Hyvää ruokaa halvalla?

Onko sinulla hyviä ohjeita, miten voisi valmistaa hyvää ruokaa halvalla?

Mitä teet, kun tulossa on joukko nälkäisiä ruokittavia ja kukkaron pohja paistaa?

16

1285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • salakaataja

      , tapan jäniksen tai jonkun linnun.
      Kesällä kaivan ylös järvikaislan juuria tai osmankäämin tai koiranputken.
      Kyllä älyää vieraat jatkaa matkaa ;)

    • kuokkija muualta

      tietenkin ruuat mukanaan. Sanon aina jo etukäteen, ettei meillä sitten ole ruokaa tarjolla. Ovat käyneet kaupan kautta ja syöneet autossa. Mitä se mulle kuuluu, jos muilla on nälkä ja mulla vähän rahaa, syökööt kotonaan!

      • pottusoppa

        ja toisten ruokkimisia. Hyvä, että työttömänä saa itselleen ruokaa. Ei istuskella katetuissa pöydissä a la glooria nautiskelemassa häränfileistä, täyteläisistä ranskalaisista punaviineistä, tuontijuustoista.


    • Ajattelin, että tässä ikäluokassa olisi monia, joilla on vielä muistissa ohjeita lapsuuden ja nuoruuden herkuista. Useimmiten niiden raaka-aineet olivat halpoja ja niistä työstettiin aikaa ja vaivoja säästämättä todellisia herkkuja. Yhden kotipizzan hinnalla sai hyvin ruokittua monta ihmistä.Sellaisia ohjeita tai vihjeitä kaipailin. Ajattelin, että niistä voisi olla muillekin iloa.

      Vaikkapa vaan vaihteluna kansainvälisten keittiöiden gourmét-herkuillekin voisi esimerkiksi ruisperunapuuro tai moni muu vanhan ajan arkiruoka maistua välillä todella herkulliselta.;)

      Vieläkö muistat niistä jotain?

      • Pirre

        teen jokapäivä edullista-, mutta hyvää ruokaa..ja koskaan en viskaa mitään etten tekisi siitä jotain uutta, esim. puurontähteet teen sämpylöiksi tai laitan hiivaleipään jne.

        Jos minulle jää karjalanpaistia silleen sopimattoman sopivasti teen tähteestä jonkun keiton, kaali-tai hernesopan tai sitten vanhanajan perunakeiton...

        Tänään söimme jauhamastani hauesta kalapihvejä ja hyvää oli ja edullista..tosin esikäsittely vaati hieman vaivannäköä..

        Jos hapanleivästä jää kannikoita, liotan ne vahvassa puolukka mehussa ja keitän niistä puuroa tai paistan uunissa mämmin tapaan jne..jne..

        En pihistele siksi että olisi pakko, vaan en raatsi viskata mitään syötäväksi kelpaavaa pois..hmm. olisinko pihi..:)


      • Blondi

        makaronivelli ja siihen voinokare. Ruisjauhoihin keitetty puolukkapuuro on hyvää, vaatii aika pitkän haudutusajan.

        No nuo makaronitkin keitetään maidon kanssa, onko se sitten niin edullista kumminkans.
        Hyvältä maistuu vaihteeksi.

        Pirre on tosi taloudellinen, ei nuuka. Itse en viitsi tai ei ole niitä taitoja edes leipoa mitään.
        Kunnioitan hyviä ruuanlaittajia, kun on tämä oma osaaminen vähän siinä ja siinä.
        Paistit osaan tehdä, enkä osta makkaraa/lenkkiä/nakkeja koskaan.


      • ohmi
        Pirre kirjoitti:

        teen jokapäivä edullista-, mutta hyvää ruokaa..ja koskaan en viskaa mitään etten tekisi siitä jotain uutta, esim. puurontähteet teen sämpylöiksi tai laitan hiivaleipään jne.

        Jos minulle jää karjalanpaistia silleen sopimattoman sopivasti teen tähteestä jonkun keiton, kaali-tai hernesopan tai sitten vanhanajan perunakeiton...

        Tänään söimme jauhamastani hauesta kalapihvejä ja hyvää oli ja edullista..tosin esikäsittely vaati hieman vaivannäköä..

        Jos hapanleivästä jää kannikoita, liotan ne vahvassa puolukka mehussa ja keitän niistä puuroa tai paistan uunissa mämmin tapaan jne..jne..

        En pihistele siksi että olisi pakko, vaan en raatsi viskata mitään syötäväksi kelpaavaa pois..hmm. olisinko pihi..:)

        "Käytä tarvikkeet taloudellisesti"kurssit pystyyn.
        Kun nuin kekseliäästi käytät ruoka aineet.


      • terveellinen ja hyvä

        Jos pitää sienistä ja munuaisista. Mutta onhan noita "vanhanajan" herkkuja vaikka kuinka paljon, monta kirjallista, ja oma keräämiä.

        Mutta kun niidenkin raaka-aineet ovat niin huimasti noussut sitten markanajan. ( huokaus)

        N-60


    • kasvissosekeitot

      Esimerkiksi porkkanaa, perunaa, keittojuureksia, kasviliemikuutioita, mukaan purkillinen maustettua tuorejuustoa, suolaa ym. mausteita. Soseuttamalla saa pehmeää ja hyvää. Sen kanssa vaikka ruisleipää..

    • Jäsen2006

      ja kaali on edullisia, eikös niistä kannattaisi tehdä isolle joukolle sapuskaa. Esim. pottulaatikkoa (vaikka silakkaa väliin) tai kaalilaatikkoa, molemmat ihania vanhan ajan ruokia. Itse tehty hernekeittokaan ei tule kalliiksi, siihen voi lisätä vain porkkanaa ja jättää jauhelihan/lihan pois.
      Jälkiruokatarvikkeita löytyy varmaan pakastimesta marjojen muodossa, mansikoista ja mustikoista tulee hieno kiisseli.

    • jossa on mukana perunaa ja porkkanaa ja maustetaan maukkaaksi, on tosi edullinen ja täytävä ruoka.

    • Ekitalo

      Lohi,peruna ja porkkana sekä mausteet niin tulee todella hyvää keittoa josta lapsetkin tykkää ainakin meillä.
      Kympillä saat jo ison kattilallisen.

      • Pirre*

        ovat edullisia ja hyviä..

        Minä laitan sulatejuustoa ja kasvissuikaleita lohi- tai yleensä kalakeittoon, ja on tosi hyvää..nam.


    • ruokaa saa

      kun uskaltaa mennä kauppoihin silloin kun hinnoitelevat saman päivän tuotteet alennukseen. Sen oppii kun on peruspäivärahalla.

      Yksi kauppamme ainakin pistää heti 50% alennusta, joten olemme työttömät siellä jonossa. Suoraan vaan pakkaseen, ja sitten on hankittu " tilipäivänä" koko kuukauden varasto.

      Oppia ikä kaikki

      N-60

    • sigrid46

      Minä muistan lapsuuden ajoilta, kun menin serkkujen luo, täti oli keittänyt kaalisoppaa, hän sanoikin, että tytteli tulee tänään käymään, kun kaalisoppaa keitetään. Itse en siitä kovin pitänyt, mutta nykyään laitan kaikenlaisia keittoja, kaalikeittoon laitan sikanautajauhel. porkkanaa, valkosipulin kynsi,ä, sopii erittäin hyvin, yrttimaustetta, liemikuutio tai suolaa, vähän siirappia, perunaa lohkoina, vähän valkopippurijauh. Tästä saa maistuvan keiton ja edullisesti.

    • koltis

      Pastakastike. Raasta vihanneksia, pehmitä padassa, lisää kasvilientä, mausta ja jonkun ajan kuluttua homejuustoa. Persiljaa päälle. Se on siinä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      61
      920
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      833
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      263
      785
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      722
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      638
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      566
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      93
      566
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      546
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      77
      544
    Aihe