On yleinen tapa sanoa, että jossain asiassa tuli "takapakkia".
Eikö riittäisi, että sanottaisiin vain "pakkia", kun todetaan tapahtuneen taantumista?
Eikö riittäisi, että sanottaisiin vain "pakkia", kun todetaan tapahtuneen taantumista?
Takapakki
Relander
14848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Takapakki-sanaa käytetään monesti samassa merkityksessä kuin englannin 'backlash'-sanaa.
Sanakirja on sitä mieltä, että
backlash = aksiaalivälys, holkkuma, hukkaliike, taakse-, takaisinvirtaus, takaisku, vihamielinen reaktio, välys
Jos vaihdelaatikoiden valmistuksessa tulee takapakkia niin pahasti etteivät valmistettavat laatikot täytäkään toleransseja holkkuman osalta, niin voisikohan noita susikappaleita panna vaihteen vuoksi myyntiin edes hukkaliikkeeseen?
Venäläisinsinöörin tunnuslause: "Iso maa, isot toleranssit!"
Isoja vätyksiä saattaa tuotanto-osastolla (kenties jopa johtotehtävissä) tavata niin siellä kuin meilläkin. Tulkki on tietenkin se, jolla välys saadaan selville, mutta miten lienee tuon vätyksen selvittämisen laita? Enemmän kääntäjän hommia?
>voisikohan noita susikappaleita panna vaihteen
>vuoksi myyntiin edes hukkaliikkeeseen?
Ei voi. Takavarikko on niille oikea sijoituspaikka, tänne vaan!
Eikä pidä erehtyä varastoimaan etuakseleita taka- ja vastaavasti taka-akseleita etuvarikolle.
Varastoiminen varastoon ei ainakaan kannata – omatoiminen varas kantaa sieltä varastoimeliaasti ihan itse, kenelläkään kannattamatta.
Varmasti pakki-sana riittäisi hyvin, mutta onhan takapakki paljon painokkaampi, ja monesti tärkeimmän asian haluaa esittää painokkaasti. Ja joskus harvoin voi merkitys taaksepäin menevän pakin ja säiliönä toimivan pakin välillä olla epäselvä. Lieneekö pakki nähty potkupallokentälläkin useampaan otteeseen?
En pitäisi tätä kovin huolestuttavana esimerkkinä huonosta kielestä. Sehän taitaa toisinaan olla niin, että '(taka)pakkia tuli' -ilmauksella yritetään välttää kertomasta, mitä oikeasti tapahtui. Ihan oikealla asialla olet vaatiessasi täsmällistä kieltä, mutta ehdotan sinua keskittymään olellisimpaan asiaan vaatimuksissasi. Samahan sen pitäisi olla kumpaa sanaa käyttää, kunhan ei aliarvioi kuulijaa tai lukijaa ja kertoo myös, millä tavalla tuli pakkia.
Jos etuveitikka nousee yläpystyyn, meinaan...
Maitotalouksissa toimittivat menneinä aikoina kesäisin jäähdytyskoneen virkaa jäälohkareet, joita oli säilötty talven mittaan johonkin aitantapaiseen – sahanpuruihin, jotka eristivät lämpöä niinkin tehokkaasti, etteivät jäät sulaneet ennen aikojaan.
Hommansa oli tuossakin jäiden sahaamisessa ja nostamisessa järvestä! Sahaamiseen käytettiin moottorisahojen puutteessa sitä samaa kahdenmiehen sahaa kuin noiden lämpöeristesahanpurujen tuottamiseenkin (josta syntyi sivutuotteena lankkuja). Toinen sahuri seisoi ylhäällä tellingeillä, toinen alhaalla maassa. Sahattava tukki siinä ylämiehen jalkojen juuressa.
Eihän se herkkua ollut lankunteossa tuo alapuolelta sahaaminen, kun sahanpurut tahtoivat väkisinkin pölistä silmiin. Mutta jäitä sahattaessa se alamieheksi joutuminen oli sitäkin epätoivottavampaa...
Tietääkseni kuparisulatossa tai vastaavassa on ollut sellainen homma kuin "etureikämies".
Kokemukseni valimoista ja sulatoista ovat sulaneet valitettavan olemattomiin.
Elintarvike- ja nautintoaineteollisuudestakin kokemukseni keskittyvät enemmänkin sinne nautintopuolelle. Tarvike-elimet eivät ole suinkaan ominta alaani. Ainetta myönnän nöyrimmästi nauttineeni (tässä saunaillan kunniaksi).
Jostakin olen ollut kuulevinani, että alalla tunnetaan sellainenkin ammattinimike kuin munantyhjentäjä. Faktaako lienee vai fissiota? Fuusioita on ollut joka alalla niin runsaasti, että perässähiihtäminen panee läähättämään.
Elokuva-alalta muistelen, että kirjailijanäyttelijätuottajaohjaaja ym. ym. J. Donner (epätyypillinen suomalainen sikäli, ettei suinkaan ole tyytynyt "vaikenemaan kahdella kielellä") sai joskus takavuosina elimensä (ei tarvikesellaisen) reilusti alan normin 45° ylittävään etukulmaan. Ettei peräti yläpystyyn? Pystyykö kenenkään muistielin erittelemään tarkemmin? (Elimen eritteitä emme jää tässä kaipaamaan...)
Olin sotimassa Lopen Räyskälässä talvella, 36 vuotta sitten. Varusmiestoverini olivat lopen uupuneina puisto-oloissa. Minun lisäkseni yksi toinenkin armoitettu oli majoitettu parakkirakennukseen, harjoituksen johdon kanssa samoihin tiloihin. Tehtävämme oli kuunnella B-radiota (sitäpä juuri, sotienaikaista "Berttaa" eli Helvarin VREH-radiota) jokaisen tunnin ensimmäinen kymmenminuuttinen; 50 seuraavaa saimme käyttää miten parhaiten taisimme.
Kahvien keittely kuului näihin omiin rutiineihimme, totta kai! Parakki öljykaminalämmitteinen. Kaminan yläosassa keittolevy. Siitä kun siirteli samoissa puuhissa olleen Herra Majurin pakin takapakiksi ja pani omansa eteen, niin sulassa sovussa mahtuivat sumpit pihisemään, olipa kauluslaatoissa messinkiä enemmän tai vähemmän.
Repusta kaivettua Sheikin Mokkaa (pannujauhatus, 250 g, Paulig) hämmenneltiin LUHAlla eli sillä kuuluisalla lusikka-haarukka-mysteerillä.
Kuvia eri maiden vatsallaan marssivien armeijoiden pakeista täällä:
http://images.google.fi/images?svnum=10&hl=fi&lr=&q=messkit
Näkyypä löytyvän netistä nätti kuva Bertastakin, kun tätä vähän vierittelee:
http://personal.inet.fi/koti/antero.tanninen/Radiotaulukko.htm
minä en- ja Riksu ja Räyskälän talvileiri tulivat tutuiksi. Kenttäolosuhteissa moni sai jonkinlaisia vatsanipistyksiä, niin minäkin. Oliskohan johtunut pakin huonosta hygieniasta?
Kaksipyöräisten moottoroitujen yleinen ongelma on, ettei kulkuneuvoa saa hevin ottamaan takapakkia.
Erityisesti sivuvaunukäyttöön tehdyissä konstruktioissa ongelma on eliminoitu asentamalla vekottimeeseen ns. pakkilaatikko. Sitä kun kepakolla onnistuneesti sohii, voi onnistua löytämään sen vaihteen, jota toiset kutsuvat peruutus- ja toiset peräytysvaihteeksi.
Idästä päin noita isojen poiken kolmipyöräisiä nykymaailmassa enää löytänee. Lienevät viime maailmansodan jälkimainingeissa rahdanneet luhistuneesta Saksasta tehtaiden sisuskalut ja tuotteiden piirustukset sinne. Kun tuotanto on sitten saatu käyntiin, ei sitä ole hevin osattu lopettaa. Kun ajokalusto on muualla kehittynyt kahden kolmannesvuosisadan aikana huimasti, on se tuolla Uralin ja Dnjeprin maisemissa polkenut paikallaan – ottanut ainakin näennäisesti jopa takapakkia!
Minullakin on moottoroitu kulkuneuvo, jonka mekaniikasta löytyy yksi vaihde eteen ja yksi taakse. Rantautuessa voi heittää ensin vaihteen ja sen jälkeen itsensä vapaalle.
Kunhan tuo meri ensin vapautuisi!
Tämän kirjoittajalla on muuan sukulaismies, jolle tuntuu tämän tästä ja tuon tuosta sattuvan monenlaisia vastoinkäymisiä eli takaiskuja, kuten hän asian ilmaisee. Niinpä tämän kirjoittaja, olematta mikään varsinainen pellepeloton tai muutenkaan kekseliäs yksilö, ehdotti hänelle kunnollisen takaiskun vaimentimen hankkimista...
Annas olla – kunhan 10 kuukautta on kulunut, käy taas puolipetoeläinten taka-alatukivarsien kauppa kuumana! Vai kuinkas se menikään?
Isaskarien alapäät kai kiinnittyvät alatukivarsiin tavalla tai toisella, ripustuksesta roikkuen tai roikutuksesta riippuen?
Mikäs se iskunpaimentaja sitten mahtaisi olla – tulenjohtajako? Entäs iskunvalmentaja? Saman aselajin kouluttajakapitulanttiko?
Artilleri, kavalleri, infanteri, destilleri, heijallerii, hurraa!
>käy taas puolipetoeläinten taka-alatukivarsien
>kauppa kuumana
Ei käy! Pakkasesta puolikohmeisina kannetaan isoissa muovilaatikoissa pöystit puodin permannolle, sikäli kuin olen nähnyt. Siinä silavat sulavat minkä ehtivät, kuitenkin kummemmin kuumenematta.
Ellen ihan arvostelukyvytön ole, niin Ellen iskareissa ei pahemmin vikaa. Etuiskareista näkyy olevan enemmän kuvia:
http://www.robbscelebs.co.uk/noops093/noops_elle_mcpherson3.html