Taru curlingkiven herrasta
Osa 1:
Curlingkiven ritarit
Aikojen alussa jokaiselle Kanadan curlingharrastajalle tehtiin oma, maaginen graniitti kivi. Yhdessä nämä kivet muodostivat maailman mahtavimman voiman. Kun niiden vaarallisuus huomattiin, ne tuhottiin yksitellen. Viimeistä kiveä ei kuitenkaan saatu tuhottua, sillä kaikkien 1 000 000 000 muun kiven voimat olivat siirtyneet siihen. Niinpä viimeinen kivi annettiin maailmankaikkeuden mahtavimmalle curlingin pelaajalle, ainoalle joka pystyisi hallitsemaan sen voimia...
Kauan, kauan, kaaaaauan sitten kaukaisessa curlingmaassa pidettiin juhlat. Juhlat järjestettiin Uusiksen kunniaksi, sillä tämä oli saanut pitkän työnsä päätökseen. Jo vuosia oli Uusis rakentanut videoista ja nippusiteistä itselleen apuria nimeltään Wille Mäkelä. Juhlat olivat kuitenkin vain väliaikaiset, sillä koko curlingmaata valvoi omassa jylhäisyydessään Werner Wankerin paha silmä (ja viiksikarvat). Tämä oli pahan velhon kanssa vallanut Kanadan harjaajat puolelleen, ja näitä hyväksi käyttäen noussut yksinvaltijaksi. Kukaan ei uskaltanut hyppiä Kanadan harjaajien nenille.
Juhlien päätyttyä Uusis vei Mäkelän huoneeseensa, ja sulki oven perässään. Hän sulki myös kaikki ikkunat, ja varmisti, että oli Mäkelän kanssa kahdestaan. ”Wille... Minulla oli yksi syy miksi halusin rakentaa sinut. Minulla on maailman mahtavin graniittikivi. Se on niin mahtava, että se pitää tuhota. Vain minä voin sen tuhota. Asiassa on kuitenkin muutama mutka. Ensinnäkin, minä en pysty kantamaan sitä. Toiseksi, se pitää tuhota pahan Wankerin silmän alla Mordararararin luolan curlingradalla. Siellä minun on pakko heittää tarkka määrämittainen suoraan teehen Kanadan harjaajien edessä. Vain näin voimme tuhota kiven, ja Wankerin valtakunnan. Wanker ei halua mitään, niin kuin tuon yhden kiven...” Yhtäkkiä ikkunan takaa kuului suhahdus, jonka vain Uusis pystyi superkorvallaan kuulemaan. Ääni kulki Uusiksen aivoihin, ja tämä laski hyperaivoillaan viidessä sekunnin miljoonasosassa 1 1 ja syöksyi ikkunaa kohti. Hän avasi sen, ja huomasi sen takana vaanivan kaksi miestä. ”Jaaha, Teemu Salo ja Kalle Kiiskinen, mitäs te täällä vaanitte?” Uusis jyräytti ilmoille. Miehet katsoivat peloissaan huulet pyöreinä Uusista, kun tämä jo jatkoi. ”Enivei, osaatteko ilmoittaa piin tarkkaa likiarvoa? Jatkakaa tästä 3,14159 26535 89793 23846 26433 83279 50288 41971 69399 37510 58209 74944 59230 78164 06286 20899 86280 34825 34211 70679.” Miehet katsoivat edelleen hiljaa Uusista. ”No ei se niin tärkeää”, Uusis sanoi. ”Tarvitsen teitä yhteen tehtävään. Olin juuri antamassa Willelle maailman mahtavinta curlingkiveä. Teidän tehtävänne on kuljettaa se Wankerin silmän alle Mordararortiorn luolaan. Sitten minä tulen, ja heitän tarkan määriksen, jolla tuhoamme kiven ja Wankerin valtakunnan. Älkääkä huoliko, minä suojelen matkaanne. En suojaa teitä pimeältä vaan pimeää teiltä. No kuitenkin, mennään varustautumaan Oulunkylän jäähalliin.”
Samaan aikaan Wanker tunsi kaikki mahtikiven liikkeet. Hän lähetti kolme sielutonta aaveharjaajaa etsimään tuon kiven ja tuomaan sen itselleen. Sen avulla Wanker nousisi kaiken valtijaksi. Lisäksi kivi takaisi Wankerille ikuisesti viiksivahaa sekä rapsutusta viiksien alaiselle iholle, mitä pelkkä mahtisilmä ei taannut.
Uusis katosi Oulunkyän jäähallin kaappiin, ja toi mukanaan curlingliiton puheenjohtajan Olli Rissasen. Rissanen toi mukanaan Wille Mäkelälle Suomen curlingjoukkueen tuulitakin, ja sanoi: ”Tämä on hypervahvaa ainetta, Itrixasrdsia, se suojaa sinua kaikelta.” Sitten hän ojensi tälle aidon suomalaisen curlingharjan ja sanoi: ”Kun Kanadan harjaajia on lähellä, tämä harja värjää vaahteranlehdet punaisiksi.” Uusis työnsi Rissasen syrjään ja sanoi: ”Nyt olemme valmiita”. Näin alkoi pitkä taival kohti Werner Wankerin viiksikarvoja.
Matkaa tehtiin öin ja päivin, ja kumma kyllä, jäsenet pysyivät väsymättöminä sillä Uusis tahtoi näin olevan. Kerran kuitenkin saattue pysähtyi juomaan curlingliiton virallista sponssoria Poweradea. Se oli suuri virhe. Kolme sielutonta aaveharjaajaa saapui paikalle, mutta Uusis ehti työntää saattueen turvaan, ja nousi itse aaveratsastajia vastaan. ”Älä, sinulle ei ole harj...” Kiiskinen huusi, mutta päätti lauseen Uusikseen hurjaan tuijotukseen. Uusis kääntyi aaveharjaajia kohti, otti lasinsa pois, ja tuijotti näiden sieluttomiin silmiin. Harjaajat yrittivät harjata Uusikselta jalat alta, mutta eivät ehtineet kun Uusiksen katse jo lähetti sieluttomat ruhot kolmanteen taivaaseen (hyperavaruuteen) hurjan pamauksen saattelemana. Muut saattueen jäsenet katsoivat tyrmistyneinä Uusista, mutta tämä sanoi: ”Älkää peljätkö. Olen hankkinut aseenkantoluvan”, ja väläytti kauniita kulmahampaitaan. Näin matka jatkui.
Wanker ei heti saanut tietää menetystään, mutta tiedon saatuaan hän komensi curlingpihan valmistamaan harjaajia entistä kovempaan tahtiin saadakseen viiksivahansa. Näin ollen kuitenkin yksittäisten harjaajien taso laski. Wankeria se ei kuitenkaan haitannut.
Curlingkiven saattue löysi itsensä seitsemän päivän ja seitsemän yön jälkeen kylmästä ja pimeästä luolasta. Uusis väläytti hymyyän ja se valaisi koko luolan. Hän ei tehnyt näin siksi, että olisi pelännyt pimeää, vaan siksi ettei pimeä pelkäisi heitä. Luolastossa ei ollut mitään kummempaa mainitsemisen arvoista, mutta lopussa oli ohut silta, jonka alapuolella nukkui paha lohikäärme, joka oli lukittu sinne ettei se sulattaisi curlingratoja. Uusis opasti saattueen muut jäsenet sillan yli, ja astui sitten itse sille. Lohikäärme kuitenkin heräsi kuultuaan Uusiksen mahtavan monon askelman. Uusis hoputti muita saattueen jäseniä, ja jäi ottamaan tuijotuskilpailun lohikäärmeen kanssa. Muut pääsivät ulos luolasta turvallisesti Uusiksen jatkaessa tuijotuskilpailua. Lohikäärme hävisi, mutta tuijotuskilpailu oli vienyt Uusikselta niin paljon voimia, että kun lohikäärme tömähti kuopan pohjalle, hän horjahti. Viime hetkellä hän sai kuitenkin kiinni sillanreunasta. ”UUSIS!” Mäkelä huusi, ja juoksi auttamaan tätä. ”Mitä... kello... on?” Uusis kysyi. Mäkelä katsoi tämän ranteessa paistavaa rolexia. ”15:25:36:57, miten niin?” Uusis katsoi ylös ja sanoi ”Jatkakaa vauhdilla, älkääkä välittäkö minusta.” Sitten hänen otteensa lipesi ja hän tippui kohti pimeyttä.
Kiiskinen ja Salo yrittivät lohduttaa Mäkelää tuloksetta saattueen päästyä ulos auringonvaloon. Totta puhuen hekin olivat turhautuneita, Uusis oli saattueen sielu. Mäkelä nosti katseensa kaukaisuudessa näkyvään Wankerin silmään. Oliko kaikki toivo menetetty? ”Jatketaan”, Mäkelä sanoi. ”Niin Uusis olisi halunnut”. Näin miehet nousivat ylös ja lähtivät kulkemaan kohti Mordartarin luolaa ja Wankerin silmää...
TO BE CONTINUED.
Osa 1:
Curlingkiven ritarit
Aikojen alussa jokaiselle Kanadan curlingharrastajalle tehtiin oma, maaginen graniitti kivi. Yhdessä nämä kivet muodostivat maailman mahtavimman voiman. Kun niiden vaarallisuus huomattiin, ne tuhottiin yksitellen. Viimeistä kiveä ei kuitenkaan saatu tuhottua, sillä kaikkien 1 000 000 000 muun kiven voimat olivat siirtyneet siihen. Niinpä viimeinen kivi annettiin maailmankaikkeuden mahtavimmalle curlingin pelaajalle, ainoalle joka pystyisi hallitsemaan sen voimia...
Kauan, kauan, kaaaaauan sitten kaukaisessa curlingmaassa pidettiin juhlat. Juhlat järjestettiin Uusiksen kunniaksi, sillä tämä oli saanut pitkän työnsä päätökseen. Jo vuosia oli Uusis rakentanut videoista ja nippusiteistä itselleen apuria nimeltään Wille Mäkelä. Juhlat olivat kuitenkin vain väliaikaiset, sillä koko curlingmaata valvoi omassa jylhäisyydessään Werner Wankerin paha silmä (ja viiksikarvat). Tämä oli pahan velhon kanssa vallanut Kanadan harjaajat puolelleen, ja näitä hyväksi käyttäen noussut yksinvaltijaksi. Kukaan ei uskaltanut hyppiä Kanadan harjaajien nenille.
Juhlien päätyttyä Uusis vei Mäkelän huoneeseensa, ja sulki oven perässään. Hän sulki myös kaikki ikkunat, ja varmisti, että oli Mäkelän kanssa kahdestaan. ”Wille... Minulla oli yksi syy miksi halusin rakentaa sinut. Minulla on maailman mahtavin graniittikivi. Se on niin mahtava, että se pitää tuhota. Vain minä voin sen tuhota. Asiassa on kuitenkin muutama mutka. Ensinnäkin, minä en pysty kantamaan sitä. Toiseksi, se pitää tuhota pahan Wankerin silmän alla Mordararararin luolan curlingradalla. Siellä minun on pakko heittää tarkka määrämittainen suoraan teehen Kanadan harjaajien edessä. Vain näin voimme tuhota kiven, ja Wankerin valtakunnan. Wanker ei halua mitään, niin kuin tuon yhden kiven...” Yhtäkkiä ikkunan takaa kuului suhahdus, jonka vain Uusis pystyi superkorvallaan kuulemaan. Ääni kulki Uusiksen aivoihin, ja tämä laski hyperaivoillaan viidessä sekunnin miljoonasosassa 1 1 ja syöksyi ikkunaa kohti. Hän avasi sen, ja huomasi sen takana vaanivan kaksi miestä. ”Jaaha, Teemu Salo ja Kalle Kiiskinen, mitäs te täällä vaanitte?” Uusis jyräytti ilmoille. Miehet katsoivat peloissaan huulet pyöreinä Uusista, kun tämä jo jatkoi. ”Enivei, osaatteko ilmoittaa piin tarkkaa likiarvoa? Jatkakaa tästä 3,14159 26535 89793 23846 26433 83279 50288 41971 69399 37510 58209 74944 59230 78164 06286 20899 86280 34825 34211 70679.” Miehet katsoivat edelleen hiljaa Uusista. ”No ei se niin tärkeää”, Uusis sanoi. ”Tarvitsen teitä yhteen tehtävään. Olin juuri antamassa Willelle maailman mahtavinta curlingkiveä. Teidän tehtävänne on kuljettaa se Wankerin silmän alle Mordararortiorn luolaan. Sitten minä tulen, ja heitän tarkan määriksen, jolla tuhoamme kiven ja Wankerin valtakunnan. Älkääkä huoliko, minä suojelen matkaanne. En suojaa teitä pimeältä vaan pimeää teiltä. No kuitenkin, mennään varustautumaan Oulunkylän jäähalliin.”
Samaan aikaan Wanker tunsi kaikki mahtikiven liikkeet. Hän lähetti kolme sielutonta aaveharjaajaa etsimään tuon kiven ja tuomaan sen itselleen. Sen avulla Wanker nousisi kaiken valtijaksi. Lisäksi kivi takaisi Wankerille ikuisesti viiksivahaa sekä rapsutusta viiksien alaiselle iholle, mitä pelkkä mahtisilmä ei taannut.
Uusis katosi Oulunkyän jäähallin kaappiin, ja toi mukanaan curlingliiton puheenjohtajan Olli Rissasen. Rissanen toi mukanaan Wille Mäkelälle Suomen curlingjoukkueen tuulitakin, ja sanoi: ”Tämä on hypervahvaa ainetta, Itrixasrdsia, se suojaa sinua kaikelta.” Sitten hän ojensi tälle aidon suomalaisen curlingharjan ja sanoi: ”Kun Kanadan harjaajia on lähellä, tämä harja värjää vaahteranlehdet punaisiksi.” Uusis työnsi Rissasen syrjään ja sanoi: ”Nyt olemme valmiita”. Näin alkoi pitkä taival kohti Werner Wankerin viiksikarvoja.
Matkaa tehtiin öin ja päivin, ja kumma kyllä, jäsenet pysyivät väsymättöminä sillä Uusis tahtoi näin olevan. Kerran kuitenkin saattue pysähtyi juomaan curlingliiton virallista sponssoria Poweradea. Se oli suuri virhe. Kolme sielutonta aaveharjaajaa saapui paikalle, mutta Uusis ehti työntää saattueen turvaan, ja nousi itse aaveratsastajia vastaan. ”Älä, sinulle ei ole harj...” Kiiskinen huusi, mutta päätti lauseen Uusikseen hurjaan tuijotukseen. Uusis kääntyi aaveharjaajia kohti, otti lasinsa pois, ja tuijotti näiden sieluttomiin silmiin. Harjaajat yrittivät harjata Uusikselta jalat alta, mutta eivät ehtineet kun Uusiksen katse jo lähetti sieluttomat ruhot kolmanteen taivaaseen (hyperavaruuteen) hurjan pamauksen saattelemana. Muut saattueen jäsenet katsoivat tyrmistyneinä Uusista, mutta tämä sanoi: ”Älkää peljätkö. Olen hankkinut aseenkantoluvan”, ja väläytti kauniita kulmahampaitaan. Näin matka jatkui.
Wanker ei heti saanut tietää menetystään, mutta tiedon saatuaan hän komensi curlingpihan valmistamaan harjaajia entistä kovempaan tahtiin saadakseen viiksivahansa. Näin ollen kuitenkin yksittäisten harjaajien taso laski. Wankeria se ei kuitenkaan haitannut.
Curlingkiven saattue löysi itsensä seitsemän päivän ja seitsemän yön jälkeen kylmästä ja pimeästä luolasta. Uusis väläytti hymyyän ja se valaisi koko luolan. Hän ei tehnyt näin siksi, että olisi pelännyt pimeää, vaan siksi ettei pimeä pelkäisi heitä. Luolastossa ei ollut mitään kummempaa mainitsemisen arvoista, mutta lopussa oli ohut silta, jonka alapuolella nukkui paha lohikäärme, joka oli lukittu sinne ettei se sulattaisi curlingratoja. Uusis opasti saattueen muut jäsenet sillan yli, ja astui sitten itse sille. Lohikäärme kuitenkin heräsi kuultuaan Uusiksen mahtavan monon askelman. Uusis hoputti muita saattueen jäseniä, ja jäi ottamaan tuijotuskilpailun lohikäärmeen kanssa. Muut pääsivät ulos luolasta turvallisesti Uusiksen jatkaessa tuijotuskilpailua. Lohikäärme hävisi, mutta tuijotuskilpailu oli vienyt Uusikselta niin paljon voimia, että kun lohikäärme tömähti kuopan pohjalle, hän horjahti. Viime hetkellä hän sai kuitenkin kiinni sillanreunasta. ”UUSIS!” Mäkelä huusi, ja juoksi auttamaan tätä. ”Mitä... kello... on?” Uusis kysyi. Mäkelä katsoi tämän ranteessa paistavaa rolexia. ”15:25:36:57, miten niin?” Uusis katsoi ylös ja sanoi ”Jatkakaa vauhdilla, älkääkä välittäkö minusta.” Sitten hänen otteensa lipesi ja hän tippui kohti pimeyttä.
Kiiskinen ja Salo yrittivät lohduttaa Mäkelää tuloksetta saattueen päästyä ulos auringonvaloon. Totta puhuen hekin olivat turhautuneita, Uusis oli saattueen sielu. Mäkelä nosti katseensa kaukaisuudessa näkyvään Wankerin silmään. Oliko kaikki toivo menetetty? ”Jatketaan”, Mäkelä sanoi. ”Niin Uusis olisi halunnut”. Näin miehet nousivat ylös ja lähtivät kulkemaan kohti Mordartarin luolaa ja Wankerin silmää...
TO BE CONTINUED.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.