Pakastesei?

Hyvii vinkkejä/ideiota pakastesein valmistukseen?Kiitos jo etukättelyssä!
67633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

1. Sei palasiksi.
2. Sipulia silpuksi. Paljon.
3. Yrttimausteita. Runsaasti.
4. Suolaa. Sopivasti.
5. Voita. Ei mitään korviketta.
6. Uuniin.
7. Se on siinä.

Äänestä

Teflonpannu. Ei rasvaa.
Seifileet pannulle ja paistamaan.
Vesikattilaan höyryrauta ja sinne sopivassa välissä sekavihanneksia, pakasteet käyvät paremmin kuin hyvin.
Seipannuun sweet chicken saucea, kiinalaista tai thaita, maun mukaan.
Kasviksille kevyt yrttisuolaus.

Voila ! Kevyttä, helppoa ja terveellistä.
Nopeaa ja edullistakin.

Äänestä

Juustosei uunissa

1 iso sipuli
400 g pakasteseitä tai puna-ahventa
2 dl punaleimaemmental juustoraastetta
ripaus valkopippuria
ripaus yrttisuolaa
2 tl sitruunamehua
1-2 dl vettä

1.   Pilko sipuli hienoksi ja laita voidellun vuoan pohjalle
2.   Laita jäiset kalapalat/fileet sipulien päälle
3.   Mausta kalat ja peitä vedellä
4.   Ripottele juustoraaste kalojen päälle
5.   Paista uunissa n. 15 min 225-asteessa tai kunnes juusto on kauniin ruskeaa
6.   Tarjoa uusien perunoiden ja tillisilpun kanssa tai perunamuusin ja valkokastikkeen kera.

Seitiä
3 annosta)

1.   Sulata paketillinen pakasteseitiä mikrossa tai jääkaapissa.
2.   Mausta molemmin puolin valko- ja sitruunapippurilla, mineraalisuolalla ja sitruunamehulla,
3.   Kypsennä mikrossa noin 10 minuuttia.
4.   Tarkista valmistustehot ja ajat mikrosi käyttöohjeesta.

Mantelikala 1

500 g kalaa fileenä (esim. kuhaa, kirjolohta tai ahventa)
1/2 tl suolaa
hiven valkopippuria
1/2 sitruunan mehu

kastike :
2 dl kermaa
1 tl inkivääriä
1 tl currya
1 rkl hunajaa
1/2 -1 dl mantelilastuja

1.   Poista kalafileistä nahka ja kylkiruodot.
2.   Mausta sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla.
3.   Nosta fileet uuni-vuokaan.
4.   Sekoita mausteet kermaan ja kaada kalafileiden päälle.
5.   Ripottele pinnalle mantelilastut.
6.   Paista 175 °C asteessa noin 30-40 minuuttia.

Mantelikala 2

kalafileitä, esim. kuhaa, tai pakastekalaa sulatettuna
kananmuna
suolaa, valkopippuria, kalamaustetta
mantelilastuja
voita paistamiseen

1.   Sekoita mausteet kananmunan joukkoon.
2.   Pyörittele kalapalat ensin kananmunaseoksessa, sitten mantelilastuissa.
3.   Paista miedolla lämmöllä voissa hitaasti kullanruskeiksi ja lohkeavan kypsiksi.

Äänestä

1 pkt   pakastettuja seitifileitä
1 tl   sitruunapippuria
1 tl   yrttisuolaa (Herbamare)
½   purjoa suikaleina
2 rkl   öljyä
1 tlk (400 g) oreganolla ja basilikalla maistettua tomaattimurskaa
1   kasvis- tai yrttiliemikuutio
1 tl   hunajaa tai sokeria
½   ruukullista kirveliä tai persiljaa silputtuna

Anna kalapakasteen sulaa jääkaapissa kohmeiseksi. Irrottele fileet työlaudalle, mausta yrttisuolalla ja sitruunapippurilla molemmin puolin. Jätä maustumaan vihannesseoksen valmistamisen ajaksi. Kytke uuni lämpenemään.

Kuullota purjosuikaleet kuumennetussa öljyssä. Lisää tomaattimurska ja murenna mukaan liemikuutio. Mausta seos hunajalla, yrttisuolalla ja silputulla kirvelillä.

Lado kalafileet matalaan uunivuokaan ja kaada päälle vihannesseos. Kypsennä uunissa 200 asteessa 30 minuuttia. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita tai riisiä.

Äänestä

- kalafondia
- pakastekalaa kuutioina
- 1/2 pikku rasia valkosipuli creme bonjouria
- 1 pussi keittojuureksia
- suolaa, pippuria

Kun keitto on valmis, heitä sekaan kourallinen katkarapuja sulamaan (älä keitä) ja tuoretta tillisilppua

Äänestä

Seit vaan vuokaan ja päälle purkki tomaattimurskaa,
juustoraastetta,
suolaa, aromisuolaa, oregaanoo, maun mukaan
kermaa purkki

uunissa joku puli tuntia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalanainen kirjoitti:

Hyvii vinkkejä/ideiota pakastesein valmistukseen?Kiitos jo etukättelyssä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu