Sopiiko

Ylipainoa on kertynyt lasten jälkeen ja selässäkin on todettu rappeuma. Selkä on yleensä todella kipeä jos tekee vääriä liikkeitä. Vartaloa pitäisi kuitenkin vahvistaa ja saada painoa pois. Sopisiko pilates siis ylipainoiselle ja selkävaivaiselle?
21492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen vuoden harrastanut pilatesta. Vaikka minulla ei selkävaivoja olekaan, käyn ryhmässä, mikä on tarkoitettu selkavaivaisille. Kun aloitat rauhallisesti, saat selän varmasti kuntoon. Ja ylipaino alkaa pudota, kunhan vanhaan sitkeästi teet. Sinun on hyvä puhua ohjaajan kanssa vaivastasi, niin saat vaihtoehtoisia liikkeitä, jos joku ei sovi sinulle. Rohkeasti vaan ryhmään mukaan.

Äänestä

aloitat ohjatussa ryhmässä etkä lähde itseksesi jonkun kirjan tai videon avulla yrittämään. Selkävaivaisille on yleensä apua siitä että kehon lihakset ovat hyvässä kunnossa ja Pilates-treeni käy nimen omaan vartaloa tukeviin syviin lihaksiin. Tunnilla ei siis treenata hauiksia eikä reisilihaksia.

Itse olen käynyt peruskurssin ja nyt käyn jatkotunneilla, alaselän vaivani ovat helpottuneet huomattavasti. Jäykistyneet nikamat ovat saaneet vähän lisää liikerataa ja aikaisemmin kipuillut si-nivel on rauhoittunut kivasti.

Eihän se ota jos ei annakaan. Kannattaa kokeilla, jos et sitten tykkääkään niin ei kai maailma siihen kaadu =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FatCat kirjoitti:

Ylipainoa on kertynyt lasten jälkeen ja selässäkin on todettu rappeuma. Selkä on yleensä todella kipeä jos tekee vääriä liikkeitä. Vartaloa pitäisi kuitenkin vahvistaa ja saada painoa pois. Sopisiko pilates siis ylipainoiselle ja selkävaivaiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu