sinne ja opiskelemaan työn ohessa, mutta siinähän ois menny pari vuotta enemmän. Tämä siis ennen siltojen polttamista lopillisesti tuohon hikipajaan.
Mitenkä teillä muilla, tuskin opiskelu on kaduttanut?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikäli menet lukemaan inssiksi normaaliin päiväopintoihin, niin ansiosidonnaista siltä ajalta et saa.
Toivottavasti sinulla on säästöjä joilla pääset opintojen alkuun, opintotukea tosin voit saada ja myös opintolainan takauksen. Olisi kyllä ollut viisasta opiskella työn ohessa, kun siihen kerran työpaikalla olisivat suostuneet.
Ansiosidonnaista et saa opiskeluajalta vaan joudut tyytymään opintotukeen joka on aika onneton tulonlähde. Sattuuko olemaan omistusasuntoa vai oletko vuokralla? Jos vuokralla niin saat sentään opintotuen päälle asumislisän mutta jos omistuskämppä niin huomioidaan vain velan korot vastike (eli käytännössä et silloin saa juuri mitään muuta kuin perustuen). Noihin tutkintoon valmistaviin koulutuksiin voi kyllä saada ansiotuen suuruista aikuisopintorahaa liitolta 500pv. ajan jos on 10v. työhistoria, onko?
Työn ohessa opiskellen inssin paperit voi suorittaa samassa ajassa kuin päiväkoulussa, asiat & tentit hoidellaan vain vähemmillä lähiopetustuntimäärillä, ei tule vapaa-ajan ongelmia muttei sitten konkurssiakaan. Keskeytysprosentti on muuten aika suuri ilta- & viikonloppuopiskelijoiden keskuudessa.
Tällä hetkellähän näyttää siltä että koneinsseistä on pulaa mutta miten on tilanne 3-4v. kuluttua? Minä otin työn ohessa ne paperit alalta jolla oli hirveästi vientiä vielä aloitusvaiheessa, eipä tunnu nykyään olevan.
Jaa että kaduttaako? No sikäli että jos sen opiskeluun uhratun ajan olisi ylitöissä ollut niin aika kalliiksihan tuo tavallaan kävi. Näyttäisi tuo insinöörintutkinto muutenkin toimivan rajoittavana tekijänä joihinkin työpaikkoihin haettaessa.
Hanttihommia? 2150€ kuussa? Mistä sais noin hyvän palkan, tahtoo kans hanttihommiin!
Olisin innolla menossa noihin yli 2150e hanttihommiin.
Omat ansioni kun ovat 1300-1700e/kk, ilomielin vaihtaisin noihin "hantti hommiin".
Sitten vielä useimmiten miehet kehtaavat ihmetellä mitä naiset valittavat niistä alemmista palkoistaan. Tehkööt itse monen vuoden koulutuksen jälkeen vastuullisiakin hommia tuollaisilla palkoilla.
parempi palkkaseen
Se on varmaan tarkoittanut, että menee mieluummin pakkaseen kuin työhön. Niinhän monet täällä.