MM-kisat voisi olla useammin suomessa.Harmittaa että seuraavaan kertaan on varmasti kauan.Miten se määrätään milloin pidetään missäkin nuo kisat?
Millon Suomeen mm-kisat?
4
1219
Vastaukset
- IAAF
No ensinnäkin Suomeen tulee mm-kisat sitten kun ollaan saatu kunnon, siis nykyaikaisempi stadion jne. Ja tuo kisapaikka määritellään siten, että jotkut kaupungit laittavat hakemuksen IAAFälle ja niistä sitten valitaan paras, mutta ei siten, että yhtäkkiä vaan päätetään että esim. Helsingin pitää järjestää kisat. Täällä ei kisoja nähdä ainakaan kymmeneen vuoteen, sillä Helsingissä oli ensimmäiset yleisurheilun mm-kisat, ja kestikin sitten mukavat 20 vuotta, ennen kuin ne tulivat taas kotipaikkaansa! Lisäksi ei noita kisoja niin vaan järjestetä, nimitäin kisapaikat, eli siis Stadion pitää olla täysin kunnossa (stadionillemme mahtui 25 000 henkeä, vaikka yleensä on 50 000) ja nykyajan turvallisuus vaatimukset ovat kovat, elikkä tarvitaan aika paljon poliiseja ja järjestysmiehiä takaamaan kisojen turvallisuus. Lisäksi jos käy niin kuin Helsingissä vuonna 2005 kävi, eli tuleekin tappiota. Eli kisat nielevät todella paljon rahaa, joten ei niitä kisoja kannata (vaikka kivaahan se olisi) niin odottaa vähään aikaan. Seuraavat kisat jotka Suomeen tulevat, taitavat olla jääkiekon mm-kisat vuonna 2011 tai 2012
- ei kannata
kisoja järjestää koska täällä sataa vettä tai on muuten vain paska ilma...pistäkää ny herran jumala sentään joku 200000 ihmistä vetävä stadion pystyyn niin voidaan mennä joukolla kuunteleen antti tuiskua sinne.
- sdfsdfsf
Se että täällä sattui juuri siihen aikaan olemaan paska ilma, ei vaikuta mitenkään.
- IAAF
Siis eiköhän se 50 000 riitä kun se on ihan kansainväliset mitat tayttävä. Elikkä ei täällä edes EM-kisoja nähdä ennen kunnon stadionia (!) Stadion rakennetaan aikaisintaan ensivuosikymmenellä joten en ainakaan itse odota kisoja tänne!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san91513Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932- 89877
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu112865