Miksi

aiheuttavat niin paljon päänvaivaa sekaruoan syöjille? Uteliaisuudesta kuulisin, mieluusti vielä asiallisia kommentteja, miksi jollakulla riittää jopa mielenkiintoa aloittaa kasvissyönnin vastaisia keskusteluja täällä palstalla? Tai muuten ryhtyä "tenttaamaan" lähiympäristön kasvissyöjää hänen perusteluistaan?
121349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

päänvaivasta vaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta siihen, mikä saa ihmisen, joka kuuluu eläinkuntaan, ryhtymään kasvissyöjäksi ja keksimään perusteluja siihen, miksi terveellinen liha, joka on kuulunut ihmisen ruokavalioon käsittämättömän pitkän ajan, olisi nyt jotenkin kiellettyä. No toki uskontoihinkin voi hurahtaa ja seurauksia on ollut maailmassa jo vuosituhansia.

Äänestä
  • Kasvissyönnissä on kyllä usein kyse muustakin kun lihan epäterveellisyydestä/terveellisyydestä, kuten esim. eläinten oikeuksista.

    "liha, joka on kuulunut ihmisen ruokavalioon käsittämättömän pitkän ajan"

    eli se, että minulla on oma tahto ja koen lihantuotannon ja lihan yleensäkin epäoikeudenmukaiseksi, ei meinaa mitään vaan pitää tehdä aina sitä mitä kaikki muutkin tekevät?

    "No toki uskontoihinkin voi hurahtaa ja seurauksia on ollut maailmassa jo vuosituhansia."

    Niinpä, pahimpana esimerkkinä kristinusko. Kasvissyönnistä ei ole mikään uskonto eikä siitä ole sekasyöjille haittaa.

    Äänestä

  • Niander kirjoitti:

    Kasvissyönnissä on kyllä usein kyse muustakin kun lihan epäterveellisyydestä/terveellisyydestä, kuten esim. eläinten oikeuksista.

    "liha, joka on kuulunut ihmisen ruokavalioon käsittämättömän pitkän ajan"

    eli se, että minulla on oma tahto ja koen lihantuotannon ja lihan yleensäkin epäoikeudenmukaiseksi, ei meinaa mitään vaan pitää tehdä aina sitä mitä kaikki muutkin tekevät?

    "No toki uskontoihinkin voi hurahtaa ja seurauksia on ollut maailmassa jo vuosituhansia."

    Niinpä, pahimpana esimerkkinä kristinusko. Kasvissyönnistä ei ole mikään uskonto eikä siitä ole sekasyöjille haittaa.

    mitä joku toinen syö. Itse syön pihvini ihan rauhallisin mielin. Katselin tuossa eräänä aamuna luonto-ohjelmaa, jossa karhut saalistivat jokea ylösnousevia lohia ja kun saivat kiinni niin söivät repimällä nahan kyljestä auki ja sitten söivät elävää lihaa. EIKÖ KALOILLA ENÄÄ OLE OIKEUKSIA.

    Kristinusko ja kaikki muut uskonnot, Islam mukaan lukien, ovat pahasta, mutta että lihansyönnistä kieltäytyminen otetaan niiden korvikkeeksi, niin sitä en ymmärrä.

    Äänestä

  • Useimmat eläinkunnan lajit ovat kasvissyöjiä. Kivi-, kasvi- ja sienikunnissa tilanne lienee hiukan toinen.

    Ainoa täällä, joka edustaa kieltomentaliteettia ja hurahtanutta, profeettaa palvovaa kiihkouskovaisuutta, on nimim. Kiril.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    mitä joku toinen syö. Itse syön pihvini ihan rauhallisin mielin. Katselin tuossa eräänä aamuna luonto-ohjelmaa, jossa karhut saalistivat jokea ylösnousevia lohia ja kun saivat kiinni niin söivät repimällä nahan kyljestä auki ja sitten söivät elävää lihaa. EIKÖ KALOILLA ENÄÄ OLE OIKEUKSIA.

    Kristinusko ja kaikki muut uskonnot, Islam mukaan lukien, ovat pahasta, mutta että lihansyönnistä kieltäytyminen otetaan niiden korvikkeeksi, niin sitä en ymmärrä.

    "karhut saalistivat jokea ylösnousevia lohia ja kun saivat kiinni niin söivät repimällä nahan kyljestä auki ja sitten söivät elävää lihaa. EIKÖ KALOILLA ENÄÄ OLE OIKEUKSIA."

    Karhu ja sen kyvyt hankkia ravintonsa on ehkä hieman eriasia kuin ihminen ja tehomaatalous. Karhun ja ihmisen kyky tietoisten valintojen tekemiseenn saattavat hieman erota toisistaan.

    Eikä minun mielestäni kasvissyöntiä voi pitää minään uskonnon korvikkeena. Kyse on ruokavaliosta, samalla tavoin kuin sinun vhh:ssasi. Vai onko vhh sinulle uskonto?
    En toisaalta lainkaan ihmettelisi, vaikka pitäisit sitä uskontonasi, sen verran fanaattista on tuo suhtautumisesi toisinaan...
    Ja se sanottakoon vielä, etten ole varsinaisesti kasvissyöjä, mutta ruokavalioni on kyllä melko kasvispainotteinen..

    vertaatko todella ihmistä ja karhua? Joo, kummatkin on eläimiä, mutta karhulla ei ole kykyä ajatella miltä kalasta tuntuu. Minulla on. Voisin tietysti yrittää olla kuuntelematta omatuntoani ja teeskennellä ettei liha ja kuollut eläin liity toisiinsa, mutta ei siinä ole mitään järkeä. Toisista ihmisistä olen sitä mieltä että saavat syödä mitä haluavat, vegetarismiin ei voi ketään suoraan käännyttää tai pakottaa.

    Äänestä

  • nappiska kirjoitti:

    "karhut saalistivat jokea ylösnousevia lohia ja kun saivat kiinni niin söivät repimällä nahan kyljestä auki ja sitten söivät elävää lihaa. EIKÖ KALOILLA ENÄÄ OLE OIKEUKSIA."

    Karhu ja sen kyvyt hankkia ravintonsa on ehkä hieman eriasia kuin ihminen ja tehomaatalous. Karhun ja ihmisen kyky tietoisten valintojen tekemiseenn saattavat hieman erota toisistaan.

    Eikä minun mielestäni kasvissyöntiä voi pitää minään uskonnon korvikkeena. Kyse on ruokavaliosta, samalla tavoin kuin sinun vhh:ssasi. Vai onko vhh sinulle uskonto?
    En toisaalta lainkaan ihmettelisi, vaikka pitäisit sitä uskontonasi, sen verran fanaattista on tuo suhtautumisesi toisinaan...
    Ja se sanottakoon vielä, etten ole varsinaisesti kasvissyöjä, mutta ruokavalioni on kyllä melko kasvispainotteinen..

    mutta luonnollisuuteen palaaminen on tärkeämpää kuin keinotekoisten elintarvikkeiden nauttiminen. Kasvissyöjien suhteen olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä on enemmän uskonnollistyypinen asia kuin mikään muu.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    mutta luonnollisuuteen palaaminen on tärkeämpää kuin keinotekoisten elintarvikkeiden nauttiminen. Kasvissyöjien suhteen olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä on enemmän uskonnollistyypinen asia kuin mikään muu.

    pitää "uskonnollistyyppisenä asiana" niin sinun, Kiril, pakkotuputtamisena vhhta. Olet pahempi kuin Jehovat. He sentään uskovat jos sanoo: Mene pois...

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    mutta luonnollisuuteen palaaminen on tärkeämpää kuin keinotekoisten elintarvikkeiden nauttiminen. Kasvissyöjien suhteen olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä on enemmän uskonnollistyypinen asia kuin mikään muu.

    Nyt ei mielestäni ollutkaan kyse ravinnon luonnollisuudesta. Sitäpaitsi, mistä lähtien kasvikset ovat olleet keinotekoisia elintarvikkeita? Mielestäni lihakarjan jalostus ja tehotuotanto on huomattavasti luonnottomampaa.
    Tuo uskontoasia menee taas näköjään turhan inttämisen puolelle, kun et pysty myöntämään puhuneesi itsesi pussiin.

    Äänestä

  • Asafoetida kirjoitti:

    Useimmat eläinkunnan lajit ovat kasvissyöjiä. Kivi-, kasvi- ja sienikunnissa tilanne lienee hiukan toinen.

    Ainoa täällä, joka edustaa kieltomentaliteettia ja hurahtanutta, profeettaa palvovaa kiihkouskovaisuutta, on nimim. Kiril.

    Oikein loistaa "kommenteillaan"... Taas hyvä esimerkki raivopäisestä kasvissyöjästä.

    Äänestä

Joskun kasvissyöjän kohtaaminen aiheuttaa sekasyöjän omassa ajattelussa alitajuntaisen ristiriidan. Tavallaan järki sanoo, että lihan syönti on väärin, vaikka henkilö sitä ei haluaisi myöntää. Seurauksena ovat välillä agressiiviset hyökkäykset kasvissyöjiä kohtaan.

Äänestä
  • johtuvaa: jos syön liharuokaa, minut voi myydä kemialliseksi aseeksi vallankumousjoukoille ja avullani voitaisiin suorittaa vallanvastustajien kaasutus ja raatoja tulis että ropina kävis.
    Siksi en syö lihaa, ei pakki kestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kasvissyöjät kirjoitti:

aiheuttavat niin paljon päänvaivaa sekaruoan syöjille? Uteliaisuudesta kuulisin, mieluusti vielä asiallisia kommentteja, miksi jollakulla riittää jopa mielenkiintoa aloittaa kasvissyönnin vastaisia keskusteluja täällä palstalla? Tai muuten ryhtyä "tenttaamaan" lähiympäristön kasvissyöjää hänen perusteluistaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu