Lidl

Tuossa, kun selailin Lidl mainosta, ei oikein tuntunut säväyttävän heidän "hintatietonsa" mistään tarjouksista ei ole kyse. Oikeesti rihkamilla on aikamoinen hinta, eli moniko nykyisin edes Lidlssä käy? Itse hylkäsin kaupan ajat sitten ja uskon monet muutkin.
Oletko sinä Lidl asiakas vielä ja millaiset on mietteet kaupasta vuonna 2006, jolloin esimerkiksi Cassa on ollut minulle useammin ostopaikkana.
Oletko huomannut, miten noilla rihkamilla tehdään rahaa ja ruokaa on jotenkin tarjolla, eli halpaketjut repii tulosta muusta, kuin ruuanhinnoissa.
T:Kyselijä
256794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Lidlistä ostan yhä enemmän, kun olen huomannut, että tavaroiden laatu on siellä yleisesti ottaen parempaa kuin muualla. Näin siis kun vertaan millaisen tuotteen saisin muusta kaupasta sillä Lidlin hinnalla. Täytyy sanoa, että Lidlistä tulee ostettua valikoiman kalliimmasta päästä juuri siksi, etteivät paremmat tuotteet siellä ole huippuhintaisia.

Äänestä

Romua ja romua. Harva kauppa nykypäivänä tarjoaa kolmen vuoden takuuta koneille tai laitteille. Mitä itse olen lidlistä ostanut, niin kaikki on toiminut, ei ole ollut mitään ongelmia. Ja joskus on pitänyt joku ostoskin palauttaa, niin kuitin kanssa rahat on saanut takaisin ongelmitta. Mitä ruokaan tulee niin aina niillä on saanut nälkää siirrettyä. Onhan siellä valikoima vähäisempi kuin marketeissa, mutta niin on myös hintakin. Mitä en sieltä löydä, on haettava muualta. Jatkan käymistä myös tänä vuonna.

Äänestä

sieltä. Yksineläjän kulutus on vähäistä, mutta halvemmat hinnat houkuttavat. Laatu on hyvä. Mielenkiintoista katsella muitakin tuotteita, vaikka en koskaan mitään ostakkaan.

Äänestä

huomannut olevan laajamittaisesti myynnissä. Etupäässä ruokaa tulee ostettua. Cittareissa, Prismoissa ja Euromarketeissa on mielestäni enemmän muuta tavaraa kuin ruokaa.

Äänestä

...ohimennessäni noukkimassa tuotteita jotka muissa kaupoissa on selkeästi kalliimpia kuten ilmakuivattua kinkkua (puoleen hintaan) sekä valko- ja sinihomejuustoja.
Ympäristöhän siellä on hiukan luotaantyöntävä.

Äänestä

Rihkamakeskustelut toisaalle, mutta hyvää käyttötavaraakin L:stä löytyy.
Ruokapuolelta löytyy runsaasti tuotteita, joiden hinta/laatusuhde on erinomainen. Toki se vaatii kokeilemista ja ennakkoluulottomuuttakin, että rohkenee kokeilla uutta. Ilmeisesti viestiketjun aloittajakin on joskus kokeillut jotain ensimmäisen kerran... Tai ainakin hänen vanhempansa ovat.

Äänestä

Ruotsin Lidl vaihtoi taas johtajaa, 50 milj.kruunun tappiot olivat liikaa saksalaisille. Vaikeaa on Lidlillä Ruotsissakin, miksi me emme Pohjoismaissa ymmärrä hyvän päälle, saksalaiset myyvät sikahalvalla, mutta kauppa ei vaan käy. Ehkä tässä tapauksessa onkin järkevää maksaa tuooteista niiden oikea hinta, eikä mennä siihen halpaan, että se vaan on tyhmää maksaa liikaa. Kaikki kustannukset nousevat jatkuvasti, mutta silti City-Market-kauppias lupasi TV:ssä laskea hintoja, tämä on se toinen ketju, jossa en koskaan käy ruokaostoksilla ja se toinen on Lidl.

Äänestä
  • Itse huomannut kaupassa työskennellessä, miten halpa ei mene kaupaksi kaupassa ja kun hintaa on reilusti enemmän kauppa käy, eli kun myydään mielikuvaa on juttu siis näin..
    Ostaessa esim. Forssan A-lk herkkunakkeja tai Pirkka A-lk herkkunakkeja (valm. Forssa) nimetkin yllättäen ihan samaa..tuskin pakettia kummempaa eroa on, mutta lähes euron hintaa tosin tuotteilla..toki noita pirkkoja löytää vain K-ruokakaupoista.
    Monet merkkituotteet esim. Pirkat on täysin kopioita orginaalista, mutta hinnat vain halvempia..

    Tuskin nauta-sika jauhelihakaan on sen kummempaa, kuin Atrian vastaava siis Pirkka tuotteena..hintaa tosin vain vähemmän..
    Atriaa tosin ostetaan mielummin ja kalliimmalla..
    Ei Suomalaiset halua mitään halpaa ostaa se on meidän monienmielestä huonoa..mutta elämä on.
    T: Kaupan-setä

    Äänestä

  • Huhujen mukaan CASSA takoi n.5 miljoonaa euroa tappiota viimevuonna..eli onhan siellä halpaa, mutta kestääkö Keskon persus?

    Tuskin CASSA kokeilua kauan kestää, jos ei tule tulosta.. S-ryhmä ei tee mitään ja on jo markkinajohtaja, kun hintakuvat kunnossa ja hinnat katossa..kansa ostaa ja saa bonusta..ensin otetaan 7% enemmän ja sitten jopa 5% bonusta takaisin, kunhan ostaa vähintään 900e edestä kuukaudessa.. Ruoka on siellä halpaa, missä hinta sen kertoo, eikä mitään prosenttipeliä..

    Matti Meikäläinen

    Äänestä

  • useinmiten kirjoitti:

    Itse huomannut kaupassa työskennellessä, miten halpa ei mene kaupaksi kaupassa ja kun hintaa on reilusti enemmän kauppa käy, eli kun myydään mielikuvaa on juttu siis näin..
    Ostaessa esim. Forssan A-lk herkkunakkeja tai Pirkka A-lk herkkunakkeja (valm. Forssa) nimetkin yllättäen ihan samaa..tuskin pakettia kummempaa eroa on, mutta lähes euron hintaa tosin tuotteilla..toki noita pirkkoja löytää vain K-ruokakaupoista.
    Monet merkkituotteet esim. Pirkat on täysin kopioita orginaalista, mutta hinnat vain halvempia..

    Tuskin nauta-sika jauhelihakaan on sen kummempaa, kuin Atrian vastaava siis Pirkka tuotteena..hintaa tosin vain vähemmän..
    Atriaa tosin ostetaan mielummin ja kalliimmalla..
    Ei Suomalaiset halua mitään halpaa ostaa se on meidän monienmielestä huonoa..mutta elämä on.
    T: Kaupan-setä

    ...tuotteet kyllä jätän mieluusti kaupan hyllylle. Toivottavasti ei sellaista pula-aikaa tule, että "laadukkaita" Forssan sotkuja pitäisi ostaa. Ei ihme, että kys. valmistajan tuotteita on Pirkkamuodossa.

    Pirkka-tuotteet ovat kylläkin monesti kalliimpia, kuin alkuperäisen valmistajan sama tuote.

    Äänestä

Maito on jo halvempaa kuin muualla..20snt halvempaa litralta. Itse käymme kerran viikossa ja edulliseksi tulee.

Äänestä
  • Onneksi minulla on varaa käydä liikkeissä, jotka tekevät voittoa ja näin takaavat jatkuvuuden kaikilla tasoilla.

    Äänestä

  • Faxe kirjoitti:

    Onneksi minulla on varaa käydä liikkeissä, jotka tekevät voittoa ja näin takaavat jatkuvuuden kaikilla tasoilla.

    Sehän on mukavaa, että olet löytänyt liikkeen, joka sinua miellyttää. Niin olen minäkin ja moni muukin, siitä päätellen että Lidlin osuus elintarvikekaupasta Suomessa on noussut jo yli 5%:n. Niin sitä pitää! Jos ei pidä Lidlistä, ei siellä ole pakko asioida. Niin yksinkertaista tuo on.

    Kohta saamme vielä toisenkin saksalaisketjun, Aldin, joten varmasti tulevat pysymään ruoan hinnat kurissa tulevaisuudessa. Niin siellä sinunkin lihavat voitot tekevässä K- tai S-kaupassasi.

    Voisit kyllä harkita ihan vapaaehtoisesti maksaa ostoksistasi S/K-kauppiaallesi 20% ylimääräistä joka kerta. Katsos kun Lidlin Suomeen tuomat alemmat ruoan hinnat saattavat uhata myös sen sinun tukemasi kaupan voittomarginaaleja, kun sielläkin on pakko alentaa hintoja kilpailun myötä.

    Äänestä

Lidlistä ei saa juuri mitään, mitä minä syön. Joskus käyn ostamassa siideriä ja olutta. Ja valkosipulipatonki pakastealtaasta on ihan ookoo. Mozzarella on halpaa ja sitä ostan, jos on tarvetta, vaikka suosikkiani bufalaa sieltä ei saakaan.

Äänestä
  • Lidlin sukelluskellon kanssa ei voi sukeltaa

    Julkaistu To, 23/02/2006 - 19:25 kk_toimitus

    sukelluskello (copyright YLE/videokuvaa)Katsojamme sukelsi Lidlistä ostamansa sukelluskellon kanssa 14 metriin. Yllätys oli suuri, sillä kello ei ollutkaan vesitiivis, vaan se hörppäsi vettä niin, että lasin sisäpinta pisaroi ja kello lakkasi toimimasta. Lidlin asiakaspalvelu kertoi, ettei kyseinen sukelluskello kestä sukeltamista, vaikka siinä lukee vesitiivis kahteensataan metriin.

    sukelluskello (copyright YLE/videokuvaa)Kysyimme Lidliltä vastausta siihen, että miksi sukelluskello ei kestäkään sukeltamista. Lidl vastasi, ettei heillä ole aikaa antaa haastattelua kyseisestä asiasta. Sähköpostitse he kertovat, että:

    "Shark -merkkisiä kelloja on ollut myynnissä useampaan otteeseen ja niistä on tullut erittäin vähän asiakaspalautetta."

    "Mitä tulee asiakaspalvelumme neuvoon, niin tässä on varmasti kysymys
    väärinkäsityksestä. Olemme pahoillamme siitä. Kuluttaja saa luonnollisesti uuden kellon tai rahat takaisin mikäli kyseessä on valmistusvirhe."
    toimitusjohtaja Antti Tiitola/ Lidl Suomi

    Äänestä

  • Faxe kirjoitti:

    Lidlin sukelluskellon kanssa ei voi sukeltaa

    mikähän tuon viestin tarkoitus oli? Ehkä mustamaalata lidlin tuotteiden laatua. Vastaavanlaista tapahtuu varmasti kaikkien ketjujen liikkeissä, että tiskiin eksyy virheellistä tavaraa. Ja jos maksavat rahat takaisin, niin asiahan on sitten kunnossa.

    Äänestä

  • käyn edelleen lidlissä kirjoitti:

    mikähän tuon viestin tarkoitus oli? Ehkä mustamaalata lidlin tuotteiden laatua. Vastaavanlaista tapahtuu varmasti kaikkien ketjujen liikkeissä, että tiskiin eksyy virheellistä tavaraa. Ja jos maksavat rahat takaisin, niin asiahan on sitten kunnossa.

    syksyllä oli lehdissä uutinen suomessa lidlistä vesihanan ostaneesta miehestä. hanalla oli parin vuoden takuu, mutta kun se hana vuoti heti ja mies meni lidliin takuuvaihtamaan sen, niin hanoja ei enää ollut. sen sijaan hänen kehotettiin tilaamaan faxilla hanaan varaosia italiasta :)

    hienoa saksalaista asiakaspalvelua!

    Äänestä

  • hanattaja kirjoitti:

    Vedenpitävä takuu, että jää nuolemaan näppejään, kun Lidl pesee kätensä, jos tulee takuusta juttua.
    Siirtää asiaa niin, ettei kukaan viitsi taistella.
    Paras takuu = älä osta Lidilistä!
    Jos sattuu jotain korvaako takuu vesivahingot ym Lidl hanojen asentaneille.. hieman olisin varovainen halpaan ja huonoon menemisessä!
    Suomalainen latuhana maksaa ja kestää ja saa takuut ja varaosat..Vesihana on käyttötavaraa, joka kuluu, joten miettikääs mistä noita hanoja ostatte ja miten takuu toimii ja mistä varaosat parinvuoden päästä..

    Äänestä

  • takuu kirjoitti:

    Ostamalla Lidlistä tukee jokaisella ostoskerralla kotimaisuuden jatkuvaa alasajoa. On käsittämätöntä että nykyisin hyvin useat vaativat että ruoan pitäisi olla käytännössä ilmaista. Myisittekö siis täten myös oman työpanoksenne pilkkahinnasta?
    Eikä tunnuta mitenkään ymmärtävän sitä että olipa alue mikä hyvänsä - laatu ja kotimaisuus maksaa AINA. Ja hyvästä syystä.

    Kun vertaa Lidlin valikoimia minkä tahansa kotimaisen kaupan vastaaviin, huomaa kyllä mistä kannattaa maksaa ja saada rahoilleen täysi vastine.

    Äänestä

  • Altruisti kirjoitti:

    täysi oikeus ostaa suomalaisesta kaupasta suomalaista ruokaa.
    Mikset antaisi oikeutta muille ostaa suomalaista ruokaa Lidlistä halvemmalla.

    Miksi ylipäätänsä kiusaantua toisten ostotottumuksista?
    Jokainen valitsee itse, mistä ostaa.

    Hyvä, että on valinnanmahdollisuutta.

    Äänestä

  • sinullahan on kirjoitti:

    "Suomalaista ruokaa Lidlistä"

    Huom, kaikki missä koreilee Suomen lippu ei todellakaan aina takaa kotimaisuutta. Ainut 100% varma takuu siitä on Hyvää Suomesta -joutsenlippu. Montako tälläisella varsutettua tuotetta löytyy Lidlin valikoimista?

    "Miksi kiusaantua toisten ostotottumuksista?"

    Varmaankin siksi että kaikille tärkeintä ei ole se miten halvalla, mistä ja miten paljon ruokaa saa, vaan se mistä se on peräisin, mikä on laatu ja mihin ja kenelle siitä maksettu valuutta menee.

    Niin ja joutsenlippukaan ei takaa 100% suomalaista ainoastaan 75%:D pilkun viilausta.

    Niin ja takuista voisin sanoa parempi ottaa heti rahana jos tuote rikki pääsee helpommalla kuin yrittäis viedä korjaukseen.

    Äänestä

  • tuomo kirjoitti:

    niin kyllähän sitä joutsenlippua näkee esim. banaanijogurtissa ja maksalaatikossa.. En nyt ole ihan varma, mutta suomessa ne banaani ja riisiviljelmät ovat aika vähässä.

    Lidlin ongelmana on se "kaikkialla samanlainen", mäkkäri on toteuttanut sen periaatteen paljon paremmin.

    Kiva kauppa vaikka aluksi mustamaalattiin pahasti, salamyhkäisyys kun ei täällä paljoa luottamusta luo :D

    Noihin "nonfooodeihin" pätee sama kuin missä tahansa tokmannissa, älä osta jos et tiedä mitä ostat. Lidlissä on kyllä se 30pv palautusoikeus, joka ainakin Itä-Suomessa toimii todella hyvin (3 lidlin kokemuksella) ;)

    Käyn varmasti jatkossakin, ainakin hedelmiä, vihanneksia, maitotuotteita ja pakasteita saa halvemmalta kuin muualta. Maku asioista on paras kiistellä, mutta sitä voi tehdä toisessa ketjussa :D

    Äänestä

  • hanattaja kirjoitti:

    syksyllä oli lehdissä uutinen suomessa lidlistä vesihanan ostaneesta miehestä. hanalla oli parin vuoden takuu, mutta kun se hana vuoti heti ja mies meni lidliin takuuvaihtamaan sen, niin hanoja ei enää ollut. sen sijaan hänen kehotettiin tilaamaan faxilla hanaan varaosia italiasta :)

    hienoa saksalaista asiakaspalvelua!

    Miten jollekkin voi tulla yllätyksenä että lidl myy tuotteita kampanjamaisesti? Kun ostaa niin pitää kysyä kassalta takuusta, kuka hoitaa ja missä hoidetaan.. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa :)

    Äänestä

Liiterin myymät oluet on kyllä ihan juomakelpoisia suomalaisiin kurasotkuihin verrattuna. Taitavatkin olla niitä harvoja kunnollisia tuotteita, joita sieltä saa. Toki jotkin Ruotsissa tehdyt lihapyörykät olivat ihan syömiskelpoisia näihin Suomalaisiin aitoihin kananluurustopaskaongelmajäteyöryköihin nähden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tänään kirjoitti:

Tuossa, kun selailin Lidl mainosta, ei oikein tuntunut säväyttävän heidän "hintatietonsa" mistään tarjouksista ei ole kyse. Oikeesti rihkamilla on aikamoinen hinta, eli moniko nykyisin edes Lidlssä käy? Itse hylkäsin kaupan ajat sitten ja uskon monet muutkin.
Oletko sinä Lidl asiakas vielä ja millaiset on mietteet kaupasta vuonna 2006, jolloin esimerkiksi Cassa on ollut minulle useammin ostopaikkana.
Oletko huomannut, miten noilla rihkamilla tehdään rahaa ja ruokaa on jotenkin tarjolla, eli halpaketjut repii tulosta muusta, kuin ruuanhinnoissa.
T:Kyselijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu