Tulevana kesänä, opiskelijat, jotka olivat viime kesänä työsulun aikana töissä, eivät kuulemma pääse tänä kesänä töihin. Toivottavasti opitte viime kesästä, mitä on työmarkkinaneuvottelut ja ammattiliiton valta.
Paperiteollisuuteen ei opiskelijoita.
Kätyri112
122470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
höpö höpö. Ei duunareilla ja ammattiliitolla ole mitään valtaa kesätyöntekijöiden valintaan. Ihan normaalisti tänäkin kesänä opiskelijat valitaan ja aiemmin töissä olleet ovat aina etusijalla.
Työrauha on kaikkien tavoite, jolloin luottamusmiehille toimitetaan listat kesätyöntekijöistä ennen päätöstä.
Pöh. Mestari päättää ja tuotantopäällikkö hyväksyy. Luottamusmiehillä ei ole tässä asiassa osaa eikä arpaa.
Moni kesätyöntekijöistä ei sitä paitsi kuulu edes paperiliittoon, koska ovat korkeakouluopiskelijoita eivätkä siten tule koskaan edes kuulumaan paperiliittoon. Miksi korkeakouluopiskelijoiden olisi pitänyt lakkoilla? Ei tuo teidän työkiista koskettanut heidän tulevaisuuttaan millään tavalla.
"Ei tuo teidän työkiista koskettanut heidän tulevaisuuttaan millään tavalla". Voi teitä tyhmiä korkeakouluopiskelijoita, Paperiliitto nimenomaan puolusti Suomalaita työmarkkinapolitiikkaa. Kun tulet työelämään, huomaat varmasti asiat hieman paremmin.
"Voi teitä tyhmiä korkeakouluopiskelijoita, Paperiliitto nimenomaan puolusti Suomalaita työmarkkinapolitiikkaa. Kun tulet työelämään, huomaat varmasti asiat hieman paremmin."
Itse asiassa minä kyllä olen jo vahvasti työelämässä. Luulisi sinun tietävän, että toimihenkilöillä on aivan eri sopimukset kuin duunareilla. Toimihenkilöt neuvottelevat itse omista asioistaan, jos on rahkeita siihen. Duunarit taas saa tyytyä siihen mihin liitto pystyy. Mitenkään kumpaakaan väheksymättä, mutta ei teidän puolustama työmarkkinapolitiikka tule koskettamaan korkeakouluopiskelijoiden tulevaisuutta pätkääkään.
Miten et vielä ole huomannut, että duunarit ja insinöörit ovat työmarkkinoilla toistensa vastaleirissä? Korkeakoulutetut AKAVA:ssa ja duunarit SAK:ssa...
Vielä kerran. Mitä tekemistä teidän lakolla oli korkeakouluopiskelijoiden tulevaisuuden kanssa? Ei yhtään mitään. Työnantajapuolen haluama joustavuus on ollut arkipäivää toimihenkilöpuolella jo iät ja ajat. Esim. ylemmillä toimihenkilöillä ei välttämättä ole irtisanomisaikaa ollenkaan...
Itse asiassa koski, eli nopeutti luultavasti päätöksiä siirtää paperiteollisuutta halvempien työvoimien maihin. Joka taas heikentää opiskelijoiden kesätyö ja valmistumisen jälkeen vakinaisien työpaikkojen saantia, suomessa. Eli näen lakon nimenomaan heikentäneen "suomalaista työmakkinapolitiikkaa", unohtamatta lisäksi, kuinka monta kuljetusalan pienyritystä joutui lakon vuoksi taloudelliseen ahdinkoon.
Lisäksihän voidaan spekuloida kuinka paperiliitto suhtautuisi pitämättömiin kesälomiin, joita luultavasti ilmenisi kesätyöntekijöiden palkkaamisen estävistä toimista.
TV: AMKK opiskelija
Insinööriopiskelijaliiton jäsen, (AKAVA)
Voisitko vastata montako paperitehdasta Suomesta on siirretty halvemman työvoiman maihin?
Voisitko myös vastata tehdäänkö Suomessa tällä hetkellä paperia niin paljon kuin kuitupuuta vain on saatavilla? Kyllä vai ei?
Ei niitä tehtaita mihinkään siirretä. Vanhat pienen kapasiteetin koneet nyt sattuu tekniikan kehittyessä jäämään tarpeettomiksi...
Ei Suomesta tehtaita siirretä mihinkään halvemman työvoiman maihin, koneet ajetaan vain alas, kun ovat tekniikaltaan "vanhoja" ja tuotannoltaan "liian pieniä". Itse tiedän yhden tehtaan, josta yks kone loppetti toimintansa ja sen tuotanto "siirrettiin" ulkomaille toisen koneen kontolle. Tämä ulkomailla olevan koneen tuotantoa kasvatettiin sen verran, että se tuottaa oman tuotantonsa lisäksi tämän pysäytetyn koneen tuotannon.
Toiseksi, Suomeen tuodaan kuitupuuta aika lailla Venäjältä, että kaikki puu ei todellakaan selluteollisuuteen tule Suomesta. Että jos kaikki paperi tuotettaisiin suomalaisesta puusta, niin uskoisin, että Suomesta loppuisi puut ennemmin tai myöhemmin.
Ja jossain Uruguaissa sattuu puut kasvamaan täyteen mittaansa 10 vuodessa ja täällä siihen menee se 30-40 vuotta, joten tosta voi päätellä, että kummassa raaka-aineellisesti on paremmat mahdollisuudet tehdä sellua paperin yms. raaka-aineeksi.
Hyppäähän pittuutta!
Ainaki mulle on jo ilmoitettu kesätyöpaikasta, vaikka olin viime kesänä lakon aikana töissä.
Luottamusmiehet tai duunarit yleensäkään eivät kesämiehiä valitse. Ei edes paperitehtailla...
Ei kenelläkään paperimiehellä ole kesätyöläisiä vastaan mitään kaunaa tai jos on niin silloin pitkä vilkaisu peiliin.Tervetuloa pojat ja tytöt tehtaille, olette olleet ennenkin tai ensimmäistä kesää.Tätä menoa vain ei enää ole tulevina kesinä montaakaan kesätyö paikkaa tarjolla.
kaikkien paperifirmojen sivuilla on työnhaku vielä kesken joten ketään ei voi vielä olla valittu. jos on valittu niin jotain on pielessä kun ilmoitus valinnasta tulee työnpaikkojen haun ollessa vielä julkisesti auki.
pomojen kakarat, sukulaiset,tuttavat ja kaiman kaimat saa tietää jo etukäteen.