Kertausta

Paperissa on kaksi puolta. Etupuoli ja takapuoli. Tulostettaessa kummallekin puolelle käytetään sanaa kaksipuolinen tulostus.

Yleistynyttä tapaa sanoa kaksipuoleinen tulostus ei pidä käyttää vaikka se ehkä kuulostaa hienolta. Sanaa /puoleinen/ käytetään esimerkiksi puhuttaessa vasemman- tai oikeanpuoleisesta. Säätiedotuksissa käytetään toisinaan etelänpuoleinen tuuli -ilmaisua. Tuon ilmaisun käytettävyys on rajamailla, sillä epämääräisyys vaatisi aina vastapuolen vertailua varten. Missään tapauksessa ei pidä käyttää puoleinen-ilmaisua ns. väli-ilmansuuntien kanssa. Pääilmansuunnat ovat riittävän tarkkoja epätarkalle ilmaisulle.

Alavilla mailla hallanvaara. Ei liity mitenkäänaiheeseen, mutta kuulostaa mukavalta.
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kello on nyt 13:n kieppeissä eli noin yksi iltapäivällä. Tohtisikohan tähän aikaan lähteä puolisen syöntiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


da capo kirjoitti:

Paperissa on kaksi puolta. Etupuoli ja takapuoli. Tulostettaessa kummallekin puolelle käytetään sanaa kaksipuolinen tulostus.

Yleistynyttä tapaa sanoa kaksipuoleinen tulostus ei pidä käyttää vaikka se ehkä kuulostaa hienolta. Sanaa /puoleinen/ käytetään esimerkiksi puhuttaessa vasemman- tai oikeanpuoleisesta. Säätiedotuksissa käytetään toisinaan etelänpuoleinen tuuli -ilmaisua. Tuon ilmaisun käytettävyys on rajamailla, sillä epämääräisyys vaatisi aina vastapuolen vertailua varten. Missään tapauksessa ei pidä käyttää puoleinen-ilmaisua ns. väli-ilmansuuntien kanssa. Pääilmansuunnat ovat riittävän tarkkoja epätarkalle ilmaisulle.

Alavilla mailla hallanvaara. Ei liity mitenkäänaiheeseen, mutta kuulostaa mukavalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu