VOIKO VUOROTTELUVAPAAN AIKANA OLLA MUUSSA TYÖSSÄ?

JOS JÄÄN VUOROTTELUVAPAALLE, SAANKO TEHDÄ TYÖTÄ TOISELLE TYÖNANTAJALLE?
58783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri sen takia moni vuorotteluvapaan ottaakin, että tekee pätkän jotain muuta esim. parempipalkkaista hommaa. Itsekin olen näin tehnyt, eikä siinä kuulemma mitään ongelmaa ole. Samat asiat koskevat kuin muitakin tällaisia pidempiä vapaita, eli a) et saa ottaa tietenkään mitään tukia mistään, joiden saamiseksi ET saa olla töissä. b) riippuen työpaikasta voi olla tietenkin, että tarvitsee selvittää ettei vuorotteluvapaan aikana tehty työ ole ristiriidassa tai jopa kiellettyä sen homman kanssa, miltä jäät vapaalle.

Äänestä
  • kun jää vuorotteluvapaalle, luovuttaa työpaikkansa määräajaksi työttömälle ja itse saa vuorotteluvapaakorvausta, joka on noin 70-80 % työttömyyskorvauksen määrästä, riippuen työvuosista. Jos teet töitä muualla, et ole työtön eilä vuorottelukorvausta makseta.

    Äänestä

  • Työn tekeminen ja muut tulot vuorotteluvapaan aikana
    Vuorotteluvapaan tarkoituksena on tukea työssä jaksamista ja tarjota määräajaksi vapau-tuva työpaikka työttömälle ja näin vähentää työttömyyttä. Muun työn tekeminen vuorotteluvapaan
    aikana on siten ristiriidassa järjestelmän tarkoituksen kanssa. Työn tekemistä vapaan aikana ei ole kuitenkaan kielletty.
    Vuorottelukorvausta vähentävät vapaan aikana saadut palkka- ja muut työtulot siten, että korvauksen perusteeksi tulee ns. soviteltu päiväraha. Yli kahden viikon kokoaikatyön ajalta ei ole oikeutta korvaukseen.
    Vuorottelukorvauksen suuruuteen eivät kuitenkaan vaikuta ennen vuorotteluvapaata ansaitut ja vapaan aikana maksettavat korvaukset, joita vastaan vuorottelija ei saa vapaata. Tällä perusteella esim. vuorotteluvapaan aikana maksettu lomaraha ja erilaiset voitto- ja tulospalkkiot eivät vaikuta vuorottelukorvauksen suuruuteen.
    Työttömyysturvaa vähentävät lakisääteiset etuudet (esim. lasten kotihoidontuki)
    vähentävät myös vuorottelukorvausta, koska vuorottelukorvaus määrätään työttömyyspäivärahan
    perusteella. Vuorottelukorvaukseen eivät sen sijaan vaikuta mm. perhe-
    eläkkeet, asumistuki, lapsilisä tai toimeentulotuki taikka omaishoidon tuki.

    Äänestä

Olen vuorotteluvapaalla ja työnantaja järjestää "virkistäytymistapahtuman".
Voinko osallistua tapahtumaan työantajan suostumuksella?
Entä, jos jalka murtuu virkistäytymisen tiimellyksessä?
Vaikuttaako vuorotteluvapaan sijaisen palkkaan tai omaan korvaukseeni jollain tavalla?

Äänestä
  • Jos kerran työnantajalla ei ole mitään sitä vastaan, voit osallistua. Selvitä vakuutusasiat työnantajan kanssa ennen tapahtumaa. Riippuu paljolti siitä, keskeytyykö vuorotteluvapaasi päiväksi vai oletko vain ikään kuin ulkopuolisena paikalla.

    Sijaista ei voi erottaa päiväksi tai panna palkattomalle vapaalle sinä päivänä sen takia, että sinä haluat virkistymään. Sijaisen määräaikainen työsuhde jatkuu ennallaan.

    Ei kai työnantajasi ole edes aikonut maksaa sinulle palkkaa ko. päivältä? Jos saisit palkkaa ko. päivältä, niin se vähentäisi vuorottelukorvaustasi.

    Jos olisin sinä, en osallistuisi. Tuskin siellä on niin hauskaa. Eikö vuorotteluvapaan yksi tarkoitus ole, että pääset hetkeksi eroon kaikesta työhön liittyvästä ja virkistyt sitä kautta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DSAEWQ kirjoitti:

JOS JÄÄN VUOROTTELUVAPAALLE, SAANKO TEHDÄ TYÖTÄ TOISELLE TYÖNANTAJALLE?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu